Mietin, että mikä mulla on, en tiiä oonko masentunut...voin ollakki, en oo miettinyt sitä siltä kannalta, mutta ihan normaali en kyllä oo.
Ensinnäki saan kauheita kohtauksia, sillon menee hermot täysin, tärisen raivosta, heittelen tavaroita, hakkaan seiniä ja hakkaan ittenikin mustelmille, tekee mieli itkee ja joskus itkenki samalla kun raivoon, se olo on ihan sietämätön, se kestää ehkä vartin tai puolituntia, yleensä rauhotun sitten, kun tunnen kivun ja mustelmat. Tekee usein myös mieli hakata se joka on lähistöllä, mutta en oo ikinä satuttanu ketään, koska oon aina lähteny pois ja sit itekseni raivoan.
Muuten oon ihmisenä aika hiljanen, mutta kuitenki itsevarma, en vaan jaksa puhua paljon, eikä huvita tutustua keneenkään, ei vaan kiinnosta, tykkään vaan pohtia itekseni kaikkea, asiat on päänsisällä mielenkiintosempia, jotenki puhuttuna ne menettää merkityksen...
Mielialat heittelee usein ja pahasti, jotenki oon rauhallinen, mutta yht`äkkiä tosi agressiivinen ja suorapuheinen ja näytän kyllä vihan kaikille jotka eteen tulee, en vaan pysty peittämään tunteita...paitsi joskus...
En oikeen tiiä mitä tää on, mutta jotenki nää tunteet pitäis saada hallintaan.
vaikka en mä ees tiedä mitä tunnen..tekis vaan mieli hajottaa kaikki...
Mietin useinn itsemurhaa, mikä olis mukavin tapa, mutta en tee itsaria, tykkään vaan pohtia sitä, tulee turvallinen olo.
Noi on mun mielen synkät puolet, joskus oon kuitenki ihan ilonen, tykkään vitseistä, tykkään nauraa, oon kiinnostunu yhteisknnallisita asioista, musiikista ja ihan normaaleista jutuista. urheilen, opiskelen, jotenki vaan saan jotain ihme kohtauksia...ja oon todella usein vihanen, huonotuulinen ja ärsyttävä.
Perhe on mulle tärkee, vaikkakin joskus tuntuu, että elän vaan niiden takia ja usein mietinki, että en halua kuolla ennen niitä, ettei ne joudu sureen mun kuolemaa. Mietin usein myös, että tekis mieli vaan lähtee johonki kierteleen, ettiin jotakin mikä tois elämään merkityksen, mutta pelkään liikaa tauteja ja sairauksia, etten voi koskaan mennä ulkomaille.
masennuksesta mä en niin tiedä, se sopii, etten saa mitään aikaseks, oon ylihuolestunu mun terveydentilasta, toiset ihmiset ei kauheena kiinnosta ja tykkään satuttaa itteäni, koska sit mä rauhotun. Olen nainen ja kohta parikymppinen.
onko muilla tällasta? ja onko tää masennusta vai mikä mua vaivaa ja mikä tähän auttaa?
sori tuli pitkä, mutta en jaksa alkaa lyhenteleen, toivottavasti joku jaksoi lukea.
Ensinnäki saan kauheita kohtauksia, sillon menee hermot täysin, tärisen raivosta, heittelen tavaroita, hakkaan seiniä ja hakkaan ittenikin mustelmille, tekee mieli itkee ja joskus itkenki samalla kun raivoon, se olo on ihan sietämätön, se kestää ehkä vartin tai puolituntia, yleensä rauhotun sitten, kun tunnen kivun ja mustelmat. Tekee usein myös mieli hakata se joka on lähistöllä, mutta en oo ikinä satuttanu ketään, koska oon aina lähteny pois ja sit itekseni raivoan.
Muuten oon ihmisenä aika hiljanen, mutta kuitenki itsevarma, en vaan jaksa puhua paljon, eikä huvita tutustua keneenkään, ei vaan kiinnosta, tykkään vaan pohtia itekseni kaikkea, asiat on päänsisällä mielenkiintosempia, jotenki puhuttuna ne menettää merkityksen...
Mielialat heittelee usein ja pahasti, jotenki oon rauhallinen, mutta yht`äkkiä tosi agressiivinen ja suorapuheinen ja näytän kyllä vihan kaikille jotka eteen tulee, en vaan pysty peittämään tunteita...paitsi joskus...
En oikeen tiiä mitä tää on, mutta jotenki nää tunteet pitäis saada hallintaan.
vaikka en mä ees tiedä mitä tunnen..tekis vaan mieli hajottaa kaikki...
Mietin useinn itsemurhaa, mikä olis mukavin tapa, mutta en tee itsaria, tykkään vaan pohtia sitä, tulee turvallinen olo.
Noi on mun mielen synkät puolet, joskus oon kuitenki ihan ilonen, tykkään vitseistä, tykkään nauraa, oon kiinnostunu yhteisknnallisita asioista, musiikista ja ihan normaaleista jutuista. urheilen, opiskelen, jotenki vaan saan jotain ihme kohtauksia...ja oon todella usein vihanen, huonotuulinen ja ärsyttävä.
Perhe on mulle tärkee, vaikkakin joskus tuntuu, että elän vaan niiden takia ja usein mietinki, että en halua kuolla ennen niitä, ettei ne joudu sureen mun kuolemaa. Mietin usein myös, että tekis mieli vaan lähtee johonki kierteleen, ettiin jotakin mikä tois elämään merkityksen, mutta pelkään liikaa tauteja ja sairauksia, etten voi koskaan mennä ulkomaille.
masennuksesta mä en niin tiedä, se sopii, etten saa mitään aikaseks, oon ylihuolestunu mun terveydentilasta, toiset ihmiset ei kauheena kiinnosta ja tykkään satuttaa itteäni, koska sit mä rauhotun. Olen nainen ja kohta parikymppinen.
onko muilla tällasta? ja onko tää masennusta vai mikä mua vaivaa ja mikä tähän auttaa?
sori tuli pitkä, mutta en jaksa alkaa lyhenteleen, toivottavasti joku jaksoi lukea.
Vastaukset 8
Vanhimmat
tervetuloa kerhoon synkkään...mä oon vasta yläasteella ja tietty murrosikä aiheuttaa kans paineita- mutta mäki sekoon jos joku ei mee suunnitelmien mukaan.
viiltelin mut en enää ja nykyyään syön lääkkeitä että tulee kevyempi olo.
sen verran menneisyydestä, että isän vaimo on perseestä. äiti on hieman itsekeskeinen.
isä on ns. pussaillut humalassa ja äitin mies puristanut takapuolesta.
Ei nuo nyt kovin pahoja oo,joillaki menee pahemmin. mutta mulle tulee ahdistuskohtauksia ja suorastaan sekoan. En tiiä mikä oon, mitä pitäs tuntee ja miten pitäs käyttäytyä.
MÄ ki oon arkisin koulussa ihan iloinen jne. mutta mä oon saakelin epävarma ja vihaan itseäni.
kyllä mä oon kavereille puhunut mutta eipä nää tunnu välittävän, tai ainakaan osaa sanoa mitään.
MÄ olen ihan sekaisin ja mä en osaa sanoo mtn, ja musa tuntuu että mä liiottelen..
Ja jos meen jonnekki terkkarille niin se varmastisanoo että senkin ruma lellitty kakara, hanki elämä.
En oo mikään teiniangstaaja. ei oo mun juttuja.
Lisäksi mua ahistaa että joku vakoilee mua ja kerran yöllä ihanku joku tumma hahmo ois istunu mun sängyllä...se oli todellista, mutta ehkä mä olin unenpöpperössä..
koita jaksaa pimeässä_ elämä on rankkaa
Ei kukaan saa pussailla sua tai nipistää pepusta jos et itse halua! Tee se selväksi isällesi ja äitisi miehelle.
Mulla samaa hommaa.....Mikään ei oikein kiinnosta,hyvä että jaksaa aamulla noussa sängystä.Itkeskelen välillä iltasin,oon suunnilleen seonnnut terveyden takia.Pelkään koko ajan et jokin vaivaa,tai tulee vaivaamaan..mielialat vaihtelee,välissä saattaa olla ihan hyvinkin asiat,mut sit kun morkkis iskee takaisin niin se kans iskee.Sillon aattelen kaikki pahimmalla mahdollisella tavalla mikä vaan pahentaa morkkista.Oon niin kamala rankaiseen itteäni kaikesta mitä kenties joskus olen tehny.En uskalla olla onnellinen,kun sillon pelkään että jotain pahaa tapahtuu.Aattelen kaikkia negatiivisiä asioita...hulluks meinaan tulla.Eiköhän tää masennukselta vaikuta..ei tällänen ihan normaalia ole.Toivon kyl että tästä joku päivä selviää.Ja sitten se kun en uskalla puhua tästä oikeen kenellekään..onneks en omista ainakaan lääkärinkirjaa,mulla kun on tapana löytää kaikki maholliset sairaudet.Ja sitten iskee valtava paniikki.Oisi tässä reissu tulossa mut pelkään että jos sitä tässä iloitsisin kaikki menis pieleen..aivan kuin en ansaitsisi olla onnellinen.Masentaa niin...no johan tässä tulikin vaikka mitä.=/
mäki oon itkuinen ja aamulla taistelu
mä en pelkää kuolemaa ja oikeestaan mä toivon että jalka katkeis että voi löysäillä...
lääkärilläki lääkäri epäili mua ja olin iha itkuinen..ihme ku eivät huomaa..
ei tätä kohta enää jaksa..oon jo valmiiks miettiny mitä lääkkeitä ottasin kun sen aika koittaa...
mun äiti on sairaanhoitaja, jote meillä on lääkkeitä kaapit täynnä,..
Joo,ei se tää elämä ole aina niin helppoa...tuntuu et koko ajan vastustaa.Just kun pääsis yhestä ongelmasta eroon toista jo pukkaa.Alkaa pikkuhiljaa tympäseen,mut ei kai tässä auta ko ajatella että vielä joku päivä sais elämän hymyilemään,vaikka tuntuu et sitä päivää saa vissin ootella.Muutenki ihan tarpeeks ollu elämäs ongelmia,ihan koulusta asti.Eikä monetkaan ihmiset ymmärrä minkälaista se on elää jatkuvassa huolessa,tuskassa tai muussa paineessa...vain ne ketkä ite tietää millaista se on voi ymmärtää..=/
Typerintä on, että se tuska, huoli ja tunteet menee aina yli, ei voi koskaan olla normaalia, vaan aina laidasta laitaan...
koulu jutut sais hoidettuu, tai siis eihän ne vaikeita oo, mutta ku mitään ei saa koskaan aikaseks.
Jos mun perhe ei painostais mua opiskeleen, olisin aikoja sitte lopettanu, todenäköisesti.
Joskus hyvinä päivinä alan haaveileen siitä, mitä elämä vois vielä antaa, esim: tänään näin vauvan ja äidin ja mulle tuli nii ihana olo ku katoin heitä, ja ajattelin, että mä haluan kans lapsen joskus...mutta en koskaan voi saada, ku en voi luottaa keneenkään, enkä voi edes koskee ihmisiin, tän bakteerikammon takia...joten on vaan mietittävä, mitä tekee tässä elämässä yksin, aika masentavalta tuntuu, mutta kyllähän monet on aina yksin, enkä kyllä aio ottaa riskiä.
mä en myöskään pelkää kuolemaa, yleensä toivon sitä, sit kaikki on ohi, ei tunne enää mitään...sit voi olla täydellistä..mutta odotan kyllä luonnollista kuolemaa...itsemurha on niin kauhee paikka aina läheisille, enkä halua, että mun jälkeen jää muille kauhee olo.
aika outoo on, että pelkää enemmän bakteereja ja tauteja, entä kuolemaa.
Mäki oon nuorempana viillelly, ja mulla on syömishäiriö, ei tää elämä mitenkään helppoo oo..
jotenki oon aina ollu hirveen itsetuhoinen, siitä tulee niin hyvä olo ku kärsii fyysisesti...kuulostaa sairaalta, mutta loppujen lopuks se on aika yksinkertanen asia. Oon aina toivonu, että kuolisin laihuuteen...lapsellista, mutta en vaan saa sitä ajatusta pois...niin mä haluan.
ajatelkaa, että kaikki tapahtuu vaan päässä, kaikki johtuu vaan siitä, miten asioihin suhtautuu. Ja silti siihen ei pysty vaikuttamaan...aina on itsensä pahin vihollinen...
no taas tuli selitettyy liikaa...
en tiedä onko tämä masennusa vai ei. oon huomannut et moni joka kirjoittaa tänne, on huolissaan itsestään, eikä osaa sanoa onko hänellä masennus vai ei. Ja haluaisi hakea apua, mut ei tiedä onko syytä.
Musta tuntuu, että jos ihminen luulee olevansa masentunut ja haluaisi apua, niin sillon se kyllä on avun tarpeessa tai sillä on joku..
Minusta tämä masennus johtuu siitä että tuntee
liian voimakkaasti,on liian herkkä,ei kestä tunteita eikä hallitsse niitä.
Masennukseen liittyvä tila "ettei tunne mitään" on tavallaan puollustusmekanismi.
Tähän tilaan pyrkimällä voi olo helpottua paljon
mutta vaikeaa siihen on päästä ja pysyä.
Toiset sanoo että pahat tunteet pitäisi purkaa jotenkin,mutta enpä tiedä siitä mitään.
Sanoo jo 10vuotta masentunut mies.