Eräs nainen on ilmeisen kiinnostunut minusta.
No kännissä hän uskaltaa lähestyä.
Saattaa lähettää viestin tai tulla juttusille baarissa. On muutama kerta menty jatkoillekin.
sitten hän aamulla on hyvin vaitonainen.
Hän lähtee pois vaitonaisena.
No olen koettanut soittaa tai laittanut silloin tällöin viestin. Ei vastaa, kuitenkin seuraa missä liikun. Saattaa sanoa kavereille, että lähtee mua etsimään, jos kuulee, että olen liikkeellä yöelämässä.
Liki joka kerta on menty "yhteen" noina "Bile-iltoina".
No minun ex-naisystävä onkin pilannut nuo illat usein. Olen yrittänyt olla ystävä hänen kanssaan. Mutta Mikäli olemme kolmestaan yhdessä tai muutakin porukkaa on mukana, niin hän aiheuttaa mustasukkaisuudellaan riidan. Ja uusi naisystävä yleensä katsoo parhaaksi poistua, tässä vaiheessa.
Itsekin, jotenkin säälistä koetan lepytellä tilanteen, koska on tosi rankkaa, kun toinen itkee ja rukoilee ja välillä riehuu ja meinaa hajoittaa paikkoja.
Nyt olen hylännyt ex-naisystävän kokonaan. Ja siirtynyt uuden ihastuksen kimppuun.
Vaan häntä taitaa uusi tilanne palottaa tai sitten on vain niin ujo.
paikkakunnan yhteisöt, julkinen mielipide ja kaveripiirimme vielä lisää lastia, meidän yhdessä oloa ei kukaan halua hyväksyä. Mutta se onkin täysin ulkoinen paino, kuin meidän keskinäinen ongelma.
Olemme kuulemma liian eri maailmoista ihmisinä, mikä onkin täysin totta, mutta se tekeekin suhteen kiinnostavaksi, on mistä puhua ja mitä jakaa toistemme kanssa.
Joten mitä nyt tehdä. Tuntuu typerältä laittaa viestejä tai koettaa soittaa paria kolmea kertaa enemmän jos toinen ei vastaa.
Itsekin olen ujo enkä oikein uskalla lähestyä mikäli toinen antaa ristiriitaisia viestejä.
Enkä halua olla liian päällekäyväkään.
Tätä kissa hiiri leikkiä on jatkunut nyt puoli vuotta. Näemme yleensä viikonloppuisin, jolloin olemme muiden mukana, sitten saatamme "päästä" olemaan kahden kesken, jos tuuri käy.
Yleensä muuta porukkaa häärää koko ajan ympärillä, joten niitä tilanteita ei ole sattunut kuin pari .

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ihmiseen tutustuminen on työtä. Ja mitä ujompi on, sitä enemmän tulee tuossa työssä hiki...
Nainen näyttää olevan sitä mieltä, että sinun pitää tehdä kaikki tutustumiseen liittyvä työ. Hän ei vaivaannu edes vastaamaan. Tähän hänen menettelyynsä voi olla monia syitä. Todennäköisimmät syyt ovat laiskuus ja ujous.
Jos syynä on laiskuus, jätä tuo nainen rauhaan. Ei laiskasta naisesta ole muuta kuin harmia. Jos mies joutuu tutustumisessa tekemään kaiken työn, niin sama kuvio jatkuu kotitöissä jne.
Jos syynä on ujous, niin kyseessä taitaa olla niin voimakas ujous, että lähelle pääseminen on todella työlästä. Voimakkaan ujo ihminen kun ei halua sitoutua mihinkään. Hän haluaa pitää pakotien vapaana, pysyä irti kaikista tunnesiteistä, sillä niihin liittyy hänen mielessään aina haavoittumisen tai jopa nöyryytyksen riski. On oma valintasi, viitsitkö tutustua tuollaiseen naiseen, josta ei pitkään aikaan saa mitään aitoa tunnetta ulos. Pitkä työ voi toki palkita ruhtinaallisesti. Tai sitten ei, jos nainen on todella jumissa ujoutensa kanssa.
Ja sitten on tietenkin sekin vaihtoehto, että nainen on pitkästynyt ja saa jotain hupia sinun kiusaamisestasi. Vaikea sanoa, kun en tunne tapausta...