Ymmärrys hoi

Oulussa alkaa piakkoin tuomiorovastin vaali.
Mukaan on ilmoittautunut myös yksi vanhoillislestadiolainen ehdokas, joka omien sanojensa mukaan kokee olevansa luterilainen pappi.
Samoin kokevat muutkin vl-papit.
Todellisuudessa vl-papit kuten vl:t yleensäkin ovat ymmärtäneet Lutherin opit kasteesta ja ehtoollisesta väärin.
Mikään ihme se ei olekaan, koska lestadiolaisen muunnelman luterilaisesta opista on jäsentänyt edesmennyt srk:n puheenjohtaja ja ammattisotilas.
Vl-liikkeen piiristä löytyy useita teologian tohtoreitakin mutta kukaan ei ole lähtenyt korjaamaan virheellistä oppia, koska silloin vl-liikkeen perustukset romahtaisivat.
3226
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

tunnustaa vakaumustaan.

Nyt ei puhuta edes politiikasta. Piilottelua ei voi perustella sillä, että uskontoa ja politiikkaa ei saa sekoittaa keskenään.

Nyt on kysymys hengellisistä asioista. Näissä jos missä hakijoiden tulee olla avoimia. Joku täällä siteerasi vl-hakijan kertoneen "tuntevansa lestadiolaisuuden itselleen läheiseksi." Toinen kirjoittaja korjasi sanamuotoa.

Lestadiolaisuutta on 19 sortimenttia, eli hakijalta toivoisi tarkennusta tässä. Varmasti hän opiskelleena miehenä tietää, mihin herätysliikkeeseen tarkalleen ottaen kuuluu.

En halua kommentillani puuttua hakijan henkilöön. En tiedä tarpeeksi edes siitä, kuinka avoimesti hän uskoaan tunnustaa. Toivoisin, että tunnustaisi. Muussa tapauksessa täytyy toistaa kysymys, mikä siinä omassa vakaumuksessa ei kestä päivänvaloa.

Äänestä
  • uskoo "lestadiolaisella tavalla". Mutta jos on esim. kasvanut vl-perheessä ja on sittemmin jonkin verran erkaantunut, voinee sanoa noin. Tuskin siis sanatarkasti noin on sanonut, jos on vl. Siteeraus ei välttämättä ole oikein, luulen.

    ""tuntevansa lestadiolaisuuden itselleen
    läheiseksi.""

    Äänestä

  • Mies kysyttäessä kiertelee ja kaartelee vaikka on ollut viime kesänä suviseurojen puhuja. On vl jotka tuomitsee toiset helvettiin.
    Itse en anna sellaiselle papille kannatusta, joka pitää minua ja muita ei-vl-seurakuntalaisia EPÄUSKOISINA!.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


äly ei mua jätä kirjoitti:

Oulussa alkaa piakkoin tuomiorovastin vaali.
Mukaan on ilmoittautunut myös yksi vanhoillislestadiolainen ehdokas, joka omien sanojensa mukaan kokee olevansa luterilainen pappi.
Samoin kokevat muutkin vl-papit.
Todellisuudessa vl-papit kuten vl:t yleensäkin ovat ymmärtäneet Lutherin opit kasteesta ja ehtoollisesta väärin.
Mikään ihme se ei olekaan, koska lestadiolaisen muunnelman luterilaisesta opista on jäsentänyt edesmennyt srk:n puheenjohtaja ja ammattisotilas.
Vl-liikkeen piiristä löytyy useita teologian tohtoreitakin mutta kukaan ei ole lähtenyt korjaamaan virheellistä oppia, koska silloin vl-liikkeen perustukset romahtaisivat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu