Tätä palstaa dominoivat riidat eksien kanssa ja elariongelmat. Molemmat ovat tärkeitä asioita monille yh:ille enkä niitä halua vähätellä.
Mutta toki yksinhuoltajuuteen liittyy muitakin aspekteja?
Mikä on rankkaa ainoassa vanhemmuudessa?
Mihin kaipaisi toista aikuista?
Mikä taas sujuu hyvin yksinkin?
Onhan meissä niitäkin jotka ovat tietoisesti valinneet yksinhuoltajuuden? Miksi? Oletteko tyytyväisiä valintaanne?
Mutta toki yksinhuoltajuuteen liittyy muitakin aspekteja?
Mikä on rankkaa ainoassa vanhemmuudessa?
Mihin kaipaisi toista aikuista?
Mikä taas sujuu hyvin yksinkin?
Onhan meissä niitäkin jotka ovat tietoisesti valinneet yksinhuoltajuuden? Miksi? Oletteko tyytyväisiä valintaanne?
Vastaukset 14
Vanhimmat
niin asia selviää, jollet osaa kotona asioita puhua.
Mikä ratkaisu?
Sinä taisit käsittää aloitukseni väärin.
Minä olen jo yh.
Olen ollut vuodesta 2001 jolloin mieheni kuoli.
sivullasi kuitenkin on, että olisi lapset vuosimalli 2005 ja 2007, niin eikö perheeseesi kuulu näiden uusien vauvojen isä, kun toteat olevasi yh?
ja olen yh. Myös nuorimpien.
Toisaalta tuo perhekäsitysjuttu on ihan sinänsä mielenkiintoinen. Ketkä kuuluvat mielestänne mihinkin perheeseen?
siten, että lapset laskevat perheeseen omat vanhempansa ja oman mielensä mukaisesti mahdollsesti isäpuoli/äitipuoli ja sisarpuolet mukaan. Myös se vaikuttaa, että asutaanko yhdessä vai nähdäänkö mahdollisia sisarpuolia vain satunnaisesti.
Äiti lapset vaihtuva mies= perhe
Mitä sitä erottelemaan. Samaa suurta perhettä sitä ollaan, riippumatta kuka on kunkin isä tai äiti jne...Mitä sitä lasten päitä sekottamaan, puolikkailla tai kokanoisilla, ei ne asiat siitä miksikään muutu.
Entä miten on aikuistuneet lapset?
Kuuluuko ne perheeseen?
Isovanhemmat?
Enot?
Tädit?
Serkut?
tietenkin aikuistuneet lapset kuuluvat perheseen. Mummi, enot ja tädit ovat sukua, kai sen tiedät. Meidän perheestä puhuvat aikuiset lapsetkin tarkoittaen milloin itse perustamaansa perhettä tai lapsuuden perhettä vanhempineen ja sisaruksineen.
tai täti tai serkku tms. asuu samassa taloudessa eli syö samasta jääkaapista ja on läsnä jokapäiväisessä elämässä?
Noihin vaihtuviin miehiin en ole itse ikinä kokenut mitään hinkua, mutta kukin taaplatkoon tyylillään.
Millaisiin ennakkoluuloihin olette yksinhuoltajuutenne tiimoilta törmänneet?
olen eronnut jo melkein 10 vuotta sitten. Sitä ennenkin liitto kariutui. Sain tarpeekseni mielipuolisista suhteista ja totesin, että saa riittää. Aluksi oli vaikeaa, mutta tein millenium-lupauksen opetella elämään yksin. Olen oppinut oikein hyvin. Arki sujuu eikä mikään ihme saisi minua enää aloittamaan uutta liittoa. Perhettä on paljon ja elämä on täynnä tapahtumia. Lapset olivat helpottuneita aikanaan isän lähdettyä ja ollaan sen jälkeen luotu perhe-elämä, johon isä ei kuulu. Isän tapaamiset ovat olleet aina vaikeita ja lasten etua on saanut ajaa toisinaan. Nyt mennään lasten ehdoilla ja homma on rauhoittunut. Tapaavat toisinaan kun haluavat, ei silloin kun isä haluaa. Isot lapset saavat inspiraation isälle soittamisesta ihan itse, ei tarvitse patistella.
Ennakkoluuloja kohtasin erityisesti kun olin nuorempi ja lapset pienempiä. Ihmiset katsoivat yh:n olevan puoliksi lainsuojaton ja yksi ja toinen yritti tunkea esittämään kasvatusneuvoja. Koulussakin yritettiin aluksi kokeilla kepillä jäätä, mutta tartuin asiaan aikalailla lujasti ja se loppui siihen. Muutamat vanhapiiat ovat katsoneet myös asiakseen kirjoitella kirjeitä miitämiten lapsia kasvatetaan, mutta olen saanut heidän silmissä maineen, että olen kummallinen kun en anna heidän puhua lapsistani. Osaavat vähän varoa Viimeinen ennakkoluuloisuuspuuska ilmeni viime vuonna kun alakerran vanha pariskunta ryntäsi vinttiin poikieni ollessa viemässä tavaroita komeroon ja huusivat pojilleni, että ovat isättömiä .... minulle kertoivat myös mitä pojat tekevät öisin kotona kun keskenään olettaneet että olen vuorotöissä ja siis yöt pois kotoa kuten heidän mielestään yh:t yleensäkin. heh heh!
Muuten ei yksinhuoltajiin kukaan suhtaudu mitenkään. Vähintään jokatoinen työelämässä on eronnut. Monet koulutetut naiset ovat jopa jättäneet isot lapset isän luokse eron tullessa.
Ennakkoluuloihin törmää toisinaan, mutta pitää kasvaa ihan pikkuisen isommaksi kuin miehen varjossa elävä. Joskus olen esitellyt "kasvatusneuvojille" itseni " Minä olen N.N, tämän perheen isä ja äiti, mitä asiaa?"
Yksinhuoltajuus on hyvä valinta. Ei riitaa, ei epävarmuutta ja vaikka raha on tiukalla on kuitenkin se ihana vapaus hengittää.
olen tärmännyt monii ja taas moniin ennakkoluuloihin, johtuen(luulisin) omasta iästäni. olen 24 ja minulla on 4-vuotias lapsi. tarhatädit ovat varsinkin osottaneet varsinaista epäluottamusta, ja olen myös törmännyt selän takana toimimiseen.olen kurkkua myöten täynnä ennakkoasenteita ja ali-arviointia. katsotaan pitkin nenää, ei kunnioiteta äitinä. lasta testaillaan, ilman suostumusta tai edes tietoa. jo ensimmäinen tutustumiskäynti tarhaan toi minulle huono vaikutelman, kun tarha täti sai kuulla minun olevan yksinhuoltaja, ja antoi nyrpeän ilmeen heti tiedon saatuaan. Olen myös kohdannut ennakkoluuloihin toisten vanhempien keskuudessa, supattelua, ja muuta mukavaa. suoraan ei ole yksikään tullut sanomaan mielipidettään. Kasvatusneuvotkin ovat varsin tuttu juttu. jopa lapsettomat ihmiset, varsinkin lapseni ollessa pienempi, ovat tyrkyttäneet kaikkitietäviä mielipiteitään. enhän minä voi mitään osata, olenhan niin nuori. yhteiskunnalla näyttää olevan asennevamma.ei helpota eikä anna tukea.
hei vaan,
yksinhuoltajuuteni on oma valintani. minulla on kaksi lasta, joilla on eri isät. olen ollut yksinhuoltaja jo ensimmäisen raskauden alusta asti. olimme juuri eronneet lapsen isän kanssa ja syntyvä lapsi ei ollut minulle mikään syy palata yhteen. lapsella on ollut aina isä elämässään.
toinen lapseni oli täydellinen (shokki)yllätys. käytin ehkäisyä, tulin raskaaksi. tiesin että selviän arjessa kahden kanssa kuin jo yhdenkin. lapsen isä on mukana tämän elämässä. ehkä erilaista kuin muilla mutta poikieni isät välittävät kumpikin kummastakin lapsesta ja tapaavat heitä molempia.
en osaa ajatella itselleni muunlaista perhemuotoa. olen täysin tyytyväinen tilanteeseen enkä kaipaa itselleni edes kumppania. en osaa määritellä mikä on parasta, kaikki on parasta. vaikeinta yksinhuoltajuudessa on ollut pienemmän poikani omalaatuisuudesta johtuneet rankat yövalvomiset ja huoli lapsesta. niinä hetkinä olen kai joskus ajatellut että kumpa joku muu sanoisi mitä tehdä tai valvoisi loppuyön.
en ole saanut juurikaan kritiikkiä perheeni tavasta elää, jotkut kummastelevat kun näkevät lapsiani välillä toisen isän kanssa ja välillä toisen. omasta mielestäni lapseni ovat onnellisessa asemassa, heillä on monta rakastavaa aikuista ympärillään monessa sukupolvessa.
Olen elänyt poikani kanssa kaksin nyt viisi vuotta, ja ei tämä mitään kovin vaikeaa ole ollut.
Tällä tavalla olen voinut tarjota lapselleni tasapainoisen kasvuympäristön, ilman että hänen tarvitsee kärsiä vanhempien tappeluista ja huonoista väleistä. Nykyään olen exän kanssa erittäin hyvissä väleissä, ja se on tosi hieno juttu.
Kun on lapsen kanssa kaksin, asiat pitää hoitaa itse. Jos lapsi on kipeä, olen poissa töistä - tästä syystä olen aina pyytänyt ja saanut työpaikalta etätyömahdollisuuden. Olen onneksi alalla, jossa työajat ovat joustavat, se helpottaa paljon. Työmatkat vaatii paljon järjestelyä, ja oma sosiaalinen verkosto on oltava kunnossa. Ennen kun lapsi on isompi, ei pääse yksin kauppaan, kuntosalille, jumppaan, talonyhtiön kokoukseen tms... Listaa voi jatkaa vaikka kuinka pitkään.
Näin jälkeenpäin ajateltuna olen enemmän kaivannut itselleni kumppania, jotakuta jonka kanssa puhua aikuisten juttuja ja viettää koti-iltoja ;). Ystävät ovat ajaneet pitkälti tätä asiaa. Muuten tämä kaksinelo on sopinut minulle oikein hyvin, eikä tämä loppujenlopuksi kovin rankkaa ole ollut; riippuu ihan miten asioihin suhtautuu. Mies suhteita olen tarkoituksella vältellyt ja suunnannut energiani koti-ja työelämään.
Olen edelleen tyytyväinen siihen, että päädyin aikanaan eroon. Ja en ole kertaakaan elareista urputtanut, tienaan edelleen reilusti enemmän kuin ex-mieheni, ja olen itseasiassa ajatellut kysyä jos hän haluaisi maksaa vähemmän kuussa ;). Eli joskus näinkin päin.