Meillä tyttö nyt vähän yli vuoden ja tilanne on sellainen, et tyttö hyväksyy vain äitinsä eli minut hoitamaan, leikkimään, nukuttamaan, syöttämään, hellimään, sylittelemään, kylpyyn ym. ym. eli isi haluaisi tehdä ja touhuta tytön kanssa kaikkea, mutta tyttö ei suostu! haluaa aina äidin kaikkeen! Itellä tämä on alkanut olemaan aika rankkaa...ulos en iltaisin voi lähteä lenkkeilee tai kauppaan, koska tiedän että tyttö huutaa koko sen ajan kun olen poissa. Esikoisen kanssa oli samanlainen tilanne (eri isä) ja sen ymmärrän koska isi ei ollut koskaan kotona töiden vuoksi. Mutta tilanne on nyt toinen, isi haluaisi tytön lähelleen, mutta ei! Antakaa vinkkejä miten kannattaisi tehdä ja toimia. Huudattaminen on aika kamalaa...
Onko kellään vastaavaa ....
takertuja
8959
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
on nyt 1 v 7 kk:tta ja sellainen takertuja että... vähäsen samaa kuin teilläkin. Olen vaan tylysti ollut "huomaamatta" tarpeita ja sanonut että menepäs nyt iskän luo, iskä on aivan yhtä hyvä, eikä tarvi koko aikaa äidin jaloissa roikkua kun äiti ei minnekään katoa tai jos kauppaan lähden, niin silloinkin vaan käsken tytön iskän luo ja laitan oven kiinni. Meillä on se tilanne että kyllä tytölle iskäkin kelpaa, kun huomaa ettei äitiä ole nyt saatavilla.
siis meillä ei tämäkään toimi. Saunaan kun menen niin, tyttö huutaa yläkerrassa ja jyskyttää portaiden porttia niin kauan kunnes olen ylös tullut. Isi ei kelpaa minun poissaollessakaan, huutaa ja odottaa minua kotiin. Ei suostu isin leikkeihin sinä aikana...
tytöllä ikää vuos ja 2 kk ja tätä on jatkunut jo useita useita kuukausia ja tuntuu, että tilanne pahenee koko ajan.
Ite kun haluaisi vähän tuulettua kodin ulkopuolellakin ja mieluiten yksin...=)
opettaa lapsi siihen, että muukin kuin äiti voi hoitaa. Meil kans mies aina poissa kotoa töiden takia ja olen täysin yksin pojan kans, meil ei ole sukua eikä tuttuja paikkakunnalla, ei siis tunneta ketään. Poika aloitti tarhan 1 v 1 kk ja oli väliin sen näköinen, että oli huutanut suoraa huutoa tuntikausia. En ollut tyytyväinen tarhaan muutenkaan ja poika ei sopeutunut, niin otin pois ja sai uuden sijoituspaikan. Siellä viihtyi jo eka päivänä. Toki se itku tulee, kun jättää, mutta muutaman päivän jälkeen sai jo kysellä, että meinaax kotiin lähtäkään. Mummonsa kun kävi (asuu kaukana ja näkevät muutaman kerran vuodessa), niin hysteeristä huutoa koko ajan, ku yrittikään puhuttaa.
Oon huomannut, että poika on oppinut pelkään sitä, että äiti voi jättää. Missä vaan lääkärissä tai neuvolassa on aula ja leluja, niin itku on valmis. Mutta kun ikääkin on jo 1 v 4 kk ja äidin kans nukkuukin käsi kädessä, niin pakko totuttaa, vaikka toisinaan tuntui, että äitkikin itkee, ku huusi niin kauheesti kun jätti tarhaan. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä kipeempää se vierottaminen tekee.
Niin ja tuohon sun tekstiis vielä kiinnitin huomiota, että lapsesi on jo siinä iässä, että osaa manipuloida ja johdatella vanhempiaan. Oppii hyvin äkkiä, että huutamalla saa asiat periksi, joten ethän ole itse edesauttanut tilanteen pahenemista? Meillä alkoi jo kokeilla huutamalla periksi saamista jotain 6-7-kuisena, kun muutaman kerran erehdyin antaan herran pomottaa. Alkoi oikeen karjuun ja öhähteleen (siis ei itkenyt).
ja usein sitten isin hoitoyrittämiset on jäänyt äidille tytön huudettua ja rimpuiluttua isin sylissä. Joskus isi on vaan väkisin pukenut tyttöä tai vienyt iltapesuille. Mutta puutun kyllä asiaan kun tyttö on rimpuillut isin sylistä pois.
Meillä 2,5 v. poika yrittää myös pompotella ja määräillä, että äitin pitäisi tehdä kaikki. Ei tosin ihan yhtä pahasti kuin tuossa yllä joku kuvasi. Päiväkotiin jääminen ei ole ollut ongelma koskaan, joten takertumisesta ei ole kyse.
Olen ottanut sen linjan, että lapsi ei voi määrätä, kumpi pukee, syöttää, auttaa jne. En ole halunnut päästää tilannetta siihen, että lapsi oppii, että huutamalla ja raivoamalla saa tahtonsa läpi. Jos on päätetty, että isi nukuttaa, niin sitten isi lukee ja nukuttaa. En mene huoneeseen, vaikka minua sinne huudettaisiin. Yleensä lapsi sitten rauhoittuu, kun huomaa, että huuto ei auta. Ja ei hänellä mitään hätää ole, jos kerran isi on vieressä.
Tuota minä tarkoitin, alkuperäinen. Pidä kiinni siitä, mistä on päätetty. Meillä lapsi ristiverinen (puoleksi ulkomaalainen) ja omaa siksi tuhdisti enemmän temperamenttia ja luonteenlujuutta. Kitinää riitti pienestä pitäen eikä hetkeä ois viihtynyt yksin ennen kuin alkoi ryömiin. Ei nukkunut juurikaan päivisin eikä ainakaan ilman äitiä. Yölläkin käsi kädessä. 1/2 vuoden jälkeen alkoi karjuun ja komentaan ihan tosissaan ja muutaman kerran erehdyin rattaista ottaan syliin, kun alkoi huutaan, niin meni ihan mahdottomaksi. Ei olisi enää istunut rattaissa ollenkaan ja kotonakin ois syönyt vain äidin sylissä selällään. Kerran nosti sellaisen mekkalan kaupassa, että tajusin, että nyt on pistettävä loppu tai sen kans ei kerta kaikkiaan tule kohta toimeen. Annoin huutaa, vaikka kauppa raikui, mutta rattaissa pysyi ja kotona sama linja, että syöttötuolissa söi ja piste. Ei mennyt montaa päivää, kun huomasi vallan vaihtuneen ja palasi ruotuun. Nyt tietää 1 v 4 kk, että huusi tai ei, niin se ei auta. Jos on nukkuma-aika, niin äiti vie nukkuun vaikka väkisin, niin yleensä sit ei viitsi edes aloittaa tai loppuu heti, kun sanoo että ei auta.
Tässähän ne vinkit ovat tulleetkin jo eli älä anna lapsen olla pomo. Voit ihan hyvin sanoa tytölle, että äiti menee nyt kauppaan ja "Milla" on nyt isin kanssa. Sitten vain lähdet. Tai että isi laittaa nyt "Millan" nukkumaan. Voit myös sanoa lempeästi, että kuulehan "Milla", tässä maailmassa äiti ja isi määräävät ja "Millan" tehtävä on totella. Äiti ja isi tietävät mikä on parhaaksi "Millalle".
Minullekin tuli yllätyksenä, miten paljon tuon ikäinen jo ymmärtää ja miten "fiksusti" osaa pompotella vanhempiaan. Tiukka linja nyt, niin pääset myöhemmin helpommalla.
Tsemppiä!