Olen vastikään saanut tietää olevani ensimmäistä kertaa raskaana. Lasta olen toivonut pitkään, olenhan jo yli 3-kymppinen. Ongelmaksi on muodostunut oman rakkauselämäni kaoottisuus ja toistuvat takaiskut. "Sitä oikeaa" on niin vaikea löytää, tai ainakin tunnistaa. Sinkkuelämään olen ainakin lopen kyllästynyt.
Olen ollut nyt vajaan vuoden verran kiivaassa suhteessa itseäni kymmenisen vuotta nuoremman miehen kanssa. Hän jäi joulun 2006 jälkeen työttömäksi, eikä ole sen jälkeen saanut kammettua itseään työnhakuun. Päivät menevät minun luonani vanuessa, opinnot ovat katkolla ja touhu muutenkin epämääräistä. Olemme olleet eroamassa moneen kertaan. Itselläni työ ja talous ovat (sinkkuna )kunnossa, minun pärjäämiseni tuntuu vain ruokkivan miesystäväni saamattomuutta, vaikken olekaan häntä suostunut elättämään.
Nyt sitten saimme tietää tämän vuoden lopulla syntyvästä esikoisesta, odottamattomasta, mutta kylläkin kummankin salaa toivomasta lapsesta.
Mies ei ole meininkejään muuttanut, jätti tänäänkin soittamasta työnvälitykseen. Olen yrittänyt ravistella häntä hereille, suunnittelemaan tulevaisuutta perheen elättämisen kannalta. Mies rakastaa minua ja lasta, mutta on ilmeisen epäkypsä kantamaan vastuunsa aikuisena, vanhempana ja kumppanina.
Minä kyllä pärjään, ja olenkin miettinyt, olisiko sittenkin parempi pudottaa mies-taakka pois harteiltani ja hoitaa lapsi yksinhuoltajana. Minulla ei tule olemaan varaa koko perheen elättämiseen, ja mies käyttäytyy kuin toinen lapsi.Toki sallisin hänen olla lapsen elämässä, muttei vapaamatkustajana ja käenpoikasena, joka imee taloidelliset ja henkiset voimavarani.
Oma äitini pisti aikoinaan isäni pihalle, kun ei kokenut tämän voivan alkoholinkäyttönsä vuoksi osallistua perheemme elättämiseen. Isättömyys on ollut itselleni iso trauma, jota olen työstänyt vuosia terapiassa. Sittemmin olen ottanut isääni yhteyttä ja nykyinen suhteemme on hyvä.
Pyytäisinkin teiltä neuvoja ja kommentteja valintaani, kasvattaako lapsi yh: na vaiko yrittää vielä miehen kanssa.
Olen ollut nyt vajaan vuoden verran kiivaassa suhteessa itseäni kymmenisen vuotta nuoremman miehen kanssa. Hän jäi joulun 2006 jälkeen työttömäksi, eikä ole sen jälkeen saanut kammettua itseään työnhakuun. Päivät menevät minun luonani vanuessa, opinnot ovat katkolla ja touhu muutenkin epämääräistä. Olemme olleet eroamassa moneen kertaan. Itselläni työ ja talous ovat (sinkkuna )kunnossa, minun pärjäämiseni tuntuu vain ruokkivan miesystäväni saamattomuutta, vaikken olekaan häntä suostunut elättämään.
Nyt sitten saimme tietää tämän vuoden lopulla syntyvästä esikoisesta, odottamattomasta, mutta kylläkin kummankin salaa toivomasta lapsesta.
Mies ei ole meininkejään muuttanut, jätti tänäänkin soittamasta työnvälitykseen. Olen yrittänyt ravistella häntä hereille, suunnittelemaan tulevaisuutta perheen elättämisen kannalta. Mies rakastaa minua ja lasta, mutta on ilmeisen epäkypsä kantamaan vastuunsa aikuisena, vanhempana ja kumppanina.
Minä kyllä pärjään, ja olenkin miettinyt, olisiko sittenkin parempi pudottaa mies-taakka pois harteiltani ja hoitaa lapsi yksinhuoltajana. Minulla ei tule olemaan varaa koko perheen elättämiseen, ja mies käyttäytyy kuin toinen lapsi.Toki sallisin hänen olla lapsen elämässä, muttei vapaamatkustajana ja käenpoikasena, joka imee taloidelliset ja henkiset voimavarani.
Oma äitini pisti aikoinaan isäni pihalle, kun ei kokenut tämän voivan alkoholinkäyttönsä vuoksi osallistua perheemme elättämiseen. Isättömyys on ollut itselleni iso trauma, jota olen työstänyt vuosia terapiassa. Sittemmin olen ottanut isääni yhteyttä ja nykyinen suhteemme on hyvä.
Pyytäisinkin teiltä neuvoja ja kommentteja valintaani, kasvattaako lapsi yh: na vaiko yrittää vielä miehen kanssa.
Vastaukset 11
Vanhimmat
tiedät omasta kokemuksestasi, että isättömyys voi olla aikamoinen trauma lapselle ja ennen kaikkea lapsen identiteetin vahvistumiselle.
Lapsi tarvitsee normaalisti isää ja miehen mallia ja jos isä on tiedossa, ei häntä pidä heittää ulos lapsen elämästä. Mutta jos isä on epäkypsä vastuuseen, eikä muuksi muutu? Siinä on dilemmaa.
Kyllä sinun pitää tehdä itse johtopäätökset ja myös vastata tekemisistäsi. Toista on vaikea muuttaa, eikä se onnistu, jos toinen ei itse halua muutosta. Harkitse tarkoin. Taitaa olla myöhäistä lapsen kannalta (jos raskaus jatkuu), sillä valitettavasti lapsi ei voi vanhempiaan valita. En osaa muuta sanoa.
eli jos nyt heität mies-taakan harteilta niin sitten se on siinä. Lapselle ei tule sellaista isää joka jättää ja hylkää kun ei sitä ole ollenkaan. Ei tarvitse terapoida kun ei ole kokenut hylkäämistä. Ja sen verran vielä että sinun äitiyspäivärahoilla tuskin pystyt koko perhettä elättämään.
kannattaa käydä tarkoin lävitse. Eli lähinä teidän parisuhde. Tekstin perusteella se ei ole ollut vahvoissa kantimissa ja lapsi ei voi/saa olla se yhdistävä tekijä. Eli mieti tilannetta parisuhteen kannalta. Mitä tekisit mikäli laste ei olisi tulossa? Mikäli kyseinen parisuhde on arvokas niin sen eteen kannattaa panostaa vielä. Siis mikäli molemmat yrittävät ja todella itse sitä haluavat. Kun tuo kysymys on ratkaistu niin muu elämä järjestyy kyllä! Vaikka se tarkoittaisi yksin lapsen kasvattamista.
Mikäli jäät tuohon suhteeseen, niin sinulla on kaksi lasta hoidettavana yhden sijasta... Itselläni oli sama tilanne vuosia sitten. Päätin, että hoidan vaan sen vastasyntyneen ja se "iso"lapsi saa alkaa huolehtimaan itsestään. Viiden vuoden eron jälkeen hän ei edelleenkään saa elämässään mitään aikaan. Asuu kavereidensa nurkissa, tekee töitä jos huvittaa jne... Lastaan tapaa jos sattuu huvittamaan... Onneksi minun ei enää tarvitse murehtia hänen tekemisiään !
Jos luulet, että miehessä tapahtuu jonkinlaista aikuistumista, sinun on potkaistava vetelys liikkeelle. Kehotat hakemaan töitä, jos meinaa elättää lapsensa, ja jos ei huvita, hakee uuden täysihoitolan jostain.
Totuus on se, että luonasi asusteleva nuorimies on lusmu, mutta jos haluat ylläpitää talonmiestä, okei ...tai voihan hän jäädä kotiin hoitamaan lasta, kun sinä palaat äitiyslomalta takaisin töihin. Jospa hän siinä hoitovapaalla kasvaa miehenäkin...who knows.
Minusta kirjoituksesi henkii jotain sen suuntaista, että olet mielessäsi jo päättänyt asian, mutta joku hellämielinen estää sinua käskemästä miestä mäjelle.
(Esitä miehelle, että muuttaa omaan osoitteesseen, koska sinä saat paremmat tuet yhteiskunnalta, kun olet yh. Ehkä hän työtävieroksuvana ymmärtää tämän pointin.)
Onnea vauvanodotukseen, nauti joka sekunnista, vaikka hieman pahoinvointia olisikin :)
Tutkimukset osoittavat että jos alle 7 vuotiaiden lasten hoito on täysin yhden vanhemman alla, voi se olla haitallista lapselle.
Suosittelisin, että koitat jatkaa miehesi kanssa.
Itse kasvatin ensimmäiset kolme vuotta lasta täysin yksin ja se on tosi raskasta puuhaa. Sitten tutustuin ja rakastuin mukavaan mieheen, joka hyväksyi myös lapseni, ja sillä oli ainoastaan positiivisia vaikutuksia lapseen ja itseeni.
Jos miehesi, ei valehtele, ei lyö, ei petä, ei juo, ei käytä huumeista, eikä ole pervo, vaan muuten ihan normaali notkuja, pidä hänet.
kehitysiässä. Kerrot, että on kymmenisen vuotta nuorempi, eli jos olet 32 niin mies vasta 22. Mitä voi odottaa keskenkasvuiselta?
Jälkiviisaus on paras viisaus, mutta ehkä joku "lasta ja perhettä haluava" nainen oppii jotain ongelmastasi.
Kannattaa "valita" isä sillä silmällä, että hänestä on isäksi. Nainen nimittäin voi "valita" isäkokelaan ja testata hyvissä ajoin, ennen tosikoitosta.
jos miehesi tosiaan tuollainen ettei edes yritä hakea töitä niin suosittelen että pistät sen pihalle ja jos myöhemmin mies hakee töitä ja haluaisi jatkaa niin se on sinun päätettävissä mitä teet. minä olen yksinhuoltaja isä ja välillä on raskasta mutta ystävät onneksi auttavat ja muksu välillä äitinsä luona. jos haluat jutella lisää aiheesta ni meilaa [email protected] ni jutellaan lisää t: yh isä
niille, jotka malttoivat olla sortumatta jälkiviisasteluun. Soimaan itseäni ihan kylliksi tilanteesta, joten siinä mielessä en tarvitse mitään itsesyytös-ahdistuksen lietsontaa.
Nuori miesystäväni on ollut enemmän suuntautunut suhteessa olemiseen ja sitoutumiseen, kuin vanhemmat edeltäjänsä elämässäni. Yksinhuoltajuus ei ole mikään helppo ratkaisu, eikä omalla kohdallani mitenkään laskelmoitu saati toivottu asia (tyyliin vanhempi uranainen hankkii itselleen nuoren siementäjän). Joten toivon sydämestäni, että kasvamme kumpikin ihmisinä tämän tilanteen myötä, muttei lapsen kustannuksella.
Kuten aikaisemmin kirjoitinkin, lapsi on kaikesta huolimatta toivottu. Ilman näitä ns. vahinkoja voisi tämän maan syntyvyys olla varsin alhainen
; ) Kokemuksesta tiedän myös, etteivät monet miehet ole vielä 40 ikävuoden porteillakaan kypsiä vakavaan suhteeseen saati isiksi. Ja onhan aiheesta puhuttu jo vuosia: meille on muodostunut hyvinkoulutettujen naisten sukupolvi, joka jää vaille sopivan "tasoista" kumppania. Tämä yksin on kyllin ankeaa, mutta pitäisikö tässä vielä jäädä ilman lapsiakin..?? Jätetään se maan täyttäminen peruskoulusta valmistuneiden 16-vuotiaiden kontolle, vai?
Lapsen etu tulee tietenkin ensin ja haluan omalle joulutähdelleni parhaan mahdollisen elämän, johon kuuluu paljon rakastavia aikuisia. Mieluiten tietysti sekä isä että äiti. Miesystäväni oli muuten, ihme kyllä, soittanut työkkäriin, joten toivottavasti tärppää!
Huomenna menemme ensimmäisen kerran neuvolaan, yhdessä.
onnea teille toivottavasti kaikki käy hyvin yksin huoltajuus on tosiaan raskasta mutta toivon ettet joudu sitä kokemaan. t:pom78
Ei muuta kuin mies pihalle vaan. Ihme, että muutama kuukausi sitten samat mietteet eivät tulleet mieleesi... Aivan, juu. Sinähän olet jo raskaana. Nythän ne vasta voivat tullakin.