raskaana

tupakkaa? aikasemmaltakaan en saanu kokonaan lopetettua ja ei lapsella ainakaan mitään hätää vielä. entä jos nytkään en pysty lopettaan, käykö tuuri toista kertaa ettei lapselle tulis mitään??
11938
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Älä missään nimessä riskeeraa lastasi. Se, että edellisellä lapsellasi ei ole mitään vikaa, ei tarkoita sitä, että tuleva lapsesi olisi terve. Tupakan aiheuttamat vahingot eivät välttämättä näy lapsessa heti vaan ne voivat näkyä vuosia myöhemmin. En halua saarnata, mutta sinulla on jo vastuu lapsesta ja sen terveydestä, vaikka se vielä onkin vatsassasi.

Äänestä

Tupakanpoltto voi aiheuttaa esim. oppimisvaikeuksia, jotka ilmenevät vasta vuosia myöhemmin. Et voi päätellä, että tupakanpoltto ei haittaisia lapsesi kehitystä, jos lapsesi syntyy fyysisesti terveenä.

Äänestä

Itse en ole kyennyt lopettamaan mutta olen vähentänyt huomattavasti. En polta koskaan tupakkaa loppuun. Pidän tätä vaihtoehtoa turvallisempana kun potea kovia vieroitusoireita enkä myöskään kallistu nikoreten puoleen sillä elimistöön tulee jatkuvalla syötöllä nikotiinia. Kaikki eivät kykene lopettamaan varsinkin jos on polttanut 22 vuotta niinkuin minä, valitettavaa..

Äänestä
  • Minullakin takana liki 20v tupakointia enkä saa MILLÄÄN lopetettua nyt...raskaus on rv 9 kohdilla.
    Neuvolassa todettiin, että parempi kun vähennän ja koitan sitä kautta lopettaa kokonaan, kuin että revin stressissä tukkani päästä vierotusoireissa. Stressi on sikiölle huomattavasti suurempi vaara kuin nikotiini.

    Kaipaisin kauheasti vertaistukea..tai jotain. En voi käsittää, miksi en onnistu lopettamaan ja tietysti syyllisyys painaa paljon.
    Poltan päivän mittaan alle 10 kpl (aiempaan maxi-askilliseen verrattuna huippu suoritus jo tämä vähennys) ja en myöskään polta loppuun asti, tumppaan usein väkisin puolikkaankin.

    Olen koittanut painostaa itseäni mm. niin, että olen kertonut muutamille ihmisille raskaudestani ja koska ITSE pidän erityisen ällöttävän näköisenä odottavia naisia tumppi huulessa, koitan pakottaa itseni olemaan ilman tunkemalla itseni julkisille paikoille ihmisten silmien alle...ja siooin on PAKKO olla polttamatta. En kertakaikkiaan kehtaa pössytellä, jos joku tuttu näkisi.

    Pahan tilantesta tekee myös se, että mieheni polttaa, eikä ole aikomustakaan kai lopettaa. En minä KYKENE lopettamaan jos toinen savuaa vieressä noin vaan..

    Voimia sulle! Peukkuja pystyyn että saadaan sauhuttelu stoppaamaan ainakin nyt raskauden ja imetyksen ajaksi!

    Äänestä

  • kohtalotoveri,.... kirjoitti:

    Minullakin takana liki 20v tupakointia enkä saa MILLÄÄN lopetettua nyt...raskaus on rv 9 kohdilla.
    Neuvolassa todettiin, että parempi kun vähennän ja koitan sitä kautta lopettaa kokonaan, kuin että revin stressissä tukkani päästä vierotusoireissa. Stressi on sikiölle huomattavasti suurempi vaara kuin nikotiini.

    Kaipaisin kauheasti vertaistukea..tai jotain. En voi käsittää, miksi en onnistu lopettamaan ja tietysti syyllisyys painaa paljon.
    Poltan päivän mittaan alle 10 kpl (aiempaan maxi-askilliseen verrattuna huippu suoritus jo tämä vähennys) ja en myöskään polta loppuun asti, tumppaan usein väkisin puolikkaankin.

    Olen koittanut painostaa itseäni mm. niin, että olen kertonut muutamille ihmisille raskaudestani ja koska ITSE pidän erityisen ällöttävän näköisenä odottavia naisia tumppi huulessa, koitan pakottaa itseni olemaan ilman tunkemalla itseni julkisille paikoille ihmisten silmien alle...ja siooin on PAKKO olla polttamatta. En kertakaikkiaan kehtaa pössytellä, jos joku tuttu näkisi.

    Pahan tilantesta tekee myös se, että mieheni polttaa, eikä ole aikomustakaan kai lopettaa. En minä KYKENE lopettamaan jos toinen savuaa vieressä noin vaan..

    Voimia sulle! Peukkuja pystyyn että saadaan sauhuttelu stoppaamaan ainakin nyt raskauden ja imetyksen ajaksi!

    ..samat onkelmat :(
    Oon kuitenkin saanut vähennettyä jo n.4 kpl:seen päivässä.. Kohta 10 vuotta on tullut poltettua, enkä ikinä olisi uskonut kuinka vaikeata tämä lopettaminen on..
    Nyt kun masu on ruvennut näkymään ja näin raskaus käymään "konkreettisemmaksi", niin mieskin on alkanut kannustamaan enempi lopettamaan..

    Äänestä

  • ..kanssa... kirjoitti:

    ...että meilläkin tajutaan asian vakavuus molemmin puolin sitten kun alkaa maha kasvamaan enemmän ja muutoinkin näkymään.
    Hävettää ihan julmetusti, ettei kykene lopettamaan. Joka hetki ajattelen, että miten mie elän sen kanssa jos lapsella todetaan jotain mikä VOI olla röökin aiheuttamaa...Sehän on ihan hirvittävää! Kaikkeni teen, että lopetan kokonaan...Se vain vaatisi mieheltänikin panosta asiaan. Yksin mie en usko pystyväni tähän.

    Äänestä

  • Vastaus---> kirjoitti:

    Jokainen ultraääni, vauvan liikkeet, se, että kaikki on ollu hyvin on helpottanu oloa. On hirveätä, että ei kykene lopettamaan. Itse koetin raskauden alussa, olin noin viikon 2 savukkeella päivä, sitten koetin olla nicoreten avulla polttamatta jonkin aikaa. Lopulta lannistuin, nyt poltan yhä, mutta paljon vähemmän kuin aiemmin. Ennen meni aski nyt noin 6-8 kappaletta. Olen jo raskausviikolla 37...Kyllä mua välillä todella masentaa... Toedän täysin, miten vaikeata on lopettaa, ja kun mies polttaa jatkuvasti itelläkin. Ei oo ollut tukena lopettamisessa... Koetetaan olla vähemmällä. Itse teen kans sitä, että poltan puolikkaita tupakoita kerralla, mikä on varmasti parempi, kuin kokonaiset. Raskauden aikana nikotiinin aineenvaihdunta kiihtyy, mikä puolestaan vaikeuttaa lopettamista...siinäkin on syy miksi tuntuu niin hankalalta...mutta onnelista odotusaikaa kaikille!

    Äänestä

  • tupakoitsija kirjoitti:

    ..on kyllä todelliset. Mm. oppimisvaiheudet, pienikasvuisuus jne. En mie ainakaan haluaisi omaa itsekkyyttäni ja huonoa itsekuriani aiheuttaa lapselleni mitään noista.
    Joku heitti muutama aika sitten faktaa pöytään, että raskauden aikana se aineenvaihdunta todellakin kasvaa, ja kun jännittää koko ajan jne niin lopettaminen on samaa luokkaa kuin narkkarin vieroitus-yritykset.
    Toivoa on, mie en sitä aio menettää ja voin kertoa 101%:n varmuudella, että teidän tasan miltä polttavista äideistä tuntuu. En jaksa usko, että yksikään paheestaan nauttii YHTÄÄN.

    Meillä on kyseessä yllätys-raskaus; tämän ei pitänyt olla mahdollista edes. Itseasiassa olin kesällä menossa jo streilisaatioonkin. Joten yllärinä tämä oli niin raju ja yhtäkkinen, eikä siis voinut mitenkään valmistautua tulevaan.
    Tässä rytäkässä kun kaikki muukin muuttuu (elämä ja KAIKKI) niin paljon, että ressaa väkisinkin hiukan..ja niin, tupakka on ainoa kun helpottaa oloa edes hetkellisesti.

    Äänestä

Kyllä täytyy olla ihmisen itsekäs kun tietää röökaamisen vaarat ja silti altistaa lapsensa jo kohdussa sille paskalle. Osanottoni!

Tuollaiset "äidit" pitäisi laittaa pakkohoitoon!

Äänestä
  • ...on tullut elämän aikana kiskottua?

    Yleensä te suureen ääneen huutelijat olette niitä, jotka ei ymmärrä asioista mitään.

    Äänestä

  • Olet varmaankin suhteellisen kokematon tässä asiassa. Yritä nyt hyvä ihminen ymmärtää, että tupakanpoltto on vaikea prosessi. Toiset ovat aloittaneet aikaisemmin kun toiset mikä puolestaan vaikeuttaa prosessia ym. Kukaan ei varmasti halua pahaa lapselleen ja yrittää parhaimpansa lopettaakseen tai vähentääkseen. Tärkeintä kuitenkin on vähentäminen ja se, että ei todella tunne ahdistusta, stressiä tmv. Tämä kommentti siis sosiaali- ja terveysalan ammattilaiselta ! Vielä sellainen juttu, että kaikilla on paheita eikä kukaan ole puhdas pulmunen tässä maailmassa. Ihmisillä on erilaisia vikoja ja taipumuksia..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ja... kirjoitti:

tupakkaa? aikasemmaltakaan en saanu kokonaan lopetettua ja ei lapsella ainakaan mitään hätää vielä. entä jos nytkään en pysty lopettaan, käykö tuuri toista kertaa ettei lapselle tulis mitään??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu