En tahdo jaksaa ihmisten asenteita ja suhtautumista rahaan ja asemaan, vai olenko tavannut jotenkin poikkeuksellisia tuttavuuksia, joille tuntuisi olevan kova paikka kun saan olla kotona/joudun olemaan kotona ja mieheni hoitaa tienaamisen. Jotenkin... kotona oleminen on halveksittavaa luksusta ja toisaalta olen varmasti alistettu hellan ja nyrkin ikeeseen. Mieheni on kuulemma vanhanaikainen ja tyranni, toisaalta luulen muiden kadehtivan miehen ammattia ja tuloja. Jotkut kutsuvat minua ilkeillen tohtorinnaksi, vai onko se vitsailua jolle en vain tahdo aina jaksaa nauraa? Kun joku kuulee minun kotonaolostani ja minun tilanteesta, suhtautuminen muuttuu varaukselliseksi. En koskaan leveile tuloilla tai omaisuudella. En halua seurustella vain ja ainoastaan muiden hemmetin tohtorinnojen kanssa! Miksi ihmiset tuntuvat olevan jopa romantisoimassa niukkaa budjettiaan ja tuntuvat halveksuvan jos jollakulla on rahaa? Onko se puolustusmekanismi? Miksi en voisi olla ihan mukava ja miksei minuun voisi tutustua vaikka itse olisi trukkikuski tai siivooja jos mieheni sattuu olemaan hyvin tienaava? Ei se minua pahenna.
Rikas mies
jos oisi...
351575
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
siinä se lyhyesti. Mutta, ethän sinä vain itse ole jollain tapaa vaivautunut tilanteestanne ja pelkästään luulet muiden suhtautumisen olevan kuvailemasi kaltaista? Niinkin voi käydä joskus.
En oikein osaa sanoa kuinka paljon vain oletan ihmisten suhtautuvan nuivasti ja kuinka paljon on todellista. Ainahan se on vaikea hahmottaa muiden aatoksia, mutta ainakin ihmisten suhtautumisessa huomaan muutoksia kun tulee puheeksi raha-asiat ja sen sellaiset. Sanotaan vaikka jumpassa tai jossain harrastuksessa, jossa ensin ollaan anonyymeja ja sitten kun aletaan tutustua paremmin, asioista aletaan puhua. Nuo vitsailut ovat joskus kyseenalaisia, vai kenties minulla on huono huumorintaju? Kotonaolo oli minulle aluksi aika vaikea paikka koska siihen liittyy niin monenlaisia ajatuksia, jotka osittain tulevat omasta lapsuudesta ja ihan yleisestikin ihmisten asenteet ovat ns. loisena eloa vastaan. Mies kuitenkin haluaa minun olevan kotona ja onhan se ihanaa olla lasten kanssa.
kun on mahdollista olla kotosalla lasten kanssa, niin ota siitä kaikki irti ja jos ei muuten onnistu, niin ajattele että se on parasta lapsillesi. itse olen palailemassa pikkuhiljaa työelämään, mutta olen järjestellyt työt niin että teen niitä 2-3 päivää viikossa, se rittänee tällä kohtaa.
minua jäi mietityttämään tuo mainitsemasi seikka, että kun tutustutaan paremmin, niin puheeksi tulee mm. raha-asiat. jäin miettimään asiaa ja huomasin, että minä en tiedä edes parhaiden ystävieni tuloja, muista raha-asioista nyt puhumattakaan. eivätkä ne minua kiinnosta millään tavalla. ja jos käyn vaikkapa nostamassa mieheni tililtä rahaa, en koskaan katso saldoa. ei se minulle kuulu ja siitä tulisi jotenkin olo toisen yksityisyyteen puuttumisesta... siis meidän ystäväpiirissä ei kulttuuriin kuulu raha-asioista puhuminen, korkeintaan sen puutteesta saatetaan keskustella.
puhumattakaan jos kyseessä on joku harrastuskaveri. ottavatko ihmiset siis ihan yleisesti puheeksi teidän perheen raha-asiat?
parempihan varsinkin pienten lasten on kotona olla, kuin se että joutuisivat olemaan pitkän päivän hoidossa muualla, kaikille kun se kotona oleminen ei ole tosiaankaan mahdollista. Tuo kyllä pisti silmään, kun mainitsit ihmisten asenteista loisena eloa vastaan, ethän sinä loisena elä, jos hoidat lapset kotona ja mies tienaa teille leivän pöytään?
Jotenkin kirjoituksistasi paistaa läpi se, että olet tehnyt ihan itse ongelman tästä asiasta, eivät ehkä ne muut. Ja miksi uusien tuttavuuksien kanssa keskustelu ylipäätään menee raha-asioihin, eivät sellaiset minun mielestäni kenellekään kuulu, varsinkaan sellaisille joita ei kunnolla tunne.
Ensimmäinen asia, mikä mieleeni tulee kirjoituksestasi on, että mistä ihmeestä ne ystäväsi tietävät teidän rahatilanteestasi. Moneen otteeseen mainitsit miehesi tienaavan hyvin. Huomautteletko siitä myös ystävillesi? Jos, niin se varmasti alkaa ärsyttää. Jos itse et ota taloudellista asemaasi puheeksi, niin tuskin sitä muutkaan ottaa. Ei minulta ole ainakaan kukaan koskaan kysynyt mitään raha-asioihin liittyvää ja niistä puhutaankin yleensä vain parhaiden ystävien kanssa.
Kotona oleminen ei ole halveksittavaa luksusta - ei ainakaan jos se sisältää lasten hoidon. Todella hienoa, että sinä voit olla lastesi kanssa kotona ja vielä hienompaa, jos pystyt vielä saamaan hyvän toimeentulonkin. Jos itse koet eläväsi loisena, niin korjaa ajatteluasi. Sinun miehesi maksaa sinulle hyvää korvausta siitä kovasta työstä, mitä teet pitäessäsi kotia kunnossa ja hoitaessasi lapsiasi. Hän maksaa sinulle siitä, että hoidat lapset, teet ruuat valmiiksi kun hän tulee töistä, siivoat, käyt kaupassa tai mitä sitten kotona teetkin. Jos ne työt teettäisi ulkopuolisella, sekin maksaisi.
Kenties en ilmaissut kovin hyvin asiaa... En puhu oikeista kavereista vaan uusista tuttavuuksista. Asumme uudella paikkakunnalla ja tapaan vain harvoin opiskelu- tai lapsuuskavereitani, joiden kanssa on ihan erilaista. Aikuisena kai muutenkin uusien kaverisuhteiden solmiminen on vaikeampaa kuin nuorempana.
Yritin kuvailla tilannetta joka syntyy kun aletaan puhua kotijutuista ja minun kohdallani kotonaolemisesta. En tosiaankaan huomauttele tai korosta asiaa, niin kuin jo aiemmin sanoin. Ei kukaan tarkalleen palkkoja kysele, mutta kai jokainen osaa suunnilleen arvailla. Ja niin, luuloihinhan moni "kateus" esimerkiksi perustuu. Raha-asiat siis tulevat esille kun puhellaan vaikka lomista tai lahjoista ja niin edelleen. Raha liityy niin kaikkeen lopulta. Jos joku voivottelee, ettei voi matkustaa ollenkaan, ei ole kiva vastata kysymykseen lomasuunnitelmista jos ne ovat kovin erilaiset ja rahakkaammat. Tai vaikka joululahjoista tai monesta muusta asiasta voi saada ylimielisen kuvan.
Aika monella tuntuu olevan jonkinlainen kuva ns. paremmista ammateista ja niiden edustajista. Ja tottahan se osittain onkin, rahalla saa monenlaista. Jos perhe tarvitsee vaikka uuden tietokoneen, mies vain marssii kauppaan ja tuo sen. Ei kaikilla tosiaan ole mahdollisuutta vaikka siihen, tiedostan sen.
vaimoa. Töissä saattaa päästä helpommalla kuin kotona. Sain sen käsityksen, et mies ei arvosta vaimoaan ja hänen omaa elämää ja että vaimokin voisi olla työelämässä, vaan pitää pelkkänä piikana.
Ja jos itse ei omista yksityiasioista puhu, niin tuskin kukaan niistä itse alkaa ottaa selvää onko kellä rahaa tai ei!
Mies näyttää myös melko julmasti alistaa vaimonsa omaan tahtoon tyrannisoimalla naisen kotiin jottei naisella voisi olla omaa elämää kodin ulkopuolella. Julmaa.
olen sitä mieltä, että kyse on joko siitä, että korostat rahatilannettanne tai että itse kuvittelet toisten ajattelevan mitä sattuu. Tai sitten olet sattunut tapaamaan vain outoja tai kateellisia ihmisiä.
Toki ulkomaanmatkat tai muut kertovat jotain varallisuudesta, mutta on niitäkin, jotka menevät matkalle, vaikkei varaa olisikaan ja sitten elävät käyttöluotolla kituuttaen pitkään. Ja on niitä, jotka tienaavat paljon, eikä koskaan ole varaa tietkoneeseen ja niitä, jotka tienaavat vähän, mutta joilla on tietokone. Ei kukaan uusi tuttavuus tiedä, kauanko te olette sitä tietokonetta säästäneet, jos ette itse kerro, että tulipa mieleen ostaa kone, joten mentiin siitä sitten vain kauppaan.
Niin muuten meilläkin tehdään. Jos jotain tarvitaan, se ostetaan sen kummemmin ajattelematta. Nyt ensimmäistä kertaa kenellekään sitä tunnustan ja senkin anonyymisti. Ei muut ihmiset tiedä, kuinka hyvin tai huonosti meillä taloudellisesti menee.
minä olen köyhästä perheestä eikä sitä rahaa nytkään ole juurikaan ,justjust riittää pakollisiin tarpeisiin. onhan niitä toki sellasia ns.köyhiä jotka ehkä jopa aukoo päätään ns.rikkaille. ehkäpä kateudesta. minä taas kuulun porukkaan jotka ensin tutustuu ihmiseen ja sen perusteella huomaa tuleeko juttuun vai ei. ja jos ei tule juttuun niin kyse ei ole varallisuuden määrästä.
Jotkut ns.rikkaat on myös sellasia jotka kovasti kehuskelee rahoillaan ja luksus elämällään ja niitä taas ei jaksa kuunnella. mutta etpä sä taida tuollanen olla :)
olisihan se mukavaa jos meilläkin olisi hyvät tulot niin voisi tehdäkkin jotain enemmän. mutta kun ei niin ei. :)
Kun haluat tutustua muihinkin kuin ns.tohtorinnoihin niin juttelet vaan ihan normaalisti ja jos se toinen on halveksuva varallisuutenne takia niin eipä kannata tuhlata siihen aikaa :) on meitä suvaitsevaisiakin, kunhan vain etsiskelet :)
Älä siis tuhlaa aikaasi halveksuviin ns.köyhiin, niin ei ala masentaa. Etsiskele vaan suvaitsevaisia ihmisiä joiden mielestä varallisuudella ei ole väliä.
Osaksi voi olla muuten tuo halveksunta rikkaita kohtaan sen takia, kun ajatellaan ettei ne voi tietääää mitää köyhän elämästä ja miten paljon sitä penniä pitää venyttää. Ja varsinkin jos mainitaan keskustelussa raha niin alkaa ärsyttää kun toinen selittää että esim. ostin just uudet housut!(tämä sen takia ku ei itellä ole varaa ostaa uusia vaatteitakaan kun hyvällä tuurilla kerran vuodessa yhet housut ja paita tai vaan toiset noista)
Yrittäkää ymmärtää myös köyhiä! :)
mutta mun puolestani onnea teille! ja yritä löytää suvaitsevainen ihminen joka ei ole ns.tohtorinna :) äläkä tuhlaa aikaasi halveksuviin ihmisiin, ajattele että teillä vaan sattuu olemaan onnea sillä tavalla että mies on löytänyt hyvä palkkaisen työn! ei se ole mitenkään väärin :)
Meillä muilla on vähäpätöisempiä ongelmia, kuten riittääkö raha ruokaan, onka varaa uusiin vaatteisiin, riittävätkö varat loppukuun työmatkoihin, jaksaako töitten jälkeen enää paljoakaan ja sellaista. Mutta pieniähän nämä ongelmat ovat.
Säälittävää on ainoastaan jollet SAA tehdä töitä vaikka haluaisit.
Itselläni on jokin pakkomielle saada tienata omat rahani mutta jos joku on niinkin onnellisessa asemassa että mies tienaa rahat eikä pane pahitteeksi vaan pikemmin haluaa että nainen on kotona, ei se minusta ole paha asia lainkaan. Ainoa joka potuttaa on köyhät ahneet asenteineen. On köyhiä ja on rikkaita mutta asenne ratkaisee. Jos asennoituu kotiäitiyteen että "saatanan laiskapaska, meijän pitää tehä duunia ja toi vaa valittelee ku se saa olla kotona" niin se kielii kateellisesta ja itsekkään ahneesta asenteesta. Sanoisin että itse on sen aiheuttanut haukuillaan että toisella on paha olla, ei se pienennä ongelmaa tai tee siitä vähäpätöistä, vaikka olisi rahaa millä tulla toimeen. Onhan meillä duunareillakin työpaikkakiusaajat. Jos taas lähtee leveilemään asialla ja alkaa katsoa työtä tekeviä ihmisiä nenänvartta pitkin (aiheen aloittaja ei kuulu näihin) voi olla syytä sanoa että älä lesoa sillä mikä ei ole omaa. Ylensäkin rahan pistäminen elämässä liian suureen roolin on tyhmää, oli sitä sitten liian vähän tai yltiömäisesti. Vaikka rahaa olisi muillekin jakaa ei se tarkoita että kaikki sitä haluaisivat kuulla, jos taas rahaa ei ole mihinkään, ei tarvitse muita katkerana kytätä. Elämä on sitä mitä siitä itse tekee.
Itse asennoidun elämään niin että mielelläni elättäisin mieheni jos olisi siihen rahaa joten en paheksu ollenkaa jos joku mies puolestaan haluaa elättää vaimonsa.
Me köyhät (pahoittelen jos loukkasin jotakuta tuolla nimityksellä) olemme mestareita tekemään asiasta kuin asiasta ongelman ja jos oikein rehellisiä ollaan niin kaikilla(jopa rikkailla) on ruoho aina vihreämpää aidan toisella puolen. Itse pidän siitä että tienaan omat tuloni mutta en myöskään halveksu jos järjestely on toisin päin että toinen tienaa ja toinen on kotona. Nauti elämästä ja olosta perheen kanssa. EI SE OLE KENELTÄKÄÄN POIS! :) päinvastoin.
Tsemppiä
mutta jos itse haikailet töihin/uraa luomaan niin silloin paikkasi ei ole kotona. Itse olin 10vuotta kotona, mutta lasten kasvaessa aloin kaivata myös itselle aikuiskontakteja enemmän ja niinpä alotin puolipäivätyön. Itsellenikin oli tuttua, että joutui jotenkin "perustelemaan" kotiin jäämistä ja ihmiset ihmetteli miten saan aikani kulumaan, itse ajattelin miten pienten lasten äidit saa ajan riittämään niin kodille kuin töihin? Olen hyvin onnellinen, että vietin lasteni kanssa heidän vauva- ja leikki-iän kotona, yhtään en ole katunut. Ja toisaalta otan kyllä ihan ylpeänä vastaan nyt myös sen palautteen minkä olen kouluista saanut, miten tasapainoisia ja hyvin kasvatettuja lapsemme ovat ja uskon nyt tässä vaikuttavan että olen voinut antaa heille lapsuusajan kotona.
kaikki lapseni kotona. Olen edelleen kotona, enkä koe että se on luksusta, tämä on vain minun tapani hoitaa perheen asioita, koti ja lapset.
En ole myöskään kenenkään ystävien mielestä mitenkään poikkeava vaikka olenkin kotona. Mieheni on aina hoitanut raha puolen, ja minä kodin ja lapset.
Tiedä sitten mitä tarkoitat rikkaudella, meillä on rikas elämä ollut aina.
Miksi susta tuntuu että raha on noin hallitseva teidän suhteessa? Aika kumma juttu. Älä missään nimessä anna rahan tulla väliin. Onko raha enemmän sulle ongelma kuin muille?
Jos haluisin mennä töihin voisin mennä, ei mies mua estä, enkä koe hänen olevan mulle tyranni missään nimessä.
Harmi että sinusta tuntuu tuolta. Minä ainakin nautin kun saan olla ja olen saanut olla kotona töissä lasteni kanssa.
Kurjaa jos ystävät ovat sua kohtaan noin ilkeitä.
No tsemppiä ja yritähän olla välittämättä ilkeistä puheista. Koti äiti on hieno ammatti. Minä ainakin nautin. Kurjaa myös jos mies noin hallitsee sua, ettei sulla oo omaa elämää ja omaa tahtoa. Mutta eikö sekin ole susta itsestä kiinni?
Tuleva anoppini on ollut koko ikänsä kotiäitinä. Edes lasten muutettua kotoa hän ei mennyt töihin, kun oli koulut jääneet kokonaan käymättä. Hänen asemansa on surkea! Eläkettä ei ole kertynyt minkään vertaa ja jos tuleva appeni kuolee on anoppini yhdessä lasten kanssa pistettävä hieno omakotitalo myyntiin ja muutettava pieneen kämppään. Pelkällä lesken eläkkeellä ja kansaneläkkeellä ei pitkälle pötkitä.
vaihda jo levyä
samaa sarjaa.
Tuollanen malli olisi jo vapauden riistoa, jos mies ei laske naista töihin...!
Ei, en ole provoilemassa. En edes ole lukenut palstaa kauan ja kokeilen millaista on keskustella muiden kanssa anonyymina ja kai suoremmin omista asioista.
Ehkä etsit syytä rahasta turhaan? Ehkä jokin sinussa tekee muut varaukselliseksi? En usko rahan olevan syynä ellet sitten ole tavannut suomalaisen perisynnin, kateuden, omaavia ihmisiä. Ja niitähän riittää. Ellei olla kateellisia rahasta niin sitten työpaikasta tai ulkonäöstä tai pihasta tai talosta tai muuten vaan ja sitten ilkeillään selän takana.
jos saisi olla kotona.. Tottakai olen kateellinen perheelle jossa toinen tienaa niin hyvin että toinen voi olla kotona lapsen kanssa. Olisin iki-onnellinen jos saisin olla minäkin, oisi ihanaa olla koti-äiti, saisi ja jaksaisi pitää kodin kunnossa, eikä se olisi aina niin hirveessä sotkussa. Ehtisi laittaa kevättä taloon, joulua kotiin jne jne ja puuhailla lasten kanssa päivät kaikkea(ruusu-lasit päässä) Mutta ei iki-maailmassa tulisi mieleen arvostella toista sen takia tai vähätellä tai nimitellä..eiei, ehkpä nämä sinun tuttusi tai ystäväsi ovat tosiaan katellisia ja jos näin sinua nimittelevät ja vain siksi kun pystyt olemaan kotona, niin eipä ne kovin hyviä ystäviä ole. Jätä tuollaiset omaan arvoonsa!Phyh!
tähän, että ei tämä kotiäidin elämä aina niin ihanaa ole. Kun vielä alkuvuodesta olin itse töissä, niin ajattelin, että kohta pääsen tekemään kaikki rästihommat ja saan touhuta sitä ja tätä ja nauttia lapsen kanssa olemisesta kun jään hoitovapaalle...ja katin kontit.
Mitään ylimääräistä ei oikein saa vilkkaalta juniorilta tehtyä, kun tämän perässä saa juosta koko ajan ettei ole jotain kolttosia tekemässä. Juuri ja juuri saa ne jokapäiväiset askareet, kuten ruoanlaitot, pyykit, imuroinnit jne. tehtyä, muuhun ei yksinkertaisesti ole aikaa eikä mahdollisuutta. (eikä jaksa ees aloittaa kun tietää että kesken se jää kuitenkin...)
Jokapäiväinen sama rutiini tympii välillä, ja tekisi NIIN kovasti mieli takaisin töihin! Ja varsinkin kun juniorin kanssa sattuu olemaan se extra-hankala päivä, niin tekisi mieli painua ovesta ulos eikä tulla enää sen koommin takaisin :D
Mutta, kaiken keskellä kuitenkin on ihanaa olla tuon pienen juuttaan kanssa kotona, touhuta ja seurata kasvamista. Ja sitten kun sisäistää itselleen sen asian, että ihminenhän ei ole mihinkään tyytyväinen, aina halutaan sitä mitä sillä hetkellä ei ole, ja kuvitellaan että joku muu ratkaisu olisi taatusti parempi. Ja ainahan muilla menee paremmin ;)
Monenlaisia ajatuksia... Niin, en omasta puolestani tee asiasta ongelmaa, vaan vastailin eilen kuinka raha-asiat tulevat esille. Ei palkkaa kukaan kysy suoraan, mutta siis ns. rikkaus tulee esille kun puhutaan ihan arkisista asioista tai sitten juuri lomareissuista tai vaikka kyyditsen jonkun jumpassa tapaamani tuttavuuden kotiin autolla, joka nyt sattuu olemaan suhteellisen uusi ja varmaan kalliskin monen mittapuun mukaan. Ei siis edes tarvitse kertoa asioistaan kun ihmiset oletuksineen antavat mielikuvituksensa laukata. Ja jos minullakin saattaa olla luulotautia muiden asenteista, miksei muilla voisi olla luuloja minusta.
Minulle varakkuus ei ole ollut tuttu juttu aiemmin vaan olen koko opiskeluajankin paiskinut erilaisia hommia. On tullut oltua kaurapuurokuurilla ja nuudeleilla, eli en siis ole "rich bitch". :) Tokihan olen onnellinen ettei ole rahaongelmia juuri nyt, kiitos miehen. Jotenkin vaan haluaisin taistella vastaan sellaista ihme jaottumista ja lokeroitumista. Miehen kollegojen vaimoista suurin osa on aika uskomattomia tapauksia...rehellisyyden nimeen. Kun oikeasti ainakin muilla "tohtorinnoilla" tuntuu olevan oletuksena hengailla vain tiettyjen piirien kanssa. En oikein tunne oloani kotoisaksi...
tollasia "tohtorinnoja" vielä olemassa??siis mitkä oikeesti valitsee seuransa tarkkaan??huhhuh!!Vaikka lääkärin ammatti onkin hyvä ja arvostettu niin silti..eipä niillä naisilla järki paljoa päässä pakota!argh, pitäsiköhän munkin alkaa valitsemaan seurani tarkemmin, onhan munkin mies lakimies, joten taidanpa hylätä opiskelija-ystäväni ja perheen-äiti ystäväni ja valita rikkaampaa seuraa...argh, voimia Sinulle ap.
Todellakin, kuinka voi olla...Sama juttu on ollut ulkomailla, ollaan jonkin aikaa asuttu USA:ssa jossa mieheni keikkailee joskus ja voi luoja, se vasta olikin kamalaa. Jotenkin en uskonut Suomessa olevan samankaltaista asenneongelmaa. Kaipaan oikeiden kavereiden luokse, mutta kotipaikka kulkee miehen mukana. Muistan kuinka vastanaineina :) joku "frouva" kommentoi minulle, no, nyt saat kokea tohtorin rouvana olemisen ihanuuden. Tjaa-a...
ettetkö kokisi ongelmana muiden asenteellisuutta hyvää elintasoanne kohtaan.
Mutta minä en ole vielä oikein saanut "kiinni" siitä, mitä se konkreettisesti on? Vinoillaanko sinulle tai kaihdetaanko seuraasi, kun perheenne elintaso tulee esiin?
Minulle tuli myös mieleen, että on olemassa sekin mahdollisuus, että muut ihmiset eivät välttämättä reagoikaan erityisen voimakkaasti elintasoonne, vaan että sinä koet asiat voimakkaasti.
Saatan hyvinkin olla täysin väärässä, mutta voisiko olla niin, että koet tämän asian näin, koska et itse ole ollut ansaitsemassa tuota elintasoa?
Nämä ajatukset johtuvat siitä, että viittasit jossain vastauksessasi loisena oloon. Kuten olet kirjoittajien vastauksistakin voinut todeta, kotiäitiä ei pidetä loisena. Hän tekee arvokasta ja raskasta työtä.
Olisiko tilanteesi siis eri, jos sinua ei tituleerattaisi "tohtorinnaksi" miehesi ammatin takia, vaan oman ammattisi takia? Jos olisit lääkäri, olisiko "tohtorinna" jopa ihan arvokas titteli?
En osaa edes kuvitella, millasta ihmisillä on jos ei ole rahaa! Olen lapsesta asti saanut kaiken mitä halunnut, hintaa katsomatta. Nytkin on rahaa ettei mitään ongelmaa ostaa vaikka auto joka päivä. Lapsenikin nauttivat kun voivat tuhlata itseensä ja kaverihin. Aina maksaa heidän syömiset tai limulla ja jäätelöllä käynnit.
Ja mitä lahjoja kaverit saavat synntäreinä meidän lapsilta. Aina muut kateellisina katselee.
Nyt kesälomalla mennään Monacon asunnolle koko kesäksi ja meillä on suunnitelmissa ostaa iso vene jolla olemme merellä ilmojen niin suodessa. Voi tätä rikkautta!
Minä taas tunnen oloni hyvin kotoisaksi, sillä en tiedä muunlaisesta elämästä juuri mitään.
Taidanpa mennä tuonne toiselle koneelle kohta. Näitä meillä on joka huoneessa!
Eikös olekin ihanaa, kun ei tarvi joka penniä laskea? Tämä on ihanaa elämää, hupsis, nyt taitaa mies tulla kotiin, suihkukone laskeutui juuri takapihalle...! Hei heeeiii....!
No, yksi esimerkki tulikin nyt, asenteista ja ns. kiusaamisesta. Tuo "mulle kans varakkuus on"...teksti.
Totta on, asennevaikeutta on mullakin. Tuo loiseksi kutsuminen tosin oli kai paremminkin turhautumisen aikaansaama katkero-kommentti minulta. En ihan allekirjoita loisajatusta. Toki joskus tuntuu aika turhalta kun mies tienailee ja hoitaa rahapuolen kokonaan kun olenhan itsekin opiskellut ja voisin kantaa korteni kekoon. Ei se ongelma ole mutta tokihan se vaikuttaa mielialaan ja ajatuksiin. Omat vanhempani kai ajattelivat aina etten olisi kotirouvana koskaan mutta ei ne ole kritisoineet silti.
Mutta tosiaan, tuossa seuraavana onkin vastaus jossa juuri ironisoidaan koko tilannetta. Ei kuulkaa aina tarvita paljoa kun ihmiset jo keljuilevat kaikenlaista. Se voi olla tyyliin kettuilua vaatteista "Ai, sulla se vaan on taas uutta takkia ja housua..." jota alleviivaavat katseet ja eleet ja niin edelleen. En edes osaa kuvailla millaista se joskus on. Voinhan toki pahoittaa mielen liian helpostikin.
Kuinka usein oikein ostelet vaatteita? Jos olet lapsinesi lähes joka viikko uusissa vaatteissa, voi vinoilu tulla siitä, että ostelet jatkuvasti uutta. Ei siis vinoilla tuloista, vaan tavoista.
Ja osteletko paljon muutenkin tavaroita? Ovatko (uudet) tavarat tärkeitä sinulle? Jos aina kerrot, mitä ostit tai mitä uutta sinulla on, voi se alkaa tympiä muita. Ei muita ehkä kiinnosta sinun uusista hankinnoista keskustelu.
En jaksanut lukea koko viestiketjua, jossa vastaus olisi ehkä tullutkin, kysyn siis suoraan; Minkä alan ihminen miehesi on?
Ei kannata välittää muiden kommenteista. Ihmiset ovat vaan niin pirun kateellisia. Toisaalta ihmisten tapa elää on hyvin erilainen. Tiedän tavallisia ihan suht vaatimattomasti eläviä "superomaisuuden" omaavia ihmisiä ja sitten taas sellaisia, jotka pistävät kaiken menemään, ostavat kalliita vaatteita ja leveilevät eläen velkaisena.
Kaikilla on oma tyylinsä. Pääasia on, että on onnellinen.
Miten minusta tuntuu niin aralta?!:) No siis, mies on opiskellut Suomessa ja ulkomailla, kaksi tutkintoa siis, neurologian ja sittemmin neurokirurgian tutkinnot tai miten se sanotaankaan. Aivohommia siis. Hepreaa minulle. Ja kamalan vaativaa hommaa on, sen tajuan toki. En antaisi aivojani kenen tahansa sorkittavaksi! :)
Me ollaan suhteellisen vaatimattomia, mutta on silti aina laadukas ja turvallinen auto alla ja kiva, iso asunto ja sen sellaista. Juu, monilla ns. isotuloisilla on paljon velkaongelmia ja muutenkin liian kova elintasohalu. Ei ne palkat miljoonia ole!
Mahtava työ. Miehesi tutkinto on jo sen verran vaativa ja pitkä tie, että kaikki tienistit ovat varmasti viimisen päälle ansaittua. Eri asia on erilaisilla optiomiljonääreillä tai perijöillä.
Sulla on käynyt tosi hyvä flaksi. Jos miehesi on vielä tosi mukava ja hyvä isä niin olet tosi onnekas.
Toisaalta, jos sinun on vaikea löytää "yhteistä säveltä" muiden mammojen kanssa, jotka miettivät miten saisi pennoset riittämään, ymmärrän ettei sulla ole paljon puhuttavaa. Keskustelua voi kuitenkin ylläpitää kyselemällä tai kertomalla omia mielipiteitä paljastamatta kuitenkaan liikaa itsestään.
Puolitutuilla "rikkaus" tai "köyhyys" voi merkitä paljonkin, mutta muista, että sinulla oli hyviä ystäviä kotiseudullasi. Uusiakin ystäviä varmasti löydät, kun asenteesi on tuollainen. Tsemppiä vaan! Mulla olis ainakin sata kysymystä miehellesi, ammatti on uskomattoman mielenkiintoinen...
Mulla oli aluksi varsinkin ihan hurja kunnioitus-ihmetys miehen osaamista kohtaan. Ei voi tajuta miten joku pystyy! :) Tapasin miehen vasta kun oli jo valmistunut ja luonut uraa, mies on siis 9 vuotta vanhempi. Tuollainen ammatti on kuulemma ainakin USA:ssa antanut tielle monen moista onnenonkijaa. Joillekin ammatti tuntuu olevan niin suuri juttu ja ainakin USA:ssa se merkitsee todella suuria tuloja. Osittain siksi mekin laukataan rapakon takana. Mulle se taas oli paremminkin 'wau, miten autatkaan sairaita ja kuinka osaatkaan, onpa tajuttoman hienoa'-juttu, en ajatellut rahaa koskaan. Ollaan keskusteltu aika paljon aiheesta, erilaisista aivosairauksista ja niin edelleen. Tieto on karttunut minullakin, mutta toisaalta tieto on joskus pahasta. Aijai kun pelottaa lapsen kolauttaessa kaalinsa vaikka tuolinkulmaan! (Ei kuitenkaan vaarallista:)
tuntunut vuosia. Olemme korkeasti koulutettu aviopari. Molemmilla työssä ollessa hyvät tulot. Pankkilainaa ei ole - pienelle perheelle hyvä omistusasunto kyllä. Autolla tai veneellä emme pröystäile. Molemmat ovat vain tarpeenmukaisia käyttövehkeitä. Meiltä kun on kaupunkiin matkaa ja mökille ei pääse kuin veneellä. Vaatteilla tms. emme koreile, tavaraa emme juurikaan osta, vain tarpeeseen.
Mutta lomat, ulkomaan matkat, hyvinvointipalvelut tms. joita suosimme materian sijaan ärsyttävät monia. En juuri niistä muille puhu. Olen itse työläisperheestä kotoisin. En tunne "oman sosiaaliluokkani" ihmisiä, mutta en kelpaa enää entisille ystäville. Menestynyttä ei haluta enää ystäväksi. Minkäs teet.
mekin olemme korkeasti koulutettu pariskunta. pihassa seisoo pari vuotta vanhat audi ja volvo (että siinä mielessä vähän "pröystäillään":)). käymme vuodessa yhden kaukomatkan ja pari muuta pyrähdystä lähemmäs. minä etenkin olen hyvinkin "merkkiorientoitunut" omieni ja lapsen vaatteiden suhteen. meillä on ystäviä ja kavereita joka lähtöön, sosiaaliluokista en ymmärrä tuon taivaallista. en kyllä ole huomannut kateutta ystävissä, paitsi sitä tervettä, mitä itsekin tuntee, kun joku tuttavapariskunta lähtee karibialle. mutta siihen liittyy myös hyvän olon tunne ja iloa siitä, että ystävät nauttivat. kateuteen muutenkaan en ole ilmiönä törmännyt ystäväpiirissämme, ilot ja surut jaetaan.
että tuli mieleen, oletko jo alunperin ollut ystävä jollekin vääristä syistä? miksi ystäväsi eivät halua jakaa menestytstäsi kanssasi?
kotona vaikka ihan senkin takija että lapsia on ja halutaan nähdä naperon kasvavan. (vaikka tulojakaan ei olisi). mutta se on hyvä jos rahnaa on mutta ehkä se kumminkin olisi hyvä jos olisi ainankin käyty ammatti taustalla koska koskaan ei tiedä elämässä mitä tapahtuu tai miten asiat menee..
ettei ihan tyhjänpäälle jää. esin jos kumppani kuolee jättää sinut tms. niin onko hän valmis huolehtimaan sinusta sen jälkeen (esin jos jättää). vai onko teikkä ihan yhteistä omaisuutta eli puoliksi kaikki..
tämä voi siis kuullostaa ilkeältä mitä yllä sanoin mutta olen hiukan realistinen näissä asioissa:) minullakin on yksi ammatti ja monista aloista kokemusta vaikka mieheni on noin (vauraampi kun monet). ja käyn itse kouluttautumassa/töissä aina kun tilaisuus on:) (on sitä omaa rahaa sitten). MUTTA! se on hyvä jos kumppanisi huolehtii sinusta ja antaa rahaa;) monille tätä ei tuollaisessa suhteessa ole suotu. joten olet aika onnellisessa asemassa:)