Tässäpä arkea meidän perheestä. Puolisoni ei ole vl-uskovainen, itse olen heikolla uskolla... Välillä kotona arjen keskellä kiivastun, raivoan ja kiroan! Puolisoni kysyy, että piruko sinua riivaa, kun tuolla tavalla pitää käyttäytyä!? Itse hän on kuin viilipytty, eikä juuri kiroa ja mesoa.
Totta; sielunvihollinen riivaa ja kiusaa vain uskovaista, epäuskoisille se antaa rauhan!!
Oletteko samaa vai eri mieltä?
Totta; sielunvihollinen riivaa ja kiusaa vain uskovaista, epäuskoisille se antaa rauhan!!
Oletteko samaa vai eri mieltä?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Sillä, että sinä mesoat, ei ole tekemistä sielunvihollisen kanssa. Sinä vain et osaa hillitä tunteitasi ja puolisosi osaa. Sellainen voi johtua monesta asiasta, esim. luonteesta, henkisestä tilasta, stressistä, unettomuudesta, jne.
Yhtälailla, jos noita uskonasioita haluat arkiseen esimerkkiisi istuttaa, voisi sanoa, että puolisollasi on parempi rauha itsensä ja jumalansa kanssa. Mutta sekään oikeasiti ei mene niin.
Sinua vaivaa se, että uskot piruihin yms.. Jos osaisit ajatella järkevästi, et saisi tuollaisia kohtauksia.
kiroilusi. Ei toisenkaan ole pakko sellaista kuunnella. Eikä ainakaan sovi uskovaiselle, jos ei nyt muillekkaan. Myös minun puolisoni on kova kiroilemaan ja nimittelemään perheenjäseniä, ei ole vl.
Välillä kiroilee itselleenkin. En ymmärrä, miksi ptää käyttäytyä noin. Alkuaikoina ahdistuin moisesta sadattelusta ja otin sen suurena henkilökohtaisena loukkakuksena. Jopa kävin siitä puhumassa asiantuntijalla. Mutta siellä toivottiin mukaan molempia ja asia kaatui siihen, koska toinen ei nähnyt itsessään mitään aihetta. Nykyisin yritän enimmäkseen antaa mennä toisesta korvasta ulos, mutta kyllä ne sanat silti sattuu ja jää ikävästi muistiinkin. Koska niitä ei ole edes koskaan anteeksi pyydettykään.
Asioista pitää puhua ja kertoa toiselle, mikä pännii. Mutta kiroilu ja nimittely on ala-arvoista, eikä johda mihinkään, pahentaa vain tilannetta. Ei siitä varmasti itsellesikään tule hyvä mieli. Ja koko perhe kärsii.
>> sielunvihollinen riivaa ja kiusaa vain uskovaista, epäuskoisille se antaa rauhan!!
Mark. 3:26
Ja jos Saatana nousee itseään vastaan, se ei voi kestää, vaan sen loppu on tullut.
Markus antaa mielenkiintoisemman näkökulman. Kuinka Saatanalle voi tulla loppu. Minä ainakin valitsisin mieluummin "lopun" kuin ikuisen helvetin vaivan.
monia vastauksia.
En vain yhdessäkään löytänyt viittausta uskon asiaan.
Ihmisessä on kaksi puolta.
Toinen on syntiinlankeemuksessa turmeltunut osuus, jossa sielunvihollinen edelleenkin jakelee neuvojaan ja laittaa sinut kiroilemaan, kun on saanut täyttää sydämesi astian kaikella pahuuden moskalla. Se, että kiroilet ja vielä puolisollesi on synti ja vahingoittaa suhdettanne. Se on vihollisen tarkoituskin.
Toinen osa on henki, joka on Jumalan kuva. Se kaipaa sitä tilaa, jossa se oli paratiisissa. Se haluaa pyrkiä hyvään, oikeaan, totuuteen,rauhaan, ystävällisyyteen ja rakkauteen. Se haluaisi elää Jumala-yhteydessä ja kaipaa sovitusta ja anteeksiantoa.
Se, että kärsit tuosta, kirjoitat tännekin ja valitat läheisillesi, on juuri sitä Jumalan ääntä omassatunnossasi. Henkesi haluaa sovintoon Jumalan kanssa. Se on merkikki siitä, ettet ole vielä kuollut, vaan vihollisen juonet ovat pieksäneet sinut puolikuolleeksi, kuten Jerikontien matkamiehen.
En osaa muuta sanoa, kun että keskustele tästä tunteestasi jonkun Pyhän Hengen saaneen kristityn kanssa. Jumala on luvannut auttaa kaikkia niitä, joita synti on alkanut vaivata.
Toivon Taivaan Isän Siunausta tiellesi. Älä paaduta sydäntäsi. Uskovia ihmisiä löydät ainakin tultuasi vaikka esikoislestadiolaisten seuroihin. En osaa neuvoa muita.
täällä!
Minä tunnen muutamia henkilöitä, jotka ovat kertoneet kuinka he aivan ilman mitään uskonnollista taustaa ovat tietoisesti opetelleet olemaan kiroilematta! Toinen heistä on nykyään kristitty, mutta tästä pahasta tavasta hän aikoinaan opettelemalla opetteli irti, koska hänen työnantajansa sitä tapaa paheksui.
Itselläni on myös hirmuisen kiivas mielenlaatu ja silloin en todellakaan ajattele mitä sanon. Mieheni taas ei milloinkaan edes puhu pahasti saati huuda ja raivoa mistään kiroilemisesta puhumattakaan.
Olisiko kysymys myös temperamentista? Ja sekin raivostuttaa, jos toinen on kuin viilipytty, tuntuu siltä, että täytyyhän siihen jotain eloa saada...
Tosin tuo huutaminen on huono keino, koska se ei johda yhtään mihinkään.
Niin että pitäisiköhän meidän joskus hetkiseksi jättää nämä hengelliset ajatukset ja toimia ihan realistisesti vaan... Ja tehdä päätös kiroilun lopettamisesta?
Jt!
Pahinta kai olisi, jos omatunto ei muistuttaisi.
Kotinikin oli uskovainen. Siellä ei kiroiltu. Minun ei ole tullut opeteltua tuota pahaa tapaa. Olen tässä suhteessa jäävi tuohon asiaan. Mutta ei minunkaan ajatukseni kovin kauniita ole.
Eniten minua koskettaa kuitenkin se, että omatunto muistuttaa synneistä. Se on elämän merkki...
Jueesus on meidät lunastanut luonteinemme. Minutkin, jolla on enemmän ilkeää luonnetta kuin äkkipikaisuutta.
Kiroileminen on lisäksi sivistymätöntäkin.
Muuten oletko pannut merkille, että minkään synnin tekeminen ei ole järkevää, hyödyllista tai viisasta ajallisestikaan ajatellen. Joskus vihollinen sellaistakin näyttää...
se ensimmäiseksi kirj. el
tyyppi taas, vähän hassua keskustella täällä, mutta nämä uskonveljet ja -sisaret kirjoittelevat hyvin mielenkiintoisia asioita ja myös hyvin hauskasti nuo muutamat...
Joskus olen suunnattoman väsynyt kaikkeen uskonnolliseen ja kaiken uskonnollistamiseen ja hengellistämiseen. Siinä eivät lestadiolaiskodit eroa ollenkaan toisistaan ovatpa ne mitä lestadiolaisuussuuntaa tahansa. Minusta näyttää yhä enemmän siltä, että olemme saman perheen lapsia kaikki tyynni, samanlaista sanailua ja torailua kuin perheessä lapsilla yleensä.
Siitä kiroilemisesta vielä, se ei ole sivistynyttä eikä mitään muutakaan positiivista, mutta sitäkös kiukunpuuskassa kukaan miettii? Sitä paitsi sivistyneet käytöstavat voi oppia aivan hienosti ilman minkäänlaista uskontoa ja aivan säädyllinen ja yhteiskunnallisesti hurskas elämä on mahdollista toteuttaa ilman uskon ripettäkään.
Olisiko siis viisasta joskus ajatella vain sillä tavoin, että nyt minä teen tässä asiassa väärin ja aion nyt lopettaa sen. Jos se ei onnistu hetkessä, en siitä hermostu, yritän uudelleen.
Juuri niin. Jos emme onnistu, niin saamme alotaa alusta.
Kotoista kirjoittaa, vaikka en tunnekaan. Oletan sinut naiseksi. Itse olen mies.
Minulla on monia muita pahoja taipumuksia, kun äkkipikaisuudessa sanotut pahat sanat. Itse asiassa haluaisuin olla enemmän samanlainen, kun jotkut äkkipikaisemmat ystäväni.
He katuvat niin nopeasti ja elävät hyvin herkällä tunnolla. Minuakin omatunto puhuttelee, mutta ei niin nopeasti. Sitten kyllä tahtoo tulla masennustakin. Sekin on vihollisen vaikutusta.
Oikein kivaa päivänjatkoa !
JR!
Tarkoitat varmaan uskovaisella vl-uskovaista, jota vihollinen kiusaa ja sitten epäuskoisella eiveeällää, jonka vihollinen antaa olla rauhassa.
Olen eri mieltä. Viestisi on lajissaan uskomaton selitys vl-ihmisen inhimillisistä ominaisuuksista. Omille pahoille asioille otetaan jopa sielunvihollinen tueksi ja turvaksi, ettei mitään oikeaa muutosta ja parannusta suhtautumisessa lähimmäisiin vain vahingossakaan tapahtuisi. Saa jatkaa samaan malliin, eikä ole itse vastuussa lainkaan! Niin sitä pitää!
Ehkäpä viilipyttynaisesi tajuaa pakata tavaransa ennen kuin vihollinen erehtyy ja naisesikin alkaa tulla raivoon?
...