Etelään

Olen lähdössä kuuden viikon kuluttua Italiaan ja sieltä poikaystäväni kotiin Espanjaan.
Tilanne on se, että vielä muutama kuukausi sitten kärsin todella ikävistä finneistä kasvoissa, selässä ja rinnassa. Kosmetologihoitojen jälkeen kasvoissa on enää muutama yksittäinen finni sekä pari arpea.
Mutta kuinka saisin selän ja rinnanalueen kauniiksi kuudessa viikossa?

Poikaystäväni sanoi, ettei hän välitä iho-ongelmista, mutta itseäni nolottaa. Varsinkin, kun kyseisillä alueilla on todella kuuma.. Pelkään myös, että naamani alkaa kukkimaan todenteolla paahtavassa auringossa. Näin kävi mm. viime ja sitä edellisellä reissulla etelään. Tosin silloin en ollut tapaamassa poikaystävää...
Voiko aurinko pahentaa ihoa? Kun eikös se normaalisti paranna?
Aikaisemmin en tosin huolehtinut kasvojen pesusta ollenkaan..

Tälläisiä vain pohdin ja saan itselleni kamalan stressin.
Lisättäköön vielä, että ihoni on kuiva, eli ihan mikä tahansa mönjä ei kelpaa. Ja opiskelijana käteisvarani eivät riitä selänpuhdistukseen kosmetologilla. :(
0169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Pohdiskelija kirjoitti:

Olen lähdössä kuuden viikon kuluttua Italiaan ja sieltä poikaystäväni kotiin Espanjaan.
Tilanne on se, että vielä muutama kuukausi sitten kärsin todella ikävistä finneistä kasvoissa, selässä ja rinnassa. Kosmetologihoitojen jälkeen kasvoissa on enää muutama yksittäinen finni sekä pari arpea.
Mutta kuinka saisin selän ja rinnanalueen kauniiksi kuudessa viikossa?

Poikaystäväni sanoi, ettei hän välitä iho-ongelmista, mutta itseäni nolottaa. Varsinkin, kun kyseisillä alueilla on todella kuuma.. Pelkään myös, että naamani alkaa kukkimaan todenteolla paahtavassa auringossa. Näin kävi mm. viime ja sitä edellisellä reissulla etelään. Tosin silloin en ollut tapaamassa poikaystävää...
Voiko aurinko pahentaa ihoa? Kun eikös se normaalisti paranna?
Aikaisemmin en tosin huolehtinut kasvojen pesusta ollenkaan..

Tälläisiä vain pohdin ja saan itselleni kamalan stressin.
Lisättäköön vielä, että ihoni on kuiva, eli ihan mikä tahansa mönjä ei kelpaa. Ja opiskelijana käteisvarani eivät riitä selänpuhdistukseen kosmetologilla. :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu