Hei. Uuden talomme piha sai nurmen viime kesänä.
Siinä on ihan hyvä nurmimatto ja nyt kun lumet ovat sulaneet, niin neuvokaa ystävät hyvät, mitä pitäisi tehdä, että kesän koittaessa nurmikkomme lähtisi edelleen terveeseen kasvuun ?
Pitäisikö heittää jotain lannoitetta vai niitä samoja nurmikon siemeniä, joilla kylvimme pihan
vuosi sitten ?
Emme vaan tiedä oikeaa menettelytapaa, kun olemme ihan ensi kertaa asialla.
Ps. lisäksi vielä - omenapuiden taimet lähtivät viime kesänä hyvin käyntiin ja ovat nyt reilun metrin korkuisia. Pitäisikö keväällä niitäkin lannoittaa ?
Kevätkesän toimet
1
483
Vastaukset 1
- jälkeen
ei ehkä kannata tehdä vielä juuri mitään nurmikolle. Siellä on perustuslannoitus vielä varmasti hyvässä käytössä. Varsinkin jos käytätte biosilppuavaa leikkuria, eikä mitään poiskeräävää.
Ensi keväänä sitten aloittaisin lannoituksenkin, näin keväällä käytän esim. GrowHown nurmikon kevättä, kesällä juhannuksen paikkeilla laitan samaisen puljun kesää ja elokuun lopulla sitten sitä syksyä (siis PK-lannoitetta). (Nurmikon talveakin on myynnissä, mutta sitäen ole käyttänyt, kun kastemadot huolehtivat maan mururakenteesta.) Näillä keinoilla nurmikko pysyy oikeassa pH:ssa ja hyvässä kasvussa, eikä ole sammalta tullut.
Omenapuutakaan en ekan talven jälkeen juuri lannoittaisi. Ehkä voisin elokuun lopulla sillekin PK-lannoitetta antaa. Mutta seuraavana keväänä sillekin sitten normaalia kasvulannoitusta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu591541- 261174
- 851038
- 42847
- 65816
- 92784
Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.14737Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19715Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131715- 115676
Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31615Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �144614- 4612
- 43591
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45570- 19546
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t73537- 43536
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24523Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke17487