kalat

Millaisten ihmisten seurassa koette olonne uhatuksi?
Mitä teette, jos törmäätte uhkaavaksi kokemaanne tyyppiin?
Luulen, että kaloilla on tarve puollustautua esim. työelämässä ja muutenkin,
jos näköpiiriin ilmaantuu henkisesti voimakkaampi tai muuten henkilö,
jonka kalat kokee kilpailijakseen,
vaikka näin ei oikeasti olisikaan.
Tällaisessa tilanteessa kala voi alkaa valehtelemaan ja puhumaan toisesta potaskaa. Johtuu kai kalojen herkkyydestä.
Muuten kun ovat herttaisia, niin toivoisi neuvoa,
että miten saisi välit pysymään hyvinä? Itse olen tulimerkki ja sanon ja toimin hyvin suoraan,
en kai osaa ottaa kalaa huomioon ja ongelmat alkavat.
131733
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Joka saa minut nousemaan takajaloilleni on Jousimies. Ei kertakaikkisesti sovita yhteen, missään tilanteessa. Yritän vältellä kyseisiä henkilöitä parhaani mukaan, aina sekään ei ole mahdollista jos sattuu esimieheksi, mutta niinvähän kanssakäyntiä kuin mahdollista.Ei ole muuta

Äänestä
  • Paras ja pitkäaikaisin ystäväni on jousimies. Totta on, että olen joutunut vuosien varrella sopeutumaan siihen, että hän on kovin erilainen kuin minä, mutta luotettava ja ihana ystävä hän on.

    Äänestä

Oinas on jotain aivan kamalaa...

Äänestä
  • Miksköhän oinaat aina mieltävät itsensä suureksikin uhaksi ties kelle. Vaikka on tasan tavallisen persjalkasen savolaisen näköinen, eikä mikää erityisen välkky päästään, kaikki töissä pomosta lähtien mieltää hänet suureksi uhaksi. hohhoijaa.

    Äänestä

Näetkö jo vaaran merkkejä?

Henkinen voimakkuus on kalojen taitolaji - sitä ei käy kiistäminen. Kalojen henkinen voima on piilossa ja pulpahtaa esille tarvittaessa ja lakaisee ylimielisen, itseään henkisesti vahvaksi luulevan henkilön maan rakoon. Ylimielisyys kaloja kohtaan kostautuu aina, AINA!

Kalat sietää hyvin kilpailua ja ui kuin kala vedessä tilanteissa, joissa kilpailu edesauttaa jotain kaloille tärkeää asiaa. Huomaathan "tulimerkki", ettei kala välttämättä asetu itse kilpailemaan, vaan voi toimia taustalla takapiruna - lopputulos ratkaisee!

"Vaikka näin ei oikeasti olisikaan" lauseesi nostaa kalan tuntosarvet pystyyn - totuudessasi on vain osa, jokin puuttuu! Mitä salaat?

Kala ei valehtele, vaan muuntaa totuutta tarpeisiinsa sopivaksi. Se voi olla myös kalan kosto epämiellyttävälle ihmiselle.

Suorat sanat ja teot eivät kaloja haittaa, mutta varokin jättämästä mitään epäselvää tai piiloteltua totuutta suoruutesi taakse. Sen kalat herkyydellään tunnistavat takuuvarmasti.

Ja tiesithän, arvoisa "tulimerkki", kalan muisti ei petä koskaan - lipsahduksesi sanoissa pysyy kalan mielessä ja muodostaa sinusta epäilyttävän henkilön kuvan, jolle ei uskouduta eikä anneta luottamusta.

Eikös kalat ole ihanan hassuja ;D

Äänestä
  • Allekirjoitan tuon, että muiden sanomat sanat pysyvät muistissa...ja vaikuttavat siihen, miten henkilöön suhtautuu...

    Äänestä

  • hmm, ne kalat jotka tunnen , ja heitä on aika paljon , siis työssä, niillä on kaikilla tosi huono muisti, hihii

    Äänestä

itsesi uhatuksi ja siksi mollaat toista netissä? ota lääkettä hyvä ihminen.

Äänestä

ärsyttävät kalaihmisiä. Myös umpimieliset nyhveröt, jotka eivät koskaan avaudu mistään.
Myös tyhmyys ja hitaus suututtaa, ainakin minua :)

Itse tulen hyvin toimeen oinaitten ja jousimiesten kanssa, mutta kartaltani löytyykin paljon tulta, joten se selittynee sillä.

Vielä oinaista. Oinaat itse kuvittelevat olevansa se suurin ja viisain. Yleisesti ottaen ei kovin mielyttävä piirre. Mutta oinaat ovat kuitenkin aika hölmöjä ja kun heitä vähän ylistää tarpeen tullen, niin ovat ihan helppoja höynäytettäviä :)

kieroako?

Äänestä
  • taidat olla ite aika lailla hölmö

    Äänestä

saa naureskella aika paljon teidän kalojen juttuja, kehutte itteene, naiset sekä miehet, ja että kaloja ärsyttää suuret egot, otatte tuon horoskooppi jutun liian vakavasti ressukat, mutta in kyllä hyvät naurut saanut kun uhoatte itsestänne, onneksi on viisaitakin kaloja . olen kyllästynyt joittenkin kalojen pöyhkelyyn ja itsekehuun. ja haUKUTTE MUITA MERKKEJÄ , TYHJÄT TYNNYRIT KOLISEE ENITEN.

Äänestä

Olen Kalat -nainen, suorapuheinen ja muutenkin melko suoraviivainen ihminen. Inhoan valehtelua ja muuta (ikävä kyllä usein omalle sukupuolelleni tyypillistä) temppuilua ja vehkeilyä. Kärsin siitä sekä työpaikallani, jossa on erittäin tulehtunut ilmapiiri ja paljon juonitteluja, juoruilua ja piiloaggressiivisuutta. Kärsian sukulaistädeistä, jotka muka "viattomasti hyvää tarkoittaen" yrittävät ohjailla elämääni.

Tulen useimmiten tuomituksi hankalaksi ihmiseksi riippumatta siitä, että puhunko suoraan vai kiemurtelenko asioiden läpi muuten. Jälkimmäisen tyylin olen opetellut lyötyäni päätäni riittävän monta kertaa seinään suoruuteni vuoksi. Kalakin voi oppia käärmeen notkeuden, mutta mikään luonnollinen tila se ei ole ainakaan tälle kalalle.

Oikeasti minä en mitään niin arvosta kuin REHELLISYYTTÄ. Ehkä vähän vielä enemmän olennaisiin asioihin keskittymistä ja sitä, että puhutaan asiasta eikä asian vierestä.

Nouseva merkkini on Jousimies, johtuuko siitä?

Vai onko horoskoopit oikeasti ihan huijausta? Rehellisesti sanottuna minussa ei ole juuri yhtäkään Kalalle tyypillistä piirrettä.

Vai onko syntymätodistukseni väärennetty ja olenkin ihan joku muu kuin vanhempieni lapsi? Että muuten olisi ihana vaihtoehto...

Äänestä

ENN INKÄÄN

Äänestä

Kommentoi aloitusta


uhka kirjoitti:

Millaisten ihmisten seurassa koette olonne uhatuksi?
Mitä teette, jos törmäätte uhkaavaksi kokemaanne tyyppiin?
Luulen, että kaloilla on tarve puollustautua esim. työelämässä ja muutenkin,
jos näköpiiriin ilmaantuu henkisesti voimakkaampi tai muuten henkilö,
jonka kalat kokee kilpailijakseen,
vaikka näin ei oikeasti olisikaan.
Tällaisessa tilanteessa kala voi alkaa valehtelemaan ja puhumaan toisesta potaskaa. Johtuu kai kalojen herkkyydestä.
Muuten kun ovat herttaisia, niin toivoisi neuvoa,
että miten saisi välit pysymään hyvinä? Itse olen tulimerkki ja sanon ja toimin hyvin suoraan,
en kai osaa ottaa kalaa huomioon ja ongelmat alkavat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu