niin,kuten varmaan moni muukin tällä palstalla. olemme yrittäneet lasta jo hyvän aikaa ja nyt sitä sitten odotellaan tutkimustuloksia... pelottaa. jos emme saakaan omaa vauvaa koskaan... surettaa kun kuulin että kaverini odottaa kaksosia, heidän tarvitsi "yrittää" vain kerran/pari kertaa... en ole katkera, surullinen vain. olen katkera niille, jotka saavat lapsen, mutta antavat pois, tai kohtelevat huonosti...
hmm, ei tällä pointtia ole mut...
hmm, ei tällä pointtia ole mut...
Vastaukset 3
Vanhimmat
Niinpä. Vanhemmuus on muutakin kuin pelkkä suunnaton HALU saada lapsi/lapsia ja/tai halu rakastaa. Arki lapsen kanssa on joskus uuvuttavaa. Voi olla parisuhdekin pielessä, omat ongelmat päällä solmussa pahasti. Silloin väsyy, ja kohtelee huonosti niitä, joita eniten rakastaa, niitä, jotka eivät voi puolustautua; lapsiaaan. Tai mies vaimoaan.
Vastuullisuutta on sekin, että kykenee myöntämään, ettei itsestä ole huoltajaksi, vaikka rakkautta olisikin. Perheiden saama tuki yhteiskunnan taholta on aika minimaalista ja kaikilla ei ole sukulaisista ja ystävistä turvaverkkoa. Luulen, että lapsen poisantaminen on kipeä asia jokaiselle.
Tuolla aborttipalstalla puhuvat, että lapsi pitäisi tehdä ja antaa adoptioon, lapsettomille lapsi.... ja sitten lapsettomuudesta kärsivät ihmettelevät, miten joku voi antaa lapsensa pois...
No joo, mun mielestä näitä ei voi verrata toisiinsa, että abortti/lapsettomuus/lapsen pois antaminen /lapsen huostaanotto.. Ne on niin erilaisia juttuja kaikki, taustoiltaan, syy ja seuraus, miksi tehdään joku ratkaisu tai miksi jotain ei suoda (lasta sitä haluaville).. kaikki ovat kipeit asioita, murheensa meillä kaikilla siis.
Tulin raskaaksi melko pian sen jälkeen, kun se ylipäätään oli mahdollista. Sain keskenmenon, mutta en sitä hirveästi osannut surra, koska olin tullut raskaaksi kohtuullisen helposti.
Kesti kuitenkin yli neljä vuotta ennen kuin tulin raskaaksi uudelleen. Syntyi terve tyttö. Tytön syntymän jälkeenkään ei vauvaa kuulunut, vaikken käyttänyt mitään ehkäisyä. Saimme kuitenkin toisen lapsen, kun edellisen syntymästä oli kulunut neljä vuotta. Nuorempi on kohta kolme vuotta. Edelleenkään en käytä ehkäisyä, mutta en ole tullut raskaaksi. Miten lie sitten, kun tuo maaginen neljä vuotta on taas kulunut, onko meillä kolmas lapsi?
Kerron tämän siksi, että aina on toivoa..
Jos ette saa omaa biologista lasta, kannattaisiko miettiä adoptiota? Meillä on ystäväpiirissä paljon pareja, jotka ovat kärsineet tai kärsivät edelleenkin lapsettomuudesta. Todella monia voi nyky lääketiede auttaa. Yksi perhe saa suomalaisen adoptiovauvan ihan lähiaikoina, suoraan synnytyslaitokselta. Iloitsen heidän puolestaan! He väsyivät lapsettomuushoitoihin ja tekivät oman ratkaisunsa-
Voimia teille!
Kyllä te vielä sen lapsen saatte! Jos tutkimustulokset ovat negatiivisia, tiede voi onneksi auttaa nykyään yllättävän monia. Ja jos kuulutte niihin, joita tiedekään ei voi auttaa, adoptiolapsi on kuitenkin se oma. Ja ihan yhtä rakas. Yrittäkää jaksaa!