Honda päätti sitten tehdä uuden Accordin samalle pohjalevylle kuin edeltäjänsä. Mikäs siinä, jos pohjalevy olisi ollut vanhan suurin vahvuus. Nyt erityisesti Tourer näyttää alimitoitetulle alustalle rakennetulta, vähän niin kuin jotkut jenkit (Camaro etc.). Hirvittävät ja raskaan näköiset ylitykset eikä se perää kohti laskeva kattolinjakaan (ala Stream) ole mikään komistus. Sedan näyttää huomattavasti siedettävämmältä.
Accord Tourer
Joose
4535
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
.. saa kaupasta :)
Nuo ulkonäköasiat ovat tietenkin makuasioita mutta jos ottaa huomioon, että kyseessä on yksi luokkansa tilavimmista farmareista (etenkin tavaratilan osalta) en voi pitää Toureria kovin rumana. Ainakin hintataso suhteessa ominaisuuksiin/varusteisiin vaikuttaa ennakkotietojen mukaan aika mukavalta.
En nyt tiedä oliko edellisten accordien heikoin lenkki alustassa, muistelen, että nimeomaan ääritilannekäytöstä accordeissa oli kehuttu, koneita sen sijaan oli haukuttu mikä Hondan tapauksessa oli poikkeuksellista.
-Jep, perä on pitkän näköinen. Taitaa olla kuitenkin ongelma vain todella painavilla lasteilla / huonosti kuormattuna.
-Sähköllä avattava/suljettava takaluukku on aika hupaisa varuste Suomen oloissa (useimmissa uusissa farkuissa takapuskurin päälle kertynyt jää estää luukun avauksen käsinkin)
-Hinnat ja varusteet ovat kohdallaan jos Oikotie.fin hintoihin ja varusteisiin on uskominen.
-TopGearissa sai ihan hyvää palautetta esittelyraportissa, muita raportteja en ole nähnyt.
-Honda.de:ssä eli Saksan sivuilla pääsee jo mallailemaan värejä ja varusteita aika mukavasti (plugin-hässäkkä).
Semmosta, koeajetaan ensin ja haukutaan sitten. :)
Eikös Tourer malli kuitenkin ole himpun pidempi kuin Sedan malli, siis akseliväliltään. Ja vaikka alustalevy on vanha ei se todellakaan tarkoita että ALUSTA olisi sama kuin vanhassa.
Saksalaiset jo kehuivat Accordia (Sedan) ja Avensista huomattavasti paremmaksi kaikilla osa-alueilla kuin Mazda6! Sanoivat notta bye bye Mazda. Ja suosittelivat noita kahta Audin ja BMW:n kovikkeiksi jos MERKILLÄ ei ole väliä.