Hei! Oma siskopuoleni on nyt tällä viikolla päätetty huostaanottaa ja sijoittaa meille asumaan toistaiseksi. Meillä on yhteinen äiti ja eri isä. Olisin kiinnostunut kuulemaan onko kenties jotain muitakin meitä samanlaisessa tilanteessa?
Siskoni on 9v ja meillä on ikäeroa reilu 20v, joten voisi käydä ihan omasta lapsestakin. Sijoitus tapahtuu nyt toukokuun alusta, tulossa on koulun vaihto, uudet kaverit jne. Varmaan myös itkuisia iltoja koti-ikävästä ja äidin ikävästä. Äiti on alkoholisti, on yritetty auttaa jo monta vuotta hyvällä ja pahalla, tarjottu keskusteluapua ja katkaisuhoitoa jne. Vuoden verran on ollut lastensuojeluviranomaiset mukana tässä kuviossa (on kokeiltu tukiperheeenä olemista, että lapsi viikonloppuisin meillä jne). Äidillä ei omasta mielestään ole mitään ongelmaa, vaan hänen mielestään me muut olemme hoidon tarpeessa. Hänen mielestään lapsi on ryöstetty häneltä ja me haluamme tehdä lapsen elämästä helvetin viemällä lapsen pois kotoa. On edelleen sitä mieltä, että heidän elämänsä on ollut ihan normaalia, eikä suostu ymmärtämään tätä ratkaisua. Itse ja muutkin sukulaiset/ystävät jotka ovat sivusta seuranneet tilannetta, ovat sitä mieltä, että tämä ratkaisu oli paras mahdollinen lapsen kannalta. Lapsen ei tarvitse olla enää äitinä omalle äidilleen, huolehtia raha-asioista ja elämä kaikin puolin muutenkin saadaan turvalliseksi ja rauhalliseksi. On joutunut näkemään paljon juoppojen elämää ja nähnyt isän hakkaavan äitiä yms sellaista mistä varmaan on jäänyt paljon peikkoja mieleen. Lapsi on arka ja hiljainen, haluaa selvästi miellyttää kaikkia aikuisia, ei ilmaise millään tavoin omaa tahtoaan vaan vastaus on aina "ihan sama". Onneksi perhetyöntekijöiden kanssa on puhuttu perheneuvolasta yms mistä saadaan kasvatuksellista apua ja lapsikin kotiutumisen jälkeen pääsee halutessaan läpikäymään kokemuksiaan.
Sijaisvanhemmuus on meille aivan uutta ja omia lapsiakaan meillä ei entuudesta ole. Olisi mielenkiintoista kuulla kokemuksia ja neuvoja teiltä joilla asiasta on jo tietämystä. Jotenkin tavallaan tämä kaikki kuitenkin kävi niin nopeasti, etten ole vielä selvittänyt tarpeeksi mitä kaikkea vastuuta tämä tarkoittaa ja onko jotain keskustelupalstoja yms mistä saa ihan kasvatuksellisiakin neuvoja.
Siskoni on 9v ja meillä on ikäeroa reilu 20v, joten voisi käydä ihan omasta lapsestakin. Sijoitus tapahtuu nyt toukokuun alusta, tulossa on koulun vaihto, uudet kaverit jne. Varmaan myös itkuisia iltoja koti-ikävästä ja äidin ikävästä. Äiti on alkoholisti, on yritetty auttaa jo monta vuotta hyvällä ja pahalla, tarjottu keskusteluapua ja katkaisuhoitoa jne. Vuoden verran on ollut lastensuojeluviranomaiset mukana tässä kuviossa (on kokeiltu tukiperheeenä olemista, että lapsi viikonloppuisin meillä jne). Äidillä ei omasta mielestään ole mitään ongelmaa, vaan hänen mielestään me muut olemme hoidon tarpeessa. Hänen mielestään lapsi on ryöstetty häneltä ja me haluamme tehdä lapsen elämästä helvetin viemällä lapsen pois kotoa. On edelleen sitä mieltä, että heidän elämänsä on ollut ihan normaalia, eikä suostu ymmärtämään tätä ratkaisua. Itse ja muutkin sukulaiset/ystävät jotka ovat sivusta seuranneet tilannetta, ovat sitä mieltä, että tämä ratkaisu oli paras mahdollinen lapsen kannalta. Lapsen ei tarvitse olla enää äitinä omalle äidilleen, huolehtia raha-asioista ja elämä kaikin puolin muutenkin saadaan turvalliseksi ja rauhalliseksi. On joutunut näkemään paljon juoppojen elämää ja nähnyt isän hakkaavan äitiä yms sellaista mistä varmaan on jäänyt paljon peikkoja mieleen. Lapsi on arka ja hiljainen, haluaa selvästi miellyttää kaikkia aikuisia, ei ilmaise millään tavoin omaa tahtoaan vaan vastaus on aina "ihan sama". Onneksi perhetyöntekijöiden kanssa on puhuttu perheneuvolasta yms mistä saadaan kasvatuksellista apua ja lapsikin kotiutumisen jälkeen pääsee halutessaan läpikäymään kokemuksiaan.
Sijaisvanhemmuus on meille aivan uutta ja omia lapsiakaan meillä ei entuudesta ole. Olisi mielenkiintoista kuulla kokemuksia ja neuvoja teiltä joilla asiasta on jo tietämystä. Jotenkin tavallaan tämä kaikki kuitenkin kävi niin nopeasti, etten ole vielä selvittänyt tarpeeksi mitä kaikkea vastuuta tämä tarkoittaa ja onko jotain keskustelupalstoja yms mistä saa ihan kasvatuksellisiakin neuvoja.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Viestisi perusteella sinulla on jo kaikki mitä tarvitset osata ja tietää, tarvittavat asiat opit elämän myötä. Luota itseesi. Osaat ajatella asiat lapsen kannalta!
Hienoa että tapahtuu sukulaissijoitus. Ajattelen, että kun tuo tyttö on jo 9-vuotias ja tottunut itse vastaamaan asioistaan ja elämästään hyvinkin pitkälle noissa oloissa, missä on kasvanut, niin häntä saattaa alkaa ylenmääräinen paapominen ja holhous ärsyttää äkkiseltään. Jos hän saa olla rauhassa liialta sorkkimiselta aluksi ja jos hänen mielipidettään asioihin muistetaan aina kysyä, niin ehkä hän pikkuhiljaa tottuisi siihen, että hänenkin mielipiteellään on merkitys ja arvo. Toivotan teille sisaruksille onnea ja sinulle ihailuni, kun huolehdit omasta sukulaisestasi sanojen lisäksi myös teollasi. Kyllähän maailmaan puhetta mahtuu, mutta harva tekee.
Meille on sijoitettu mun sisko.Hän on ollut meillä jo vuosia.Ihan hyvin kaikki on mennyt.Tsemppiä sulle!
Rohkea ja vastuullinen ratkaisu, onneksi olkoon!
Vaikutat ihmiseltä, joka on nyt omalla paikallaan.
Suosittelen kuitenkin tutustumaan myös livenä muihin sijaisperheisiin: se on usein parasta ja antoisinta tukea ja kannustusta tässä hommassa. Perhehoitoliiton sivuilta löytyy alueellisten yhdistysten yhteystiedot ja yhdistyksestä taas tieto ryhmistä, jotka kokoontuvat teilläpäin.
Myös pikkusiskollesi saattaisi olla hyötyä ja iloa tutustumisesta muihin vastaavan taustan omaaviin lapsiin.
Voimia taipaleelle, pärjäätte varmasti!
Minusta sukulaissijoitus on niin eri asia kuin sijaisperhetoiminta, että en ymmärrä, miksi heidän pitäisi profiloitua ammatinharjoittajiin. Kysehän heidän kohdallaan on puhtaasta sukurakkaudesta ja sisarrakkaudesta ja oman perheen ja suvun sisäisestä vastuunkannosta. Ammattisijareilla lähtökohta on saamapuoli kun sukulaissijoituksessa ennemminkin vastavuoroisuuteen perustuva sukurakkaus, ei ammattitoiminta eikä mikään työ.
ja vielä hyvinkin.
Sijoitusta ei kannate sotkea "normaaliin" huostaanottoon ja perheen ulkopuoliseen sijoitukseen. Tehän olette sisaruksiakin keskenänne.
Pidä itsestäsi, perheestäsi huolta. Jaksamisia ja voimia.
Tunnen perheen, johon sijoitettiin äidin oma sisko 5v. Äidillä oli omia lapsia monta jo valmiiksi. Vaikean murrosiän jälkeen sijoitettu lähti ovet paukkuen. Hankkiutu raskaaksi ja vielä toisenkin kerran. Lapset huostaanotettiin ym. ym.Siinä perheessä lapsi oli aina sijoitetun maineessa. Omat olivat etusijalla ja sitten sijoitettu. Tehtävä on vaikea, mutta toivon, että onnistut.
Siksi ei mielestäni pitäisi puhua sijoitetusta vaan sukulaislapsesta. Pitäisi tähdentää aloittajan tapauksessa tuolle 9-vuotiaalle, että suku ja sisar ei halunnut hänestä luopua vaan suku ja nimenomaan hänen sisarensa halusi pitää hänestä kiinni. Hän ei ole mikään sijaislapsi vaan sukunsa jäsen, josta hyvä suku pitää huolta. Näinhän se kuuluu mennä. Ennenkaikkea aloittajan mies on sankari, nuoresta iästään huolimatta, kun on valmis huolehtimaan rakastettunsa pikkusiskosta mukavan ja huolettoman sijaan, kun omia lapsia ei vielä ole.
Kannattaa ajatella pitkällä tähtäimellä. Nyt sisarusten ikäero tuntuu surelta mutta 40 vuoden päästä se ei tunnu missään ja mistä sen koskaan tietää, vaikka asetelma olisi toisinpäin ja pikkusisko silloin voisi huolehtia isosiskostaan. Ei siinäkään tilanteessa tule puhua sijaisvanhuksesta vaan omasta rakkaasta siskosta. Ihmisten kategorisoiminen sosiaalitoimen termein tulee suvuissa heti lopettaa. Kyse on eri asiasta. Eihän aloittaja ketään muuta lasta ole ollut sijoittamassakaan kotiinsa, vaan ainoastaan tämän siskonsa. Hän ei ole siis sijaisammattilainen eikä ole sellaiseksi ollut pyrkimässäkään vaan hän on sisarestaan huolta ja vastuuta kantava inhimillinen ihminen kuten hänen fantastinen puolisonsakin. Aivan väärin on puhua mistään sijaishommasta tässä yhteydessä koska sehän rikkoisi sisarussuhteen ja pikkusisko olisi kategorisoitu ja ikäänkuin materialisoitu toiminnan kohteeksi epätasa-arvoisesti. Tämä pikkusiskohan kutsutaan sukunsa häihin ja hautajaisiin kaikkina tulevina vuosikymmeninä toisin kuin ammattisijareiden hoteisiin luovutetut lapset, joita en usko että kutsutaan sijaisperheen suvussa serkun häihin tai hautajaisiin vuosikymmenien päästä (ellei hän sitten ole erikseen ystävystynyt, jolloin hänet kutsutaan ystävänä eikä sukulaisena). Tässä on se konkreettinen ero.
Olen samaa mieltä, että asenteesta se on kiinni. Sisarussuhde on sisaruutta, vaikka pienemmästä huolehtiikin.Suhde sisareen ja omaan lapseen on erilainen ja niin sen kuuluukin olla. Se ei silti sulje pois tasa-arvoa ja rakkautta ja kykyä huolehtia sisaruksesta omien lasten rinnalla.
Ongelmia voi olla ja varsinkin murrosikäisen kanssa, mutta niinhän se on kaikkien murrosikäisten kanssa.
Tietenkin suhde on erilainen kun tavallinen sisarussuhde on, mutta samaa sukua sitä ollaan.
Sukulaissijoituksissa ongelma monesti on se ei sukulainen puoliso. Vaatii kypsyyttä huolehtia puolisonsa sisaruksesta ja hyväksyä hänet täysvaltaiseksi perheenjäseneksi. Onneksi tälläisiäkin ihmisiä on.
Ps.Meillä kyllä on sijaislapsi ollut häissä morsiusneitona pikkusisaren ominaisuudessa. Sekä serkun häissäkin serkuksi tituleerattuna. Mutta nämä suhteet riipuvat myös sijoitetun iästä hänen tullessa perheeseen ja ihmisten välisistä kemioista. Tänä päivänä morsiusparit kutsuvat häihinsä yleensä vain heille läheiset ihmiset, ei välttämättä edes serkkuja jos ei niiden kanssa ole tekemisissä kun kerran vuodessa jos silloinkaan.
Ensinnäkin hää- ja hautajaishomma oli esimerkki, ja toiseksi, kutsutaanko se pikkuinen sijaistyttö sitten 30-kymppisenä myös sijaisperheen suvun häihin, kun hänestä ei enää ole maskotiksi. Sellaista tarkoitan.
ja jatkuvasti, eiköhän me ja ne meidän rakkaat s-lapset osata hommamme ilman neuvojasi!
Naurua piisaa kun luemme yhdessä juttujasi ja muiden haukkujien, kyllä lapset ymmärtää ja paljon...
The end!
Eikö sijaislapsille löytyisi muuta huvia ja hauskuutta kuin toisille nauraminen. Opetatpa lapset huonoille tavoille, kun erimieltä oleville, täysin tuntemattomille ihmisille opetat nauramaan huonolla esimerkilläsi. Menkää ulos leikkimään.
Minusta sijaislasten ja lastensuojelun tilassa ei ole mitään huvittavaa.
lukee, voi vain entistä enemmän ihmetellä
kuinka tämä on mahdollista että huostaanotettujen lasten hoitajien ja huoltajien teksti on tämän tasoista. Käsittämätöntä.
Kyllä suomalaisilla päättäjillä olisi myös tätäkin palstaa lukiessaan tutkimisen ja pohtimisen aihetta suomalaisen lastensuojelun tilaan ja toimintaan liittyen.
Ja varsinkin siihen millä lailla huostaanotettujen lasten ja nuorten sijaishuolto
huostaanoton kokeneille lapsille, nuorille Suomessa järjestetään.
Tervehdys,(toivottavasti seurailet vielä taustalla)
Olen 23.vuotias naikkonen,avoliitossa ja minulla myös samanlaisista syistä (äidin alkoholi ongelma,uusi avioliitto ja pahoinpitelyt) johtuen sisko(sama äiti, eri isä)asuu minun luonani. Sisko nyt murrosiäss(15.vee) ja ongelmia ollut aika paljon..Neiti oli myös parivuotta sitten kun tuli meille arka, sisäänpäin kääntynyt, hiljainen ja pelokas. Alku oli hankala, sillä neiti kaipasi äitiä tosi kovasti ja huolehti vielä meilläkin sen puolesta. Nyt vuosia kulunut ja tasainen ja raitis koti ilman väkivaltaa on tehnyt tehtävänsä* ja lukuisat käynnit nuoriso psykologilla. Neiti on kuin toinen ihminen. Ongelmia on kyllä ollut ja ystävät ja tutut ihmettelee miten me jaksetaan, mutta jostain sitä voimaa aina saa. Eniten on ihmetyttänyt, ettei sosku ole tukenut millään tavalla taloudellisesti vaikka periaatteessa kasvattaa toisen lasta. Perusteluna on, että kyseessä ei ole huostaanotto.
Asutteko missä päin Suomea, olisi hauska istahtaa kahvikupin ääreen vaihtamaan ajatuksia? :)