Osaiskohan joku kertoa, että onko kyseessä mahdollisesti joku epileptinen kohtaus, kun kävelen ihan normaalisti kaupungilla, niin yht´äkkiä tulee sellainen kummallinen uniolo. Kyseessä on vähän kuin deja vu:n tyyppinen tunne ja näkökenttä sumenee ihan täysin. Näen sekavia kuvia, jotka joskus liikkuvat. Ne ovat ihan kuin jostain unista, joita ei kuitenkaan muista.
En osaa tarkalleen sanoa kauanko kohtaus kestää, arvelisin että noin minuutin. Sen jälkeen tulee ihan sairaan paha olo, vatsalihakset kouristelevat ja tuntuu siltä, että nyt mä yrjöön tähän kadulle. En ole vielä kertaakaan oksentanut, mutta joka kerta tuntuu, että on tosi lähellä. Sen jälkeen huimaa ja tuntuu kuin joku olisi kietonut paksun viltin tiukasti mun pään ympärille. Raajoista on paennut voimat kokonaan ja olo on totaalisen väsähtänyt.
En oikein tiedä, että miltä näytän kun tää kohtaus tulee. Pahimmassa kohdassa en oikein tajua ympäristöäni, koska en kertakaikkiaan näe yhtikäs mitään. Usein oon yksin kävelemässä tai kiertelemässä jossakin, kun uniolo kaappaa mut. Oon joiltakin kavereilta koittanut kysyä, että tuleeko niillä koskaan tämmöstä, mutta ne vaan vitsailee että mä oon vetäny jotain sieniä.
Oon ihan tavallinen parikymppinen opiskelijatyttö ja nyt noita unioloja on ollut jotain vuoden verran. Joskus tulee pari viikossa, joskus ei kahteen kuukauteen mitään. Viime aikoina on ollut taas enemmän ja mietin, että pitäiskö tästä jotenkin huolestua. Muuten todellakin elän normaalia elämää, mutta haluaisin selvittää että mitä noi uniolot oikein on. Sen verran inhottavilta ne kuitenkin tuntuu :P
En osaa tarkalleen sanoa kauanko kohtaus kestää, arvelisin että noin minuutin. Sen jälkeen tulee ihan sairaan paha olo, vatsalihakset kouristelevat ja tuntuu siltä, että nyt mä yrjöön tähän kadulle. En ole vielä kertaakaan oksentanut, mutta joka kerta tuntuu, että on tosi lähellä. Sen jälkeen huimaa ja tuntuu kuin joku olisi kietonut paksun viltin tiukasti mun pään ympärille. Raajoista on paennut voimat kokonaan ja olo on totaalisen väsähtänyt.
En oikein tiedä, että miltä näytän kun tää kohtaus tulee. Pahimmassa kohdassa en oikein tajua ympäristöäni, koska en kertakaikkiaan näe yhtikäs mitään. Usein oon yksin kävelemässä tai kiertelemässä jossakin, kun uniolo kaappaa mut. Oon joiltakin kavereilta koittanut kysyä, että tuleeko niillä koskaan tämmöstä, mutta ne vaan vitsailee että mä oon vetäny jotain sieniä.
Oon ihan tavallinen parikymppinen opiskelijatyttö ja nyt noita unioloja on ollut jotain vuoden verran. Joskus tulee pari viikossa, joskus ei kahteen kuukauteen mitään. Viime aikoina on ollut taas enemmän ja mietin, että pitäiskö tästä jotenkin huolestua. Muuten todellakin elän normaalia elämää, mutta haluaisin selvittää että mitä noi uniolot oikein on. Sen verran inhottavilta ne kuitenkin tuntuu :P
Vastaukset 9
Vanhimmat
Terveyskeskuksen kautta neurologille, eihän tollasta tarvi kenenkään kestää. Epilepsia voi aiheuttaa niin monenlaisia oireita, mutta oikealla lääkityksellä voi oireista päästä eroon kokonaan.
Ja eihän sen tarvi olla epilepsiaa, syitähän voi olla vaikka mitä, mutta neurologin vastaanotolla syy varmaankin selviää...ennemmin tai myöhemmin.
Hyvää kevättä nyt kuitenkin ja huomenna kipin kapin lääkäriin, ei se ainakaan viivyttelemällä parane!!!
Ei tietenkään tuollaista pidä sisällään kestää, vaan syy täytyy selvittää. Sinällään luulostaa epileptiseltä, mutta syitä voi toki olla monia muitakin; stressi, masennus, elämäntilanteen muutokset jne.
Mutta, juuri niin kuin sanoit, suosittelen hakeutumaan neurologille mahdollisimman pian.
Tsemppiä!
Minun epilepsiani alkoi TÄSMÄLLEEN kuvaamasi kaltaisilla deja vu -kohtauksilla, jotka päättyivät valtavaan pahoinvointiin. Erittäin tutulta kuvauksesi kuulosti! Suosittelen siis, että menet tapaamaan neurologia.
Itse olen nyt syönyt vuoden verran lääkkeitä, ja pahimmat kohtaukset ovat pysyneet kokonaan poissa. Erilaisia pienempiä "tuntemuksia" minulla on edelleen, mutta niiden kanssa pystyy ihan hyvin elämään.
Tsemppiä sinulle!!!
Kuvailit juuri täydellisesti minun oireeni! Kolme vuotta juoksemista eri lääkäreillä ja eri kokeissa, nyt viimein saatiin häiriö nauhalle ja epilepsiahan se.
Neljää lääkettä kokeiltiin ennen kuin tehosi ja nyt Keppra vaikuttaa hyvältä. Ei MITÄÄN oireita enää.
Ja kyllä minunkin vitsailtiin sieniä vetäneen/olevan luulosairas/pelleilevän jne. Ei noita oireita oikein osaa selittää kenellekään kuka ei ole niitä itse kokenut.
Mutta neurologille vaan, kokeita kehiin ja vaikka mitään ei löytyisi heti, niin vaadi lääkekokeilua. Siitä se helpottaa...
Moi Fiukka!
Miten lääkkeet ovat sinuun purreet? Tuleeko vielä kohtauksia, jos niin millaisia?
Todellakin kiitos kaikille vastanneille! Olo helpottui kummasti, kun kuulin että muillakin on ollut näitä samoja outoja kohtauksia. Kerroit, että häiriö pitää saada jotenkin nauhalle, ennen kuin se voidaan diagnosoida epilepsiaksi. Minkälaisia kokeita siellä tehdään? Voidaanko epilepsiaa tunnistaa muilla kokeilla kuin häiriön nauhoittamisella? Onko jotain riskejä jos esim. mahdollinen epilepsia jää kokonaan hoitamatta?
Mietin myös sitä mahdollisuutta, kun joku tuolla ylempänä sanoi, että stressi voi laukaista kohtaukset. Elämäntilanteeni on kylläkin muuttunut viime vuoden aikana. Olen muuttanut ja aloittanut opiskelut luovalla alalla, mutta en koe itseäni mitenkään huippustressaantuneeksi. Ehkäpä sitä pitää vain ottaa itseään niskasta kiinni ja mennä niihin tutkimuksiin. Tuntuu vain oudolta mennä selittämään lääkärille jotain outoa kokemaansa. Sitä pelkää, että kukaan ei ota vakavasti ja otsaan lyödään vain paniikkihäiriöisen leima.
Olin nyt toisen kerran uni-aivosähkökäyrässä ja siellä näkyi unessa "epileptistä häiriötä". Kolme vuotta sitten ei näkynyt mitään unessa, ei hereillä, ei magneettikuvassa, ei tietokonetomografiassa...
Iso osa epilepsioista diagnosoidaan kai vain oireiden perusteella, mutta tuo nyt ainakin varmisti diagnoosin.
Minulla epilepsia oli kolme vuotta vain noita "unioloja", mutta nyt sainkin yllättäen tajuttomuuskouristuskohtauksen, joka kesti yhteensä yli puoli tuntia. Se sai taas vauhtia lääkäreihin ja lääkitys taitaa alkaa olla kohdallaan.
Hoitamaton epilepsia saattaa siis paheta ja väitetään kohtauksien tappavan aivosolujakin. Pahin haitta kuitenkin lienee ne itse kohtaukset, joista pääsee kerrassaan vaan eroon kun saa oikeat lääkkeet.
Minä elän todella stressaavaa elämää edelleen ja se kai on kohtauksia aiheuttanutkin. En ole ikinä ollut tietoisesti stressaantunut, mutta elämä on hektistä.
Mene kunnon neurologille, ne ovat varmasti kuulleet kaiken. Niitä ei kenenkään uniolot ja deja vu:t hetkauta.
Olen kokeillut:
Trileptal, ei mitään hyötyä.
Topimax, ehkä lievä hyöty, ei silti riittävä.
Lamictal, ei kohtauksia, mutta kamala ihottuma.
Keppra, nyt ei MITÄÄN kohtauksia.
Toivotaan, että sama jatkuu.
Munkin mielestä sun kertomuksesi kuulosti tosi tutulta. Epilepsiani alkuoireet olivat tällaisia: yhtäkkiä tuntui kuin olisin astunut unimaailmaan, ja havainnot vääristyivät. Outoa oloa kesti vain aivan hetken. Sitten heti sen jälkeen pahoinvointi, mutten kuitenkaan oksentanut. Myöhemmin sainkin sitten jo kunnon tajuttomuuskohtauksen. Nyt syön onnellisesti lääkkeitä (trileptal) ja kaikki kohtaukset ovat poissa. Eli suosittelen minäkin erittäin lämpimästi lääkärissä käyntiä, että saat selvitettyä mistä on kyse. Eihän sitä koskaan tiedä, mutta varmuus on parasta!