kun se on mennyt, yhteen tai moneenkin ihmiseen. Näin vanhana jo osasin vihdoin eroittaa oikeat ystävät ja niitä on vähän, Miul meni luottamus totaalisestiyhteen tuttavaan täältä, haistoin sen heti ja olin aluksi varomaton, kunnes huomasin, että sellaisia asioita on liikkeellä, joita muut ei tiedä kuin se, mitä olen kirjoittanut.
APUA, miten saan luottamuksen takaisin? Hän ei tiedä, että minä tiedän ja myös hänen käytöksensä on muuttunut jotenkin kylmemmäksi, kuten minunkin käytös, enää vaan moikataan.
Miten pystyn enään luottamaan häneen?????
Kertokaa, jos olette saaneet luottamuksen takaisin ja miten, vai ootteko tekin lopullisesti menettäneet sen?
Sen voin sanoa, että pidän puhevälit, mutta en pysty/uskalla kertoa hänelle enää mitään. HUH.
APUA, miten saan luottamuksen takaisin? Hän ei tiedä, että minä tiedän ja myös hänen käytöksensä on muuttunut jotenkin kylmemmäksi, kuten minunkin käytös, enää vaan moikataan.
Miten pystyn enään luottamaan häneen?????
Kertokaa, jos olette saaneet luottamuksen takaisin ja miten, vai ootteko tekin lopullisesti menettäneet sen?
Sen voin sanoa, että pidän puhevälit, mutta en pysty/uskalla kertoa hänelle enää mitään. HUH.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Minä olen pitänyt "ystävääni" luotettavan, mutta viime syksynä totesin, että minä olen pelkkä hyväksikäytetty. Minua harmittaa, että olen kertonut hänelle omia ja perheen asioita, joita ei tarvisi muiden tietää. En ole katkaisut välejä, mutta soitot ovat vähentyneet, ehkä joka toinen kuukausi soitan, mutta puhun niitä näitä. Toisaalta hän myös tuntuu tajunneen sen, että välit eivät ole kuin ennen. En usko, että tämä tästä tulee enää paranemaa, taitaa hiipua vähitellen kokonaan.
huh, kun tuntuu pahalle. Meidät naiset on yhteiskunta ja miehet alistaneet satoi vuosii, se pelko on jäänyt solumuistiin, ja niinpä emme uskalla sanoa suoraan, että näin on marjat, voi hyvin.
Minä oon elämääni putsannut melko hyvin tuloksin, mulle ei pääse sisään, jos soittaa ovikelloa, en mee ees ovisilmästä katsoon, joko soitolla tai sitten muuten sovitaan päivä, kun nähdään. Oon jopa parhaalle ja ainoalle naisystävälleni sanonut, suuni välil puhtaaksi, kun se ei osta puheaikaa, mun täytyy aina soittaa sille ja se tienaa neljä kertaa enemmän kuin minä. Päätin siitä sanoa, ja sanoin.
takaisin! Minulla kävi tänään eräs entinen ystävätä kylässä, jonka kanssa pistin pari vuotta sitten välit poikki syystä että hän varasti minulta ruokaa ja muutakin.
Juuri äsken huomasin että uudesta salaatinkastikepullostani on puolet hävinnyt, enkä itse ollut käyttänyt siitä vielä ollenkaan, ostin sen vasta eilen! Hän ilmeisesti on laittanut siitä minigrippussiin sillä aikaa kun kävin viemässä roskat ulos. Tämä nainen on aika köyhä ihminen ja olen sanonut hänelle jo aika päivää sitten, että pyytäisi, eikä varastaisi, sillä varkaan ystävänä en pysy!
Toinen on eräs meiliystäväni. Hänelle on tullut kerrottua liikaakin omia henkilökohtaisia asioitani, joita pelkään hänen alkavan kertoa muille, sillä välimme eivät enää ole lämpimät.
Epäilen että hän on aloittanut jo tämän juoruamisen.
kun luottamus menee, ei sitä enää takaisin saa. En pitänyt siitä että se tämänpäiväinenkään ex-ystävä kävi kyläilemässä luonani, mutta olen senverran höveliäs, etten saa sanottua suoraan ettei tänne ole enää asiaa!
Siskoni on alkoholisoitunut ja pyrkii aina mun luo, en enää päästä sitä, kuin selvite päin, ja sittenkin joudun kaikki tavarani piilottaan siltä ja olen aina samasa huoneessa sen kanssa.
Se varastaa kaupoista, kavereilta rahaa ja kännyköitä, luottokortteja ym. Ja nyt tähän lähiöbaariin sillä on ikuinen porttari, kännyköiden ja rahapussien varastelemisesta.
Älä päästä sitä naista enää kotiisi, en minäkään siskoani jätä silmistäni. Et ois lähteny niit roskii viemään, kun se jäi yksin kotiisi. Törkeetä hyväksikäyttöä, lopeta se kokonaan, et tarvii tuonlaista kotiisi, törkeetä tämäkin, nyt sanot, ettei enää käy sulle tulla, kun taas varastit ja se nyt oli sit viimeinen kerta. Olkoon köyhä, olen minäkin leipäjonossa seissyt n. 5 vuotta sitten, enkä häpee sitä vuottani.
Kyllä se niin menee, että luottamusta ei saa takaisin, koska sen ihmisen käytös ei muutu. Jännää se, et yhden mieheni kanssa jouduin piilottaan häneltä kaikki jostain syystä, otti alkoholia, ja aina menos kapakkiin, siitä se johtui. olin sen jälkeen 10 v. naimisissa, ja siltä mieheltä piilottelin automaattisesti.
Nyt asun yksin, ja piilotan edelleen rahapussini, jos joku sattuu tuleen soittamalla vaikka heti. Sellasen kammon sain, että todella piilottelen vanhasta muistista, ja kun tiedän, että luonani käy kavereita, vaikka ne ei ees varasta.
On se kamalaa, että ihan neuroottiseksi olen tullut piilottelussani. Ei voi mitään, se on jo veressä.
noin avoimesti asioistaan. Kyllä tuosta voi jo joku puolituttukin sut tunnistaa.
Luottamuksesta puheenollen, siihen pätee vanha sanonta:Joka kerran keksitään, sitä aina epäillään.
Mutta tuo tavaroiden piilottelu on aika huolestuttavaa, ettei olisi oire jostakin.
että oma siskosi sellaista sinulle ja muille tekee. Tuollaisella on joku nimityskin, jotka eivät osaa olla varastamatta. En nyt vaan muista sitä. Oletko ajatellut ehdottaa sisarellesi että kävisi jollain psykiatrilla tms? Ikävää että asutte vielä samassa kaupungissa ja hänellä sisarellasi jo varkaan maine. Hänhän pilaa tavallaan sinunkin mainettasi siinä samalla.
Tajuaako sisaresi itse että hänellä on alkoholiongelma? Onko käynyt alkoholihoidossa?
Minun on aika vaikea sanoa suoraan ystävättärelleni että pysyy poissa, olen kerran jo sanonut ja nyt hän pyysi anteeksi tuossa joku aika sitten ja halusi olla ystävää. Minä annoin anteeksi pitkin hampain ja sanoin että minulta et sitten enää ikinä varasta, tai jos varastaa, teen rikosilmoituksen siitä ja sanoin tämän sen verran vakavana, että oletin hänen uskovan sen. Yhdestä salaatinkastikkeesta en kuitenkaan kehtaa sitä tehdä ja luulen että hän arvasi sen!
Hän on varas, tiedän sen. Kertoi itse kuinka oli löytänyt rappukäytävästä jostain pahvilaatikosta jotain ja ottaneensa sen itselleen. Eilen kertoi, minä en todellakaan katsonut sitä hyvällä ja sanoinkin sen hänelle!
Kunpa en vain olisi niin hyväsydäminen taas ja päästä sitä varasta uudelleen tänne, mutta hän tulee ilmoittamatta ja minulla on ulko-ovi auki aina, paitsi öisin. Itsekin jo piilottelen tavaroitani häneltä ja kun vielä olen niin huonomuistinen, niin en meinaa löytää piilottamiani takaisin!
Edellisessä ja tässä puhuttiin tavaroiden piilottelusta. Edellisen mielestä "se on oire jostakin", hienosti vihjastu, mutta hyvä kun sinäkin siitä kerroit. Tiedän monia, jotka piilottaa tavaransa, jos se on oire, niin se johtuu yhteiskunnan muuttumisesta ja sen tuomista muutoksista ihmisiin.
Kyllä siskoni tietää ongelmansa, ja on aaaaa-klinikan asiakas, mut minkäs teet, kun ei oo motivaatiota hänellä.Se on jopa ollut siitä varkailusta puhumassa jollekin, mut sille van vastattiin, että et oo saanut pienenä hellyyttä tarpeeksi, mikä taas ei alkuunsakaan oo totta.
Olipa motivaatiota mennä takaisin. Me ollaan yhdessä sen kanssa siitä puhuttu , ja hän toteaa vain, kun hän ei voi sille mitään.
Hyvä kun sanoit hänelle, alku sekin on jo, mut onko sun pakko pitää se ulko-ovi auki muutenkaan nykypäivänä, mie en pitäisi, pelkäisin rikollisjengejä jotka huumepäissään tekee mitä vaan. Laita se ulko-oves kiinni.
mikään muu oire, kuin se että tietää läheisensä olevan varas, vaikka ei voi olla päästämättä tätä varasta kotiinsa. Se on itsesuojelua omien tavaroittensa piilottelu tälläiseltä varkaalta.
Ulko-ovea en voi pitää lukossa, tai voisin, mutten viitsi koska sen saa sitten sisäpuoleltakin auki ainoastaan avaimella. Avainta ei voi jättää lukkoonkaan, sillä silloin lapset taas eivät pääsisi sisälle ulkopuolelta avaimillaankaan.
Asun paikkakunnalla, jolla tosin tätä rikollisuutta tuolla keskustassa päin esiintyy, mutta ei tälläseudulla, jossa asun. Täällä ei ole mitään mikä niitä kiinnostaa voisi.
Tänään jouduin taas soittamaan sille ystävälleni ja kysymään että sattuiko hän näkemään täällä käydessään missään eräitä tiettyjä tavaroitani? Hän sanoi ettei nähnyt ja samalla kysyi että epäilenkö hänen ottaneen ne? Kiersin tämän kysymyksen jotenkin ja mutisin vain jotain että kun ovat hukassa ja niin ne ovatkin! Ei sitä älyä ihan kaikkea piilottaa ja paha piilottaa varsinkin silloin kun se jo on täällä!
Jos hän soittaa ja on tulossa käymään, sanon että olen lähdössä vaikka uimaan, enkä ole täällä. Kyllä harmittaa tuollainen. Tavarat olivat käyttötavaroita, tiesin niiden sijainnin tasan tarkkaan, eikä auttanut muu kuin käydä ostamassa uudet! Koska en pysty todistamaan että hän ne vei. Jos ja kun hän vielä tulee käymään, käsken hänen jättämään kyllä sen iänikuisen reppunsa ulko-oven ulkopuolelle, jota hän jostain syytä tyhjänä usein selässään kantaa!
40 euroa meni tänään niihin käyttötarvikkeisiin, jotka huomasin vasta tänään päivällä kadonneiksi!
Etsin niitä jokapuolelta, löytämättä.
Petkuttavat toisiaan sen kun kerkiävät ja joka asiassa. Esim. politiikassa, kaupankäynnissä, työelämässä, parisuhteissa ja mitä niitä onkaan. Sanotaan, että suku on pahin. Mitä sitten tarkoittaneekaan?
pahimpia pettureita, sen oon karvaasti kokenu. Äkä ikinä luota netissä kehenkään. Mä jouduin katkerimman kautta oppiin sen.
kertoa mitä tapahtui? Olen itse yhteydessä erääseen palstan mieheen. Jos kertoisit, niin tietäisin mitä varoa.
enkä oikein haluakaan, koska asia on vielä niin tuore etteivät haavat ole edes arpeutuneet.
Minäkin olen saanut siipeeni nettimieheltä,enkä koskaan enää hae seuraa treffipalstoilta. Ei tietysti saisi yleistää, mutta meni luottamus samantien kaikkiin eikä se enää palaudu. Mieluummin yksin kuin netinpilaaman miehen kanssa:(
vain yhden kerran, on oma mielipiteeni.
Vaikka yleensä suhtaudun ihmisiin luottavaisesti, en enää täysin luota ihmiseen, joka kerran on osoittanut epärehelliseksi tai epäluotettavaksi. Voihan sitä olla muuten vaan kohteliaissa väleissä. Toisaalta on tietysti asioita, joita voi läheisten kesken selvittää puhumalla.
voi vain menettää, ei koskaan voittaa.
puhelias ja avoin luonteeltani. Niinpä saan helposti "ystäviä", joiden kanssa tulee juteltua henkilökohtaisiakin asioita.
Aluksi erehdyin paljastamaan asioita, jotka kuuluvat vain todella hyville ystäville, mutta elämä opettaa. Nyt juttelen vain yleisellä tasolla, enkä koskaan kerro mitään intiimejä tai syvällisempiä juttuja itsestäni.
Olen pettynyt monta kertaa kerrottuani jonkin asian sillä tarkoituksella, ettei sitä kerrota muille. "Hauskin" tapaus oli, kun olin paljastanut nuorempana ollessani hyvälle ystävälleni olevani raskaana ja haluavani kertoa sen sitten ajallaan läheisimmille ystävilleni itse. Kun sitten seuraavana päivänä törmäsin erääseen tuttuuni, hän jo kaukaa hoilotti, että onneksi olkoon, olet kuulemma raskaana. Se siitä salaisuudesta ja itsekertomisen ilosta. :(
Kyllä se ainakin omalta kohdalta on niin että kun luottamus menee,sitä ei takaisin enää saa.En pysty koskaan enää luottamaan täysin ihmisiin,kerron vain niitä asioita jotka ei salaisuuksia olekkaan.Minulla oli yksi hyvä ystävä ja luulin että jutut mitä puhutaan jää vain meidän kesken ,mutta niin ei ollutkaan.Kysyin häneltä miksi puhuit eteenpäin asiat,ei osannut vastata,se ystävyys jäi siihen.
on paras kun ei hae ystäviä netin kautta, ainakaan näiltä palstoilta.
Kyllä tää on keskustelupalsta, ei mitään muuta.
Luottamusta tuskin saa takaisin, ja kannattaako sitä edes yrittää?
Miksi pahoittaa mielensä yhä uudestaan, jos joku ei osaa pitää hänelle uskottuja asioita omana tietonaan, niin silloin ei kannata yrittääkään olla ystäviä.
Toisaalta usein netissä on asioita joita luulee itseään koskeviksi jos on liian herkkänahkainen, välttämättä asiat eivät ole ollenkaan niin, vaan asialla ei ole mitään tekemistä sen kanssa joka luulee itsestään puhuttavan.
Mieti onko asia vaan omaa mielikuvitustasi vai onko todella niin että joku levittelee sinun asioitasi ympäriinsä, sitä ei voi antaa anteeksi ja silloin ystävyys ei ole koskaan ollutkaan ystävyyttä joten siitä on hyvin helppo luopua.
Miksi sinun pitäisi saada hänen luottamuksensa takaisin? Kun hän ei edes osottautunut sen menetetyn ystävyyden arvoiseksi? Ota tästä menetetystä "ystävyydestä" opiksi se, että älä avaudu täällä tuntemattomille ihmisille, joista et tiedä muuta, kuin nimimerkin.
Säästyt monelta harmilta, kun laitat vähän varovaisuutta peliin. Koska täällä ei kaikki ole aina sitä, miltä se tuntuu/näyttää.
on sellainen, että luottamuksen menettämistä ei koskaan voi pyyhkiä unohduksen hiekkaan. Kun se kerran menetetään, takaisin ei täytenä tule, vaikka suu lupaisi unohtaa. Sisällään ihmisellä säilyy jatkuvasti epäluulon syöpä.
selkään tämän viimeisen kahden vuoden aikana enemmän kuin koko elinaikanani sellaisen / sellaisten ihmisten taholta jotka kuvittelevat voivansa määrätä ja tietävänsä toisen ihmisen elämästä.
Ei toisen ihmisen elämästä tiedä ennenkuin on asunut saman katon alla 24 / 7.
Ei kenenkään yksityiselämään ole oikeus kenelläkään puuttua.
Katsokoon sellaiset ihmiset peiliin, mitähän mahtavat nähdä?
Tuskin täydellisyyttä?
Minulla on tällä hetkellä vaikeuksia luottaa mihinkään "elävään olentoon".
että jäljelle on jäänyt vaan suunnaton "VIHA"
noita puukottajia kohtaan.
ketään kohtaan, mutta tällä kertaa en voi muuta.
en pysty luottamaan enää ihmisiin, en edes lähimmäisiin syystä että muutama ihminen on niin paksusti pettänyt luottamukseni. Minusta on tullut erittäin epäluuloinen, vaikka en sitä päälle päin näyttäisikään.
elämää livessä!
Itse en omasta elämästäni täällä kertoile, niin kannattaisi monen muunkin tehdä.
Minulla on kolme luottoystävää, olleet jo nuoruudestani asti enkä ole koskaan saanut tietoon juorujen muodossa heille kertomiani asioita.
Minulla on kuitenkin pieni "osasto", jossa on lukko ja sen takana olevia asioita en ole edes heille kertonut.
Vanhempana kohdalleni osui ihminen, josta tuli sydänystäväni. Hän sai sen lukon auki ja pystyin kertomaan ihan kaiken. Hän kertoi myös asioita, joita ei varmasti ollut helppo kertoa, pahempia kuin omani.
Sitten hän jäi valheesta kiinni ja jos olisi sen myöntänyt, olisi ystävyytemme ilmeisesti jatkunut, ei toki yhtä luottamuksellisena enää.
Hän kielsi valheensa, vannoi ja vakuutti, ettei ole valehdellut minulle koskaan. Lopulta hän kietoutui omaan valheverkkoonsa ja joutui myöntämään totuuden. Kysyin miksi? Kysyin useasti eikä hän koskaan kertonut.
Onneksi meillä ei ollut samoja tuttavia, joten jotkut asiani menivät vain hänen tutuilleen juoruina, myönsi sen.
Ikuiseksi mysteerioksi jäi, miksi hän valehteli. Se ensimmäinen vale oli mitätön ja turha.
Siihen loppui paras ystävyyssuhteeni. Äärettömän vihan ja katkeruuden laannuttua vieläkin joskus muistan häntä - surumielellä.
jos luottamus kerran on mennyt, miten voi edes kuvitella, että enään voisi tällaiseen ihmiseen luottaa.
Kyllä se ainakin omien kokemusteni mukaan niin on, että aika harvassa on sellaiset ihmiset, joihin uskaltaa satavarmasti luottaa, valitettavasti. Jos sinulla on sellaisia kolme, on se jo aika "paljon".
Miksi me ainavaan luotamme? Se on nyt tullut niin hyvin esiin joka kertomuksessa, paitsi, autonmerkkihöpötyksessä.
Meidän kaikkien naisten kannattais itse kunkin miettiä itsekseen, miksi luotamme niin paljon hyvyyteen ihmisissä kuitenkin, minusta se on merkki lähimmäisen rakkaudesta mitä suuremmassa määrin, joten vaikka meitä lyödään, käännämme vielä toisenki posken lyöjille.
MIETTIKÄÄPÄ TÄTÄ.
toista poskea, se ei kuulu mun tapoihini, miksi jotkut naiset niin tekevät se on mulle ikuinen mysteeriö...
Ehkä sitten mun lähimmäisenrakkaus on erilaista mutta puoleni pidän enkä anna kenenkään auervaaran höynäyttää.
Sellasta tyyppiä ei tän maan päältä löydy joka puhuis multa jalat alta, ne on tiukasti maassa ja pysyy.