Mari rakasti autoaan. Se oli uusi, Maranellonpunainen Alfa 147 Selesspeed., jossa oli silmiähivelevän kaunis sisustus ja hyvät äänentoistolaitteet. Kaikki värit sopivat täydellisesti yhteen ja vain Italialainen osaa tehdä desingnia,hän tuumiskeli ajaessaan. Kaiuttimista tulvi juuri sopivalla voimakkuudella Mozartin 21. pianokonsertton osa Largo. Aurinko kultasi säteillään suomalaisen metsämaiseman ja pakotti Marin käyttämään aurinkolasejaan. Ne olivat Guccin tekemät ja sangat sointuivat hänen mahonginpunaisiin hiuksiinsa. Mari oli innoissaan ja nautti ajamisesta. Hänen silkkiset alusvaatteensa tuntuivat miellyttävän viileiltä kesäisenä päivänä. Jakkupuvun leikkaus oli täydellinen, eikä hartiat kiristäneet ajaessa vähääkään. Mittavaatteilla on puolensa, hän tuumi hymyillen ja painoi ratin vasemmalla puolella olevaa nappia pudottaen yhden vaihteen ohitukseen. Hän nautti autonsa kiihtyvyydestä, painaen oikealla puolen rattia olevaa nappia ohituksen keskivaiheessa hän vaihtoi jälleen suurimmalle vaihteelle. Hän löysäsi kaasua huomatessaan vauhdin kohonneen yli 150 km:n tunnissa. Hän otti vielä hieman etäisyyttä Volvoon, pudotti vauhdin sopivammaksi ja vaihtoi CD:tä Enrico Caruson Napolilaisiin tunnelmiin.
Kaikki oli alkanut joitain vuosia sitten konservointilaitoksella. Hän oli tutustunut erääseen hyvin viehättävään vanhempaan aatelisnaiseen. Heillä oli kartano, asuntoja useammissa Euroopan maissa ja Suomessa. Mari oli saavuttanut heidän luottamuksensa ja päässyt tutustumaan heidän vanhaan omaisuuteensa. Hän oli valvonut heidän antiikkihuonekalujensa restaurointia menestyksekkäästi, pelastanut muun muassa korvaamattoman arvokkaan kaapin ammattitaidottoman puusepän käsistä viime hetkillä. Hän oli käynyt arvioimassa Eremitaashin entisiä kynttelikköjä ,pöytähopeita ja tuoleja, joiden väitettiin kuuluneen itselleen Venäjän keisarille. Mari tunsi historian,arkkitehtuurin, antiikin ja tiesi, miten vanhoja kauniita esineitä ja rakennuksia tulee käsitellä, jotta ne tuottaisivat iloa vielä monelle sukupolvelle.
Tämä projekti oli kuitenkin vertaansa vailla. Hän vastasi kokonaisen kartanon restauroinnista.Niin rakennuksista, maalauksista kuin huonekaluistakin. Työ oli vaativa. Siinä tuli käydä valtavasti keskusteluja ammattimiesten kanssa esim.pelkästään kemikaleista ja työskentelytavoista, jottei mitään menisi pilalle. Samalla seinällä kun saattoi olla jäämiä kolmelta vuosisadalta. Hänen piti olla jatkuvasti myös yhteydessä museovirastoon, jotta työ täyttäisi kansalliset määräykset kultttuurihistoriallisten rakennusten säilyttämisestä. Noin vuosi oli kulunut ja tuntui kuin aika olisi lentänyt siivillä. Niin kovin hän nautti työstään. Omistajat luottivat häneen ja hänen ratkaisuihinsa ja hän oli saavuttanut luottamuksen myös työntekijöiden joukossa ja museovirastossa. Projekti oli myös taloudelliseti kannattava hänelle ja siksi hän oli päättänyt vaihtaa mm.autoa. Tänään hänen päiväänsä kuului sisätöiden valvonta, maalarit ja restauraattorit olivat olleet jo viikon töissä ja restauroineet niin kattofreskoja kuin seiniäkin. Artesaanit ja kirvesmiehet yrittivät saada talttansa pureutumaan 600 vuotta vanhaan tammeen tehdessään sisällä korjauksia. Heidän töitään tuli ohjata myös tarkasti. Vahinkoa olisi lähes mahdoton paikata. Tämän päivän puulaadut kun ovat yksinkertaisesti heikompia, hän tuumi hieman huolestuneena.
Tammikuja otti Marin tulenpunaisen Alffan vastaansa niin kuin se oli ottanut vastaansa Ruotsin, Venäjän ja Euroopan hovien kuninkaat ja kuningattaret aikoinaan hevosvaunuissa.Puhumattakaan sadoista upseereista, aatelisnaisista ja ruhtinaista, jotka olivat tulleet tänne työn tai huvitusten vuoksi. Mari hymyili ajatuksilleen, hän mietti olevansa kreivitär, joka saapuu tapaamaan hänen armoaan. Hän näki silmissään kolme nuorta kornettia ottamassa hänet yläpihalla vastaan. Hän kuvitteli heidän etumustensa pullottavan vaativana ja innoissaan nähdessään kuuluisan kreivittären.Rahvas kurkisteli pellon laidasta hänen saapumistaan.Hän oli tainnut tulla tänne huvitusten vuoksi.
Mari oli kaunis, eroottinen ja seksuaalisesti hyvin aktiivinen nainen. Hän oli keskimittainen ja solakka. Hänellä oli terävä askel ja hänen kauniit solakat säärensä kiinnityivät päärynän muotoiseen lantioon. Hän oli kuin luotu kantamaan jakkupukua, minihametta tai farkkuja ja jumpperia. Hän oli, tiedätttehän, nainen jonka päällä kaikki vaatteet näyttävät hyvältä. Jopa haalarit, joissa hän usein työssään kulki. Hän oli usein vaistonnut työmiesten katseet haalareissaan heidän toivoessa hänen olevan tiukoissa farkuissaan.Hänestä henki naisellinen voima, jota miehet yleensä pelkäävät tai arastelevat. Silmät seurasivat tarkaavaisena ympäristöä ja niissä asui pilke, niin humoristinen, kuin eroottinenkin. Hän oli aina valmis pieneen flirttiin, eikä älynsä puolesta koskaan jäänyt toiseksi.Mahonginpunaiset tyylikkästi leikatut hiukset ulottuivat pitkälle niskan alapuolelle. Hän myös nautti käyttää omaa fyysistä viehätysvoimaansa omien ambitioidensa toteuttamiseen.
Hän halusi hallita ja omistaa. Hallinnalla hän tarkoitti päivittäisten asioiden sujumista juuri hänen tavallaan, niin työ- kuin yksityiselämässäkin. Omistaminen tarkoitti asioiden syvällisempää kontrollointia. Hänen hyväksyttyään päätökset, niistä tuli totuuksia.Hän ei sietänyt ympärillään kyvyttömyyttä miehiltä eikä naisilta. Varsinkin miehet, jotka eivät tienneet mitä tahtoivat, olivat hänelle myrkkyä. Hän halusi olla paras ja nöyrä mestari kaikessa, minkä aloittti. Hän oli vaativainen oman elämänsä ja miesten suhteen.Miehen piti olla voimakastahtoinen, isokokoinen, iloinen,tyylikäs ja ennenkaikkea mies, joka pystyy tyydyttämään naisen. Usein hän oli pohtinut mieskuvaansa. Voimakas mies, mutta oma kontrollinhalu johti auttamatta ristiriitoihin. Lepsu mies tyydytti hänen tarpeensa, mutta omistaminen muuttui ongelmalliseksi. Inhimillisyys iski läpi, ketään ei voinut pitää kaapissa tai kellarissa vain käyttääkseen tarvittaessa.
Hän rakasti omaa miestään, he olivat olleet pitkään naimisissa kyllästymättä toisiinsa. Seksi oli nautittavaa ja pitkäkestoista. Mari oli muutaman kerran ollut tilanteessa, jossa olisi ollut mahdollisuus syrjähyppyyn, mutta hän ei ollut sitä tehnyt. Mari pelkäsi tilannetta, jos hän ei nauttisikaan seksistä toisen miehen kanssa. Jos hän pettyisi, mitä sitten? Pitkäaikainen suhde rakastajan kanssa ei miellyttänyt vastuun ja toisaalta valehtelun vuoksi? Hän oli usein pohtinut tilannetta, käännellyt sen puolia mielessään ja tutkiskellut tunnetilojaan. Hän ei voisi mennä miehensä silmiin ainakaan pettyneenä syrjähyppyyn.Ei koskaan, niitä tunnontuskia ei kestäisi kukaan.! Mitä jos hänen miehellään olisi rakastajatar?Tai jopa suhde? Tai vain seksisuhde esim kolmantena pyöränä jonkun parin kanssa?
Olivatko he täyttäneet kaikki toistensa tarpeet. Mari oli pohtinut myös ryhmäseksiä. Olla oikeasti jonkun vieraan miehen kanssa, ehkäpä yhtä aikaa oman miehen kanssa? Ajatus pelotti ja kiihotti, enemmän kuitenkin kiihotti. Hän palasi ajatukseen usein ajellessaan pitkiä työmatkoja. Hän tiesi miehensä haluavan myös ryhmäseksiä, muttei ollut varma omista eikä miehensä ambitioista. Pystyisikö hän tarjoamaan miehelleen nautinnon toisen naisen kanssa? Toisinaan hän ajatteli repivänsä silmät päästä tuolta toiselta naiselta tuossa tilanteessa. Toisaalta syrjähyppy kiihkeän rakastajan kanssa, ahhh, niin ihanaa ja hän saisi viedä salaisuudet mukanaan hautaansa. Tai aukaista salaisuuksien pullonkorkin aina niin halutessaan, rakastellessa, etsiessään henkistä turvaa ja hyväksyntää. Omistaminen, tunteet ja kontrolli olisivat täydellisesti tasapainossa. Vai olisiko, hänhän salaisi asian mieheltään?!”---tanan moraalisordino, mene takaisn varastoon” hän hihkaisi itsekseen.
Miksi hän ylipäätään aika ajoin päätyi ajattelemaan samaa asiaa? Hänellä oli hyvä työ, hän oli ihailtu kauneutensa ja luonteensa vuoksi, ihana perhe, paljon lämpöisiä ja toimivia ihmissuhteita ja terveyttä.Hänen seksielämänsä oli laadukasta ja tyydyttävää. Hänen moraalinsa oli aina sotinut kaikkea sellaista vastaan. Vai oliko? Oliko moraali kuitenkin vain ruumiin ja viettien sordino? Hän tiesi naisia , joista kaikki tiesivät heidän elävän useamman miehen kanssa yhtä aikaa. Hän oli jo nuorena sitoutunut ja seurustellut pitkään. Johtuiko kaikki siitä ,ettei minulla ole ollut tarpeeksi partnereita elämäni aikana, hän pohdiskeli usein? Miksi ihmisen fysiikka alkaa huutamaan näin 40-kympin iässä?, hän ajatteli. Vastaranta alkaa häämöttää ja pitäisi elää se minkä tuntee elämän arvoiseksi. Niin kai se vain oli. Hän oli katsellut itseään peilistä ja todennut olevansa vetävä nainen, miksi ei siis heittäytyä seksin vietäväksi? Hän oli myös nainen, jolle eivät perusyhdynnät riittäneet iltaisin.
Heidän suhteensa oli aina perustunut luottamukseen ja usein he olivat kertoneet toisilleen esim. työmatkojen tapahtumista.Tyypillisistä suomalaisista työpaikkajuhlista, joissa yleensä naiset hyppäävät esimiestensä alle tai esimiehet vonkaavat naisia humalaisina.Hän nautti miehensä kanssa yhdessä olosta ja olisi tehnyt hänen puolesta mitä tahansa. Useimmiten he miehensä kanssa tunsivat olevansa ulkopuolisia näissä juhlissa.Marin mieleen tuli usein näissä juhlissa tapaus lapsuudesta, missä hän eräässä näytelmässä esitti kärpässientä. Hänelle oli laitettu kärpässienihattu päähän ja hän seisoi yksin näyttämöllä, puhumatta koko näytelmän aikana mitään. Kuin ulkopuolisena tarkailijana.
Marilla oli myös pienet salaisuutensa, puhelinsoitot ja muutama työnvarjolla suoritettu tapaaminen. Neuvottelujen ohessa, neuvottelujen asiasisältöä hän ei enää edes muistanut, tapahtunut sanaleikki ja flirtti. Hän nautti, että pystyi kotona kertomaan päivän flirtit työnä. Totuuden ja hekuman raja oli sopivan häilyvä. Mikäli haluat salata jotain, pidä se mahdollisimman julkisena, oli eräs hänen mottonsa.
Allfan mootori sammui huokaisten ja aloitti naksumisen kartanon Entren vieressä. Mari aukaisi oven, siirsi mustaan sukkaan verhotun säärensä ulos ja nousi korkokengilleen. ”Terve pomo, mitäs kuuluu Helsingin herroille” huikkasi Late, vanha rappari, joka tunsi vanhojen seinien salaisuudet. ”Moi Late, ihan hyvää, lähettivät terveisiä, että olette tehneet ensiluokkaista työtä. Se museoviraston nuorimieskin alkaa sietää sinua. Sille oli niin raskasta ymmärtää, että tiedät menetelmistä enemmän kuin hän” Mari hiukkasi tervehdyksen Latelle samalla nauraen. Aukaistessaan Alffan takaovea poimiakseen kassinsa hän muisteli veristä sanasotaa nuoren akateemikko historioitsijan ja aidon suomalaisen ammattimiehen välillä. ”Nöyryys tulee iän myötä” Late vastasi hiljaisesti päätään alas painaen ja hymyillen. ”Muuten, ne siellä tukussa eivät ole saaneet sinkkiä maahan, joten räystäitten aluset myöhästyy noin viikon. Pistin Viron pojat rappaamaan vierastalon ukoseiniä, jotta jotain tekisivät palkkansa eteen” Late jatkoi. ”Ihan tosi, eikö oo tullu, no harmi. Ei voi mitään. Jos niiltä pojilta loppuu duuni, niin pistä ne sisälle purkamaan niitä väliseiniä sinisestä salista” Mari jäsenteli tulevaisuutta ja kiipesi samalla kartanon rappusia ylöspäin. ”Käskystä, rouva” hän kuuli vielä Laten vastauksen äänen häipyessä sulkeutuvan oven taakse.
Mari rakasti tätä hetkeä. Hän hengittti sieraimiensa kautta pitkään nautien kaikista tuoksuista, jotka tulvivat hänen nenäänsä. Puu, lastut, maalit, selakka, pellava ja eletty elämä. Hän otti aurinkolasit silmiltään nauttien tuoksuista. Hän antoi silmien tottua hetken eteishallin hämärään ennen kuin lähti liikkeelle. Hän hyppeli kevyesti johtojen ylitse, pujotti työpenkkien välistä ja ihmetteli kartanossa vallitisevaa hiljaisuutta. Ai niin, töissä olikin vain pari maalaria ja timpuria, jotka tekivät krouvimpia sisätöitä. Muut olivat vapaalla tänä perjantaina. Hän suuntasi innokkaasti askeleensa yläkertaan kohti makuusaleja. Mari tarkasteli työtä tarkasti, löysi huomautettavaa ja kirjasi puutteet ylös. Puutteet eivät olleet mitenkään projektia kaatavia, mutta ne kuitenkin ärsyttivät hänen perfektionistista luonnettaan. Hän astui ulos huoneesta lievästi harmistuneena ja loi yleiskatseen käytävään. Lattiat olivat juuri hiotut ja odottivat viikonlopun lakkausta. Hän kohdisti katseensa lankkuihin. Ne olivat punaista mäntyä, noin 40 senttiä leveitä, satoja vuosia vanhoja lankkuja. Milloinkahan ne olivat alkaneet kasvaa puuna?, Mari pohti mielessään hymyillen ja mietti mistä puut olivat mahtaneet kasvaa? Lähellä mäellä, vai olivatko hevoset vetäneet ne kaukaa ruukin luota? Samassa hän kiinnitti huomionsa lankkujen väleihin. Ne olisi pitänyt täyttää puupölyn ja lakan sekoituksella sekoituksella, mutta joku oli käyttänyt komponettiliimaa ja puupölyä. Liima oli sisällä halkeillut, puu kun eli jatkuvasti. Mari kaivoi salkustaan tekemänsä työohjeistukset ja sai sätkyn. Ohjeissa luki selvästi mitä piti tehdä. Projektikaaviosta selvisi alihankkijan nimi ja yhteystiedot. Hän otti puhelimen, näppäili numeron ja odotti vastausta. Numero oli varattu ja Mari lähti rappuja pitkin alakertaan. Matkalla hän otti numeron uudelleen ja odotti vastausta. Nyt numero vastasi ja Mari täysin kontrolloitu ääni alkoi keskustelemaan alihankkijan kanssa viime päivien töistä.
Reksa oli suuressa salissa tellingeillä Tapsan kanssa. Reksa oli Stadista ja Tapsa Kotkan suunnalta. Molemmat olivat komennettu työvoimatoimiston kautta kolmen kuukauden komennukselle keskelle korpea maalaamaan kartanoa. Muuten olisivat korvaukset palaneet. Reksa oli täysin kypsä metsän keskellä kykkimiseen, onneksi hän pääsi tänään takaisin Stadiin ja kipolle. ”Helevetin muija ei anna edes viinaa viikolla juoda, vaikkei otettais kun terveydeksi” hän manaili addiktinsa kourissa. ”No nyt se hyväperseinen piiskuri tulee taas” hän sanoi Tapsalle ja heilautti pensseliään kohden suurta hallia. Hallista kuului jo hieman kohonnut naisen ääni ja Reksa ajatteli Marin jälleen haukkuvan jotain alihankkijaa. ”Mitä vittua toi muija skitsaa, ei tää sen kartano oo. Ja mitä helevetin väliä on täällä keskellä korpea tämmösellä saatanan linnalla. Eihän täällä tuu kukaan koskaan asumaakaan. Täällä on varmaan kylmäkin kun perseessä ennen joulua” Reksa selvästi ärtyneenä pomonsa käytöksestä ilmoitti mielipiteensä. ”Kylla se taas löytää jotain sanottavaa tästä meidänkin duunista, perkele. Vittu jos täytyy tänään jäädä korjailemaan jotain, niin saa kyllä itte ottaa pensselin käteensä” hän jatkoi. Reksaa oli ärsyttänyt nähdessään Marin oikeasti maalaamassa. Mari oli ammattilainen, muttei sitä Reksa tunnustanut. Reksa oli myös saanut käteensä Marilta tylysti kirjallisen varoituksen laiminlyönneistä. ”Ota iisisti ny vaan”rauhoitteli Tapsa. ”Keskitä katseesi ja mielesi sen perseeseen ja tisseihin, niin saat vauhtia illaksi” Tapsa kähisi hiljaa hartiat nytkyen. Pojat olivat usein pohtineet, millaista olisi panna Marin kanssa. Ajatuskin jo pelotti. Onkohan se yhtä hullu naidessaankin, he olivat tuumineet.
Reksa kääntyi alaspäin kuullessaan Marin äänen. ”Mikä hätänä?” hän huikkaisi. ”Onko teidän lukutaito jäänyt narikkaan?”kuului vastaus. ”Katsokaan nyt sitä katon rajaa, teidän kuului maalata 35-senttiä alle katonrajan, loput on restauraattorien duunia. Käsitättekö mitä maalien alla voi viikolopun aikana tapahtua?” piiskan sivallusta muistuttava ääni jatkoi alhaalta. Kyllähän Reksa tiesi, mutta viikonloppu oli jo ollut hänen mielessään. ”No mitä helvettiä, eihän sen niin pitänyt olla?” Reksa vastai ärtyneenä katsoen alaspäin samalla kiinnittäen katseensa Marin avonaiseen kaula-aukkoon. Silkkiset valkoiset rintaliivit näkyivät selvästi rintojen kohoillessa kiihtyneenä hengityksen tahtiin. Marin hiukset roikkuivat selkään hänen katseensa ollessa ylöspäin ja sormi osoitteli jonnekin katonrajaan. Reksa ei kuullut yhtään mitään, hän katseli Maria. ”Jumalauta, jos toi akka ei lopeta tota turhaa kälinäänsä, mä lähen haneen.Kun sais kerran antaa sille kullia oikein kunnolla, niin pitäisi päänsä vähän aikaa kiinni. Onkohan se noin vittumainen äijälleenkin”Reksa ajatteli hiljaa ääneen vain Tapsan kuullessa.
Mari heitti kassinsa huoneen keskellä olevalle vanhalle divaaninille. Mari huomasi sen huonosti suojatuksi ja poltti uudelleen päreensä. ”Ei voi olla totta, pitääkö aikuisille miehille opettaa kädestä pitäen, mitä kuuluu maalareiden duuneihin. Mistä arpajaisisista tekin ootte mestarinkirjanne saaneet?” sivalsi Mari.Hän nosti ja repäisi divaanin suojana olleen muovin lattialle. Divaanin upealla 1800-luvulta peräisin olevalla tummanpunaisella kankaalla oli vaaleita maaliläikkiä. Niiden poistaminen olisi iso urakka. Mari arvioi vahingon suureksi, muttei korvaamattomaksi. Kangas olisi todennäköisesti pelastettavissa. Esine ei turmeltuisi. Häntä harmitti oma virheensä jättää se huoneeseen, hän oli luottanut ammattimiesten osaavan työnsä.
Alkaa kilotavut taas täyttymään, joten seuraavassa osassa jatkuu
Jore
Kaikki oli alkanut joitain vuosia sitten konservointilaitoksella. Hän oli tutustunut erääseen hyvin viehättävään vanhempaan aatelisnaiseen. Heillä oli kartano, asuntoja useammissa Euroopan maissa ja Suomessa. Mari oli saavuttanut heidän luottamuksensa ja päässyt tutustumaan heidän vanhaan omaisuuteensa. Hän oli valvonut heidän antiikkihuonekalujensa restaurointia menestyksekkäästi, pelastanut muun muassa korvaamattoman arvokkaan kaapin ammattitaidottoman puusepän käsistä viime hetkillä. Hän oli käynyt arvioimassa Eremitaashin entisiä kynttelikköjä ,pöytähopeita ja tuoleja, joiden väitettiin kuuluneen itselleen Venäjän keisarille. Mari tunsi historian,arkkitehtuurin, antiikin ja tiesi, miten vanhoja kauniita esineitä ja rakennuksia tulee käsitellä, jotta ne tuottaisivat iloa vielä monelle sukupolvelle.
Tämä projekti oli kuitenkin vertaansa vailla. Hän vastasi kokonaisen kartanon restauroinnista.Niin rakennuksista, maalauksista kuin huonekaluistakin. Työ oli vaativa. Siinä tuli käydä valtavasti keskusteluja ammattimiesten kanssa esim.pelkästään kemikaleista ja työskentelytavoista, jottei mitään menisi pilalle. Samalla seinällä kun saattoi olla jäämiä kolmelta vuosisadalta. Hänen piti olla jatkuvasti myös yhteydessä museovirastoon, jotta työ täyttäisi kansalliset määräykset kultttuurihistoriallisten rakennusten säilyttämisestä. Noin vuosi oli kulunut ja tuntui kuin aika olisi lentänyt siivillä. Niin kovin hän nautti työstään. Omistajat luottivat häneen ja hänen ratkaisuihinsa ja hän oli saavuttanut luottamuksen myös työntekijöiden joukossa ja museovirastossa. Projekti oli myös taloudelliseti kannattava hänelle ja siksi hän oli päättänyt vaihtaa mm.autoa. Tänään hänen päiväänsä kuului sisätöiden valvonta, maalarit ja restauraattorit olivat olleet jo viikon töissä ja restauroineet niin kattofreskoja kuin seiniäkin. Artesaanit ja kirvesmiehet yrittivät saada talttansa pureutumaan 600 vuotta vanhaan tammeen tehdessään sisällä korjauksia. Heidän töitään tuli ohjata myös tarkasti. Vahinkoa olisi lähes mahdoton paikata. Tämän päivän puulaadut kun ovat yksinkertaisesti heikompia, hän tuumi hieman huolestuneena.
Tammikuja otti Marin tulenpunaisen Alffan vastaansa niin kuin se oli ottanut vastaansa Ruotsin, Venäjän ja Euroopan hovien kuninkaat ja kuningattaret aikoinaan hevosvaunuissa.Puhumattakaan sadoista upseereista, aatelisnaisista ja ruhtinaista, jotka olivat tulleet tänne työn tai huvitusten vuoksi. Mari hymyili ajatuksilleen, hän mietti olevansa kreivitär, joka saapuu tapaamaan hänen armoaan. Hän näki silmissään kolme nuorta kornettia ottamassa hänet yläpihalla vastaan. Hän kuvitteli heidän etumustensa pullottavan vaativana ja innoissaan nähdessään kuuluisan kreivittären.Rahvas kurkisteli pellon laidasta hänen saapumistaan.Hän oli tainnut tulla tänne huvitusten vuoksi.
Mari oli kaunis, eroottinen ja seksuaalisesti hyvin aktiivinen nainen. Hän oli keskimittainen ja solakka. Hänellä oli terävä askel ja hänen kauniit solakat säärensä kiinnityivät päärynän muotoiseen lantioon. Hän oli kuin luotu kantamaan jakkupukua, minihametta tai farkkuja ja jumpperia. Hän oli, tiedätttehän, nainen jonka päällä kaikki vaatteet näyttävät hyvältä. Jopa haalarit, joissa hän usein työssään kulki. Hän oli usein vaistonnut työmiesten katseet haalareissaan heidän toivoessa hänen olevan tiukoissa farkuissaan.Hänestä henki naisellinen voima, jota miehet yleensä pelkäävät tai arastelevat. Silmät seurasivat tarkaavaisena ympäristöä ja niissä asui pilke, niin humoristinen, kuin eroottinenkin. Hän oli aina valmis pieneen flirttiin, eikä älynsä puolesta koskaan jäänyt toiseksi.Mahonginpunaiset tyylikkästi leikatut hiukset ulottuivat pitkälle niskan alapuolelle. Hän myös nautti käyttää omaa fyysistä viehätysvoimaansa omien ambitioidensa toteuttamiseen.
Hän halusi hallita ja omistaa. Hallinnalla hän tarkoitti päivittäisten asioiden sujumista juuri hänen tavallaan, niin työ- kuin yksityiselämässäkin. Omistaminen tarkoitti asioiden syvällisempää kontrollointia. Hänen hyväksyttyään päätökset, niistä tuli totuuksia.Hän ei sietänyt ympärillään kyvyttömyyttä miehiltä eikä naisilta. Varsinkin miehet, jotka eivät tienneet mitä tahtoivat, olivat hänelle myrkkyä. Hän halusi olla paras ja nöyrä mestari kaikessa, minkä aloittti. Hän oli vaativainen oman elämänsä ja miesten suhteen.Miehen piti olla voimakastahtoinen, isokokoinen, iloinen,tyylikäs ja ennenkaikkea mies, joka pystyy tyydyttämään naisen. Usein hän oli pohtinut mieskuvaansa. Voimakas mies, mutta oma kontrollinhalu johti auttamatta ristiriitoihin. Lepsu mies tyydytti hänen tarpeensa, mutta omistaminen muuttui ongelmalliseksi. Inhimillisyys iski läpi, ketään ei voinut pitää kaapissa tai kellarissa vain käyttääkseen tarvittaessa.
Hän rakasti omaa miestään, he olivat olleet pitkään naimisissa kyllästymättä toisiinsa. Seksi oli nautittavaa ja pitkäkestoista. Mari oli muutaman kerran ollut tilanteessa, jossa olisi ollut mahdollisuus syrjähyppyyn, mutta hän ei ollut sitä tehnyt. Mari pelkäsi tilannetta, jos hän ei nauttisikaan seksistä toisen miehen kanssa. Jos hän pettyisi, mitä sitten? Pitkäaikainen suhde rakastajan kanssa ei miellyttänyt vastuun ja toisaalta valehtelun vuoksi? Hän oli usein pohtinut tilannetta, käännellyt sen puolia mielessään ja tutkiskellut tunnetilojaan. Hän ei voisi mennä miehensä silmiin ainakaan pettyneenä syrjähyppyyn.Ei koskaan, niitä tunnontuskia ei kestäisi kukaan.! Mitä jos hänen miehellään olisi rakastajatar?Tai jopa suhde? Tai vain seksisuhde esim kolmantena pyöränä jonkun parin kanssa?
Olivatko he täyttäneet kaikki toistensa tarpeet. Mari oli pohtinut myös ryhmäseksiä. Olla oikeasti jonkun vieraan miehen kanssa, ehkäpä yhtä aikaa oman miehen kanssa? Ajatus pelotti ja kiihotti, enemmän kuitenkin kiihotti. Hän palasi ajatukseen usein ajellessaan pitkiä työmatkoja. Hän tiesi miehensä haluavan myös ryhmäseksiä, muttei ollut varma omista eikä miehensä ambitioista. Pystyisikö hän tarjoamaan miehelleen nautinnon toisen naisen kanssa? Toisinaan hän ajatteli repivänsä silmät päästä tuolta toiselta naiselta tuossa tilanteessa. Toisaalta syrjähyppy kiihkeän rakastajan kanssa, ahhh, niin ihanaa ja hän saisi viedä salaisuudet mukanaan hautaansa. Tai aukaista salaisuuksien pullonkorkin aina niin halutessaan, rakastellessa, etsiessään henkistä turvaa ja hyväksyntää. Omistaminen, tunteet ja kontrolli olisivat täydellisesti tasapainossa. Vai olisiko, hänhän salaisi asian mieheltään?!”---tanan moraalisordino, mene takaisn varastoon” hän hihkaisi itsekseen.
Miksi hän ylipäätään aika ajoin päätyi ajattelemaan samaa asiaa? Hänellä oli hyvä työ, hän oli ihailtu kauneutensa ja luonteensa vuoksi, ihana perhe, paljon lämpöisiä ja toimivia ihmissuhteita ja terveyttä.Hänen seksielämänsä oli laadukasta ja tyydyttävää. Hänen moraalinsa oli aina sotinut kaikkea sellaista vastaan. Vai oliko? Oliko moraali kuitenkin vain ruumiin ja viettien sordino? Hän tiesi naisia , joista kaikki tiesivät heidän elävän useamman miehen kanssa yhtä aikaa. Hän oli jo nuorena sitoutunut ja seurustellut pitkään. Johtuiko kaikki siitä ,ettei minulla ole ollut tarpeeksi partnereita elämäni aikana, hän pohdiskeli usein? Miksi ihmisen fysiikka alkaa huutamaan näin 40-kympin iässä?, hän ajatteli. Vastaranta alkaa häämöttää ja pitäisi elää se minkä tuntee elämän arvoiseksi. Niin kai se vain oli. Hän oli katsellut itseään peilistä ja todennut olevansa vetävä nainen, miksi ei siis heittäytyä seksin vietäväksi? Hän oli myös nainen, jolle eivät perusyhdynnät riittäneet iltaisin.
Heidän suhteensa oli aina perustunut luottamukseen ja usein he olivat kertoneet toisilleen esim. työmatkojen tapahtumista.Tyypillisistä suomalaisista työpaikkajuhlista, joissa yleensä naiset hyppäävät esimiestensä alle tai esimiehet vonkaavat naisia humalaisina.Hän nautti miehensä kanssa yhdessä olosta ja olisi tehnyt hänen puolesta mitä tahansa. Useimmiten he miehensä kanssa tunsivat olevansa ulkopuolisia näissä juhlissa.Marin mieleen tuli usein näissä juhlissa tapaus lapsuudesta, missä hän eräässä näytelmässä esitti kärpässientä. Hänelle oli laitettu kärpässienihattu päähän ja hän seisoi yksin näyttämöllä, puhumatta koko näytelmän aikana mitään. Kuin ulkopuolisena tarkailijana.
Marilla oli myös pienet salaisuutensa, puhelinsoitot ja muutama työnvarjolla suoritettu tapaaminen. Neuvottelujen ohessa, neuvottelujen asiasisältöä hän ei enää edes muistanut, tapahtunut sanaleikki ja flirtti. Hän nautti, että pystyi kotona kertomaan päivän flirtit työnä. Totuuden ja hekuman raja oli sopivan häilyvä. Mikäli haluat salata jotain, pidä se mahdollisimman julkisena, oli eräs hänen mottonsa.
Allfan mootori sammui huokaisten ja aloitti naksumisen kartanon Entren vieressä. Mari aukaisi oven, siirsi mustaan sukkaan verhotun säärensä ulos ja nousi korkokengilleen. ”Terve pomo, mitäs kuuluu Helsingin herroille” huikkasi Late, vanha rappari, joka tunsi vanhojen seinien salaisuudet. ”Moi Late, ihan hyvää, lähettivät terveisiä, että olette tehneet ensiluokkaista työtä. Se museoviraston nuorimieskin alkaa sietää sinua. Sille oli niin raskasta ymmärtää, että tiedät menetelmistä enemmän kuin hän” Mari hiukkasi tervehdyksen Latelle samalla nauraen. Aukaistessaan Alffan takaovea poimiakseen kassinsa hän muisteli veristä sanasotaa nuoren akateemikko historioitsijan ja aidon suomalaisen ammattimiehen välillä. ”Nöyryys tulee iän myötä” Late vastasi hiljaisesti päätään alas painaen ja hymyillen. ”Muuten, ne siellä tukussa eivät ole saaneet sinkkiä maahan, joten räystäitten aluset myöhästyy noin viikon. Pistin Viron pojat rappaamaan vierastalon ukoseiniä, jotta jotain tekisivät palkkansa eteen” Late jatkoi. ”Ihan tosi, eikö oo tullu, no harmi. Ei voi mitään. Jos niiltä pojilta loppuu duuni, niin pistä ne sisälle purkamaan niitä väliseiniä sinisestä salista” Mari jäsenteli tulevaisuutta ja kiipesi samalla kartanon rappusia ylöspäin. ”Käskystä, rouva” hän kuuli vielä Laten vastauksen äänen häipyessä sulkeutuvan oven taakse.
Mari rakasti tätä hetkeä. Hän hengittti sieraimiensa kautta pitkään nautien kaikista tuoksuista, jotka tulvivat hänen nenäänsä. Puu, lastut, maalit, selakka, pellava ja eletty elämä. Hän otti aurinkolasit silmiltään nauttien tuoksuista. Hän antoi silmien tottua hetken eteishallin hämärään ennen kuin lähti liikkeelle. Hän hyppeli kevyesti johtojen ylitse, pujotti työpenkkien välistä ja ihmetteli kartanossa vallitisevaa hiljaisuutta. Ai niin, töissä olikin vain pari maalaria ja timpuria, jotka tekivät krouvimpia sisätöitä. Muut olivat vapaalla tänä perjantaina. Hän suuntasi innokkaasti askeleensa yläkertaan kohti makuusaleja. Mari tarkasteli työtä tarkasti, löysi huomautettavaa ja kirjasi puutteet ylös. Puutteet eivät olleet mitenkään projektia kaatavia, mutta ne kuitenkin ärsyttivät hänen perfektionistista luonnettaan. Hän astui ulos huoneesta lievästi harmistuneena ja loi yleiskatseen käytävään. Lattiat olivat juuri hiotut ja odottivat viikonlopun lakkausta. Hän kohdisti katseensa lankkuihin. Ne olivat punaista mäntyä, noin 40 senttiä leveitä, satoja vuosia vanhoja lankkuja. Milloinkahan ne olivat alkaneet kasvaa puuna?, Mari pohti mielessään hymyillen ja mietti mistä puut olivat mahtaneet kasvaa? Lähellä mäellä, vai olivatko hevoset vetäneet ne kaukaa ruukin luota? Samassa hän kiinnitti huomionsa lankkujen väleihin. Ne olisi pitänyt täyttää puupölyn ja lakan sekoituksella sekoituksella, mutta joku oli käyttänyt komponettiliimaa ja puupölyä. Liima oli sisällä halkeillut, puu kun eli jatkuvasti. Mari kaivoi salkustaan tekemänsä työohjeistukset ja sai sätkyn. Ohjeissa luki selvästi mitä piti tehdä. Projektikaaviosta selvisi alihankkijan nimi ja yhteystiedot. Hän otti puhelimen, näppäili numeron ja odotti vastausta. Numero oli varattu ja Mari lähti rappuja pitkin alakertaan. Matkalla hän otti numeron uudelleen ja odotti vastausta. Nyt numero vastasi ja Mari täysin kontrolloitu ääni alkoi keskustelemaan alihankkijan kanssa viime päivien töistä.
Reksa oli suuressa salissa tellingeillä Tapsan kanssa. Reksa oli Stadista ja Tapsa Kotkan suunnalta. Molemmat olivat komennettu työvoimatoimiston kautta kolmen kuukauden komennukselle keskelle korpea maalaamaan kartanoa. Muuten olisivat korvaukset palaneet. Reksa oli täysin kypsä metsän keskellä kykkimiseen, onneksi hän pääsi tänään takaisin Stadiin ja kipolle. ”Helevetin muija ei anna edes viinaa viikolla juoda, vaikkei otettais kun terveydeksi” hän manaili addiktinsa kourissa. ”No nyt se hyväperseinen piiskuri tulee taas” hän sanoi Tapsalle ja heilautti pensseliään kohden suurta hallia. Hallista kuului jo hieman kohonnut naisen ääni ja Reksa ajatteli Marin jälleen haukkuvan jotain alihankkijaa. ”Mitä vittua toi muija skitsaa, ei tää sen kartano oo. Ja mitä helevetin väliä on täällä keskellä korpea tämmösellä saatanan linnalla. Eihän täällä tuu kukaan koskaan asumaakaan. Täällä on varmaan kylmäkin kun perseessä ennen joulua” Reksa selvästi ärtyneenä pomonsa käytöksestä ilmoitti mielipiteensä. ”Kylla se taas löytää jotain sanottavaa tästä meidänkin duunista, perkele. Vittu jos täytyy tänään jäädä korjailemaan jotain, niin saa kyllä itte ottaa pensselin käteensä” hän jatkoi. Reksaa oli ärsyttänyt nähdessään Marin oikeasti maalaamassa. Mari oli ammattilainen, muttei sitä Reksa tunnustanut. Reksa oli myös saanut käteensä Marilta tylysti kirjallisen varoituksen laiminlyönneistä. ”Ota iisisti ny vaan”rauhoitteli Tapsa. ”Keskitä katseesi ja mielesi sen perseeseen ja tisseihin, niin saat vauhtia illaksi” Tapsa kähisi hiljaa hartiat nytkyen. Pojat olivat usein pohtineet, millaista olisi panna Marin kanssa. Ajatuskin jo pelotti. Onkohan se yhtä hullu naidessaankin, he olivat tuumineet.
Reksa kääntyi alaspäin kuullessaan Marin äänen. ”Mikä hätänä?” hän huikkaisi. ”Onko teidän lukutaito jäänyt narikkaan?”kuului vastaus. ”Katsokaan nyt sitä katon rajaa, teidän kuului maalata 35-senttiä alle katonrajan, loput on restauraattorien duunia. Käsitättekö mitä maalien alla voi viikolopun aikana tapahtua?” piiskan sivallusta muistuttava ääni jatkoi alhaalta. Kyllähän Reksa tiesi, mutta viikonloppu oli jo ollut hänen mielessään. ”No mitä helvettiä, eihän sen niin pitänyt olla?” Reksa vastai ärtyneenä katsoen alaspäin samalla kiinnittäen katseensa Marin avonaiseen kaula-aukkoon. Silkkiset valkoiset rintaliivit näkyivät selvästi rintojen kohoillessa kiihtyneenä hengityksen tahtiin. Marin hiukset roikkuivat selkään hänen katseensa ollessa ylöspäin ja sormi osoitteli jonnekin katonrajaan. Reksa ei kuullut yhtään mitään, hän katseli Maria. ”Jumalauta, jos toi akka ei lopeta tota turhaa kälinäänsä, mä lähen haneen.Kun sais kerran antaa sille kullia oikein kunnolla, niin pitäisi päänsä vähän aikaa kiinni. Onkohan se noin vittumainen äijälleenkin”Reksa ajatteli hiljaa ääneen vain Tapsan kuullessa.
Mari heitti kassinsa huoneen keskellä olevalle vanhalle divaaninille. Mari huomasi sen huonosti suojatuksi ja poltti uudelleen päreensä. ”Ei voi olla totta, pitääkö aikuisille miehille opettaa kädestä pitäen, mitä kuuluu maalareiden duuneihin. Mistä arpajaisisista tekin ootte mestarinkirjanne saaneet?” sivalsi Mari.Hän nosti ja repäisi divaanin suojana olleen muovin lattialle. Divaanin upealla 1800-luvulta peräisin olevalla tummanpunaisella kankaalla oli vaaleita maaliläikkiä. Niiden poistaminen olisi iso urakka. Mari arvioi vahingon suureksi, muttei korvaamattomaksi. Kangas olisi todennäköisesti pelastettavissa. Esine ei turmeltuisi. Häntä harmitti oma virheensä jättää se huoneeseen, hän oli luottanut ammattimiesten osaavan työnsä.
Alkaa kilotavut taas täyttymään, joten seuraavassa osassa jatkuu
Jore
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.