keskenmenoko?

Yleensä kuukautiseni alkavat viimeistään kahden päivän kuluttua kun olen ottanut liuskan viimeisen pillerin. Nyt odotin 7päivää ja kuukautiset (?) alkoivat. Aiemmin olen kärsinyt runsaista kuukautiskivuista, joihin pillerit ovat kuitenkin auttaneet. Nyt kivut ovat samanlaiset kuin aiemmin (n.4-5vuotta sitten kun en vielä syönyt pillereitä) elleivät pahemmat. Kuukautisteni aikana on aiemminkin tullut hyytymiä, mutta korkeintaan pikkurillin sormenpään kokoisia - nyt hyytymät ovat n.4x5cm kokoisia ja alavatsaan pistää.

Eli lisääntyneet kivut, suuret hyytymät ja normaalista "aikataulusta" poikkeava alku.

Keskenmenoko? Pillereitä on kieltämättä jäänyt 1 tai kaksi välistä tai olen muistanut ottaa vasta seuraavana aamuna ja masennusta sekä itkuisuuttakin on ollut. Nyt olen menneenä viikonloppuna myös ottanut alkoholia aika reippaasti molempina päivinä ja sekin olisi tietysti voinut sen aiheuttaa.. APUA!
1565
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kuukautisvuodossa voi isompien supistusten (niitä mahan pistoja) jälkeen tulla isojakin paljoja. Kohdun limakalvo on noin kämmenen kokoinen ja teoriassa se voi poikkeustapauksessa tulla ulos vaikka kerralla. Pillereiden syöminen on ainakin minulla lisännyt isojen palojen esiintymistä.

Tee raskaustesti. Jos olet ollut raskaane sen pitäisi näyttää plussaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


??? kirjoitti:

Yleensä kuukautiseni alkavat viimeistään kahden päivän kuluttua kun olen ottanut liuskan viimeisen pillerin. Nyt odotin 7päivää ja kuukautiset (?) alkoivat. Aiemmin olen kärsinyt runsaista kuukautiskivuista, joihin pillerit ovat kuitenkin auttaneet. Nyt kivut ovat samanlaiset kuin aiemmin (n.4-5vuotta sitten kun en vielä syönyt pillereitä) elleivät pahemmat. Kuukautisteni aikana on aiemminkin tullut hyytymiä, mutta korkeintaan pikkurillin sormenpään kokoisia - nyt hyytymät ovat n.4x5cm kokoisia ja alavatsaan pistää.

Eli lisääntyneet kivut, suuret hyytymät ja normaalista "aikataulusta" poikkeava alku.

Keskenmenoko? Pillereitä on kieltämättä jäänyt 1 tai kaksi välistä tai olen muistanut ottaa vasta seuraavana aamuna ja masennusta sekä itkuisuuttakin on ollut. Nyt olen menneenä viikonloppuna myös ottanut alkoholia aika reippaasti molempina päivinä ja sekin olisi tietysti voinut sen aiheuttaa.. APUA!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu