17 vuotta lusmuilin, penniäkään en maksanut ulosottoon, ja nyt kaikki velkani ja rikokseni ovat varmasti venhentuneet, asiat varmennettu. Se, että valtio teki minusta sen mikä olen nykyisin on hienoa, arvostan silmieni avaamista suuresti. Maailma on raadollinen paikka, rahastajia riittää.
Kaikki alkoi armeija-aikana, kävin armeijan vapaaehtoisena 17-vuotiaana. Armeijasta palattuani huomasin, että veroilmoitukseni oli jäänyt palauttamatta, eikä tämä itse asiassa siihen aikaan juurikaan nuorta minääni edes kiinnostanut, joten unohdus lienee inhimillinen. Minulle määrättiin kuitenkin 33 000 mk verot maksettavaksi, juuri armeijasta päässeelle ja varattomalle pojalle kyseinen arvioverotuksen summa oli valtava. Ilmoitin asiasta verotoimistoon, kerroin olleeni lähes koko vuoden armeijassa. Kerroin myös, että puuttuvan vuoden kolme kuukautta asuin mummolassa, latautuen syksyllä alkaviin opintoihini. Verotoimistosta korjattiin asiaa hieman, mutta veronkorotukset jäivät voimaan, kyse oli edelleen suuresta summasta. Valtio palkitsi harmaisiin lähteneen nuoren alikersantin mehevällä laskulla, kohteli vielä virkamiesmäisesti ja tylysti virastossa.
Funtsin siinä mitä tehdä, pienessä kylässä tunsin myös voutin, tiesin erittäin hyvin, että ongelmia oli luvassa. Syksyllä kun aloitin ammattikoulussa, vouti hakikin autoni, minulla ei ollut tuloja, asuin opiskelija-asunnossa joten tämä lienee luonnollista. Olin rakentanut autoa kolmen vuoden ajan, jopa maalannutkin sen itse. Tämä oli viimeinen niitti minun kohdallani, menetin tavallaan uskoni valtioon ja oikeudenmukaisuuteen, itkin jopa asian vuoksi yksikseni. Auto myytiin huutokaupassa pilkkahinnalla, sain siitä vaivaiset 220 mk takaisin. Minulla on edelleen nämä 220 markkaa kehystettynä seinällä, muistutuksena, vaikka rahoille olisi löytynyt useaan otteeseen käyttöä. Autoni ulosmitattiin, minulle oli myös merkitty luottohäiriö merkintä luottokunnan julkaisemaan kirjaan. Tämä ei kuitenkaan ollut vuonna 1988 este lainan hakemiselle, joten hain lainaa autoon ja opiskelukustannuksiin. Jos jotain vielä kiinnostaa niin voin sanoa, autoni meni erään suuren paikallisen tilallisen pojalle, kaikenlisäksi hänen äitinsä oli pankinjohtajan toimessa.
Kaikki meni hyvin maksoin lainaa, työskentelin ja opiskelin samaan aikaan, rahaakin jäi ylimääräistäkin. Opiskelujen jälkeen Suomi oli kuitenkin suuressa lamassa, töitä ei ollut ja kortisto kutsui juuri valmistunutta. Parin päivän pätkätyötä siloin tällöin ja aina ilmoitin asiasta hakemuksessa, siis työttömyyskorvausta hakiessani.
Yrittäjäksi kannustettiin lähtemään startti rahalla, sitä sai hakea, mutta yrityksellä ei saanut olla toimintaa ennen tuen myöntämistä. Kävin yrittäjäkurssin, ostin osakeyhtiön ja laitoin juuri maksamani auton osakepääomaksi. Työvoimatoimistolta tuli päätös, että ala mihin olin pyrkimässä oli jo paikkakunnalla ylityöllistetty, startti rahaa ei myönnetä. Minä jätin siis yrittämisen odottamaan itseään.
Onnekseni pääsin vuoden määräaikaiseen työhön, kaikki näytti menevän hyvin. Lama kuitenkin ajoi kyseisenkin yrityksen vähentämään väkeä ja työ päättyi 7kk jälkeen. Olin lähes 11kk työttömänä, joskus pari päivää töissä, jos työtä ilmaantui, ilmoitin asiasta rehellisesti hakemuksessa.
11 kk työttömyysjakson jälkeen työvoimatoimistosta tuli kysely, olenko minä mahdollisesti yrittäjänä, lautakunta aikoo käsitellä asian. Kirjoitin vastineen heidän pyyntöönsä ja kerroin asian tilan, en ole, yrityksellä ei koskaan ole ollut toimintaa, koska en saanut starttirahaa nin yrityksen toiminta ei koskaan alkanut. Toimikunnassa oli kuitenkin liiton edustajia, työantajan edustajia ja joku maalainen päättämässä kohtalostani. Minut määrättiin maksamaan takaisin saamani työttömyyskorvaukset, vaikka sain verottajaltakin selvät tositteet ja lausunnon siitä, että yrityksellä ei ole ollut minkäänlaista toimintaa. Kela ryhtyi perimään takaisin työttömyyskorvausta, minulle määrättiin karenssi, asia sai valtavat mittasuhteet.
2,5 vuoden aikana tunsin itseni petetyksi valtion toimesta, en kertaa vaan kahdesti. Minä päätin, että rehellisyydellä tässä maassa ei pärjää eikä kolmatta kertaa enää haluaisi kokea. Nuorelle nämä summat olivat valtavia, vaikka nykyisin summien pienuus lähes naurattaa. Kävin kovan koulun, luistamisen ja laistamisen akatemian. Päätin, että valtio maksaa minulle jokaisen menettämäni pennin takaisin, korkojen kanssa.
Sen se on myös tehnyt, olen huijannut, rahastanut tuilla, väärentänyt ja keplotellut sellaisia summia, että siinä monen vuositulot kalpenevat vielä nykyisinkin. Olen sijoittanut rahani ovelasti rahastoihin ulkomailla, vaimon nimiin, lasten nimiin. Luottotietoni ovat olleet kuralla 17 vuotta, mutta olen käyttänyt Visa ja MasterCard korttia päivittäin lähes koko 17 vuoden ajan. Olen pumpannut olemattomille yrityksille rahaa Kauppa- ja Teollisuusministeriöstä, investointitukia, koulutustukia jne. Alkuaikoina tein saadakseni omat pois, loppuaikoina huvin vuoksi. Aktiv Kapital, Cash-In kymmenet muut siipeilevät perintätoimistot yrittivät periä minulta saataviaan, turhaan. Huijasin myös pankkeja, määrätietoisesti ja järjestelmällisesti. Siirrätin rahaa yhtiöltä toiselle, tililtä toiselle luoden niin sanottua luottamusta pikkukuntien pankeissa. Lainasin rahaa, enkä koskaan aikonutkaan maksaa niitä takaisin. Kaikki nämä lainat otin pankeista, jotka omistivat perintätoimistoja ja olivat osallisia nuoren minäni kuppaamiseen. Omasta mielestäni olin eräänlainen Robin Hood, joka varasti rikkailta köyhille, eli itselleni.
Paras muistoni lienee se, kun uutisissa kerrottiin kuinka Kauppa- ja teollisuusministeriön investointi tuissa ei koskaan ollut ilmennyt väärinkäytöksiä. Minä olin juuri kolmekuukautta aikaisemmin 22 vuotiaana saanut 20 prosentin tuen olemattoman laitteen maksuihin. Tämä raha oli lähes 450 000 mk, joka oli suhteellisen suuri raha siihen aikaan, pelkällä Fax laitteella tekaistuista papereista.
Okei, nyt olen puhdas kuin pulmunen. Olen nautiskellut elämästä ja aloittanut työt. Ehkä valtio osaa nyt käyttäytyä, tai ehkä minä en ole enää huijattavissa. Uusia haasteita odotellessa, hyvää kevättä.
Terveisin
Oman onnensa Robin
Kaikki alkoi armeija-aikana, kävin armeijan vapaaehtoisena 17-vuotiaana. Armeijasta palattuani huomasin, että veroilmoitukseni oli jäänyt palauttamatta, eikä tämä itse asiassa siihen aikaan juurikaan nuorta minääni edes kiinnostanut, joten unohdus lienee inhimillinen. Minulle määrättiin kuitenkin 33 000 mk verot maksettavaksi, juuri armeijasta päässeelle ja varattomalle pojalle kyseinen arvioverotuksen summa oli valtava. Ilmoitin asiasta verotoimistoon, kerroin olleeni lähes koko vuoden armeijassa. Kerroin myös, että puuttuvan vuoden kolme kuukautta asuin mummolassa, latautuen syksyllä alkaviin opintoihini. Verotoimistosta korjattiin asiaa hieman, mutta veronkorotukset jäivät voimaan, kyse oli edelleen suuresta summasta. Valtio palkitsi harmaisiin lähteneen nuoren alikersantin mehevällä laskulla, kohteli vielä virkamiesmäisesti ja tylysti virastossa.
Funtsin siinä mitä tehdä, pienessä kylässä tunsin myös voutin, tiesin erittäin hyvin, että ongelmia oli luvassa. Syksyllä kun aloitin ammattikoulussa, vouti hakikin autoni, minulla ei ollut tuloja, asuin opiskelija-asunnossa joten tämä lienee luonnollista. Olin rakentanut autoa kolmen vuoden ajan, jopa maalannutkin sen itse. Tämä oli viimeinen niitti minun kohdallani, menetin tavallaan uskoni valtioon ja oikeudenmukaisuuteen, itkin jopa asian vuoksi yksikseni. Auto myytiin huutokaupassa pilkkahinnalla, sain siitä vaivaiset 220 mk takaisin. Minulla on edelleen nämä 220 markkaa kehystettynä seinällä, muistutuksena, vaikka rahoille olisi löytynyt useaan otteeseen käyttöä. Autoni ulosmitattiin, minulle oli myös merkitty luottohäiriö merkintä luottokunnan julkaisemaan kirjaan. Tämä ei kuitenkaan ollut vuonna 1988 este lainan hakemiselle, joten hain lainaa autoon ja opiskelukustannuksiin. Jos jotain vielä kiinnostaa niin voin sanoa, autoni meni erään suuren paikallisen tilallisen pojalle, kaikenlisäksi hänen äitinsä oli pankinjohtajan toimessa.
Kaikki meni hyvin maksoin lainaa, työskentelin ja opiskelin samaan aikaan, rahaakin jäi ylimääräistäkin. Opiskelujen jälkeen Suomi oli kuitenkin suuressa lamassa, töitä ei ollut ja kortisto kutsui juuri valmistunutta. Parin päivän pätkätyötä siloin tällöin ja aina ilmoitin asiasta hakemuksessa, siis työttömyyskorvausta hakiessani.
Yrittäjäksi kannustettiin lähtemään startti rahalla, sitä sai hakea, mutta yrityksellä ei saanut olla toimintaa ennen tuen myöntämistä. Kävin yrittäjäkurssin, ostin osakeyhtiön ja laitoin juuri maksamani auton osakepääomaksi. Työvoimatoimistolta tuli päätös, että ala mihin olin pyrkimässä oli jo paikkakunnalla ylityöllistetty, startti rahaa ei myönnetä. Minä jätin siis yrittämisen odottamaan itseään.
Onnekseni pääsin vuoden määräaikaiseen työhön, kaikki näytti menevän hyvin. Lama kuitenkin ajoi kyseisenkin yrityksen vähentämään väkeä ja työ päättyi 7kk jälkeen. Olin lähes 11kk työttömänä, joskus pari päivää töissä, jos työtä ilmaantui, ilmoitin asiasta rehellisesti hakemuksessa.
11 kk työttömyysjakson jälkeen työvoimatoimistosta tuli kysely, olenko minä mahdollisesti yrittäjänä, lautakunta aikoo käsitellä asian. Kirjoitin vastineen heidän pyyntöönsä ja kerroin asian tilan, en ole, yrityksellä ei koskaan ole ollut toimintaa, koska en saanut starttirahaa nin yrityksen toiminta ei koskaan alkanut. Toimikunnassa oli kuitenkin liiton edustajia, työantajan edustajia ja joku maalainen päättämässä kohtalostani. Minut määrättiin maksamaan takaisin saamani työttömyyskorvaukset, vaikka sain verottajaltakin selvät tositteet ja lausunnon siitä, että yrityksellä ei ole ollut minkäänlaista toimintaa. Kela ryhtyi perimään takaisin työttömyyskorvausta, minulle määrättiin karenssi, asia sai valtavat mittasuhteet.
2,5 vuoden aikana tunsin itseni petetyksi valtion toimesta, en kertaa vaan kahdesti. Minä päätin, että rehellisyydellä tässä maassa ei pärjää eikä kolmatta kertaa enää haluaisi kokea. Nuorelle nämä summat olivat valtavia, vaikka nykyisin summien pienuus lähes naurattaa. Kävin kovan koulun, luistamisen ja laistamisen akatemian. Päätin, että valtio maksaa minulle jokaisen menettämäni pennin takaisin, korkojen kanssa.
Sen se on myös tehnyt, olen huijannut, rahastanut tuilla, väärentänyt ja keplotellut sellaisia summia, että siinä monen vuositulot kalpenevat vielä nykyisinkin. Olen sijoittanut rahani ovelasti rahastoihin ulkomailla, vaimon nimiin, lasten nimiin. Luottotietoni ovat olleet kuralla 17 vuotta, mutta olen käyttänyt Visa ja MasterCard korttia päivittäin lähes koko 17 vuoden ajan. Olen pumpannut olemattomille yrityksille rahaa Kauppa- ja Teollisuusministeriöstä, investointitukia, koulutustukia jne. Alkuaikoina tein saadakseni omat pois, loppuaikoina huvin vuoksi. Aktiv Kapital, Cash-In kymmenet muut siipeilevät perintätoimistot yrittivät periä minulta saataviaan, turhaan. Huijasin myös pankkeja, määrätietoisesti ja järjestelmällisesti. Siirrätin rahaa yhtiöltä toiselle, tililtä toiselle luoden niin sanottua luottamusta pikkukuntien pankeissa. Lainasin rahaa, enkä koskaan aikonutkaan maksaa niitä takaisin. Kaikki nämä lainat otin pankeista, jotka omistivat perintätoimistoja ja olivat osallisia nuoren minäni kuppaamiseen. Omasta mielestäni olin eräänlainen Robin Hood, joka varasti rikkailta köyhille, eli itselleni.
Paras muistoni lienee se, kun uutisissa kerrottiin kuinka Kauppa- ja teollisuusministeriön investointi tuissa ei koskaan ollut ilmennyt väärinkäytöksiä. Minä olin juuri kolmekuukautta aikaisemmin 22 vuotiaana saanut 20 prosentin tuen olemattoman laitteen maksuihin. Tämä raha oli lähes 450 000 mk, joka oli suhteellisen suuri raha siihen aikaan, pelkällä Fax laitteella tekaistuista papereista.
Okei, nyt olen puhdas kuin pulmunen. Olen nautiskellut elämästä ja aloittanut työt. Ehkä valtio osaa nyt käyttäytyä, tai ehkä minä en ole enää huijattavissa. Uusia haasteita odotellessa, hyvää kevättä.
Terveisin
Oman onnensa Robin
Vastaukset 2
Vanhimmat
Miten olisi, jos vaikka kirjoittaisit kirjan asiasta. Aika kurjaa, että nuori ajetaan tuollaiseen tilanteeseen, onneksi kuitenkin sait omasi pois korkojen kanssa:)
Valtio syytää holtittomasti rahaa yritysten investointihankkeisiin, tämä lienee kaikkien tiedossa. Kansalaiset rahoittavat myöhemmin Kiinaan sijoitettavien tehtaiden laitehankintoja ja palkkakustannuksia. Näiden joskus miljooniin kohoavien tukien hakeminen on helppoa, paljon vaikeampaa on köyhän saada tukea esimerkiksi polkupyörän hankintaan sosiaalitoimistosta.
Suomi on nykyisin pääomien omistuksessa, käyhyysrajan alapuolella elävät ihmiset ovat arvotonta saastaa. Pakolaisia ja maahanmuuttajiakin kohdellaan paljon paremmin kuin kantaväestöä. Yksistään Helsingissä on 10 000 asunnotonta suomalaista, asuntojonoissa köyhä saa virua vuosikausia. Yksikään maahanmuuttaja pakolainen ei Suomessa ole asunnottomana.