EPÄKYPSIÄ SAIRAANHOITAJIKSI

Opettajan näkökulma

Olen 15-vuotta ollut sairaanhoidon opettajana pääkaupunkiseudulla ja olen todella nähnyt miten opiskelijoiden taso on laskenut näiden vuosien aikana. Tänä päivänä melkein poikkeuksetta kou-luihin otetaan kaikki se ns. " rupusakki", joka
ei ole koskaan halunneetkaan sairaanhoitajiksi, vaan on ottanut opiskelupaikan koulustamme kun eivät ole muualle päässeet.

Näiden vuosien aikana olen huomannut kuinka oppilaat eivät osaa enää samaistua potilaan asemaan. Useimmille opiskelijoille potilas on
vain heittosäkki, jolle tehdään pakolliset kuviot
vaipanvaihtoinen, kunhan vain saa kentän läpi. Samanlaisella asenteella suoritetaan myös kenttäharjoittelut; yritetään mielistellä meitä opettajia ja hoitohenkilökuntaa niin kauan kuin siitä on itselle hyötyä, mutta todellisuudessa
potilaan hyvinvointi on monille samantekevää.

AMK-uudistuksen myötä koko hoitajakoulutus on mennyt kuralle. Ennen sairaanhoitaja oli arvos-tettu ammatti ja sairaanhoitajksi opiskelemaan oli vaikeampaa päästä kuin joidenkin yliopistojen tiedekuntiin. Nyt oppilaaksemme tulee kaikki se mikä ei ole muualle päässyt ja ryhmähenki oppi-laiden kesken on huono. Lisäksi opiskelijoilla ei myöskään ole juurikaan mitään sosiaalisia kykyjä- on vain itsekkyys ja kyky tehdä ryhmätyötä kave-rin kanssa, mutta vähänkin poikkeavaa henkilöä he eivät kykene ottamaan ryhmäänsä mukaan, vaikka opiskelevat sosiaalista alaa !

Haluaisin puuttua näihin epäkohtiin, mutta minkä minä yksittäisenä opettajana pystyn. Olen keskus-tellut asioista kollegojeni kanssa, mutta valitet-tavasti olemme suorastaan riippuvaisia siitä pitä-vätkö oppilaat meistä vai eivät- kouluamme tue-taan siitä paljonko meillä on oppilaita. Niimpä meidän on miellytettävä näitä oikeasti sai-raanhoitajan työhön lähes kykenemättömiä lapsia.

Olisi mielenkiintoista nähdä miten nämä henkilöt pystyvät tulevaisuudessa toimimaan sairaan-hoitajina, kun potilas ei aina olekaan kaunis, miellyttävä ja ihana. Vikaan on menty hyvin paljon siinä, että nuorille on annettu liian suuri valta päättää kenet he ryhmäänsä ottavat ja ketä eivät- omaa tahtoa ei ole koskaan nitistetty.

Tällaisia oppilaita minulla on kymmenisen vuoden
ajan.

Kommentteja, kiitos !

27

3234

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ,,,

      Itseäni ärsyttävät nuoret, jotka oikeasti haluavat ensihoitoon tai kätilöksi, mutta hakevat sairaanhoitajiksi, koska sille linjalle on helpompi päästä. Ensimmäisen vuoden jälkeen he vaihtavat "omalle" alalleen. Minusta tälläiset ihmiset pitäisi jotenki pystyä karsimaan pois eikä päästää sairaanhoitajiksi. Heillä ei ole motivaatiota sairaanhoitajan työhön ja vievät opiskelupaikat niiltä, jotka oikeasti kyseiselle alalle haluavat. Tälläiset ihmiset pyrkiköön oikeasti ensihoitoon ja tehköön sen eteen töitä.

    • vanhusten sairaanhoitaja

      että tuo sama ilmiö näkyy laajemminkin nuorisossa, niin sanottu uusavuttomuus. Olisiko tullut silloin, kun pehmeitä arvoja ja lapsen kanssa neuvottelemista alettiin pitää arvossa.

      Minulla on ollut mm. työhöntutustuja, joka ei osannut täyttää astianpesukonetta eikä ollut ikinä keittänyt kahvia keittimellä...nämähän ovat teknisiä asioita, mutta jotenkin tuntuu että tuo tunnepuolikin köyhtyy samalla lailla kuin käden taidot. Tietokone osaltaan vie sosiaalisia kontakteja, ja suku ja isovanhemmat ovat nykyään kaukana.

      • nuori hoitoalaa opiskeleva.

        Puhut niin asiaa! Olen huomannut ton kaiken esim. meidän luokassamme.
        Kiusaamista on myös erittäin paljon havaittu monissa luokissa. Ja juoruamista. Ja juuri tuo "ei oteta ryhmään, kun kaveria" on niin totta.

        ÄRSYTTÄÄ SELLANEN!

      • ESSS
        nuori hoitoalaa opiskeleva. kirjoitti:

        Puhut niin asiaa! Olen huomannut ton kaiken esim. meidän luokassamme.
        Kiusaamista on myös erittäin paljon havaittu monissa luokissa. Ja juoruamista. Ja juuri tuo "ei oteta ryhmään, kun kaveria" on niin totta.

        ÄRSYTTÄÄ SELLANEN!

        Olen osastoni opiskelijavastaava ja ohjaan useimmiten opiskelijoiden käytännön jaksoja. Olen tehnyt tätä työtä n. kolme vuotta. Mielenkiintoinen ilmiö on se, että jos pyydän opiskelijaa ottamaan lämmöt ja verenpaineet potilaista opiskelija sanoo "En viitsi, se on tympeää hommaa". Myös esim. hoitajakutsuihin vastaaminen ei nykyopiskelijoita kiinnosta; ovat sen jo edellisellä jaksolla oppineet. Myös aamupesut ym. "kurjat" hommat eivät kelpaa, koska ne on jo harjoiteltu edellisellä jaksolla.

        Opiskelijoita kiinnostaisi lähinnä iv-kanyylin laittaminen, intubointi, parenteraalisen lääkehoidon toteuttaminen sekä muut temput.. Sairaanhoitajan työn ydinaluetta on suunnitella potilaan hoitoa. Siihen kuuluu tarvittaessa potilaan henkilökohtaisesta hygieniasta huolehtimista. Suunniteltaessa hoitotyötä pesut ym. täytyy suunnitella niin, että lääkkeet tulevat annetuksi ajallaan ja muut asiat hoidettua. Kyseessä ei ole siis yksittäisten temppujen sarja vaan kokonaisuuksien hahmottaminen. Näitä asioita ei opita harjoittelemalla niitä muutama kerta. Ja niinkuin varmaan kaikkeen muuhunkin työhön, myös sairaanhoitaja joutuu pakosti tekemään välillä vähemmän mukavia hommia, mutta aina täytyy muistaa potilas ja sen hyvinvointi ja että ikävätkin asiat kuuluvat olennaisena osana hoitotyöhön. Esim. hoitajakutsuihin vastaaminen voi olla aluksi hankalaa, mutta asian voi nähdä sillä tavoin, että se on mahtava ja ainutkertainen mahdollisuus opetella yhtä sairaanhoitalta ehkä enemmän kuin mitään muuta tarvittavaa taitoa, nimittäin luovaa ongelmanratkaisua.

        Suurin osa nykyopiskelijoista on laiskoja, pilalle hemmoteltuja individualisteja. Eivät sopeudu sairaalan järjestykseen. Mielenkiintoista nähdä vaikka kymmenen vuoden päästä miten terveydenhuoltomme on tuhottu kun uusi sairaanhoitajien sukupolvi täyttää laitoksemme.

      • hoitajaaaaa!
        ESSS kirjoitti:

        Minullakin on ollut opiskelija, joka seisoi kädet ristissä sylissään ja sanoi kiven kovaan ettei osaa keittää kahvinkeittimellä kahvia. Tyttö oli n.20v.! Kertoi lisäksi ettei häntä kiinnostanut lainkaan vanhusten hoito ja että hänen tavoitteenaan on vain saada työharjottelu suoritettua! Miten tällaisen voi päästää läpi? Itse kun aikoinani opiskelin, tavoiteenani oli suoriutua hienosti KAIKISTA harjoituksista, vaikka ne eivät olisi kiinnostaneetkaan. Onneksi joskus kohdalle sattuu myös niitä opiskelijoiden "helmiä". Muuten meinaa usko pettää välillä...

      • poliitikkoja
        hoitajaaaaa! kirjoitti:

        Sairaanhoitajan ammatti on vastuullinen, haastava, mielenkiintoinen ja ihana ammatti. Olen ehdottomasti samaa mieltä, että opiskelijoiden tason tulisi nousta ja roimasti. Halusin itse sairaanhoitajaksi, koska halusin auttaa ihmisia, opiskella sairaanhoitoa, anatomiaa ja fysilogiaa, terveystietoa, tautioppia, psykologiaa ym. ym.(Tosin näitä aineita oli AMK:ssa aivan liian vähän).

        Sairaanhoitajalta vaaditaa tietämystä ja kykyjä uskomattopman paljon, joten jos lukeminen ja opiskelu ja harjoittelu eikä ihmisten auttaminen
        kiinnostaisi, ei saisi päästä kouluun sisään. Todellisuus on kuitenkin se, että sairaanhoitajien palkka koulutukseen ja työn vaativuuteen nähden on NIIIIIN SURKEA, että KETÄÄN LAHJAKASTA ei enää ko. ammatti kiinnosta. Siksi alalle hakeutuu paljon laiskoja opiskelijoita, jotka eivät muualle pääsisi. Nykyään kouluun pääse kuka tahansa, kun hoitajista on niin iso pula!!!!

        Jos sh:n ammattia arvostettaisiin yhteiskunnassa enemmän niin yleisesti kuin rahallisesti (peruspalkka 3000 E/kk ja enemmänkin) hakeutuisi alalle enemmän lahjakkaita ihmisiä ja opiskelijoiden taso nousisi.

        AMK:n hoitotyön pääsykokeissa sekä mediassa tulisi korostaa sairaanhoitajan työn vaativuutta ja sitä että ammattiin tarvitaan lahjakkaita ihmisiä! Tätä kun vielä voisi mainostaa sillä, että koulussa opiskellaan mielenkiintoisia ja hyödyllisiä aineita (enemmän biologiaa, farmakologiaa, käytännön kemiaa?, anatomiaa&fysiologiaa ym. ym. MUTTA EI hoitotiedettä) niin varmasti useampi lahjakkaampi ihminen hakeutuisi alalle.

        Sairaanhoitajan työ itsessään on hyvinkin kiinnostava ja mediaseksikäs, mutta tämänpäivän koulutus ja palkkataso vaan ei houkuttele ketään!!!!

      • taso
        poliitikkoja kirjoitti:

        Kyllä se on niinkin, että opetuksen taso on mielestäni ainakin meidän koulussamme todella surkeaa. Itse olin ja olen vieläkin siitä huolimatta todella motivoitunut opiskelija ja pidän erityisesti harjoitteluista. Kuitenkin olen hyvin pettynyt koulumme opetukseen. PBL-metodi ei opeta mitään, luennot olisivat mielenkiintoisia jollei opettajat pitäisi niitä tasapaksulla ja innottomalla äänellä.

        Anatomian opetuksesta on otettu tunteja pois koska koulun budjetti on niin pieni, mutta silti siellä käydään kaikki asiat joita ennenkin ja aivan hirveällä vauhdilla. Kalvoja vaan lentelee taululla eikä ehdi edes kirjoittaa. Juuri tuo budjetti taitaakin olla se ongelma, koska meiltä on viime syksyn jälkeen poistettu todella hyviä opettajia. Laboratorio-opettaja oli vielä silloin todella innostava, toisin on nyt. Joka tunnilla joutuu näyttelemään jonkin homman itse arvuutellen mitä tehdä, vaikka mielestäni opettajan pitäisi ensin opettaa ja sitten tehdään.

        olenkin sanonut että tämän koulun voisi yhtä hyvin käydä kirjekurssina, niin älytöntä se on. Ja voin kyllä senkin kertoa että ainakin meidän luokalla on melkein kaikki todella motivoituneita ja yrittävät tehdä parhaansa mukaan niitä älyttömiä tehtäviä jotta päästäisiin joskus työelämään. Ja ikähaarukka on luokallamme 19-50 eli ei tarvitse "nuorisoa" haukkua, kun kaikki ei sitä ole.

      • Alaa vaihtava
        poliitikkoja kirjoitti:

        Sairaanhoitajan ammatti on vastuullinen, haastava, mielenkiintoinen ja ihana ammatti. Olen ehdottomasti samaa mieltä, että opiskelijoiden tason tulisi nousta ja roimasti. Halusin itse sairaanhoitajaksi, koska halusin auttaa ihmisia, opiskella sairaanhoitoa, anatomiaa ja fysilogiaa, terveystietoa, tautioppia, psykologiaa ym. ym.(Tosin näitä aineita oli AMK:ssa aivan liian vähän).

        Sairaanhoitajalta vaaditaa tietämystä ja kykyjä uskomattopman paljon, joten jos lukeminen ja opiskelu ja harjoittelu eikä ihmisten auttaminen
        kiinnostaisi, ei saisi päästä kouluun sisään. Todellisuus on kuitenkin se, että sairaanhoitajien palkka koulutukseen ja työn vaativuuteen nähden on NIIIIIN SURKEA, että KETÄÄN LAHJAKASTA ei enää ko. ammatti kiinnosta. Siksi alalle hakeutuu paljon laiskoja opiskelijoita, jotka eivät muualle pääsisi. Nykyään kouluun pääse kuka tahansa, kun hoitajista on niin iso pula!!!!

        Jos sh:n ammattia arvostettaisiin yhteiskunnassa enemmän niin yleisesti kuin rahallisesti (peruspalkka 3000 E/kk ja enemmänkin) hakeutuisi alalle enemmän lahjakkaita ihmisiä ja opiskelijoiden taso nousisi.

        AMK:n hoitotyön pääsykokeissa sekä mediassa tulisi korostaa sairaanhoitajan työn vaativuutta ja sitä että ammattiin tarvitaan lahjakkaita ihmisiä! Tätä kun vielä voisi mainostaa sillä, että koulussa opiskellaan mielenkiintoisia ja hyödyllisiä aineita (enemmän biologiaa, farmakologiaa, käytännön kemiaa?, anatomiaa&fysiologiaa ym. ym. MUTTA EI hoitotiedettä) niin varmasti useampi lahjakkaampi ihminen hakeutuisi alalle.

        Sairaanhoitajan työ itsessään on hyvinkin kiinnostava ja mediaseksikäs, mutta tämänpäivän koulutus ja palkkataso vaan ei houkuttele ketään!!!!

        Luulen, että hyvä palkka ei pidemmän päälle riitä, jos joutuu tekemään työnsä juosten kusten liian vähäisen henkilöstömäärän vuoksi. Se kuluttaa, kun joutuu jatkuvasti tekemään työnsä vajavaisesti.Tämä resurssien liian vähäinen määrä kertoo juuri ammatin arvostuksesta: ihan sama, miten hyvin tai huonosti työ tehdään.

        Minkälainen kuva ihmisillä on yleensä keskivertosairaanhoitajasta? Älykäs, luova ongelmanratkaisija?

        Tämä vaikuttaa myös siihen, millaista ainesta opiskelijaksi hakeutuu.

      • niin totta
        Alaa vaihtava kirjoitti:

        Ei paljoa houkuttele tehdä työtä kahden ihmisen edestä, jos ei useammankin. Itseänikään ei oikein kiinnosta alalla kauaa pysyä, vaikka palkka kuinka nousisi. Ihmisten asenteet ja koulutuksessa tapahtuvat mahdolliset muutokset vaikuttavat niin hitaasti.

        Onneksi on Norja. Lähdin sinne jo opiskeluajalla töihin. Siellä on hyvä palkka ja enemmän porukkaa. Töissä on oikeasti kivaa ja tuntee tekevänsä hyvää työtä ihmisten vuoksi. Norjassa myös ammatin arvostus on toista. Jos kerrot jollekin olevasi sairaanhoitaja, niin vastataan: "Ai wau, HIENO AMMATTI". Että sellasta...

      • ehkä opiskelija
        hoitajaaaaa! kirjoitti:

        Minullakin on ollut opiskelija, joka seisoi kädet ristissä sylissään ja sanoi kiven kovaan ettei osaa keittää kahvinkeittimellä kahvia. Tyttö oli n.20v.! Kertoi lisäksi ettei häntä kiinnostanut lainkaan vanhusten hoito ja että hänen tavoitteenaan on vain saada työharjottelu suoritettua! Miten tällaisen voi päästää läpi? Itse kun aikoinani opiskelin, tavoiteenani oli suoriutua hienosti KAIKISTA harjoituksista, vaikka ne eivät olisi kiinnostaneetkaan. Onneksi joskus kohdalle sattuu myös niitä opiskelijoiden "helmiä". Muuten meinaa usko pettää välillä...

        sanoi, ettei muka osannut keittää kahvia, koska ei halunnut olla mikään osaston orja, joka palvelee teitä muita. Opiskelijoita kohdellaan niin huonosti ja alentavasti, ettei mikään ihmekään, jos ei aina jaksa miellyttää.

      • se kahvinkeitto
        hoitajaaaaa! kirjoitti:

        Minullakin on ollut opiskelija, joka seisoi kädet ristissä sylissään ja sanoi kiven kovaan ettei osaa keittää kahvinkeittimellä kahvia. Tyttö oli n.20v.! Kertoi lisäksi ettei häntä kiinnostanut lainkaan vanhusten hoito ja että hänen tavoitteenaan on vain saada työharjottelu suoritettua! Miten tällaisen voi päästää läpi? Itse kun aikoinani opiskelin, tavoiteenani oli suoriutua hienosti KAIKISTA harjoituksista, vaikka ne eivät olisi kiinnostaneetkaan. Onneksi joskus kohdalle sattuu myös niitä opiskelijoiden "helmiä". Muuten meinaa usko pettää välillä...

        HOITOTYÖN suorituksen läpipääsyyn mitenkään kuuluu. Itse en osannut keittää kahvia ennen kuin olin suurinpiirtein 24v, koska en juonut sitä nuorempana kahvia eikä kukaan perheestänikään juonut. Ei siis ollut mitään tarvetta opetella kahvinkeittoa ennen ekaa työpaikkaa. Osaatkos itse keittää teetä oikeista teelehdistä?

        Muuten tuon opiskelijan asenne vaikutti kyllä välinpitämättömältä ja väärältä, mutta tuo kertomasi kahvinkeittojuttu oli jotenkin niin irrelevantti!

      • Ymmärrys hoi!
        poliitikkoja kirjoitti:

        Sairaanhoitajan ammatti on vastuullinen, haastava, mielenkiintoinen ja ihana ammatti. Olen ehdottomasti samaa mieltä, että opiskelijoiden tason tulisi nousta ja roimasti. Halusin itse sairaanhoitajaksi, koska halusin auttaa ihmisia, opiskella sairaanhoitoa, anatomiaa ja fysilogiaa, terveystietoa, tautioppia, psykologiaa ym. ym.(Tosin näitä aineita oli AMK:ssa aivan liian vähän).

        Sairaanhoitajalta vaaditaa tietämystä ja kykyjä uskomattopman paljon, joten jos lukeminen ja opiskelu ja harjoittelu eikä ihmisten auttaminen
        kiinnostaisi, ei saisi päästä kouluun sisään. Todellisuus on kuitenkin se, että sairaanhoitajien palkka koulutukseen ja työn vaativuuteen nähden on NIIIIIN SURKEA, että KETÄÄN LAHJAKASTA ei enää ko. ammatti kiinnosta. Siksi alalle hakeutuu paljon laiskoja opiskelijoita, jotka eivät muualle pääsisi. Nykyään kouluun pääse kuka tahansa, kun hoitajista on niin iso pula!!!!

        Jos sh:n ammattia arvostettaisiin yhteiskunnassa enemmän niin yleisesti kuin rahallisesti (peruspalkka 3000 E/kk ja enemmänkin) hakeutuisi alalle enemmän lahjakkaita ihmisiä ja opiskelijoiden taso nousisi.

        AMK:n hoitotyön pääsykokeissa sekä mediassa tulisi korostaa sairaanhoitajan työn vaativuutta ja sitä että ammattiin tarvitaan lahjakkaita ihmisiä! Tätä kun vielä voisi mainostaa sillä, että koulussa opiskellaan mielenkiintoisia ja hyödyllisiä aineita (enemmän biologiaa, farmakologiaa, käytännön kemiaa?, anatomiaa&fysiologiaa ym. ym. MUTTA EI hoitotiedettä) niin varmasti useampi lahjakkaampi ihminen hakeutuisi alalle.

        Sairaanhoitajan työ itsessään on hyvinkin kiinnostava ja mediaseksikäs, mutta tämänpäivän koulutus ja palkkataso vaan ei houkuttele ketään!!!!

        Sinä varmaan sitten mediaseksikkäänä persoonana, joka on niin tavattoman älykäs (ettei sitä älyä voi käyttää ennenkuin saa tarpeeksi rahaa) osaat sitten kohdata työssäsi eteentulevia toivottomia, epäsosiaalisia, yhteiskunnasta syrjäytyneitä, muuten vain epäonnistuneita ja epäonnekkaita ihmisiä oikealla tavalla.

      • sh opiskelija
        ESSS kirjoitti:

        Olen osastoni opiskelijavastaava ja ohjaan useimmiten opiskelijoiden käytännön jaksoja. Olen tehnyt tätä työtä n. kolme vuotta. Mielenkiintoinen ilmiö on se, että jos pyydän opiskelijaa ottamaan lämmöt ja verenpaineet potilaista opiskelija sanoo "En viitsi, se on tympeää hommaa". Myös esim. hoitajakutsuihin vastaaminen ei nykyopiskelijoita kiinnosta; ovat sen jo edellisellä jaksolla oppineet. Myös aamupesut ym. "kurjat" hommat eivät kelpaa, koska ne on jo harjoiteltu edellisellä jaksolla.

        Opiskelijoita kiinnostaisi lähinnä iv-kanyylin laittaminen, intubointi, parenteraalisen lääkehoidon toteuttaminen sekä muut temput.. Sairaanhoitajan työn ydinaluetta on suunnitella potilaan hoitoa. Siihen kuuluu tarvittaessa potilaan henkilökohtaisesta hygieniasta huolehtimista. Suunniteltaessa hoitotyötä pesut ym. täytyy suunnitella niin, että lääkkeet tulevat annetuksi ajallaan ja muut asiat hoidettua. Kyseessä ei ole siis yksittäisten temppujen sarja vaan kokonaisuuksien hahmottaminen. Näitä asioita ei opita harjoittelemalla niitä muutama kerta. Ja niinkuin varmaan kaikkeen muuhunkin työhön, myös sairaanhoitaja joutuu pakosti tekemään välillä vähemmän mukavia hommia, mutta aina täytyy muistaa potilas ja sen hyvinvointi ja että ikävätkin asiat kuuluvat olennaisena osana hoitotyöhön. Esim. hoitajakutsuihin vastaaminen voi olla aluksi hankalaa, mutta asian voi nähdä sillä tavoin, että se on mahtava ja ainutkertainen mahdollisuus opetella yhtä sairaanhoitalta ehkä enemmän kuin mitään muuta tarvittavaa taitoa, nimittäin luovaa ongelmanratkaisua.

        Suurin osa nykyopiskelijoista on laiskoja, pilalle hemmoteltuja individualisteja. Eivät sopeudu sairaalan järjestykseen. Mielenkiintoista nähdä vaikka kymmenen vuoden päästä miten terveydenhuoltomme on tuhottu kun uusi sairaanhoitajien sukupolvi täyttää laitoksemme.

        Ärsyttävintä harjoittelujaksoilla on elämäänsä kyllästyneet vanhat akat, jotka purkavat turhautumistaan juoksuttamalla opiskelijoita. Haluaisin toteuttaa yksilövastuista hoitotyötä ja oppia mahdollisimman paljon, mutta siihen ei ole aikaa. Kiire on, kun "pitää" toimia juoksutyttönä. Olen tänä keväänä valmistuva sairaanhoitaja enkä ole koskaan laittanut esim. kestokatetria. Syynä tähän on juuri nämä kahvin keitot ja lämmön mittaamiset.. Sairaanhoitajan odotetaan osaavan tehdä kaikki "temput",mutta milloin niitä saa harjoitella jollei opiskeluaikana?! Turhauttavaa on kun joutuu mittailla koko osaston verenpaineita sen sijaan että harjoittelisi yksittäisen potilaan kokonaishoitoa. Harjoittelujaksolla opiskelijan pitää saada harjoitella koulussa oppimaansa käytännössä ja oppia uutta hoitotyöstä -tarkoituksena ei ole se, että opiskelija toimii osaston ilmaisena orjana.

    • Alaa vaihtava

      Mikähän vaikutus mahtaa olla opetuksen muuttumisella. Yhä enemmän itsenäistä opiskelua? Onko kaikki syy pelkästään opiskelijoissa? Voisiko vikaa olla myös käytännön hoitotyön vähissä resursseissa?

      Olin itse oppilaitoksemme ensimmäisessä AMK-ryhmässä. Silloin oli vielä paljon vanhaa säilynyt opetussuunnitelmassa.

      "Näiden vuosien aikana olen huomannut kuinka oppilaat eivät osaa enää samaistua potilaan asemaan. Useimmille opiskelijoille potilas on
      vain heittosäkki, jolle tehdään pakolliset kuviot
      vaipanvaihtoinen."

      Eli juuri sopivia nykyiseen hoitotyöhön. Resurssit mitoitetaan edellä kuvatun mukaan. Enempää ei tarvita, näin siis päättäjien mielestä. Sikäli hyvä, eivätpähän tunne itseään riittämättömiksi ja kanna huonoa omaa tuntoa, kun eivät nyt kerkeäkään antamaan sitä yksilöllistä kokonaisvaltaista hoitoa. Eivät pala loppuun.

      Oletko ollut milloin viimeksi kentällä työssä ja kuinka kauan?

      • tuore sairaanhoitaja

        Jep, vika ei ole missään nimessä opiskelijoissa. Jos valitetaan, että opiskelijoiden taso on huono, niin tiukentakaa pääsykoetta. Ja lisäksi ammatin arvostuksen tulee nousta, että alalle hakeutumiseen tulisi kilpailua.

        Mutta tämä ei yksin riitä. Opetuksessa pitää myös opettaa enemmän tärkeitä em. aineita ja karsia näitä turhia pbl-hoitotiede löpinöitä. Opettajille takaisin opettajien perinteinen rooli. Se on ihan totta, että monet kurssit olisi kirjekurssina voinut käydä - ja tämä ei opiskelijoiden valmiuksia paljoa kehitä!

        Meidän luokalla oli paljon motivoituneita opiskelijoita, mutta oli valitettavasti niitäkin, jotka tenttivät moneen kertaan anatomian&fysiologian ja lääkelaskujen tenttejä, kun eivät millään meinanneet päästä läpi. Ja vielä marisivat että miksi näitä täytyy opiskella...
        Se oli minusta huolestuttavaa!

        Meidän koulussa oli onneksi vielä aika paljon anatomian&fysiologian tunteja, hyvä opettaja ja tiukat tentit. Mutta näin ei ole monessa muussa koulussa kun nyt työelämässä olen kokemuksia verrannut. Se on kauheaa! Sairaanhoidossa ei pelkkä hoitovietti ja huolenpito riitä. Pitää myös ymmärtää ihmisen elintoimintojen mekanismeja sekä sisätautioppia.

    • kokenut

      Sh:n työ on vaativaa ja ei siinä pärjää ilman motivaatiota. Nuorena ei ihminen aina osaa ottaa vastuuta ja nähdä omaa nokkaansa pidemmälle, mutta kun ovat ensimmäisen vuoron töissä, niin muuttuu näkemys.

      Älä sinä opettaja ota liian suurta taakkaa harteillesi, koulu antaa vain tietyt valmiudet ja elämä ja ura opettaa sitten loput.

    • district nurse

      olen nyt kymmenen vuotta alalla ollut sairaanhoitaja, ja tämän keskustelun aloitus sai minut muistelemaan oppivuosiani eri yksiköissä.Aloittaessani olin aika arka, vanhukset ja hoitotoimenpiteet hieman pelottivat.Muistan ensimmäiseltä perushoidon jaksolta, kun ohjaaja antoi minulle lateksihanskat ja sanoi, että "nyt pääset tyttö tuseeraamaan" ja näytti iäkästä rouvaa sängyssä.Meinasi itku tulla, en ollut kuullutkaan tuseerauksesta.ohjaaja repäisi rajusti peiton pois ja osoitti potilaan alapäähän.Se oli niin julmaa, että piirtyi mieleeni loppuiäksi.Olen myös kentällä opiskelijana ollessani kuullut lauseita, kuten "hengelläsi vastaat, että nämä lääkkeet on oikein, "meinaatko vetää sitä lääkettä ruiskuun koko loppupäivän?" tai "kun kello soi, SINÄ menet, se on sun tehtäväs".Minulla oli onni saada monia kärsivällisiä, ihania ohjaajia, jotka jaksoivat neuvoa, rohkaista ja vastata kärsivällisesti joka kysymykseeni.Muutama tympääntynyt sadisti osui tielleni kuitenkin,ja muistanpa, kuinka opiskelukaverini laitettiin ajamaan suonikohjupotilaan säärikarvoja partaterällä ja sanottiin, "varokin tekemästä yhtään haavaa".Se oli mielestäni jo kiusaamista.Nyt, itse jo tovin ohjaajana toimineena olen tavannut monia opiskelijoita.Aikoinaan päätin, että itse en ilkeä ja välinpimätön ole opiskelijoita kohtaan, ja pitänyt sanani.Asiasta olen sanonut keskustellen, opiskelijan fiiliksiä kuunnellen
      On totta, että opiskelija-aines ei ole niin idealistista kuin ennen, ja "kunhan jotain"-ajattelu on vallalla.Kuitenkin, jokainen yksikköösi harjoittelemaan tuleva opiskelija voi parhaimmillaan innostua alasta oikein isolla kädellä.

      Se on meidän käytännön kenttien ohjaajien ja teidän opettajien työ tehdä tästä työstä valovoimaista, jookos?

      • tällaista.

        Ihanaa luettavaa tämän nykyajan ala-arvoisen opiskelijan mielestä. Loppujen lopuksi, hoitotyö ei ole rakettitiedettä. Sitkeällä opastuksella ja harjoituksella meistä aloittelijoistakin tulee ammattilaisia.

      • district nurse
        tällaista. kirjoitti:

        hoitoala elää myllerryksessä, palkkakuopassa ja arvotyhjiötäkin on näkyvissä.Siksi tarvitsemme sinua, alan opiskelija.Ette ole lainkaan ala-arvoisia minun mielestäni, olettehan joskus tulevia kollegoja.Tervetuloa meille!

      • tuore sh
        district nurse kirjoitti:

        hoitoala elää myllerryksessä, palkkakuopassa ja arvotyhjiötäkin on näkyvissä.Siksi tarvitsemme sinua, alan opiskelija.Ette ole lainkaan ala-arvoisia minun mielestäni, olettehan joskus tulevia kollegoja.Tervetuloa meille!

        hyvä district nurse. Sinunlaisia saisi ollaenemmän! :) Jatka samaapositiivista asennetta. se on kaikille hyödyksi!

      • opiskelijoista
        tällaista. kirjoitti:

        Ihanaa luettavaa tämän nykyajan ala-arvoisen opiskelijan mielestä. Loppujen lopuksi, hoitotyö ei ole rakettitiedettä. Sitkeällä opastuksella ja harjoituksella meistä aloittelijoistakin tulee ammattilaisia.

        on aivan hyviä tyyppejä, ihania nuoria, joiden soisi saavan kunnon ohjauksen kentällä. Olen noin 20 vuotta alalla ollut hoitaja ja nähnyt monenlaisia opiskelijoita. Haluaisin sanoa sinulle, joka tulet harjoittelemaan osastolle ja alaa, joka ei ole omaasi. Tee silti se harjoittelusi tunnollisesti ja takapuoli savuten. Sillä tavalla saat itsellesi eniten. Kysele, kysele, kysele ja ole kiinnostunut. Mikään ei ole ärsyttävämpi kiireen keskellä, kuin velttoilija opiskelija, joka tietää kaikesta kaiken jo valmiiksi.Koko ajan sellainen EVVK- asenne. Mutta kuten sanoin, asenne ratkaisee. Tervetuloa meille nuoret, olkaa pää pystyssä ja AMK:sta tulee hyvät hoitsut. Näin on.

    • Anonyymi

      Nostan tämän ketjun aivan vain peilikuvaksi tähän päivään. Mitä ajatuksia herättää?

    • Anonyymi

      Sairaanhoitajat ovat aika nuljua porukkaa, heihin ei voi luottaa, kun selkä kääntyy??? Sain aikoinani huonon todistuksen reippaasta tyylistäni, ja luulen, että alakanttiin annettiin numerot, kun tein paljon kotitöitä oppimisharjoittelusta yms.. Sain arvosanaksi 2 eli erittäin tyydyttävä. numero 1 on tyydyttävä ja kaikkein huonoin avosana. Omasta mielestäni oli keskiarvoltani 3 oppilas ja toisissa aineissa jopa 4. Siihen todistukseen ei tarvii antaa kuin yhden opettajan huonoja numeroita, niin arvosana tulee alas, että romisee. Oppilas ei siinä talossa voi pitää puoliaan, on sitten kaikkien silmätikku. Näin koulun jälkeen opettajani, ja kysyi juorukkaasti "oletko saanut töitä". Vastasin iloisesti, että olen saanut. Voi sitä HAPANTA NAAMAA! oli hälle pettymys, ilkeä. Tenttipapereita ei kokiesta saatu lainkaan takaisin. Onko ylläoleva tuttua kerrontaa jollekin täällä olevalle. Kirjoittakaa tänne.

    • Anonyymi

      Sairaanhoitajat kampee nyt yksityisille hoitamaan mummoja ja kyykyttämään vanhoja ja kokeneita perushoitajia kun eivät sairaala työtä jaksa. Sairaalassa itkevät jos on kaksi kanyyliasiakasta koko vuoron aikana hoidettavaa xD ihan luusereita. Eivät saa edes lääkkeitä ja inrejä otettua vaan siinäkin komennettava perushoitaja ne tekemään. Itse eivät osaa? Saako he esimiehen palkankin? Jos sellaisena toimivat

    • Anonyymi

      Totta.

    • Anonyymi

      muistan muutaman sh-opiskelijan . Todella koppavia ja nirppanokkaisia neitejä, jotka halusi valikoida jatkuvasti mitä tekevät harjoittelussa ja mitä eivät. Ei mennyt millään perille se ,että myös perushoito kuuluu sairaanhoitajan työhön ja aika useissakin paikoissa nykyisin. Olivat perushoidon jaksolla, mutta eivät olisi haluneet tehdä mitään lähihoitajien hommia kun he opiskelivat oikein sairaanhoitajiksi. Se halveksunta perus-ja lähihoitaja kohtaan oli jotain niin uskomatonta ja myös laitoshuoltajatkin saivat noottia näiltä neiti näpsiltä.
      Toinen näistä opiskelijoista jopa kieltäytyi tulemasta auttamaan perushoidossa ja vaati että jos hän joutuu vuodepesuihin mukaan, niin silloin hänen täytyy saada toimia sairaanhoitajan parina.
      Ottivat myös kantaa sellaisii asioihin joista eivät oikeasti tienneet yhtään mitään ja pätemisen tarve oli suuri ja välillä puhuttiin pari sanaa latinantermejäkin mitä oli koulussa opetettu. Toinen olisi vain halunut olla jatkuvasti lääkärin sihteerinä ja leikkiä Greyn anatomiaa.

      Joskus kun opiskelin sairaanhoitajaksi, niin siinä luokassa oli paljon samankaltaisia oppilaita jotka oli sitä mieltä että sairaanhoitaja ei tee muuta kuin jakaa lääkkeet,laittaa tipan ja juttelee lääkärin kanssa.
      Havaittavissa oli myös hyvin alkava kiusaamiskulttuuri ja seläntakana puhuminen.

    • Anonyymi

      Aivan, kun itäaasiasta, kaakkoisaasiasta ja keskiaasiasta otetaan "sairaanhoitajia" vetelehtimään kauppakeskuksiin

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      0
      7937
    2. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      177
      1755
    3. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      77
      1114
    4. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1113
    5. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      62
      1031
    6. Persut petti duunarit

      Kyllä persujen kuuluu nyt mennä häpeämään kun äänestivät lakkolakien puolesta. Vielä muka kehutaan olevan työväenpuolue,
      Perussuomalaiset
      193
      945
    7. Persuille kovaa kyytiä YLEn kannatusmittaus

      https://yle.fi/a/74-20085866 Näin se menee persueliitti. Pettäjän tie on karu, persujen äänestäjät ovat nyt reagoineet
      Maailman menoa
      182
      920
    8. Lindtman runnonut demarit huimaan nousukiitoon!

      Palkansaajat – siis Suomen käynnissä pitävä kansanosa – ei näemmä arvosta EK/SY-sätkyakka Purran saksipelleilyä. Niin
      Maailman menoa
      271
      886
    9. Mitä ajattelen sinusta

      Että olit erilainen kuin muut ja jollakin kummalla tavalla samanlainen kanssani, vaikka ei tunnetukaan. Sinun kanssa tu
      Ikävä
      35
      823
    10. Itkisikö onnesta

      Jos panisin sua kunnolla?
      Ikävä
      86
      707
    Aihe