Viranomaismielivalta ja lasten väärä kohtelu on todistettu tosiasia, mutta ihmisiä ei saa kuulema järkyttää siitä puhumalla. Ihmisiä tulee säästää siltä tiedolta, miten tämä lintukoto lapsiaan kohtelee. Joten ei järkytetä, tarkastellaan sen sijaan taustoja, miten tähän on tultu:
Lastensuojelun nykyisen surkeaan tilaan jouduttiin 90-luvun alun jälkeen, jolloin alkoi kaikkien lasten ja lapsiperheiden tukien alasajo. Tarhoissa se alkoi näkyä nimenomaan 90-luvun puolivälissä, jolloin hoitajat pyysivät vanhempia tuomaan askartelumateriaalia työpaikoilta kouluun, siis kaikkia roskiin meneviä kirjekuoria, laatikoita, epäonnistuneita tulosteita voi käyttää kuulema piirustuspaperina jne. Henkilökuntaa on sieltä asti ollut liian vähän, sijaisia ei saanut palkata, tilanne oli niin huono jo silloin, että joskus saatettiin pyytää vanhempia hankkimaan väliaikainen hoitopaikka mistä tahansa muualta. Kaupunki säästi ja otti lapsilta rahaa tärkeämpiin kohteisiin. Ylisuurissa tarharyhmissä lapset ovat jääneet ilman riittävää aikuisen huomiota ja monen oireilu alkaa jo polven korkuisesta.
Sama kehitys on ollut kouluissa. Opettajien, erityisopettajien ja kouluterveyshuollon virkoja on liian vähän, luokat liian suuria, riittävää määrää eri tyyppisiä (perusopetuslain vaatimia) erityisluokkia ei pystytä perustamaan rahan puutteen takia.
Kun päivähoidon ja koulujen tilannetta verrataan siihen tilastotietoon, että samaan aikaan Suomeen on syntynyt lapsiperheköyhällistö, n. 120.000 lasta elää EU:n köyhyysrajan alapuolella, näyttää yhtälö lasten tilannetta ajatellen huonolta. Toissa syksynä valmistunut yliopistotasoinen tutkimus osoitti, että pitkään jatkunut taloudellinen niukkuus altistaa ihmiset mielenterveysongelmille, ehkä jopa päihteiden käyttölle ja mitä nyt sitten lienee muita syitä alkoholinkäytön lisääntymiselle.
Samaan aikaan edeltävien tapahtumien luonnollisena jatkumona alettiin kohista huostaanotettavien lasten määrän suuresta kasvusta, kuinka ollakaan... Mutta koska tyyliin on kuulunut, että lapsiin ei rahaa uhrata, on lastensuojelukin saanut työskennellä viime vuodet henkilöstö- ja määrärahojen puutteen kourissa, surkein tuloksin. Ennaltaehkäisevä työ on suurelta osalta puuttunut tai se on kohdennettu väärin, ja vajaat resurssit on käytetty lähinnä huostaanottojen tekemiseen hinnalla millä hyvänsä.
Lääketieteen tutkimus on kulkenut omaa sarkaansa ja kehittynyt samaan aikaan niin, että perinnölliset neurologiset oireyhtymät on opittu diagnosoimaan, jopa kuntoutusta on tarjolla niissä sairaanhoitopiireissä, joissa psykiatrian yhteydessä toimii neuropsykiatrian klinikka. Ja silti on vielä niitä vanhakantaisia pesäkkeitä, joissa vieläkin neurologisten oireyhtymien olemassa olo kielletään ja lapset hoidetaan psykodynaamisin metodein, joka ei näille lapsille ole parasta mahdollista hoitoa ollenkaan. Koska lapsen ongelmien syyt halutaan nähdä vain vanhemmissa, näin hyvistäkin perheistä tehdään ns. hoidollisia huostaanottoja.
Lisäksi lastensuojelun VARPU-projekti noukkii kouluissa erityislapset silmätikuiksi, vaikka eivät häiriköitä olisikaan. Oppimis- tai kaverisuhdeongelmat, lapsen erikoinen suhtautuminen ruokaan, ehkä kevyehkö vaatetus ovat syitä, jotka riittävät silmätikuksi joutumiseen lastensuojelullisessa mielessä. Ja näin asiaa tuntemattomat opettajat tekevät helposti aiheettomiakin lastensuojeluilmoituksia, joilla on monesti surullisia seuraamuksia.
Kouluissa nähdään aistiyliherkkyyksistä kärsivän lapsen keskittymiskyvyttömyys pelkkänä oppimisvaikeutena, tarvikkeiden unohtelu välinpitämättömyytenä, josta lasta syyllistetään ja oppilaan stressitaso alkaa kohota, koska hän on tehnyt parhaansa. Sosiaalinen kyvyttömyys aiheuttaa ongelmia kaverisuhteissa, jolloin lapsi leimautuu tahtomattaan häiriköksi. Kun tilanne koulussa alkaa kriisiytyä, lapsi saa lähetteen psykiatrian yksikköön, jossa ei aina vanhempien pyyntöä neurologisesta konsultaatiosta huomioida.
Monessa koulussa erityisopetusta on järjestetty tasan sen verran, että häiriköt on siivottu erityisluokkiin, mutta sekään ei aina riitä rahoittamaan opetustilannetta ylisuuressa tavallisessa luokassa. Varmaan kaikkien lasten etu olisi opiskella rauhallisessa ympäristössä, mutta ensimmäisenä tilanteeseen reagoi yleensä aistiyliherkkyydestä kärsivä AS-lapsi. Mutta hän ei pääsekään erityisopetukseen, koska hän tarvitsisi rauhallisen opiskeluympäristön, eikä sitä erityisluokassa ole hänelle tarjolla.
Todellisuudessa lapsi jää joka tapauksessa ilman ymmärtävää hoitoa, koska laitosten osastohenkilökunnassa ei välttämättä ole edes psykiatrian ammattilaisia ollenkaan. Eduskunnan sivuilta löytyy seuraava taulukko:
"Taulukko 4. Kuntien ja kuntayhtymien ylläpitämien lasten ja nuorten laitospalvelujen henkilöstö ammatin ja
koulutuksen mukaan vuonna 2005
Sosiaalityöntekijä 320 henkilöä
Sosiaalikasvattaja 130
Lähihoitaja 1270
Hoitoapulainen 470
Muut erityisasiantuntijat johto 110
Muut ammatit 370
Yhteensä 2660 henkilöä "
Lapsi voidaan sijoittaa myös sijaisperheeseen, joilta ei vaadita tieto-taitoa erityislasten ymmärtämiseen, pääsyvaatimuksena on olla tavallinen perhe huostaanotetulle lapselle. Lastensuojelun kautta sijaisperheet ovat omaksuneet käsitteen kiintymyssuhdehäiriö, jonka valossa sijaishoitajat monesti lapsen ongelmia lähestyvät. Uhmakkuus ja omaehtoisuus nähdään rajattomana kasvatuksena, sosiaaliset ongelmat johtuvat lapsen kaltoinkohtelusta, suppea ruokavalio on välinpitämättömän kasvatuksen tulosta, samoin lapsen puuttuvat motoriset taidot esim. pyöräilyssä, hiihtämisessä tai luistelussa.
Joka tapauksessa myös hoidollisen huostaanoton yhteydessä lapsi saatetaan eristää vanhemmista hyvin tehokkaasti, menetellään siis samoin kuin lasta olisi kotona kohdeltu todella huonosti. Joskus erottamisen syynä käytetään esim. äidin ja lapsen välillä vallitsevaa symbioosia, joka nähdään aikuisen liikana takertumisena lapseen. AS-lapsen kohdalla tilanne on kuitenkin toisin päin, koska lapsi on ongelmistaan johtuen tarvinnut lähi-ihmisen tulkiksi ympäröivään maailmaan. Siksi nimenomaan AS-lapselle väkivaltainen vanhemmista erottaminen on hyvin traumaattinen kokemus.
Aspergerin oireyhtymästä on paljon puutteellista ja väärää tietoa, oikeaa sen sijaan voi hakea googlettamalla sanalla Asperger.
Lastensuojelun nykyisen surkeaan tilaan jouduttiin 90-luvun alun jälkeen, jolloin alkoi kaikkien lasten ja lapsiperheiden tukien alasajo. Tarhoissa se alkoi näkyä nimenomaan 90-luvun puolivälissä, jolloin hoitajat pyysivät vanhempia tuomaan askartelumateriaalia työpaikoilta kouluun, siis kaikkia roskiin meneviä kirjekuoria, laatikoita, epäonnistuneita tulosteita voi käyttää kuulema piirustuspaperina jne. Henkilökuntaa on sieltä asti ollut liian vähän, sijaisia ei saanut palkata, tilanne oli niin huono jo silloin, että joskus saatettiin pyytää vanhempia hankkimaan väliaikainen hoitopaikka mistä tahansa muualta. Kaupunki säästi ja otti lapsilta rahaa tärkeämpiin kohteisiin. Ylisuurissa tarharyhmissä lapset ovat jääneet ilman riittävää aikuisen huomiota ja monen oireilu alkaa jo polven korkuisesta.
Sama kehitys on ollut kouluissa. Opettajien, erityisopettajien ja kouluterveyshuollon virkoja on liian vähän, luokat liian suuria, riittävää määrää eri tyyppisiä (perusopetuslain vaatimia) erityisluokkia ei pystytä perustamaan rahan puutteen takia.
Kun päivähoidon ja koulujen tilannetta verrataan siihen tilastotietoon, että samaan aikaan Suomeen on syntynyt lapsiperheköyhällistö, n. 120.000 lasta elää EU:n köyhyysrajan alapuolella, näyttää yhtälö lasten tilannetta ajatellen huonolta. Toissa syksynä valmistunut yliopistotasoinen tutkimus osoitti, että pitkään jatkunut taloudellinen niukkuus altistaa ihmiset mielenterveysongelmille, ehkä jopa päihteiden käyttölle ja mitä nyt sitten lienee muita syitä alkoholinkäytön lisääntymiselle.
Samaan aikaan edeltävien tapahtumien luonnollisena jatkumona alettiin kohista huostaanotettavien lasten määrän suuresta kasvusta, kuinka ollakaan... Mutta koska tyyliin on kuulunut, että lapsiin ei rahaa uhrata, on lastensuojelukin saanut työskennellä viime vuodet henkilöstö- ja määrärahojen puutteen kourissa, surkein tuloksin. Ennaltaehkäisevä työ on suurelta osalta puuttunut tai se on kohdennettu väärin, ja vajaat resurssit on käytetty lähinnä huostaanottojen tekemiseen hinnalla millä hyvänsä.
Lääketieteen tutkimus on kulkenut omaa sarkaansa ja kehittynyt samaan aikaan niin, että perinnölliset neurologiset oireyhtymät on opittu diagnosoimaan, jopa kuntoutusta on tarjolla niissä sairaanhoitopiireissä, joissa psykiatrian yhteydessä toimii neuropsykiatrian klinikka. Ja silti on vielä niitä vanhakantaisia pesäkkeitä, joissa vieläkin neurologisten oireyhtymien olemassa olo kielletään ja lapset hoidetaan psykodynaamisin metodein, joka ei näille lapsille ole parasta mahdollista hoitoa ollenkaan. Koska lapsen ongelmien syyt halutaan nähdä vain vanhemmissa, näin hyvistäkin perheistä tehdään ns. hoidollisia huostaanottoja.
Lisäksi lastensuojelun VARPU-projekti noukkii kouluissa erityislapset silmätikuiksi, vaikka eivät häiriköitä olisikaan. Oppimis- tai kaverisuhdeongelmat, lapsen erikoinen suhtautuminen ruokaan, ehkä kevyehkö vaatetus ovat syitä, jotka riittävät silmätikuksi joutumiseen lastensuojelullisessa mielessä. Ja näin asiaa tuntemattomat opettajat tekevät helposti aiheettomiakin lastensuojeluilmoituksia, joilla on monesti surullisia seuraamuksia.
Kouluissa nähdään aistiyliherkkyyksistä kärsivän lapsen keskittymiskyvyttömyys pelkkänä oppimisvaikeutena, tarvikkeiden unohtelu välinpitämättömyytenä, josta lasta syyllistetään ja oppilaan stressitaso alkaa kohota, koska hän on tehnyt parhaansa. Sosiaalinen kyvyttömyys aiheuttaa ongelmia kaverisuhteissa, jolloin lapsi leimautuu tahtomattaan häiriköksi. Kun tilanne koulussa alkaa kriisiytyä, lapsi saa lähetteen psykiatrian yksikköön, jossa ei aina vanhempien pyyntöä neurologisesta konsultaatiosta huomioida.
Monessa koulussa erityisopetusta on järjestetty tasan sen verran, että häiriköt on siivottu erityisluokkiin, mutta sekään ei aina riitä rahoittamaan opetustilannetta ylisuuressa tavallisessa luokassa. Varmaan kaikkien lasten etu olisi opiskella rauhallisessa ympäristössä, mutta ensimmäisenä tilanteeseen reagoi yleensä aistiyliherkkyydestä kärsivä AS-lapsi. Mutta hän ei pääsekään erityisopetukseen, koska hän tarvitsisi rauhallisen opiskeluympäristön, eikä sitä erityisluokassa ole hänelle tarjolla.
Todellisuudessa lapsi jää joka tapauksessa ilman ymmärtävää hoitoa, koska laitosten osastohenkilökunnassa ei välttämättä ole edes psykiatrian ammattilaisia ollenkaan. Eduskunnan sivuilta löytyy seuraava taulukko:
"Taulukko 4. Kuntien ja kuntayhtymien ylläpitämien lasten ja nuorten laitospalvelujen henkilöstö ammatin ja
koulutuksen mukaan vuonna 2005
Sosiaalityöntekijä 320 henkilöä
Sosiaalikasvattaja 130
Lähihoitaja 1270
Hoitoapulainen 470
Muut erityisasiantuntijat johto 110
Muut ammatit 370
Yhteensä 2660 henkilöä "
Lapsi voidaan sijoittaa myös sijaisperheeseen, joilta ei vaadita tieto-taitoa erityislasten ymmärtämiseen, pääsyvaatimuksena on olla tavallinen perhe huostaanotetulle lapselle. Lastensuojelun kautta sijaisperheet ovat omaksuneet käsitteen kiintymyssuhdehäiriö, jonka valossa sijaishoitajat monesti lapsen ongelmia lähestyvät. Uhmakkuus ja omaehtoisuus nähdään rajattomana kasvatuksena, sosiaaliset ongelmat johtuvat lapsen kaltoinkohtelusta, suppea ruokavalio on välinpitämättömän kasvatuksen tulosta, samoin lapsen puuttuvat motoriset taidot esim. pyöräilyssä, hiihtämisessä tai luistelussa.
Joka tapauksessa myös hoidollisen huostaanoton yhteydessä lapsi saatetaan eristää vanhemmista hyvin tehokkaasti, menetellään siis samoin kuin lasta olisi kotona kohdeltu todella huonosti. Joskus erottamisen syynä käytetään esim. äidin ja lapsen välillä vallitsevaa symbioosia, joka nähdään aikuisen liikana takertumisena lapseen. AS-lapsen kohdalla tilanne on kuitenkin toisin päin, koska lapsi on ongelmistaan johtuen tarvinnut lähi-ihmisen tulkiksi ympäröivään maailmaan. Siksi nimenomaan AS-lapselle väkivaltainen vanhemmista erottaminen on hyvin traumaattinen kokemus.
Aspergerin oireyhtymästä on paljon puutteellista ja väärää tietoa, oikeaa sen sijaan voi hakea googlettamalla sanalla Asperger.
Vastaukset 7
Vanhimmat
on joutua vieraaseen ympäristöön ja erotetuksi kaikesta tutusta ja turvallisesta.
Tiedän, koska olen itse asperger ihminen ja yksi lapsistani myös.
Viranomaisilla ja jopa lääkäreillä ja monilla terapeuteilla on hirvittävän vähän tietoa oireyhtymästä vielä, ja se aiheuttanee paljon ongelmatilanteita.
Toivottavasti koulutus ja tietämys asiasta paranisi pian.
Neurologisista häiriötä potevien lasten riepottaminen ja pakkohuostaanotot muka hoidollisten syiden vuoksi ei saa aikaiseksi muuta kuin henkisesti vammautuneita aikuisia.
Itse muuten olin aikanaan pahimpaan lama-aikaan töissä päiväkodissa ja tilanne oli järkyttävä: edes piirustuspaperia ei ollut ellei sitä vanhemmat tuoneet, muusta askartelumateriaalista puhumattakaan. Silloin alkoi buumi myös ammattitaidottomien ja pakkotyöllistettyjen ja ilmaisten harjoittelijoiden käyttämiseen ja ylisuuret hoitoryhmät.
Itse en olisi missään nimessä laittanut omaa esikoistani päiväkotiin nähtyäni millaista se oli.
Yhteiskunta on tasan niin sivistynyt kuin miten se kohtelee lapsiaan, ja minusta Suomi on ollut viimeiset 15 vuotta kaikkea muuta kuin sivistysvaltio.
Opettajien keskustelufoorumilta bongasin seuraavan kannanoton:
"Aspergerin syndrooma on monisyinen neurobiologinen juttu, as-lapsiakin on monenlaisia. Lehdessä kuvattua kiroilua ja opettajan nimittelyä pidän huonona käytöksenä, se ei suoraan johdu aspergerista. Jollain lapsilla raivostumiset ja aggressiivinen käyttäytyminen on tavallista, mutta sekään ei päde kaikkiin as-lapsiin. Leimojen= diagnoosien takaa löytyy yksilöllinen lapsi samoin kuin opettaja- leiman takaa löytyy hyvin monenlaisia aikuisia. Opetuksen järjestäminen edellä kuvatulla lailla olisi varmastikin as-lapsen etu."
onkin, että he eivät näytä erityislapsille, vaikka sitä ovatkin. Lisäksi kiintymyssuhdehäiriöllä kyllästetty tietämätön sivusta katsoja tulkitsee hänen ongelmansa huonon ja riittämättömän kasvatuksen ja hoidon seuraukseksi, vaikka eivät missään tapauksessa sitä ole.
Myös AS-ihmisten taitoprofiili aiheuttaa hämmennystä. On monesti kyse ihmisestä, joka osaa vaikeita asioita, mutta hämmästyttävän helppoja juttuja ei. Tämän takia kouluviranomaisille on jätetty vetoomuksia opettajien lisäkoulutuksesta, mutta tieto ei ole tavoittanut päättäjäporrasta, että rahaa olisi riittävästi lasten auttamiseen.
Aiheettomiin huostaanottoihin sitä kyllä löytyy heidänkin kohdallaan, mutta asianmukaiseen kuntoutukseen, jossa lapsi voisi käydä kotoa käsin, ei vieläkään. Milloinkahan tähän on odotettavissa todellista muutosta?
epäasiallisesti jne lapsia ja nuoria kohdellaan ja heidän asioitaan suomalaisessa yhteiskunnassa esimerkiksi lastensuojelussa käsitellään.
Paljon "mukavampaahan" on puuttua vaikka venäläisten katulasten tilanteeseen kuin suomalaislasten kohteluun esimerkiksi lastensuojelulaitoksissa.
Tai tiedostaa se tosiseikka että sijoitetun lapsen kasvuoloja tai ylipäätään elämää
ei edes seuraa eikä kontrolloi kukaan. Eikä tätä ainakaan tee se lapsen tai nuoren lähettänyt viranomaistaho (lastensuojelusossu)!
Ihmisten on todella vaikea mieltää
vaikka lehdistö lastensuojelun epäkohdista kirjoittaisikin
että järjestelmä ei toimikaan toivotulla tavalla
tai järjestelmän sisällä on todella laittomastiksin toimivia viranomaisia.
Ja että osakseen koko lastensuojelujärjestelmä rakentuu todistamattomiin, "mutu ja satu" juttuihin
joita rajoittaa vain lastensuojeluviranomaisen mielikuvitus!
Puhumattakaan lakien vastaisesti palkatuista epäpätevistä lastensuojeluviranomaisista, jotka tekevät työtänsä myös perheitä koskettavan äärimmäisen toimenpiteen parissa!
(mikä "huuto ja meteli" Hesarin yleisönosastossa nousikaan
kun julkisuuteen tuli Hesarin kautta tieto siitä miten lastensuojelusossut "kohtelevat" ulkomaalaistaustaisia lastensuojeluun "joutuneita" asiakkaitaan. päällimmäisenä nousivat vain rasistiset "menkää kotiinne" kirjoitukset, kenellekään ei käynyt edes mielessä
että tervettä lasta oli kohdeltu todella
törkeästi ja asiattomasti viranomaisten taholta, heidän laittaessaan terve lapsi pakkohoitoon.)
lapsiin liittyvät asiat. Ja se, että viranomaiset kohtelevat lapsia väärin, on niin sietämätön asia, että se mielellään käännetään pois tajunnasta, vaikka täydellisellä kieltämisellä jos ei muuten onnistu.
Silti lukemattomat lapset joutuvat tämän kanssa elämään nyt ja tulevaisuudessa.
vetoomus luovutetaan liiton hallituksen päätettäväksi. Siis päätettäväksi, mihin jatkotoimiin ja tiedotukseen suostuvat asiasta.
Toiminnanjohtajan ensivilkaisu nimittäin oli päättynyt järkytykseen ja vetoomuksen sanamuotoa jouduttiin pehmentämään, vaikka missään tapauksessa sitä ei oltu mitenkään kärjekkäästi kirjoitettukaan. Ja hoidollisista huostaanotoistahan lehdistö ei kirjoita, astutaan liikaa suurten rahojen varpaille, jos se tehtäisiin. Siksi lapsille saa tehdä mitä tahansa, vaikka niin auvoista kuvaa "lapsen edun" mukaisesta asioiden käsittelystä julkisuuteen toitotetaankin.
aiheuttaa sen, että lasten puolustajia ei kuunnella, koska heidän oletetaan olevan vanhempia, jotka ovat vain kyvyttömiä näkemään virheitä omassa itsessään...
Pirullisen ovela juoni, jonka varjolla lapsille voi tehdä mitä tahansa.