Kiitän ennakkoon, mikäli voitte vastata. Olen hiukan toivottomassa ja epämukavassa tilanteessa ollakseni jokseenkin iäkäs ihminen. Pyrin olemaan vahva, mutta välillä on vaikeaa. Tarpeeksi kokemuksia, niin että voisi olla toisenlainenkin tilanne. En vaan saa aikaan omia vahvuuksia, jolloin tilanteeseen ei tule korjausta. Milloin saa alkaa sellainen elämä, että voin tuntea oloni hyvinkin mukavaksi ja sellaiseksi, että ei tarvitse stressaantua? Koen nykyini erittäin vähän tilaa siihen, mitä oikeasstaan pidän erityisen tärkeänä - omaa rauhaa. Muuttuko jokin voidakseni alkaa paremmin hallita omaa elämää?
Kiitän ja vastaattehan
Stressielämä
190
0Äänestä
Vastaukset 1
Vanhimmat
kannata elämäänsä elää.
Sinä olet ponnistanut siksi jo kauan että saisit muille hyvät elämän lähtökohdat.
On kyllä nyt sanottava että on aika kasvaa itsekkääksi ja tehdä asioita myös itseään varten, niin hurjalta kuin se saattaakin tuntua.
Saanko antaa sinulle läksyn?
Mietipä nyt ja kirjaa ylös mikä asia on sinulle omaa, niin että se toistuu väh. kolme kertaa viikossa, tai toivoisit että olisi omaa, esim. jokin harrastus
Älä lipsu siitä, vaan toivo sitä vaikka viikon parin ajan joka ilta ennen kuin nukahdat, pyydä niin sinua voidaan auttaa.
Kuitenkin itse pitää olla alussa jämäkkä.
Stressiä aiheuttaa kohdallasi eniten juuri tuo että teet kaikkea toisten tarpeiden mukaan.
Tästä on tullut kierre.. on kuin orvanpyörä, jossa rullaat.
Sehän hermostuttaa, eikö vain?
Oletko jo huomannut olevasi ystävä- ja perhepiirissä ärtyisä?
Tilanteesi on jotenkin sitova ja ns. itsenäistyminen, irtiotto vaikeaa, sellaista en kyllä uskalla luvata.
Keinoja on kuitenkin muutettava aivan ehdottomasti, muuten et jaksa!
Henkiseen rauhaan ja harmoniaan pääsy on mahdollinen jos todella systemaattisesti teet sen päätöksen. Stressaantunut ihminen on monesti niin uupunut että yksin ei jaksa löytää ulospääsytietä, aivot "kiertää kehää".
Kesällä tulee tilanne, joka harmittaa sinua, mutta se myös aukaisee silmäsi näkemään että on aika panostaa omaan itseen.
Kyllä tässä vielä edessä on asioiden järjestelyä ja "tohinaa" joka ottaa voimille.
Vanha sanonta: "asia kerrallaan olisi hyödyksi ja kaikille asioille löytyy paikkansa".
Voimia ja jämäköitä päätöksiä sinulle:)
siril