Luettuamme hiljattain urakalla palstojen viestejä ovat tuntemuksemme vain vahvistuneet. Raamattua kyllä paikoin siteerataan, mutta usein asian vierestä. Välillä palstan kirjoitukset ovat kaukana vl-opista, jopa kaukana kristinuskosta.
Se, että osaa leikata ja liimata nettiraamatusta pätkiä sinne tänne, ei todellakaan tee palstasta lukemisen arvoista.
Totta, olemme pettyneita. Ajattelimme, että Larssin palstalta löytyisi asiallista kirjoittelua, kun S24:n tyyli on mennyt alle arvostelun. Larssin palstalla tunnutaan pysyteltävän arvostelun yläpuolella. Ei se että joku saarnamies on palstaa lukenut, tee siitä yhtään hurskaampaa.
Larssin palsta on turvallinen niille, jotka perustavat uskonsa omaan paremmuuteensa, ei niille, jotka uskovat pienen paikalta. Vaikka Weha rivien välistä syyttääkin nimenomaan muita palstoja eriseuran luomisesta, on samat vaarat nimenomaan Larssin palstalla. Älkää hyvät veljet ja sisaret poiketko pois kaidalta tieltä sinne oikean laidan syntielämän pariin! Niistä ne eriseurat ovat aina lähteneet, jopa suuri hajaannus 1900-luvun alussa.
Eipä kilpailla siitä, kuka on tiukin, vaan kilvoitellaan aljetussa uskossa synnin pois panijoina.
Tutkailimme lävitse netin keskustelupalstat. Löysimme niitä neljä. Emmekä enää ihmettele yhtään, että niillä käymisestä on kristillisyydessämme selväsanaisesti varoitettu.
Suomi24:n palsta on täynnä Pohjanmaan rakkikoiria, joilla ei ole tarkoituskaan keskustella asiallisesti.
Admata on perustanut palstansa tarkoituksenaan tuhota oikea usko maan päältä.
Mopin palsta on akateeminen, pohdiskeleva ja humoristinenkin ja siellä kirjoittelevat ajattelevat paljon, joten tahti on hidasta.
Larssin palsta on täynnä omavanhurskaita, joille elävä kristillisyys on hämärtynyt ja tärkeimmäksi on noussut oman järjen käyttö Raamatun sijaan.
Pysykäämme siis kaikki veljet ja sisaret poissa näiltä palstoilta, olivatpa ne maailmallisia tai oikealta ohi menneitä!
Se, että osaa leikata ja liimata nettiraamatusta pätkiä sinne tänne, ei todellakaan tee palstasta lukemisen arvoista.
Totta, olemme pettyneita. Ajattelimme, että Larssin palstalta löytyisi asiallista kirjoittelua, kun S24:n tyyli on mennyt alle arvostelun. Larssin palstalla tunnutaan pysyteltävän arvostelun yläpuolella. Ei se että joku saarnamies on palstaa lukenut, tee siitä yhtään hurskaampaa.
Larssin palsta on turvallinen niille, jotka perustavat uskonsa omaan paremmuuteensa, ei niille, jotka uskovat pienen paikalta. Vaikka Weha rivien välistä syyttääkin nimenomaan muita palstoja eriseuran luomisesta, on samat vaarat nimenomaan Larssin palstalla. Älkää hyvät veljet ja sisaret poiketko pois kaidalta tieltä sinne oikean laidan syntielämän pariin! Niistä ne eriseurat ovat aina lähteneet, jopa suuri hajaannus 1900-luvun alussa.
Eipä kilpailla siitä, kuka on tiukin, vaan kilvoitellaan aljetussa uskossa synnin pois panijoina.
Tutkailimme lävitse netin keskustelupalstat. Löysimme niitä neljä. Emmekä enää ihmettele yhtään, että niillä käymisestä on kristillisyydessämme selväsanaisesti varoitettu.
Suomi24:n palsta on täynnä Pohjanmaan rakkikoiria, joilla ei ole tarkoituskaan keskustella asiallisesti.
Admata on perustanut palstansa tarkoituksenaan tuhota oikea usko maan päältä.
Mopin palsta on akateeminen, pohdiskeleva ja humoristinenkin ja siellä kirjoittelevat ajattelevat paljon, joten tahti on hidasta.
Larssin palsta on täynnä omavanhurskaita, joille elävä kristillisyys on hämärtynyt ja tärkeimmäksi on noussut oman järjen käyttö Raamatun sijaan.
Pysykäämme siis kaikki veljet ja sisaret poissa näiltä palstoilta, olivatpa ne maailmallisia tai oikealta ohi menneitä!
Vastaukset 58
Vanhimmat
Veljemme Aimo on oikeassa!
"PALSTARISTIRIITOJA
Kirjoittanut: Töhkömöhkö 23.4.2007 klo 22.51
Kun olen seuraillut tämän palstan meininkiä, olen huomioinut seuraavaa:
Tämä palsta ei ole vl:istä totuudenmukaisesti kertovaa. Täällä on provoja ja tällä palstalla myös tietty x-vl-joukko yrittää hakea myönnytyksiä ja hyväksyntää erilaisille ajatuksilleen uskon tiimoilta. Monet niistä ajatuksista eivät ole uskomme mukaisia, ja ehkä siitä syystä he tiettävästi eivät olekaan sopineet raameihin, vaan lähteneet pois.
Lisäksi jos vl-t kertovat totuudellisesti uskostaan, nämä palstahäärijät kiivaasti yrittävät vaatia perusteluja.
ts. saada näytteellisesti vl-uskovaiset sanoistaan kiinni.
Mitä varten pitäisi perustella heille, joilla jo on tietoa uskostamme? Uskoko pitäisi muuttaa mieleisekseen,....tuskinpa kelpaisi sittenkään?
Pääasiallinen tarkoitus taitaakin olla hajoittaminen.
Mutta onneksi Jumalan sana saa vielä kaikua puhtaana siionissamme, eikä ole lähdetty myötäilemään erilaisia opinkäsityksiä. "
Veljemme Matti on myos oikeassa
Kirjoittanut: Sointula 25.4.2007 klo 16.18
Kaikkein kauneimmat kukkaset!
Tuossa edella puhuttiin karvaista juurista.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000 000000003&conference=4500000000000490&posting=220000000 25723291
ketjun loppupuolella.
Internet onkin ollut 'suureksi siunaukseksi' naiden karvaiden juurten viljely- ja kasvatusoperaatioissa.
Jos ei olisi tullut nettia, ei olisi ollut mitaan foorumia, jossa tehokkaasti ja reaaliajassa olisi voitu tonkia jo vuosikymmenia sitten maatunutta kompostia.
Tassa suhteessa Matti-veljemme on oikeassa puhuessaan naista palstoista. Kun Matti-veli ei hoksannut kayttaa naita oikeita sanoja, auliisti avitan hanta.
Ajatellaanpa vain: Tamakin harhani periaatteessa voi parissa sekunnissa paatya kuuden (6) miljoonan suomenkielisen luettavaksi. Jos kirjotan harhani venajan kielella, lukijoita tulee heti lisaa 277 miljoonaa. Puhumattakaan, etta jos vakerran taman englanniksi - heti on pari miljardia (2 mrd) lisalukijaa.
Ennen nettia kaytettavissa olivat vain lehtien sivut. Niita nyt muutama harva lukee, jos viitsii lukea. Palstatila siella on erityisen rajallinen.
Matti-veli on aiheellisesti maininnut naiden harhapalstojen vaaroista. Surkealta tuntuu taallakin lukea esim. nuorten, ennen uskoneiden kirjoituksia, etta vasta netti on avannut heidan ymmarryksensa nakemaan kristillisyytemme taydellisen madannaisyyden.
Ei pitaisi sekoittaa rumaa karvasjuuriviljelmaa siihen taydelliseen kukkakenttaan, jonka itse Jumala on istuttanut.
on mukavaa. Sieltä löytyy kuolleiden luita.
Onko kiva keskustella itsesi kanssa?
Laitoit sitten vanhan huuhaa-avauksesi uuden huuhaa-avauksesi alle. Laitetaanpa tästä vielä linkki vanhaan avaukseesi, mistä löytyy runsaasti hyviä kommentteja, joiden kommentoimiseen evääsi sitten loppuivatkin:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000025709710
http://koti.mbnet.fi/vltietoa/keskustelu/index.php
http://p2.foorumi.info/keskusteluavanhoillislestadiolaisuudesta/
http://www.vl-foorumi.tk/
ihan asiallisiakin viestejä ja keskusteluaiheita. Tietenkin häiritsee jonkun tai joidenkin tarkoitushakuinen mollailu , mutta kun sen tietää niin siitä ei pahemmin välitä.Joinakin päivinä ei jaksa ottaa osaa, koska kaikki käännetään päälaelleen, omatkin viestit vastakohdakseen.Se on palstanpitäjän luoma henki.
Väärin arvattu. Eipä ollutkaan tämän viestiketjun aloittaja Töhkömöhkö.
kun mulla on se 4H-palsta, jota ahkeroin käydä hoitamassa ainakin pari kertaa viikossa. Pakkohan siellä on hoitomiehenä olla, ettei väärät henget eiku rikkaruohot juurru sinne palstalle.
Miten te siellä SRK:ssa tähän suhtaudutte. Onko se suurikin synti, jos sillä palstalla viihtyy. On se hoitomiehen homma niin mukavaa.
sinulle sallittu 4H-palsta.
Meitä on monesti varoiteltu niistä provoista. Poikkeusluvassa kun on nuo pisteet kirjantein välissä ja avauksen laatija oli ilman pisteitä. Mitenkä voisin olla varma, ettei toinen olisi provo. Toisaalta ihmetyttää, että te siellä konttorilla olette näinkin myöhään valveilla. Onko jo nykyään ympärivuorokautinen päivystys?
on nykyään ympärivuorokautinen päivystys.
consulting firm, providing comprehensive engineering and environmental services to the mining industry worldwide. Based in Colorado.
www.srk.com/
Wish SRK on his 40th Birthday!
Best & worst SRK hairdo
An exclusive on SRK's...you figured...HAIR!
http://www.vluvshahrukh.com/
Shah Rukh Khan - Wikipedia, the free encyclopediaShah Rukh Khan's father came to India from the Kissa Kahani Bazaar in Peshawar, before the Partition of India [5], whilst his mother's family came from ...
en.wikipedia.org/wiki/Shahrukh_Khan -
www.srk.com.au/
www.srk.co.za/
www.srk.fi
http://www.acronymfinder.com/af-query.asp?Acronym=SRK
Olet jäävi antamaan näin kattavaa ja yleistävää arvostelua asemasi ja historiasi vuoksi!
1.) Tällä on monia vilpittömiä keskustelijoita.
2.) Emme saa hävetä yhtään Raamatun sanan kohtaa.
3.) Jeesuksen julistus ja oppi oli julkista ja siitä voitiin julkisesti kysyä ja Jeesus ja apostolit vastasivat Raamatulla.
4.) Vl:t osoittavat olevansa harhaoppi näiden 1 - 3 kohtien vastaisella toiminnalla.
Olet juuri tyypillinen vl-leipäpappi, joka haukkuu kaikki "rakkikoiriksi". Olet itse kykenemätön keskustelemaan ja antamaan Raamatusta perusteluja vl-harhaopeille ja hoitokokouskäytännölle.
Mikään ei ole raukkamaisempaa kuin epämääräiset arvostelut ja omintakeiset laittomat kiellot. (admatan kohdalla olet oikeassa, mutta hänen idänuskontojen harhaopit näkee sokeakin)
Oletko alkuperäinen "SRK-hoitomies"?
Itse liikut palstoilla, mutta kiellät muilta keskustelun?
Olet hoitomies-tyylinen vl, kuin se entinen pappi, joka sanoi:"älä tee niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä sanon."
Ajatko v. 2007 yksilön vapautta, ihmisoikeuksia alas ja vapaata mielipiteen ilmaisua sekä keskustelun vapautta. Olet siis sitä mieltä, että vl:t pitäisi eristää isoon lasipulloon?
Miten ihmeessä selität sitten, että tiellä on vain ainoana "taivaan avaimet", vaikka Jeesus on käskenyt saarnata evankeliumia "kaikille luoduille" (Mark.16:15-20)?... ja "menemään kaikkeen maailmaan"??
Nämä suuret ristiriidat tekee vl-opista EI-uskottavan Raamatun EDESSÄ!
Keskustelemaan vl:t eivät juuri uskalla, paitsi ne, jotka ovat päässeet siitä vl-orjuudesta vapaaksi. Pelko ei ole oikea ilmapiiri hengellisessä kodissa, vaan Rakkaus!
voi vl:t vapaasti keskustella, mutta ja taas mutta, täällä joutuu niin säälimättömän tyrmäyksen kohteeksi , kun esittää vl-näkemyksiään.: sitä on harhaoppinen, hörhöilijä, sonni, hoitomies ja mitä ties, heti tulee tuomio. Jos tämä olisi vähän kunnioittavampi, niin olisi täällä varmaan ihan hedelmällisiäkin keskusteluja.Mutta täällä ei edes toivota vl-näkemyksiä, toivottavia ovat vain vl- vihamieliset lausunnot.
Etpä sinäkään voi asiallisesti keskustella ja perustella vl-oppeja. Kun vl-erikoisoppeja ei Raamatulla voi perustella, niin ei jää muuta vaihtoehtoa kuin kutsua niitä nimellä "harhaoppi".
Jeesus käytti paljon voimakkaampia sanoja kun oli kysyeessä ihmisten pettäjät:
"Minkätähden te ette ymmärrä minun puhettani? Sentähden, että te ette kärsi kuulla minun sanaani. Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä. Mutta minua te ette usko, sentähden että minä sanon totuuden. Kuka teistä voi näyttää minut syypääksi syntiin? Jos minä totuutta puhun, miksi ette minua usko?" Joh. 8:43-46
Sinäkin kutsut "vihamiehiksi" niitä, jotka koettavat tietä auttaa vapauteen harhaopetuksista.
Keskustelu ei ole tarpeen, kun on selkeästä Raamatun opista kysymys. Jeesus on kertonut asiat Raamatussa mikä on väärin ja mikä oikein, mutta vl:lle ei Raamatun sanalla ole merkitystä, oma jutut ovat yli kaiken. Jeesus ei antanut kunnioitusta ihmisten itse keksimälle "perinnäissäännöille".
"Niin fariseukset ja kirjanoppineet kysyivät häneltä: "Miksi sinun opetuslapsesi eivät vaella vanhinten perinnäissäännön mukaan..."" Mark.7:5
Et edes aavista, kuinka suuri pimeys sinua sokaisee!
te koetatte auttaa meita (siis ns. vanhoillislestadiolaisia) 'vapauteen opetuksistamme'?
> > > Sinäkin kutsut "vihamiehiksi" niitä, jotka koettavat tietä auttaa vapauteen harhaopetuksista. > > >
....Jumalan Rakkaus?
"Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä; rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä TOTUUDEN kanssa;kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii." 1.Kor.13:4-7
on sattunut loytamaan rauhan tassa uskossa eika oikein osaakaan kuvitellakaan mitaan parempaa? Jos siis on hyva olla. Jos siis ei haluaisikaan 'Tuohitorven' rakkaudellista kaannyttamista joihinkin muihin kasityksiin?
noin yleisestikin ajateltuna. Milloin pitäisi yrittää toimia Jeesuksen lähetyskäskyn mukaan, ja milloin jättää toiset rauhaan?
Kait se naiden palstojen luonteeseen kuuluu, etta jokainen sanoo mielipiteensa eli ajatuksensa niin kuin on asian ymmartanyt.
Siitahan se sitten keskustelu syntyy, kun on erilaisia nakemyksia asioista.
Sinallansa Jeesuksen lahetyskasky tietenkin on aina voimassa. Se ei varmaan tarkoita sita, etta aina ja joka kaanteessa julistaisimme jotakin oppia taikka uskoa, jonka itse koemme oikeaksi.
Ajatellaanpa vaikka, etta kun toissapaivana kavelimme kaupungilla SRK:n veljien kanssa. Torilla tapasimme taiteilijoita kummallisine luomuksineen. Siella on myos musiikki- ja tanssiesityksia. Porukkaa oli paljon. Vahintaankin omituiselta olisi tuntunut, etta joku veljista olisi noussut jonkin nykytaidemonumentin huipulle ja alkanut julistaa sielta.
Tosin presidentti Jeltsin tuli kuuluisaksi kiivettyaan panssarivaunun paalle puhumaan, mutta tama temppu ei taida tehda meista muista kuuluisia. Naurunalaiseksihan siina joutuisi eika noin naurettavia juttuja viitsittaisi painaa edes historian lehdille.
Satutko olemaan se kirjeenvaihtaja Arkangelista, joka kirjoitat lehtiin kuulumisia, nainen siis, tai tunnetko hänet?
on nainen, niin häntä voidaan pitää jonkinlaisena luonnonoikkuna. Siis varustukseltaan.
on kyllä ristiriidassa lähetyskäskyn kanssa. Siinähän pelätään oman ihmiskunnian puolesta. Mietipä, olisiko kristinuskoa edes olemassa, jos alkukristityt ja apostolit olisivat toimineet sen mukaan, mitä muut ihmiset heistä ajattelevat? Paavalikin maksoi toiminnastan paljon korkeamman hinnan kuin naurunalaiseksi joutumisen. Hän maksoi siitä maallisella hengellään.
Tässä tulee vastaan tuo vl-liikkeen ongelma: uskotaan, että ollaan ainoa pelastuvien joukko, mutta ei kehdata levittää sitä sanomaa, kun pelätään miten ihmiset suhtautuisivat. Pelätään siis ihmisiä enemmän kuin Jumalaa. Uskotaanko omaan oppiin silloin oikein todella itsekään?
Arkangelissa lienee kylmanlaista. Taallakin on velko viileaa nyt. Ota tuosta sitten selvaa.
Mutta tuossa vahan ylempana olevaan juttuun, etta SRK:n veljien olisi tullut torilla nousta nykytaiteen monumentin huipulle ja alkaa saarnata, koska kokivat olevansa uskomassa ja siis oikealla asialla.
Mutta jos oli jonkinlainen ohjelma ja kiire toiseen paikkaan?
Ja jos meilla on iso tori ja monumentteja torin eri puolella eika megafonia kaytettavissa? Mille torin kulmalle silloin olisi parasta sijoittua julistamaan?
Jos torilla on paljon vakea - vaikkapa tuhansia henkiloita - niin mista sen oikein tietaa, keihin siina nyt ensiksi pitaisi kayda kasiksi?
Eivat nuo ehka aina ole helppoja juttuja. Jos SRK:n veli menee rantalomalle Teneriffalle, pitaisiko hanen siella pilata kaikkien rannallalohoajien loma, jotta olisi hyva?
Totta on, etta Paavali saarnasi ja lopulta julistuksensa takia menetti henkensa. Namakin taalla kayneet veljet pitivat seuroja niissa paikoissa, joissa olivat suunnitelleet pitavansa, ja lisaksi muutamissa muissa paikoissa. Seuroihin tuli uskovaisia ja muitakin. Lisaksi veljet aina tilaisauuden tullen keskustelivat tapaamiensa erilaisten ihmisten kanssa. Ei kait sita kukaan oikein kaikkeen ehdi, vaikka lihan taikka hengen mieli olisikin ja vaatimuksia esitettaisiin.
että Sointulalta löytyy kikki jalkovälistä. Jos tämä on väärä usko kuten vl-usko, niin veli Sointula voinee ystävällisesti korjata asian. Siis sisar Sointula.
sanoit:
>"sattuu löytämään rauhan..."<
vastaan:
Raamatun mukaan Jeesuksen antama usko on paljon enemmän kuin "joku rauhan olotila"!
Jeesuksen opetuksen mukaan usko on yhteys Jumalaan ja elämää Pyhän Hengen johdatuksessa Raamatun sanan mukaan:
"Ja hän (JEESUS) sanoi heille: "MENKÄÄ kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia KAIKILLE luoduille. Joka USKOO ja KASTETAAN, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. Ja NÄMÄ MERKIT seuraavat niitä, JOTKA UKSOVAT: minun nimessäni HE ajavat ulos riivaajia, PUHUVAT UUSILLA KIELILLÄ, nostavat käsin käärmeitä, ja jos HE juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; HE panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi." Kun nyt Herra Jeesus oli puhunut heille, otettiin hänet ylös taivaaseen, ja hän istui Jumalan oikealle puolelle. Mutta HE lähtivät ja saarnasivat KAIKKIALLA, ja HERRA VAIKUTTI heidän kanssansa ja VAHVISTI SANAN SITÄ SEURAAVIEN MERKKIEN KAUTTA." Mark. 16:15-20
VÄITIT:
>"Jos siis ei haluaisikaan 'Tuohitorven' rakkaudellista kaannyttamista joihinkin muihin kasityksiin?"<
VASTAAN: ETKÖ HUOMAA, VIELÄKÄÄ HUOMAA, ETTÄ JAKEET OVAT SUORAAN RAAMATUSTA JA JOPA JEESUKSEN OMIA SANOJA? Taisit huomaamattasi tunnustaa, että vl-oppi on jotkin muuta kuin Raamatun oppi.
Siinä ole oikeassa, että kääntyminen on vl:lla vaikeaa, sillä eksytyksen voimat mitkä pitää sitä järjestelmää pystyssä sitovat sinua voimakkaasti.
Siksi Raamattu sanoo, että pelkurien osa on siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa:
"Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajien ja huorintekijäin ja velhojen ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa; tämä on toinen kuolema."
" Ilm. 21:8
JEESUS KRISTUS TARJOAA PELASTUSTA SIITÄ PAIKASTA, MUTTA PORTTI ON AHDAS JA TIE ON KAITA, MUTTA SE VEI VARMASTI PERILLE TAIVAAN ILOON. Matt.7:13-29, Joh.1:12-13,3:3, Room. 10:9-14, 8:1-2, Ap.t.26:18, 2:38-42, Joh.14:1-6, 2.Kor.6:1-2...
"yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa; sillä pasuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme." 1.Kor 15:52
Kannattaisi uskoa "tuohitorven" Jumalan Raamattuun!
meikata, käyttää korvakoruja ja katsoa TV:tä? Venäjän veeällät tekevät näitä syntiasioita. Eiköhän SRK uskalla puuttua tähän riettauteen Putinin pelossa?
topra huja ole venäjää? Olikos se suomeksi kaunis neiti?
"rakas ystävä".
Kielitaito on hieno asia.
"Suomi24:n palsta on täynnä Pohjanmaan rakkikoiria, joilla ei ole tarkoituskaan keskustella asiallisesti."
Täytyy muistaa se että tällä palstalla käy paljon niitä jotka ovat kaisista uskonnoista raitiita siis ateisteja. Sitten tälä palstalla käy mitä erinäköisin joukko johonkin uskonnollisuuteen liittyviä ihmisiä.
Täällä käy miehiä ja naisia nuoria ja vanhoja...
Tämä on ainoa palsta jolla keskustelua voidaan käydä suuren näkyvyyden alla "vapaasti".... Tämä on näistä mainituista palstoista ainoa jolla on näin monen kirjava kirjoittajakunta ja lukija kunta.
Varmaa on että se heijastuu tämän palstan kirjoituksiin... Mutta mitä sitten?
Ainakin itse pidän tästä palstast juuri siksi että te kaikki muutkin olette täällä. Täällä saadaan keskutlua aikaan melkein mistä tahansa vähänkin vl liipaavasta aiheesta joskus täysin sen ulkopuolelta.
TÄmä on MONIKULTUURISIN palsta jolla olen käynyt. Ja tämä on tämän palsta ehdoton vahvuus. Keskustelut eivät voi kiertää tietyssä mielessä kehää kun aina löytyy niitä jotka sanovat että olen erimieltä siksi että...
Kielletty tai ei silti täällä käydään ja tullaan käyvmään. Niin vl kuin muutkin...
Tiedän että tällä pastalla on näkyvyyttä ja tiedän myös "sisäpiiritietona" että tätä serataan yllättäväistäkin piireistä käsin.
Suurin uhka näillä palstoilla on se että moni kipeä ja vaijettu asia tuodaan julkiseen keskusteluun. (Joka mielestäni on täysin oikein)
Kannattaa lueskella täälä viestejä ja mietiskellä asioita, sehän saattaa vahvistaa omia käsityksiä, mistä sitä tietää.
Lestadioplaiset ei itselkään tunne uskoaan eikä sen juuria. Sellaisia on niin helppo huijata. Pilleriteollisuus käyttää surutta hyväksi ahkeria ihmisiä - kun vaan saavat uskomaan ne asiaansa.
on huomannut oleellisen. Mopin palsta on ainoa oikea paikka, koska siellä on humoristisia ja akateemisia ihmisiä. Eikös se taivastie ole sellainen, että on parempi hankkia akateeminen koulutus, että paremmin ymmärtäisi näitä uskon asiota.
...
on sen muija
vl-harhasaarnaajia?
SRK:n työvaliokuntaan?
ja sekin on sokea.
Onneksi on tämä Suomi24 -palsta. Se on yksi kanava, jonka avulla ihmiset ovat kyenneet avoimeen keskusteluun hoitokouksista. Ne, jotka täällä käyvät mylvimässä ja arvostelemassa, ovat kaikkien tiedossa olevia hoitajia, joiden jalkojen alla alkaa maa polettelemaan. Kirjoituksetkin tuntuvat jotenkin todella hyökkääviltä, eikä tarvitse arvailla mitä puolta kirjoittaja edustaa. MINÄ OLEN VL!
- ÄLÄÄ VASTATKO VIESTEIHIN! aidosti vl
- ARVOSTELU LOPPU NYT JUSTIISA
- LUULETTEKO TODELLA? Suviseuravi...
- ÄLKÄÄ VL:LLÄT KANTAKO... ...KIRJOITU...
- T Y P E R Ä P A L S T A - l...harmittaa..
- AIVOPESUA, ilmassa kovasti RAKKAAT
- #PAHAT MERKIT# myrskynmerk...
- Älkää uskoko palstan valhettelij...
- RAKKAITA NEUVON sanoja kris...
Niin alkaako yleinen käsitys todellakin olla sellainen, etteivät silloiset hoitajat ole uskovaisia.
kirjoittivat väkevän avauksen. Kyllä vastasi henkeen. Vahvaa vappurieskaa.
Ilmeisesti Vl:n henkeen vastataa kun on oikea "tupakansavun haju" eli annetaan "uskomattomille" "sanallisesti turpiin". Asiasta ei saisi keskustella, siis vl:n harhaopit olisi jätettävä rauhaan. Vl:ssa on mehko ylpeä henki, mikä EI anna yhtään tilaa Pyhän Hengen valolle Raamatusta.
-Silloin lahkohenki voi hyvin, mutta ihmiset pahoin.
piti hyvän saarnan. Kyllä vastasi henkeen. Kiitos. Jokos tuohiveljellä on vappusimat porisemassa?
ovat epäuskoisia torvia paitsi vanhoillislestadiolaiset.
ala!
on kiellettyä. Ihan kaikki.
ja muut työvaliokunnan jäsenet ovat viisaita miehiä. Taas tarjosivat niin vahvaa rieskaa.
https://www.nirvana-shop.com/affiliate/idevaffiliate.php?id=310
Miksi ihmiset ovat eksyksissä? Miksi riidellä mikä USKONLAHKO on oikea tie perille.
Tuskin sitä kysytään portilla.
Minä USKON JUMALAAN ja se riittää.pyrkiä elämään sen mukaan.Kiitos luojalle joka päivä HÄN on lähellä.Kaiken muun antaisin pois ,vaan en uskoa.
yksinäinen ihmisten keskellä.
töitä (= vl-herätysliikkeen opit) on vastustettava.
Tuntuu taas kerran olevan Raamattu kielletty kirja ja silloin voi arvat kuka on liikkeellä.
"Onko minusta siis tullut teidän vihamiehenne sentähden, että minä puhun teille totuuden?"Gal. 4:16...
"Heillä on intoa teidän hyväksenne, mutta ei oikeata; vaan he tahtovat eristää teidät, että teillä olisi intoa heidän hyväksensä." Gal.4:17
Paavali oli kohdannut tämän "kosovalaisen-hengen" jo omana aikanaan ja havainnut sen liikkuvan väärällä motiivilla ja olevan ihmispalvontaa.
Siksi Jumala on laittanut "tuohitorven" tänne vähäksi aikaa totuuden asialle. Vain ne, jotka etsivät ja tahtovat tietää kuuntelevat totuuden sanaa eli Jumalan sanaa. Tämä Jumalan Sana Raamattu johtaa heikoimmankin vl:n vapauteen ihmisorjuudesta ja vääristä opeista.
On suurta harhaa ja valetta julistaa, että vl ulkopuolella kaikki on vain syntielämää! Itse Jeesus ei puhunt sanaakaan vl:n opista, päinvastoin kielsi tuomitsemasta toisia opetuslapsiaan.
"Jos joku sanoo: "Minä rakastan Jumalaa", mutta vihaa veljeänsä, niin hän on valhettelija. Sillä joka ei rakasta veljeänsä, jonka hän on nähnyt, se ei voi rakastaa Jumalaa, jota hän ei ole nähnyt." 1.Joh 4:20
Tietysti vl:t opettavat, että he ovat ainoita veljiä, ja on syntiä ajatella, että Jeesus voi pelastaa jonkun muun kuin vl:n taivaaseen. (?)
Joskus tekisi mieli tulla käymään siellä SRK:n kokouksessa ja avata Raamattu ja katsoa kumman oppi kestää päivänvalon, mutta kierojen kanssa ei totuudella on mitään merkitystä... he eivät pysty edes alkeellisempaa keskusteluun opistaan.
En tahdo millään ymmärtää sitä pimeyden suuruutta, mikä vl:n piirissä vallitsee, kuinka he yleensäkin voivat uskoa opit ilman mitään Raamatun paikan ja UT:n kohtaa.
Jeesus sanoi syyn tähän eksymyksen:
"Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Te eksytte, koska te ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa."
Matt. 22:29
- Raamatun luku kielletään, ja oppeja ei tarvitse terveesti perustella UT:sta.
- Pyhän Hengen kaste, voima ja armolahjat...
Soppa on valmis ja ongelmia riittää. Ja joutuu aina palaamaan samaan ongelmaan.