kiusaava piru??? Onko omakohtaisia kokemuksia, k.o. tapahtumista; minulla on, molemmista. Avoimien ovien sarjaa jatkaakseni, kerron pari erlaista tarinaa.
Ollessani alaluokalla, olin hyvin hiljainen ja jopa sulkeutunutkin. Olin melko hentorakenteinen, vaikka taitoni oppia kaikkea uutta oli nopeaa ja vaivatonta.
Yhtä asiaa en kuitenkaan osannut enkä edes uskaltanut sitä opetella; nimittäin pitämään puoliani. Olin usein yksin juuri tästä syystä. En vain yksinkertaisesti ymmärtänyt, miksi pojat tappelivat keskenään, joskus leikillään, joskus taas aivan tosissaan, ja tytöt vielä kaiken lisäksi innostivat ja yllyttivät näitä nahistelijoita vain lisäämään pökköä pesään, kun humasivat jonkun jääneen pahasti alakynteen.
Sankari oli se voittaja, aina ja kaikkialla. Hävinneestä tuli koulukiusattu.
Ruvetessani urheilemaan, kuten hiihtämään kilpaa ja sen jälkeen pelaamaan jääkiekkoa, ruumiinrakenteeni muuttui huomattavsti. Voitot toivat itsevarmuutta, jota lujittivat tahdonvoima ja kehittynyt lihaskunto. Sain uusia ystäviä ja koska meillä oli samanlaiset harrastukset, riidatkin pysyivät lähinnä kinaamisen asteella.
Mutta koulussakin oli käytävä. Vaihtaessani muuton yhteydessä koulua ja ollessani jo oppikoulun kolmannella luokalla, mainitsi opettaja ensimmäisen kerran sanan, koulukiusaaja. Ennen siitä ei oltu puhuttu eikä sellaisia pitänyt edes olla. Nythän sanomalehdet ovat täynnä haastatteluja kiusatuista niin kouluissa kuin työpaikoillakin. Jopa papit kiusaavat toisiaan. Varsinkin miehet ja naiset ovat täysin ilmiriidoissa.
No samalle luokalle kanssani tuli lihava poika, joka ei pärjännyt alkuunkaan niissä urheilulajeissa, missä itse olin jo lähes lyömätön. Hän oli kyllä hyvä muissa aineissa, kuten ruotsi ja englanti, ja auttoikin aina tarvittaessa minua ymmärtämään kielioppien sanastoja.
Mutta miten sen avun kiitin?
Kiusaamalla häntä välitunnilla ja koulumatkoilla. Nyrkkeilemällä hänen kanssaan kotipihassa, missä sitä usein tehtiin siihen aikaan kavereiden kanssa. Mutta hänen kanssaan otellessa, löin aina tarkoituksella kovempaa kuin muita. Tiesin että häntä sattui, mutta se oli minusta vain hienoa. Olihan hänellä paksu ihramassa suojana, pakkohan sen oli vähän paremmin iskuja kestää kuin muiden.
Eräänä päivänä tämä poika sai vieraakseen serkkunsa. Hän ei ollut enää poika vaan armeijan käynyt mies. Ensimmäinen tapaamisemme kesti viisi minuuttia.
Minulta murtui nenä ja aukesi silmäkulma. Vammat korjattiin sairaalassa leikkauksella seuraavana päivänä. Tältä alikersantilta muurautui toinen silmä umpeen, katkesi kaksi etuhammasta ja huuli halkesi pahasti. Hän joi pillillä ruokansa seuraavan viikon ajan.
Toivuttuamme paiskasimme kättä. Oli kova matsi, joka päättyi tasapeliin. Mutta yhdessä asiassa se ottelu auttoi. Asemani kiusaajana loppui siihen.
Nyt tarkastelen asemaani täällä. Kiusaaja en enää ole. Olen vannonut itselleni, että palstalla saa kirjoittaa kuka hyvänsä. Oli nimimerkki perässä tai ei, niin kaikille on annettava samanlainen mahdollisuus. Toivon että osaisitte ottaa opiksenne näistä viimepäivien tapahtumista samalla tavalla kuin minä osasin ottaa opikseni silloin vuosia sitten.
Ollessani alaluokalla, olin hyvin hiljainen ja jopa sulkeutunutkin. Olin melko hentorakenteinen, vaikka taitoni oppia kaikkea uutta oli nopeaa ja vaivatonta.
Yhtä asiaa en kuitenkaan osannut enkä edes uskaltanut sitä opetella; nimittäin pitämään puoliani. Olin usein yksin juuri tästä syystä. En vain yksinkertaisesti ymmärtänyt, miksi pojat tappelivat keskenään, joskus leikillään, joskus taas aivan tosissaan, ja tytöt vielä kaiken lisäksi innostivat ja yllyttivät näitä nahistelijoita vain lisäämään pökköä pesään, kun humasivat jonkun jääneen pahasti alakynteen.
Sankari oli se voittaja, aina ja kaikkialla. Hävinneestä tuli koulukiusattu.
Ruvetessani urheilemaan, kuten hiihtämään kilpaa ja sen jälkeen pelaamaan jääkiekkoa, ruumiinrakenteeni muuttui huomattavsti. Voitot toivat itsevarmuutta, jota lujittivat tahdonvoima ja kehittynyt lihaskunto. Sain uusia ystäviä ja koska meillä oli samanlaiset harrastukset, riidatkin pysyivät lähinnä kinaamisen asteella.
Mutta koulussakin oli käytävä. Vaihtaessani muuton yhteydessä koulua ja ollessani jo oppikoulun kolmannella luokalla, mainitsi opettaja ensimmäisen kerran sanan, koulukiusaaja. Ennen siitä ei oltu puhuttu eikä sellaisia pitänyt edes olla. Nythän sanomalehdet ovat täynnä haastatteluja kiusatuista niin kouluissa kuin työpaikoillakin. Jopa papit kiusaavat toisiaan. Varsinkin miehet ja naiset ovat täysin ilmiriidoissa.
No samalle luokalle kanssani tuli lihava poika, joka ei pärjännyt alkuunkaan niissä urheilulajeissa, missä itse olin jo lähes lyömätön. Hän oli kyllä hyvä muissa aineissa, kuten ruotsi ja englanti, ja auttoikin aina tarvittaessa minua ymmärtämään kielioppien sanastoja.
Mutta miten sen avun kiitin?
Kiusaamalla häntä välitunnilla ja koulumatkoilla. Nyrkkeilemällä hänen kanssaan kotipihassa, missä sitä usein tehtiin siihen aikaan kavereiden kanssa. Mutta hänen kanssaan otellessa, löin aina tarkoituksella kovempaa kuin muita. Tiesin että häntä sattui, mutta se oli minusta vain hienoa. Olihan hänellä paksu ihramassa suojana, pakkohan sen oli vähän paremmin iskuja kestää kuin muiden.
Eräänä päivänä tämä poika sai vieraakseen serkkunsa. Hän ei ollut enää poika vaan armeijan käynyt mies. Ensimmäinen tapaamisemme kesti viisi minuuttia.
Minulta murtui nenä ja aukesi silmäkulma. Vammat korjattiin sairaalassa leikkauksella seuraavana päivänä. Tältä alikersantilta muurautui toinen silmä umpeen, katkesi kaksi etuhammasta ja huuli halkesi pahasti. Hän joi pillillä ruokansa seuraavan viikon ajan.
Toivuttuamme paiskasimme kättä. Oli kova matsi, joka päättyi tasapeliin. Mutta yhdessä asiassa se ottelu auttoi. Asemani kiusaajana loppui siihen.
Nyt tarkastelen asemaani täällä. Kiusaaja en enää ole. Olen vannonut itselleni, että palstalla saa kirjoittaa kuka hyvänsä. Oli nimimerkki perässä tai ei, niin kaikille on annettava samanlainen mahdollisuus. Toivon että osaisitte ottaa opiksenne näistä viimepäivien tapahtumista samalla tavalla kuin minä osasin ottaa opikseni silloin vuosia sitten.
Vastaukset 109
Vanhimmat
kiusatulle yhtä tuskaa.Noi pari esimerkkiäs osoitti sen tosiasian,et yleensä kiusatusta tulee seuraavaksi kiusaaja.
Se on sama asia koirilla.Koira voi pentuna alistua ja antaa periks aivan pienistäkin jutusta.Mutta kasvaessaan se jotenki vahvistuu myös henkisesti,ja seuraavaksi se onkin se,joka käy ensiks päälle.Se ikäänkuin saa tarpeekseen.
Kiusaajista on päästävä eroon.Niitä ei yhteiskunta kestä.Ei edes nää keskustelufoorumit.
se menee jotenkin tuohon suuntaan. Ensin kiusattu ja sitten vanhetessa ja voimien kasvatessa, kiusaaja.
En tiedä onko se ihmiselle jonkinlainen kostoefekti, vai perustuuko se yksinkertaisesti tähän ihmisen, ja miksei eläimenkin, kehitykseen.
Onko se eräänlainen jäänne menneisyydestä, karsia hyvät akanoista. Heikot syödään, voimakkaat jäävät jatkamaan sukua.
ainakaan itse en ole alkanut pahaa oloani kostamaan muille. Sairastan monia sairauksia,osaa jo lapsesta lähtien. Ja kiusaamista olen saanut sietää kauan ja monista suunnista.
Ihan sata prosenttinen en usko koston ja kiusatusta kiusaajaksi kehityksen olevan. Koska asiaa voi alkaa alusta pitäen käsitellä myös toisella tavalla.Tai sitten minä olen se outo lintu...kun en kostoon usko.
ymmärtää sen että kostonhimo on lähestulkoon vaarallisin yhdistelmä mustasukkaisuuden ohella. Sitä ei juurikaan pysty itse muuttamaan eikä siitä helposti voi vapautua. Kosto ja mustasukkaisuus ovatkin tällä hetkellä Suomen pahimmat, uhreja vaativat muodot. Lähes aina noiden motiivien pohjalta tuloksena on tappo tai jopa murha.
Onneksi minäkään en siinä mielessä usko kostoon. Mutta eri asia on tietenkin, jos nyt vain vähän näykkäsee sitä kostettavaa, ei satuta. Vaikka sekin voi olla aivan turhaa.
kostonhimo ajaa ihmisen vaikka mihin. Sähköposti josta metelöit olisi syytä julkistaa uskottavuutesi kannalta.
jo sitten ilmaantui jo paikalle!!!
Tiedät kai että s.postin ym. postin julkaiseminen on rangaistava teko??? En minä nyt niin tyhmä ole, vaikka siihen yrität vedotakin, että rupeaisin kenenkään postia täällä julkaisemaan.
Jos uskottavuuteni on s.postista kiinni, niin olen vapaasta tahdostani uskomaton. Sinä et ikinä saa tietää kuka minulle on kirjoittanut ja mitä. Sen verran tääsä nujakassa sentään olen oppinut.
Sivuseikka, mutta itse vastaanotetun sähköpostiviestin saa julkaista ilman muiden osapuolten suostumusta. Sähköpostiviestin ei yleensä voida katsoa täyttävän tekijänoikeudella suojatun teoksen ehtoja eli edes se ei estä julkaisua.
mutta kuten sanoit, se on sivuseikka. Pääasia on omakohtaiset periaatteet. Joitakin otantoja voisin vielä kertoakin, se tuskin on rikos, ja sen olen jo tehnytkin.
Nimeä ja postia kokonaisuudessaan en katso voivani julkisesti sanoa.
kukaan toinen ei sitä postia ei ole nähnyt?
kyselet???
joka tuntuu tietävän koko postista.
Luulen sen postin olevan mielikuvituksen tuotetta.
ei kiinnosta minua yhtään, mitä sinä luulet.
jäljet.
Mitä kuuluu?
en ole Uma vaan sivullinen ja kovin ihmeissäni.
siis aivan sivullisena???
sitä miten esitit melko ikäviä loukkauksia sekä syytöksiä.
Ne eivät ole julkiselle palstalle kuuluvia ja mikäli olen ymmärtänyt sinulla olisi ollut mahdollisuus sähköpostilla puhua asiat selviksi.
Olettaen että sinulla on heidän sähköpostiosoitteensa.
Niitä ilkeyksiä oli ikävä lukea vaikka kohdistuivat toisiin ihmisiin.
Ruskea kieli !!!
Kirjoittanut: hatam 25.4.2007 klo 06.51
Poista oma viesti
Olen funtsinut palstan henkilökemiaa ja tarkastellut jopa itseäni, ja vielä peilin edessä, kuten eräs kirjoittaja käski minun tehdä; katso peiliin hän sanoi.
No minä tein työtä käskettyä. Tapitin itseäni vessan peilikaapin ovesta, mutta en nähnyt mitään poikkeavaa. Ennen kuin avasin suuni.
Olin saada infarktin. Kieli oli aivan ruskea. Siis mitä ihmettä, ruskea. Katsoin toisenkin kerran, ei muuttunut väri. Otin lasiin vettä ja siihen tiputin suuvettä. Pitkän purskuttelun jälkeen normaali punaväri sinne sitten palasikin takaisin.
Huomattuani asian, tein välittömästi parannuksen ja täysin oikeaan suuntaan. Olin lopettanut yli kolme vuotta kestäneen nuoleskelun.
Kysymykseni kuuluukin, molellako teistä täällä kirjoittavista on havaittavissa jo samaa ongelmaa kuin mitä itselläni huomasin olleen??? Tiedän toki että teidän on vaikea vastata, koska Duuma on pannut liikkeelle tiedoksiannon, missä teitä kielletään vastaamasta minun viesteihini, sain sen s.postin itsekin ja tietenkin täysin vahingossa, mutta eihän teidän tarvitse rekkautua, vastatkaa ilman nickiä, jos tuntuu helpommalta. Ja jos oikein olette asiaa ajatellut, niin tehkää kuin minä tein, hypätkää panssarin päälle ja ampukaa se Duuman ylläpitämä rakennus tohjoksi. Eiköhän se vapaus sen jälkeen koita teillekin, samoin kuin minulle ja jo edesmenneelle, Borin Jeltsinille.
Nyt ymmärrän, mikä taakka ihmiselle on kirjoittaa asioista sen mukaan, mitä muutama ihminen täällä sanelee. Itse ei voi sanoa mielipidettään, jos haluaa pysyä duuman kaverina. Kirjoitellaan kananmunan kokoisista turboista, niin kuin ne olisit maailman tärkein asia tai ilmoista, miltä siellä teilläpäin näyttää. "Hyvältä, aurinko paistaa".
No se on jokaisen omakohtainen ongelma. Kukin sanoo mikä tuntuu sopivalta, mutta keskustelupasta on muutakin. Moni onkin sanonut, että eikö tuollaiset henkilökohtaiset asiat voisi kertoa s.postissa ta chatissa. Voisipa hyvinkin, vaikka Duuma ei sitä tule koskaan hyväksymäänkään.
Vastaa tähän viestiin Hae kaikki nimimerkin kirjoittamat viestit
Tässä on kiistelty kirjoitukseni suoraan tuolta ketjusta.
Kerronhan nyt "sivullinen ihmettelijä" missä kohtaa esitin loukkaavia syytöksiä ja ketä vastaan? Yhtään nimimerkkiä ei aloituksessani näy, ei myöskään mitään tietoa siitä, ketkä kuuluvat "Duumaan" tai keneltä sen s.postin sain.
Vielä haluaisin tietää, mistä olet saanut tiedon siitä, keitä minä sillä Duumalla tarkoitin ja ketkä ovat ne muut, jotka sitä s.postia eivät ole saaneet?
Sivullisena, en ymmärrä sinun järjenjuokuasi; mutta jos et olekaan sivullinen vaan nickitön rekattu, silloin alan ymmärtää huolestumisesi.
Aivain kuin aloituksessa mainitsemani muutama rekattu olisi nyt ruvennut todella ihmettelemään, kuuluuko hän siihen Duumaan enää ollenkaan, kun s.postistakin on jäänyt ilman.
Kyllä minua nyt nauruttaa, niin vietävästi. Taisit munata itsesi pahemman kerran.
syyttely ja riitely.
Kehittelet taas jotain salaliittoteoriaa joka on täysin väärä.
En voinut vastata alempaan viestiisi ja siksi tähän.
Löytyykö sinusta selkärankaa myöntää mitä olet tehnyt vai piiloudutko jatkossakin selittelyn ja hyökkimisen taakse?
Mikäli niin on niin olisiko viisaampi jo lopettaa.
Minuahan ketjun tässä haarassa syytetty on, etkö sitä huomaa. Vastasin vain kysymyksiin, eikö se yleensä niin mene, tämä keskustelu.
Oletko muuten huomannut, miten viimeaikoina on rekkaantuneiden määrä palstalla vähentynyt aivan oleellisesti ja rekkaamattomat ovat vallanneet nämä sivut.
Ja miksi et vastannut alempaan viestiini; siksi että sinulla tai kenelläkään muullakaan, ei ole mitään näyttöä siitä, että olisin solvannut tai nimitellyt jotakin henkilöä palstalla. Duuma ei ole henkilö, ei edes nimimerkki, joten eiköhän nyt olisi viisainta teilläkin pistää pillit pussiin ja lopettaa. Olette itse sotkeneet omat intressinne, muun muassa tekemällä "puoliustuksen puheenvuoron" tuohon aloitukseeni, jossa en edes ketään syytä. Miksi sellainen viesti tarvitsee puolustuspuheen???
Ei, kyllä nyt on jonkun muun kuin omat pastmani menneet sekaisin. Minä oloen sitäoaitsi lopettanut sen vatvomisen jo aikoja sitten, mutta nämä "muut" eivät ole, koska se tässäkin ketjussa otettiin hyvin pian aloituksen jälkeen esille.
Ja aloitus ei mitenkään koskenut k.o. juttua.
ollut itsekin aikoinaan,joten tarinasi oli aika tuttu.
Kaikkihan me ihmiset erehdytään välillä ja tehdään mokia,jotka jälkeenpäin harmittaa. Mutta onneksi harmittaa,koska sehän vaan on merkki siitä että opittu on läksyt.
Mun mielstä kullekkin on hyvä suoda toinenkin mahdollisuus oikaista töppöilynsä aiheuttamat virheet. Ja osoittaa olevansa kypsempi kokemuksen jälkeen.
Näin jopa kiusaajilleni annoin itse aikoinaan mahdollisuuden ja yksi kiusaajistani oli oma ala-asteen opettaja,jonka myötä muutkin alkoivat henkisen ja fyysisen väkivallan.
Tänä päivänä hän on jo vanha raihnainen mummo,mutta silti auttaisin hänet suojatien yli jos vastaan tulisi,vaikka elin hänen vallassaan useamman vuoden pelossa.Itse ei tarvitse sortua samaan,kiusaaminenhan kertoo omista ongelmista. Jotka sitten heijastuvat muihin tavalla tai toisella.
Omaa pahaa oloa alkaa äkkiä kanavoimaan ihan vääriin suuntiin ja kohdistaa ihan vääriin ihmisiin.Mutta kun sen oivaltaa,voi suuntaa muutta. Onnea uudella paremmalla tielläsi Hatami :)
melkoista nöyryytystä kokeneeni välillä opettajankin toimesta. Silloin sitä ei vain tunnistettu miksikään kiusaamiseksi. Se oli arvovaltaa. Niissä on huima ero.
Mutta toisaalta kun sitä opettajien arvovaltaa ajattelee syvällisemmin, niin se monesti myöskin satutti oppilasta. Joskus jopa fyysisesti, tukistamalla tai retuuttamalla luokasta pihalle, mutta kovin usein psyykkisesti kumminkin, kun joutui luokan edessä tavaamaan sanoja koita ei hallinnut. Tässtä tuli tietenkin naurut päälle koko luokalta, ja ensimmäinen koulukiusaaja oli paljastunut.
Siis opettaja, joka kuitenkin toimi vastuuhenkilönä.
Minun tieni ei sinänsä miksikään ole muuttunut. Käsitin vain jotakin, jota joku toinen ei käsitä koskaan. Mutta hyvä kun edes minä sen ymmärsin.
meilläkin,että opettaja otti tukasta kiinni ja hakkasi karttakepillä pöytään. Saattoipa joskus jäädä sormetkin väliin.
Yleisön eteen ja haukuttiin koko luokan voimin kuinka tyhmä ja osaamaton sitä onkaan.
Opettajani oli vanhan ajan kasvatteja ja kunnioituksenahan se sitä piti,mutta vanhempien puututtua asioihin sai opettaja kenkää koulusta ja joutui psykologin haatatteluun. =) Eli ongelmia sieltä löytikin varmaan paljon..
Se on jo puoli voittoa,kun oivaltaa asioita!Ja sen ettei kostolla saada aikaiseksi kuin ketjureaktio.
katsonkin, että toisaalta se oli luokan opettaja, joka tämän koulukiusaamisen aloitti. Ja hänelle vielä sallittiin se. Ainakin minun aloittessani koulun.
Opettajasta siirryttiin sitten välitunnille ja koululaisiin. Meihin pieniin lapsiin, jotka olivat jo kokoneet opettajan armottoman kurinpidon. Sillä ulkona isommat ottivat sitten oppia opettajasta. Meitä tukisteltiin, potkittiin, tönittiin ja vaikka mitä muuta.
En edelleenkään ihmettele, miksi me voimme niin huonosti. Minun ikäisilläni tuo huonosti vointi on alkanut jo ensimmäisellä luokalla kansakoulussa.
ala-asteella ekasta kolmanteen meni itelläkin opettajan kiusatessa ja mukulat siinä mukana.
Kyllähän tänäkin päivänä koulukiusaamista sattuu ja tapahtuu,siitä vaan pidetään ääntä enemmän ja suhtaudutaan vakavammin asiaan.
Kyllähän sitä itsekin on aikamoisen kuoren varmaan saanut ympärilleen kasvatettua ja puolensa oppinut pitämään,mutta loppujen lopuksi maksaako vaivaa heittäytyä samalle viivalle kiusaajien kanssa.
No,nyt onneksi menneet ovat menneitä ja eletään tätä päivää. Vaikka historia jättää jälkensä,niin jotain hyvääkin varmasti on tarttunut matkaan.
Palstaa en ole kovin aktiivisesti seuraillut,mutta olen havainnut jonkinlaisesta kismasta olleen kyse täällä. mm. säköpostin perään kyselee moni ja erilaiset nimet viuhahtaa näytössä monissa eri aloituksissa.
Toivottavasti se kisma tms. saadaan kuntoon ja erimielisyydet vain omiksi mielipiteiksi.
vaikka välit ovatkin viilenneet siihen pisteeseen, että puhuminen tuskin enää millään tapaa vaikuttaa.
Mutta siihen yhdyn todella mielelläni, että tulevaisuudessa erimielisyydet saataisiin vain mielipide-eroiksi, ja että rekkaamattomatkin tajuaisivat ottaa asiat asioina ja vastaisivat niihin myöskin omalta osaltaan arvokkaan rauhallisesti.
Itse olen oppinut erään tärkeän pointin näillä sivustoilla; kun ennen halusin saada aikaan rekattujen henkilöiden yhdyskunnan tällä palstalla, nyt se on aivan sama kuku milläkin nickillä kirjoittaa. Vai käyttäkö nickiä lainkaan. Minulla ei ole valta siihen ketään pakottaa, tuskin siis kellään toisellakkan.
kun ei se ole sivuston ylläpitäjän vaade rekkautua,niin meitä rekkaamattomia varmasti tulee tänne pitkin poikin. Mutta itse aina kirjoitan samalla nimimerkillä eli omalla etunimelläni. Laiskuutta multa vaan keksiä joku hyvä rekistöröity nimi ja kirjautua aina sisään. =)
Toivotaan et asiat pysyy asiallisina jatkossa ja kaikki kohtelee toisiaan eriävistä mielipiteistä huolimatta ja nimimerkeistä riippumatta tasa-arvoisesti.
Puskajusseja aina varmaan tulee ja menee,mutta kait se on nyky yhteiskunnan henki käyttää ääntään siellä missä sitä kuunnellaan :)Vaikka ääntä käytettäisiinkin vaan pelleilyyn.
samaa sorttia kuin sun,sillä poikkeuksella että hiljaisuuden lisäksi olin vaan erilainen kuin muut,vaihtaessani 5 luokalla koulua oli englannin opettaja sellainen vanha nainen joka mut nähtyään sanoi,että sinä taidatkin olla sellainen varhaiskypsä..no kypsä olin ainakin,puoli vuotta kävin sitä koulua ja jopa koulun pihassa koulupäivinä mua potkittiin niin,että monesti reidessä tai selässä luki adidas tai nike,lenkkarillakin potkaistusta kun jää hyviä mustelmia..
No,minä olin se joka sai lähteä toiseen kouluun,taisin haistattaa kesken koulupäivän toiselle oppilaalle pitkän v =)Koko ala-aste oli yhtä piinaa mutta kiusaajaa musta ei tullut koskaan,päinvastoin.Sen jälkeen olin kolme vuotta,eli ylä-asteen ns sisäoppilaitoksessa,siellä oltiin ystäviä kaikki ja samalla pahimpia vihamiehiä,tunteet tuollaisessa paikassa muutamankymmenen teini-tytön kesken kun kuumenee aika herkästi...varsinkin sen jälkeen kun meitä siunattiin muutamalla pojalla ;)
Koulut tuli käytyä silti,lopulta jopa aika hyvin.Aikanaan olin katkera noista 9 vuodesta,jälkeenpäin varsinkin viimeisistä oon hyvin kiitollinen,silloin sitä,uskokaa tai älkää oppi todella hyvin millaisia ihmiskohtaloita voikaan olla,itse olin sentään ns normiperheestä,avioero sellaisesta mutta kuitenkin,toisin kuin niin moni muu tyttö joilla oli tarinaa jos jonkinlaista,pojistamme puhumattakaan.Olin 16v kun pääsin pois,sen jälkeen olin omillani ja pärjäsin kohtuullisen hyvin.Suuri osa sen ajan kavereistani lähti suoraan nuorisovankilaan,joillain se kierre jatkuu edelleen,tai toisena vaihtoehtona todella monella oli jo 17 vuotiaana ekat tenavat vaikka mitään muuta ei sitten ollutkaan. Sen jälkeen olen aina yrittänyt auttaa jokaista pyytäjää parhaani mukaan,moni sanoo että olen aivan liian kiltti,tiedä sitten siitä.Aina joskus syyllistyn täällä pään aukomiseen,tarpeeksi provosoituna meistä jokainen tekee niin mutta koitetaan jatkaa iloisemmalla mielellä eteenpäin.
kuuluvia kavereita, poika -ja tyttösellaisia, olen myöskin kuullut käyneen nuo laitapuolen ongelmat lävitse. Luojalle kiitos, minun tappeluni loppui siihen viimeiseen jo kouluikäisenä. Ei ole tarvinnut sitä kalteri-ikkunaa katsella kuin ulkopuolelta.
Tunnen myöskin erään naisen, minun ikäiseni, jolle kävi juuri niinkuin kerroit niistä muutamasta lapsen saaneesta teini-ikäisestä äidistä. Millään ei ollut silloin väliä, ei suojauksilla, ei millään. 25-vuotiaana hänellä oli jo neljä lasta. Ensimmäinen syntyi tytön ollessa se 17v.
Hän oli kiusattu toisella tavalla. Hänen tyhmyyttään käytettiin hyväksi, joka on kiusaamisen pahin muoto.
ystävillä oli kolme-viisi lasta siinä vaiheessa kun mulle 22 vuotiaana syntyi eka.Ei ole onneksi kalteriikkunat kutsuneet muakaan,mutta todella monia sen ajan kavereita,kyllä sääliksi(kin)kävi kun vankiloista ympäri suomea tuli kirjeitä.
oltiin Justiinan kanssa ensimmäisen poikavauvan putkahdettua maailmaanItse en muista tapauksesta mitään, olin näet toisessa huoneessa paareilla tajuttomana.
pyörryitkö synnytyksessä.
Vai miksi olit taju kankaalla.
Justiina jo kerkesi sanomaan kätilölle että viekää tuo ukko kuuseen täältä. Hän ei enää jaksa siitä huolehtia kun on näitä omiakin murheita.
Samalla alkoivat työntöpoltot ja syynytys käynnistyi. Minua ei keritty enää paimentamaan joten jäin kauhuissani seuraamaan tilannetta.
Lopulta heräsin paareilla toisessa huoneessa, oli kai lääkärin vastaanottotila, ja hoitja kertoi että sekä lapsi että äiti voivat hyvin.
No nyt ymmärrän, mitä tarkoittaa sanonta " koville ottaa, kun uros poikii".
Pittääpä informoija tuota meijän ukkoa.
Olis se sille liian kova paikka.
Pyörtyy synnytyssalissa.
ja kiitän luojaani etten ole nainen.
joka aina rohkaisi meitä että "ei ne rokotukset missään tunnu"...sitten se joutui verikokeeseen ja pyörtyi just kun näki piikin,kertoi sitten ettei ole koskaan onnistunut olemaan pyörtymättä kun on rokotettu tai näytteitä otettu,noi on noi miehet vähän heikkoa tekoa ;)
omankin ukkoni kanssa. Jos se päivä joskus viellä koittaa,että mekin saadaan se kauan odotettu lapsi aikaiseksi,niin taitaa isäntä jäädä käytävälle huilimaan.
Siis olin viellä hetki sitten onnellisesti raskaana,mutta keskiviikkona alkoikin sitten rajujen kipujen kera tulla verta aika reippasti. uhkaava keskenmeno lukee diagnoosissa,mutta luulen kyllä et se on menoa eikä nokitusta tälläkin kertaa.
Siitä jo päättelen,ettei tuo minun mieheni tulisi kestämään synnytystä kun pyyhki tuskan hikeä otsaltaan jo katsellessaan minun irvistelyä kovassa vatsakivussa.
Hatamilla meni sitten synnytys ihan ohi "suun" huilaillessa paareilla ;) ehkä se oli parempi kuitenkin,ettei emäntää häirinnyt sängyn reunalla kalpeana nuokkuva miehensä ;)
tehnyt huonoa veren näkeminen. Ajoin kaksikymppisenä ambulanssia ja luulinkin, ettei minua saa mikään tolaltani.
No, se synnystys oman vaimoni kohdalla sai.
siitä keskenmenostasi. Se on yksi niistä raskaimmista menetyksistä, varsinkin kun niitä tulee vielä peräperään toinen ja kolmaskin. Luulisi sitä siinä vaiheessa, että tätä luomakuntaa ja sen oletettua rakentajaa rupeaa katsomaan hitaasti.
Toivon kuitenkin sydämestäni, että teillekin sitten seuraavalla kertaa onnistuu ja saatte sen kaipaamanne ja ansaitsemanne lapsen.
Mutta jätä todellakin isä katsomoon. Voin sanoa ihan naama peruslukemilla, ei ole miehen paikka siellä. Vaikka moni vaimo niin toivookin.
osanotostasi ja hyvästä neuvostasi :)
Kyllä tähän jotenkin osasi kuitenkin varautuakin,kun alkuraskauksissa on aina niin paljon riskejä ja vielläpä nämä pistoshoidoilla aikaan saadut raskaudet ovat oma jännittävä lisänsä tähän touhuun.
Kait sitä on jollakin tapaa karaistunut monissa liemissä killuttuaan ja tähänkin asiaan koitetaan suhtautua huonona onnena. Ja toivotaa,että toisen kerran sitten parempi lykky =)
Tokihan sitä mieluummin olisi edelleen huoletta raskaana ja suunnittelisi lastenhuonetta yms. Mutta taisin aikoja sitten jo päättää etten ala vouhottamaan ennen kuin asiasta aletaan olla enemmän varma kuin epävarma.
Saatan olla kylmänkin realistinen ja jopa vaikuttaa tunne vajaalta ihmiseltä,mutta todellisuudessa kaikki tämä neutraalisuus on vain aikaisempien kipeiden kokemusten myötä jalostunutta itsensä suojelua.
Onneksi on eläimiä ja hyvä mies rinnalla jakamassa ilot ja surut,niin niistä selviää huomattavasti helpommin.Ja muita ymmärtäväisiä ihmisiä mm. täällä netissä.
itsensä viime vuonna jättäytymällä junan alle..kukaan muu ei tainnut keksiä,että todennäköisesti keskenmenot masensivat häntä liian paljon,muistaakseni niitä oli 5 kpl parin vuoden aikana,tyttö oli 24v,juuri mennyt naimisiin,rakensivat omaa taloa =(
Pahoitteluni myös sulle jaana,toivotaan että se siitä valkenee,on kuitenkin aika yleistä saada jopa muutama keskenmeno elämässään.Mullakin eka kerta meni niin.
kerta se on ensimmäinenkin =)
kun kerran elämä ei jatku, kuolkoon se sitten lopullisesti.
Ei voi kuin sääliä näitä ihmiskohtaloita. Mietityttää vain, että eikö apu tavoita näitä henkilöitä ajoissa vai eivätkö he edes saa mitään apua.
sellainen ulospäin reipas,ei paljoa valitellut,mutta tuo keskenmenojen koskettavuus kävi joskus kahdenkeskisissä keskusteluissa hyvin ilmi,samoin juuri se pelko ettei saisi koskaan lapsia,se kai oli liikaa?
yhdentekeväkin asia saattaa naiselle olla täysin erilainen. Me emme koskaan voi tietää toisen ajatusmaailmaa kokonaisuudessaan.
eri sukupuolille samanlaisia,ehkäpä siihenkin on tarkoitus,itseasiassa olen joskus sen "tarkoituksen"koskevan tutkimuksen lukenut,oli järkeenkäypä mutta liian pitkä kirjoitettavaksi tähän =)
naisen eriskummallisesta mielenlaadusta laitan tähän vielä ylös.
Oli häät kesäkuussa juhannuksena vuonna -75 tai jotain. Vihkimisen jälkeen siirryttiin juhlapaikkaan ja kaikki meni normaalin kaavan mukaan. Syötiin ja juotiin ja aloitettiin tanssit.
Hetken kuluttua juhlaväki alkoi kaivata morsianta. Mieskään ei tiennyt mihinkä morsmaikku oli mennyt. Kun häntä ei lopulta löydetty normaalilla etsimisellä, paikalle hälytettiin poliisi. Väki luuli että nainen olisi hukkunut läheiseen järveen.
Laajamittainen etsintä tuotti lopulta tulosta illan vaihtuessa yöksi. Nainen löytyi hirttäytyneenä puolen kilometrin päässä juhlapaikasta. Tapaukseen ei liityynyt tutkimusten mukaan rikosta.
Mikä saa morsiammen tappamaan itsensä hääpäivän iltana, sitä ei koskaan "kai" saatu tietää.
asia,siis naimisiin meno kaikkine velvollisuuksineen saattoi aiheuttaa liikaa paineita,toiset taas eivät osaa käsitellä niitä vaan haluavat olla täydellisiä ja jos eivät voi niin? =(Ikävä tapaus todella.
onneksi en ole noin pahassa jamassa. Tosi kurjaa,että joku masentuu noin paljon vastoinkäymisistä. =( Olisi varmaan kuitenkin ollut viellä monta hyvää asiaa elämässä,vaikka keskenmenot masensivatkin.
Itse ainakin olen mieheni kanssa asiaa ajatellut silleen,et me kokeillaan nyt näitä lapsettomuushoitoja kun muuten ei ainakaan tärppää. Se on jo lääkärin taholta selväksi tehty,mutta lopetetaan hyvillä mielin sitten jos todella ei hoidotkaan auta ja lääkäri katsoo yrittämisen menevän jo epätoivoiseksi pakoksi.
Elämää lapsettomana on jo tottunut vuosien varrella,joten itselle sekään ei olisi mahdotonta ollenkaan. Miehelleni tämä asia on uusi ja hän suhtautuu ainakin toistaiseksi ihan optimistisesti. Myös ajatukseen ettei lapsia tulekkaan. Mä koitan olla tyytyväinen kaikkeen siihen mitä mulla jo on ja koitan ajatella,että se mitä mulla ei ole en voi sitä menettääkään.
Eli löytää kaikesta mahdollisimman monta valoisaa puolta kumoamaan niitä varjoja.
Eka keskenmeno oli kamala paikka,varmaan vuoden verran olin ihan herkkis aina kun näinkin odottavia äitejä tai vanhempia jotka puhuivat lapsistaan herkeämättä.Sitten viellä olin töissä päiväkodissa. Itkin useaan otteeseen vessassa kohtaloani ja sitä,että lääkärit olivat tuominneet minut lapsettomaksi naiseksi ehkä lopuksi ikää.
9 vuoden aikana asiaan on kuitenkin ehtinyt jo tottua ja mukautua. Mutta katsellaan taas eteenpäin ja toivotaan parasta :)
kertakaikkiaan kauhea tapaus! Itse menin naimisiin viime kesänä ja olin onneni kukkuloilla. Ihan selkäpiitä karmii ajatella,että hirteen menisi hääpäivänään =(Tai ylipäänsä ollenkaan.
myös minulta. on se todella vaikeaa kun todella lasta toivoo ja jo melkein onnistuukin. olen myös saanut keskenmenon neljännellä kuukaudella ja odotin silloin toivottua tyttölasta. (minulla on kaksi poikaa). oli vaikea elämäntilanne muuten koska olimme jo juuri eronneet.
kuitenkin iloitsin niin paljon siitä tulevasta lapsesta. menetys koski paljon.
maailmassa on kuitenkin niin paljon lapsia joilla ei ole isää eikä äitiä. adoptio on myöskin vaihtoehto.
siinä tapauksessa. Aivan kuin morsian olisi vasta vihittyään tajunnut, ettei se olekaan hänen elämänsä.
En voi käsittää mikä saa ihmisen tekemään noin peruuttamattoman päätöksen.
sulla on raskaus ollut jo niin pitkälläkin. Olen tosi pahoillani sun kokemuksesta. Olen juuri ehtinyt ajatella,että parempi näin alussa kun jo sitten pidemmällä kun lapseen on ehtinyt jo kiintyä ja sydämen sykkeen kuulemaan ja kasvamaan siihen tulevaan lapseensa kiinni.Sitten sulla viellä erokin siinä samassa syssyssä. Voi majorica olet saanut sinäkin kokea kovia kolhuja:(
Ihan hirveetä todellakin majorica,nyt kyllä pääsi itku ei voi mitään. Tuntuu niin pahalle kaikkien keskenmenon kokeneiden puolesta,mutta erityisen pahalta tuntuu niiden vanhempien puolesta joilla raskaus on päätynyt jo noin pitkällä tai lapsen synnyttyä menettäneet rakkaansa.
Iso halaus sulle siitä huolimatta vaikka aikaakin olisi mennyt,samoin kaikille muillekkin äideille ja isille joilla tämä kokemus ollut elämässä mukana.
ja jätä se "vaan" pois siitä nimimerkistä. kiitos sinulle lämpimistä sanoistasi.
kerkesin pari kuukautta suunnitella kehdon maalamista vaaleanpunaiseksi ja mekkoja suunnitella. niin vaan ei sitten käynyt :(
mutta kyllä hän tuossa vierellä kasvaa ja käy joskus äitiä halimassa ruusukukallisessa mekossaan ja vaaleissa kiharoissaan. palaa sitten sinne pilvien päälle äitiä oottamaan. siellä on kyllä pappa ja monta muuta huolta pitämässä ja koirienkin kanssa saa leikkiä odotellessa.
minun hyvän ystävän lapsi oli noin kolme kk. kun kuoli kätkyekuolemaan. hän sai kaksi lasta sen jälkeen mutta ei toipunut koskaan. lopuksi hän valitsi tien taivaaseen tekemällä itsemurhan.
jälkeen jäi kaksi lasta äitiänsä kaipaamaan. se on julmaa, todella julmaa.
sinulle toivon kaikkea parasta elämässä. oletko koskaan harkinnut sitä adoptiota? saisi joku lapsi ihanan äidin ja turvallisen kodin.
mutta hyvin varovaisesti viellä tässä vaiheessa. Miehelleni se tuntuu kaukaiselta ajatukselta. Miehille voi olla vaativampi paikka ajatella jonkun toisen lasta rakkaana ja omanaan.
Ehkä ajan myötä ajatukseen kasvaa. Luulen,että asiaa aletaan tosissaan miettimään jos käy tosiaan,niin ettei omia lapsia tule yrityksistä huolimatta.
Lääkärit lohduttelivat mua näiden vuotojenkin yhteydessä,että teille hoidot antavat vastetta ja mahdollisuudet saada oma lapsi on 90 % luokkaa hoitojen avulla.
Siksi tässä viellä luodaan toivovat katseet tulevaisuuteen.
Voi että miten mua riipaisee ajatella minkä surutyön olet joutunut läpi käymään =C Onneksi ajattelet teidän kohtaavan viellä ja silloin voitte olla yhdessä siellä missä aika ei erota ketään.
Minäkin usein mietin,että vielläkö tavataan jo pois nukkuneiden sukulaisteni kanssa ja mahdollisten lemmikkieni kanssa. Jotenkin itse haluaisin uskoa uudelleen syntymään.Että sielu ei katoa mihinkään pois,vaikka ruumis maatuu pois. Toisen kuoleman myötä joku saa elämän.
En tiedä onko ihan hupsuja ajatuksia,mutta jotain lohtua niistä kuitenkin saan.Mummoni kuoli vasta noin 2 kuukautta sitten ja heti sen perään n.kuukauden päästä huomasin olevani raskaana. Sitäkin mietin,kun eräs työkaverini sanoi mummoni kuoltua,että kohta sinä tulet raskaaksi. Mummosi teki tilaa uudelle elämälle.
että oot sentäs jotaki oppinut näissä mittelöissä. Vaikka onki huonosti kohdeltu ei kaikkia vastaan sentään voi taistella. Mutta parempaa tulevaisuutta. Katellaan ens syksynä hallilla joko meistä on voittajiks.
Terveisin, tapparan miäs.
Siellä nähdään sitten ja kannustetaan tamperelaisjoukkue taas sinne kulta kantaan.
Niin, olin koulussa se neutraali, sekä kiusattujen,ja kiusaajien kaveri. Ei totisesti ollut helppoa,jouduin napit vastakkain opettajien kanssa, hehän siihen aikaan olivat myös kiusaajia..tavallaan asettuivat mielellään kiusaajien puolelle (jotka olivat usein ns. paremmista perheistä)
Työ-elämässä jatkuu sama linja...yritän olla hyvä työkaveri kummankin osapuolen kanssa....ja olen valitusten ja juorujen hiljainen kuuntelija.
Vahvemmat jyrää heikompia joka paikassa...ole siinä sitten tasapuolisesti ymmärtäväinen!
vaikea paikka. Ottamatta osaa kumpaankaan suuntaan, voi äkkiä tulla kaikkien pieksemäksi. Näin käy usein ainakin poikien kohdalla.
Työelämä taas ei neutraalia tilaa mielestäni edes salli. Sinun on valittava puolesi jo pelkästään liittokohtaisten taistelujenkin takia. Mutta hyvä on jos pystyt pitämään puolesi ilman puolta. Sehän kaikkein paras ratkaisu olisi. Siis se, ettei olisi mitään yhtä tai toista puolta.
peliä harrastetaan ja kuppikuntia syntyy ainakin oman kokemukseni mukaan naisvaltaisissa paikoissa.
Itse koitan niihin kuppikuntiin olla sekaantumatta,mutta kyllä se pahalta tuntuu kun joku työkaveri tulee korvaan suputtamaan pahaa toisesta. Aikaisemmin vaan nyökyttelin ja sanoin,niin en tiedä. nyt olen jo alkanut sanomaan mene kertomaan sille itelle,mä en tota kommentoi.
Sitten päädyn itsekin sinne haukuttavien listalle:/ Mutta samapa se kunhan työt sujuu ja asiakkaat ovat perheineen tyytyväisiä sekä pomo tykkää työjäljestä.
Kiva mennä joskus johku huoneeseen kun joku juoruileva pari siellä menee heti hiljaiseksi ja naamat muikeena kattelee ohitsesi.
Puun ja kuoren välissä on iljettävää olla,tiedän kokemuskesta Karin1 miltä susta mahtaa tuntua.
sitä koulukiusausta oli paljonkin kun itse kävin koulua. minua ei kamalasti kiusattu kun en vissiin ollut niin kiitettävä kohde sille. oli paljon ns. ryhmiä (jengejä) joihin kuuluttiin. minä kun vaan en koskaan kuulunut niihin. omasta tahdostani kuitenkin.
jotkut opettajat on kyllä jäänyt mieleen jotka myös haukkuivat minua ja muitakin "tyhmäksi" jne.
itse en ole kiusaukseen koskaan syyllistynyt. myöskin yhdellä työpaikalla oli aivan kamalaa ihmisten psyykkistä terrorisointia sekä työkavereilta että myös pomolta että vieläkin hirvittää. niin monet siinä työpaikassa voivat niin huonosti ja sairaslomiakin oli monilla useasti. itsekkin olin pariin otteeseen poissa jonkun viikon. niinkuin koirillakin niin ihmisetkin (lauma vrt. työyhteisö) tarvitsevat sen vahvan johtajan.
nyt itse johtajana en siedä minkäänlaista mollaamista työpaikalla. ei sitä kyllä ole esiintynytkään missään muodossa.
muutenkaan en siedä rasismia, enkä minkäänlaista toisten sortamista.
niin helppoa siellä työyhteisössäkään. Itse huomasin juuri niiden poissaolojen vain lisäävän sitä kiusaamista.
Jos joku henkilö oli paljon poissa työstään, häntä ruvettiin heti kohta teitittelemään tms. No se vain lisäsi niitä poissaoloja ja kirre oli valmis.
kun itsekin olen paljon sairastellut ja on tullut poissaoloja. Kipu kroonikkona ei myöskään oteta kovin vakavasti,kun kelläpä voisi aina olla kipuja.
Niinpä niin. Ymmärrän että toisen poissaolot rasittavat muita työntekijöitä,mutta kukaan ei tahdo muistaa et se sairastavakin osapuoli kärsii paitsi sairauksistaan myös niistä työstään poissaoloista henkisesti.
että varsinkin äidit tuntevat kamalaa syyllisyyttä että joutuvat jäämään kotiin sairaitten lasten kanssa. niin olen itsekkin tehnyt. mutta eihän sille tosiaankaan mitään voi jos sairastaa.
minä olen joskus vienyt kukkia ja karkkia joillekkin äideille jotka sairasta lasta hoitaa kotona. olen käynyt myös apteekissa lääkkeitä hakemassa kun on ollut mahdollista.
kun työntekijät voivat hyvin niin he tekevät myös työnsä hyvin.
samoja asioita viimeaikoina miettineenä olen tullut tulokseen että olen Robin Hood eli kiusasin vahvempia ja puolustelin heikompia.
Eli ala-asteella kun jotkut kiusasivat mua henkisesti niin jätin asian vain muistiin. Viidennellä kun ensimmäisen ja viimeisen kerran muhun käytiin käsiksi niin annoin tuolle hepulle köniin. Sen jälkeen kukaan ei uskaltanut ryppyillä kun olin pistänyt koulun koviksen kuriin.
Ala-asteella en muistaakseni kiusannut muita.
Yläasteella olin vanhempien kovisten kaveri eli mulla ei ollut mitään hätää paitsi niiden muutaman hyypiön kanssa jotka harjoittivat jo ala-asteella mun pilkkaamista. Kasilla kun muut ikäiseni kiusasivat heikompiaan niin mä kiusasin koviksia. Tuosta mun maine ilmeisesti kasvoi kun aina jos jotakin heikompaa oli kiusattu niin vanhempiini otettiin yhteyttä ja käskettiin mun olla kajoamatta jo kiusattuun heikkoon yksilöön. Mä olin aina ihmeissäni että miten liityn tähänkin kiusaamis tapaukseen. Eli oli vähän niinku pakko katsoa perään että muut antaa heikompien olla kun mä oisin kummiskin saanut syyt niskoille.
Amiksessa sitten näytin noille jotka olivat harjoittaneet mua kohti henkistä väkivaltaa koko peruskoulun. Se on vieläkin kovapala niille.
melkoisen paha paikka jos syytettiin jo siitäkin, mitä et ollut tehnyt.
Pistää varmaan miettimään tuollainen, enkä yhtään ihmette että kostit asiat myöhemmin. Olisin itse tehnyt tasan tarkkaan samoin. Ja toisaalta se oli hienoakin että pidit heikompien puolia, vaikkakin se toisaalta olikin pakon sanelemaa.
Mutta kaiken kaikkiaan melkoinen tarina.
No tuo lapsuus/nuoruus on lujittanut mut. Monet ovat sanoneet että musta huokuu jotain erikoista ettei tee mieli sörkkiä ampiaispesää vaikka olen rauhaa rakastava köriläs. Itsesuojelu vaistoakaan ei ilmeisesti ole kun lempi pipo on tekstillä "et uskalla" ja nytkin t-paidassa lukee "väkivalta lopettaa v.....n" 6päivää vanha exä sanoi mua aikoinaan enkelikseen ja katkeruuden hälvennettyä kutsui mua suojelus enkelikseen koska olin saanut hänet huomaamaan elämän ihanuuden. Eli olin nuoruudessa ristiriitainen persoona ja ilmeisesti olen edelleenkin. Siis erilainen kiusaaja joka puolusti heikompiaan.
Mä oon muuten edelleenkin ensimmäinen epäilty jos sattuu jotain erikoista. Oli se sitten piimää työkaverin kahvimaito purkissa tai lapsuuden maisemissa elävissä legendoissa=) Legendoista en sano mitään mutta käytännön pilat on parhaimpia kunhan ne on harmittomia.
pieni poika, joka aloitti 1980-luvulla koulutiensä.
Ystäviä hän ei juuri saanut, mutta ei häntä kiusattukaan. Kunnes sitten viidennen luokan alkaessa pojan luokalle tuli kaksi uutta poikaa, jotka ottivat pienen ja lihavan pojan silmätikukseen. Poikaa kiusattiin henkisesti ja fyysisesti ja seuraavat kaksi vuotta olivat täyttä helvettiä. Pojalla ei ollut ystäviä koulussa, eikä juuri kotipihallakaan löytynyt kavereita. Pojan ainoiksi tosi ystäviksi jäivät koirat, joita poika rakasti ja jotka rakastivat poikaa koko sydämestään.
Sitten peruskoulun ala-aste päättyi ja poika päätti hakeutua Tampereen classilliselle yläasteelle, jotta hän pääsisi kiusaajistaan eroon. Poika pääsi kyseiseen kouluun ja kuvitteli, että nyt kaikki on ohi, sillä hän ei tiennyt, että todellinen helvetti oli vasta alkamassa. toisen pojan veli niistä, jotka kiusasivat häntä ala-asteella, opiskeli kyseisessä koulussa.
Pian tuo veli ja hänen ystävänsä aloittivat todellisen kiusaamisen ja poika alkoi pelätä kouluun menoa. Poika kertoi asiasta opettajalleen, joka sanoi, ettei se niin vakavaa ole, aina nuorempia kiusataan, se vain karaisee. Poika ei lopulta enää mennyt kouluun, sillä hän pelkäsi sitä suunnatonta henkistä ja fyysistä kipua, jota jokainen koulupäivä toi tullessaan.
Niinpä pojasta tuli lintsari, asiaa alettiin käsittelemään koulun rehtorin ja kurattorin voimin, puhutteluun kutsuttiin poika vanhempineen, tosin vain pojan äiti pääsi paikalle, koska pojan isä oli jo silloin hyvin sairas. Koulu haastatteli myös kiusaajia ja heidän vanhempiaan. Lopulta päädyttiin lopputulokseen, että poika ei ole kykenevä normaaliin koulunkäyntiin, hänet passitettiin nuorisopsykiatrille ja hänen koulunkäyntinsä siirrettiin sairaalakouluun, jossa hän kävi päivisin Pitkäniemen psykiatrisessa sairaalassa. Pojasta ei löydetty mitään psykiatrista vikaa, vaan hänet todettiin täysin terveeksi. Tosin hän oli muuttunut saamansa kohtelun seurauksena hyvin ujoksi ja pelokkaaksi.
Niinpä päätettiin, että pojan on parempi käydä koulunsa sairaalakoulussa pienessä ryhmässä, samalla kun pojan kiusaajat jatkoivat normaalia koulunkäyntiä.
Poika kävi koulunsa loppuun, hänestä kasvoi mies, edelleen ujo ja arka, mutta enää häntä ei kiusattu. Lopulta poika alkoi päästä irti vanhoista muistoistaan sen verran, että hänelläkin alkoi olla sosiaalista elämää. Hän huomasi, ettei hän olekkaan kaikkeen syyllinen, vaikka koululaitos häntä rankaisikin. Poika alkoi saada koira ystäviensä lisäksi myös oikeita ihmisystäviä, jotka pitivät hänestä eivätkä kiusanneet eivätkä satuttaneet. Lopulta poika löysi ihanan tytön, hän muutti tytön luo, kauas vanhalta asuinalueeltaa Tampereelta ja aloitti uuden elämän. Nyt poika on naimisissa ja tietysti hänellä on myös koira. Poika voi hyvin, eivätkä vanhat muistot enää vaivaa häntä. Äskettäin hän luki lehdestä, että toinen niistä pojista jotka hänen kiusaamisensa aloittivat, oli tuomittu isäpuolensa murhasta 11-vuoden vankeuteen.
Ja kuten Tapio Rautavaara sanoisi: Tämä tarina on tosi.
Mutta kuten taas huomataan,aurinko paistaa risukasaankin,joskus täytyy vaan jaksaa odottaa.
Tuollasilla ihmisillä jotka kiusaa, on taipumus pilata itse oma elämänsä.
Hienosti olet selvinnyt, onnea siitä!
mutta onneksi loppu oli onnellinen.
Tuohon en oikein osaa sanoa enää mitään. Ainoa mikä tässä tulee mieleen se mitä itsekin olet varmaan moneen kertaan miettinyt: miksi sinua rangaistiin siitä että jouduit toisten kiusaamaksi.
Niinhän se menee tänäkin päivänä. Kiusattu saa vaihtaa paikkaa, kiusatut voivat jäädä kiusaamaan muita.
Onneksi olet pystynyt aloittamaan elämän ikään kuin alusta ja saamaan ystäviä muualta ja sen tarpeellisen, ihmisläheisen tukihenkilön, eli oman vaimon.
Miksiköhän minä sinusta puhuin??? Sinähän kerroit tarinan pienestä pojasta.
Anteeksi jos kyseessä oli joku toinen. Mutta kamalat ajat olivat hänelläkin silloin 80-luvulla.
mutta onneksi kaikki kääntyi parhain päin ja se ihana tyttökin sieltä löytyi vierelle kulkemaan ja koira jonka seurasta nauttia iloisin mielin =)
Sille pojalle näytti elämä ruman naamansa,mutta onneksi ruman naaman syrjäytti rakkaus ja parempi tulevaisuus. Ja nyt sille pojalle toivotan vain kaikkea hyvää elämän matkalle :)
Sokeutui toisesta silmästään..
tulee mieleeni tästä kertomuksesta. Joskus muistan itsekin toivoneeni, että tulisi nyt joku, joka tekisi niille kiusaajille oikein todella pahaa. Se kun tulee väkisikin mieleen silloin, kun itse ei enää pysty itseään auttamaan.
Keskusteltiin ja ehdotin jos voisi jäädä eläkkeelle koska mielestäni hänen ammatissaan tarvitaan tarkkaa näköä ja tultiin siihen tulokseen että on jo varmaan työnsä tehnyt ja seuraavat saavat jatkaa jos löytyy jatkajia tähän työtehtävään.
työkaveri vai mikä suhde teillä oli???
Käsitin että sanoit kiusaajasi sokeutuneen.
kuulin tänään sellasen jutun että nuoret ryösti ja hakkasikin yhden vanhemman miehen(tunnen siis kyseisen miehen).viikko sen jälkeen yksi näistä nuorista kuoli huumeiden yliannostukseen. mahtoikohan ryöstetyillä rahoilla sitä ainetta ostaa.
ja paha sai palkkansa tässäkin tapauksessa.
unohtui että olet sympaattinen ihminen. osaat nähdä itsesi ihmisenä jolla on vikoja ja puutteita. olet tehnyt erehdyksiä ja oppinut niistä. se on hieno ominaisuus ihmisessä.
jotkut ihmiset ne vaan porhaltaa eteenpäin elämässä ja polkien toiset alleen loistaessa omassa erinomaisuudessa. mutta he yleensä kuolevatkin yksikseen ilman lämmintä kättä kädessä pitämässä.
tämä se oikea luonteeni on. Tuossa vain menneinä päivinä olen kadottanut ihmisyyteni, tunteeni ja elämänhaluni.
Onneksi voitin tämän kamppailun ja sain arvokkuuteni takaisin. Kiusaajana en viihtynytkään, se ei ollut minun roolini.
nyt on puhe?
En hetkeen ole täällä käynyt lukemassa.
koulusta lähtien. Siitä tässä noin periaatteessa on kysymys, ja niistä seurauksista, mitä moinen kohtalo on kullakin saanut aikaan.
Kuten aloituksessa kerroin, meissä on normaalisti aina joko kiusaajia tai kiusattuja. Näistäkin kommenteista se on varmasti tullut julki.
jotenkin epänormaali koska en ole kumpaakaan ollut ikinä.
ja mikä sen parenpi. Mutta kuten tälläkin palstalla on nähty, ne jotka ovat kiusanneet ennenkin, jatkavat sitä sitten näillä foorumeillakin.
Huomaahan sen jo tekstistäsi, että et lähtenyt heti hyökkäämään kimppuun, mitä moni tekee kun huomaa että puhutaan jossakin asiaakin. Se on pakko saada sekaisin, se ketju, ja mikä siihen on parenpi keino kuin hyökkäys.
Sinä kysyit rauhallisesti, missä mennään, ja annoit rehellisen vastauksen kommenttiini. Jo se on harvinaista nykypäivänä.
että ihminen on hairahtavainen. myönnän itsekkin olevani. viisas ihminen hakee totuutta koko elämänsä. (minä luen Buddhan -oppia). joka päivä viisastu pikkusen. joskus saattaa tulla takapakkia mutta sitten taas jaksaa ottaa asioista kiinni ja taistella.
tsemppiä sulle ja meille muillekkin.
mutta Buddhaan en siirry. Tämä nykyinen kristinusko sopii minulle aivan hyvin, vaikka senkin kanssa on väliin ollut miettimistä.
siirtyä mihinkään mutta lukemista kannatan.
Buddha oli viisas mies. sitäpaitsi ei Buddhan-oppi ole edes uskonto oikeastaan. olen varma että saisit paljon ajatuksia.
Olen minä kersana ollut. En varsinaisesti kiusattu, haukuttu kylläkin ulkonäöstä...ihan niinkuin täälläkin on tehty. En liioin ole niihin kiusaajiinkaan milloinkaan lukeutunut, mutta pienempiä ja heikompia olen aina puolustellut jopa niin, että kun yksi liikaa alkoi soittamaan suutaan vanhemmalleen, niin minä körmyytin raasuun sitte niin kunnolla, että hyvin pitkään vaihtoi tien toiselle puolelle, kun näki mun olevan tulossa vastaan. Vaan siihen jäi sen likan suunsoitot.
Pihassamme asui enempi poikia kuin tyttöjä ja niin sitten tuli poikien krouveja leikkejä leikittyä enempi kuin tytön oletettiin leikkivän.
Seuraani ei koskaan silloinkaan karsastettu, vaan päinvastoin seuraani hakeuduttiin...olin kuulemma mahtava "jätkä" ;).
Olen kersasta lähtien sanonut sen mitä ajattelen ja olen tehnyt sen suoraa päin asianomaisen naamaa. En ole milloinkaan voinut sietää selkäänpuukottamista ja jos joku joskus yrittikin jotain moista, niin se loppui kyllä hyvin lyhyeen.
Yhä edelleenkin teen aivan samoin ja siitähän eivät kaikki pidä, mutta sillehän minä taas en voi yhtään mitään.
Kiusaamisesta ei viimemetreillä hyödy kukaan ja kaikkein vähiten se pääpiru. Aina jossain elämän vaiheessa tulee eteen tilanne, jossa kiusaajakin herää tähän oikeaan todellisuuteen...ja ehkäpä saattaa jopa tarvita sen kiusauskohteensa apuakin...
tunsin itsekin sellaisen poikatytön ja samoin kuin sinäkin kerroit, siitä sanottiin usein että on ihan hyvä jätkä.
Kävin sen kanssa ampumaradalla; vieläkin ottaa kupoliin, kun en ikinä sitä voittanut. Siis en kertaakaan. Meillä oli molemmilla samallaiset pistoolit, ja kuuluttiin samaan seuraan. Odotin joskus enemmän meidän suhteemme, mutta tiemme erkanivat, kun hänen perheensä muutti toiseen kaupunkiin.
Kiusaamisesta ei todellakaan ole hyötyä kenellekään, ei edes sille kiusaajalle.
olet kyllä täällä palstalla ainakin sanomaan takaisin ja hyökkäämäänkin.
sinun ulkonäöstä en tiedä yhtään mitään. ulkonäkö ei sinäänsä minua kiinnosta. ihmisillä saatta olla "hymyilevät silmät taikka suu". en koskaan sinua ole haukkunut millään tavalla. kerran kyllä alennuin tekemään niitä "valenikkejä" mutta niilläkin oli tarkoitus. ehkä et sitä tarkoitusta ymmärtänyt silloin ja ehkä et vieläkään. anteeksikin olen pyytänyt varmaan monesti.
kiusaamisesta ei todellakaan hyödy kukaan. kuinka on sinun laitasi? miksi kuitenkin aina jaksat ilkeillä ihmisille?
niin metsä vastaa kuin sinne huudetan.
sinä et tosiaankaan ole ainut ihminen joilla on sairauksia/vaikeuksia.
sinulla on se luonto lähellä ja koirat. kaikilla ei ole edes sitä!
sinun luontokuvaukset on aivan ihania. varsinkin ne pilvet ja auringonlaskut.
hyvää vappua sinulle.
lätiset...???
*miksi kuitenkin aina jaksat ilkeillä ihmisille?
niin metsä vastaa kuin sinne huudetan.* Kerrohan nyt tuon se ihan oikea tarkoitus, sillä kun minä tosiaankin sanon suoraan KAIKEN MITÄ AJATTELEN ja IHAN KAIKILLE, niin onko se oikeasti sun mielestä ilkeilyä???
Aivan siis käsittämätöntä, sillä mun mielestä huomattavasti isompi ilkeily oli se, mitä sinä itse teit...en KOSKAAN MILLOINKAAN alentuisi itse vastaavaan!!!!
Ja kyllä, minä olen minä, en mikään keinoihminen, en keinohymyilijä, enkä liioin kenenkään ahterinnuolija. Minusta joko pidetään tai sitten ei...so what!!
Niin ja mulle on aivan yks hailee, mitä joku mun ulkonäöstäni täällä marisee, sillä se ei tee kesää ei talvee...mulla on elämä ihan mallillaan, on hyvä mies rinnalla ja poika perheineen...niin ja tuo äiti, jonka omaishoitajan toimin.
Niin, minä pyydän anteeksi silloin jos siihen on todellista aihetta ja myös tarkoitan sitä, sillä en huvikseni huuliani heiluttele...en ole tehnyt sitä milloinkaan, enkä edes aio sitä opetella!!!
PS. majorica...ne videot ei liity tähän aiheeseen mitenkään!!!
"lätise" ei ole minulle tuttu.
ja se on ihan totta että sinä et sanoja säästele. anna palaa vaan. minä en ota itseeni ollenkaan. jotkut saattaa kyllä tehdä.
niinkuin jo aikaisemmin kerroin niin sillä asialla oli tarkoitus vaikkakaan sitä et ymmärtänyt. etkä varmasti teekkään koska sinulla ei ole siihen halua. niinkuin varmasti muistat niin kuitenkin heti jälkeen kirjoitin sen että se olin minä joka ne viestit olin kirjoittanut.olisin voinut sen jättää tekemättä.
uskon että sinulla on ihan kiva elämä mutta kuitenkaan en voi ymmärtää sinun aika ilkeitä kommentteja/ sanoja toisille. mutta tosiaankin sehän on sinun elämääsi. suon onnen ihan kaikille. pääasia että itsellä on hyvä omatunto ja kokee tekevänsä oikein.
ja ne sinun videot on tosiaankin ihania ja tosiaankaan ei liity tähän.
voi voi sentään, täällä kun ei vielä yksikään ole MILLOINKAAN kokenut issun ilkeyttä! Ei ilkeyttä todellakaan ole se, että puhuu asioista suoraan niitten oikeilla nimillä. Enemmänkin ilkeyttä on kaikkinaiset kieroilut jota sinäkin ihan kiitettävässä määrin harrastit.
Ero on majorica siinä, että kun minä kirjoitan niin nickini on AINA näkyvissä, oli kyseessä sitten asia mikä tahansa ja myöskin seison kirjoitusteni takana. Eli en turhanpäiten huuliani heiluttele MILLOINKAAN!!!
Jos mun tekee mieli vaikka sulle kirjoittaa, että haista majorica paska, niin minä sen teen tällä nickilläni kans, ei mun tarvi toisten lailla häippästä yhteenkään puskaan sitä juurijussitasolle huhuilemaan!!!
Siinä on majorica vissi ero, kenenkä kantti mitäkin kestää...vai kestääkö loppujen lopuksi yhtään mitään!!!
Mulla kestää kyllä ihan satavarmasti!!!
kun harrastaa jotain niin se tarkoittaa että toistuvasti tekee jotakin, vai mitä?
minä olen sen yhden ainoan kerran "kieroillut" niinkuin asian ilmaisit. ja jos minulla ei olisi kantti kestänyt niin en kait olisi itseäni paljastanut. mieti sitä.
tietenkään mielipiteitten ilmaiseminen ei ole ilkeyttä. mutta kaikennäköinen toisten halventaminen ja nimitteleminen on. voitko nyt ihan puhtaalla omallatunnolla sanoa että sellaiseen et ole syyllistynyt?
nyt on tämä asia minun puolelta loppuunkäsitelty.PISTE.
tarkotus oli?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=102&conference=628&posting=22000000011300743#22000000011300743
juu tuo oli sellanen vitsi mutta kun kukaan ei antanut oikeata vastausta niin se meni pieleen.
siis ensin kysyt joltakin että : kolme eläintä jotka tekevät pyöreitä papanoita?
kaikki yleesä tietää. sitten seuraavaksi kysyt jonkun vaikean kysymyksen mihin tiedät että se toinen ei osaa vastata.
ja sitten sanot että: "kyllä sää nuo paskajutut tiiät, muttet oikeeta asiaa".
siis se oli VITSI !!!
vielä takaisin ja kysyn sinulta että mikä ihme saa sinut tällaisen "paskajutun" kaivamaan esille joka on kirjoitettu jo valovuosia sitten ? nyt ihan oikeasti minua naurattaa ;-))))
on muitakin kuin sinä vaan minä ne ongelmat puin jossain muualla:)
missä niitä pui, kunhan tulee sitten puitua juurta jaksain. Hyvä merkki on kuitenkin että itsensä kanssa tulee toimeen, ottaa vakavistä virheistä opikseen eikä anna niiden häiritä elämäänsä.
Koulussa minuakin kiusattiin ja rajusti. Olin erilainen ja erilaisesta kodista. Olin kyllä ikäisekseni suuri ja vahva mutta kiusaajat keräsi aina jengin ja isompia poikia. Opettajakin yhtyi joskus kiusaajiin ja pilkkasi minua ja kotiolojani. En minä kodilleni mitään mahtanut.
No isona minusta tuli paha ja kova. Ympärilleni tuli pelon ilmapiiri. Lapsuuteni kasvatti minusta pelottavan ihmisen. Aseet ja taistelu kiinosti. Nyt on kaikki sovitettu ja taakse jäänyttä. Maailmaa on kierretty ja kotiin palattu. Vanhemmat ovat haudassa ja entiset pilkkaajat ovat turvat tukossa.
Ujosta hiljaisesta pojasta tuli kovien kokemusten kautta Lännen Lokari.
Nyt kiinnostaa koirat
onkos sulla jo oma koira?
Ollut useita. Lähinnä Rescue juttuja. Samoin otan sellaisia joissa omistajat ovat jollain pitkällä komennuksella ulkomailla tai sitten kauan jossain poissa kuten sairaalassa tai jossain laitoksessa.
Ei tarvitse niitä viedä piikille kun minä pidän niistä huolen sillä aikaa.
homma,,eihän tuohon moni pystyis:)
kokemuksia elämästä on ihmisillä paljon, varsinkin miespuolisilla.
He joko jäävät nurkkaan nyhjöttämään loppuiäkseen, etsivät uuden mahdollisuuden jostain päin muualta tai sitten tekevät kuin sinä.
Mitä enemmän kiusaamista ja väkivaltaa on nuorena, sitä luultavammin miehestä tulee isona melkoisen kovanahkainen. Vaikea elämä kasvattaa kovaksi.
Se on eräs niistä luonnon lajeista, joka on vallinnut maapallolla jo miljoonia vuosia.
mut vastaan tänne otsikkoon mikä ihmeen syyttely.Teit aiheellisen kysymyksen.Mihin täältä on noi rekatut hävinneet.En oo nähny kuin ummukan ja hh-n kirjottavan pari kertaa koko eilisen aikana.Ummukka kirjotti tänään pari kertaa ja loukatakseen vain sua.Mittään muuta tarkotusta sillä ei ollu.HH yritti vääntää juttuu eilen kahden alotuksen verran.Sai pari vastausta ja se riitti sille.Kukaan muu rekatuista ei oo sit alotuksia tehnytkään.Issu vastasi sulle,samoin davaylan,muut on ollu rekkaamattomia.Onkohan ny linja muuttunut täällä sun alotustesi jälkeen.Tuntuu ku ihmiset olis tulleet aremmiksi ja paennut puskiin.Sinne mihin ennen ei millään kuulemma olis mennyt.Haukkui muakin monet kerrat kun rekattomana kirjotin.
HH?
itsellesi
BUAHAHAHAAAA
ihmetellä varmaan kauan. Ei taida olla kaikista vastaamaan juuri nyt tuollaisiin kysymyksiin.
Ei senpuoleen, eipä kyllä kiinnostakaan. Parempi vain kun unohdetaan tämä asia jo.
Vastasin vain tuolla ylhäällä minulle annettuihin kysymyksiin, muuten aihe on jo mennyttä talvea.