Haluaisin kuulla kuinka muilla perhepetiläisillä on siihen "ajauduttu", vai onko päätetty jo etukäteen? :) Ja toimiiko ratkaisu teillä? Niin ja jos on entisiä p.petiläisiä, niin missä vaiheessa se mussukka on sieltä omaan sänkyyn siirtyny?
Me kun tultiin sairaalasta kotiin ja ekä yö koitti niin en vaan voinut pikkuista yksin laittaa siihen suuren suureen pinnasänkyyn, ikävähän mulla olis tullu, joten tuhisija jäi meidän väliin. Onhan se kyllä aika ihanaa kun siinä vieressä on ihan oma lämpöpatteri ja joka yö ne pikkuvarpaat kaivautuu äitin vatsamakkaroihin :)
Eikä mulla kyllä mitään hätää ole etteikö se siitä jossain vaiheessa omaan sänkyyn mee, viimeistään kun armeijaan lähtee :)
Mutta on se vaan hassua kun muilla ihmisillä on niin suuri huoli että se ei siitä ikinä omaan sänkyyn siirry, ei voi ymmärtää että miten se muiden yöunia niin kovasti häiritsee, kun ei se meitä haittaa. :)
Me kun tultiin sairaalasta kotiin ja ekä yö koitti niin en vaan voinut pikkuista yksin laittaa siihen suuren suureen pinnasänkyyn, ikävähän mulla olis tullu, joten tuhisija jäi meidän väliin. Onhan se kyllä aika ihanaa kun siinä vieressä on ihan oma lämpöpatteri ja joka yö ne pikkuvarpaat kaivautuu äitin vatsamakkaroihin :)
Eikä mulla kyllä mitään hätää ole etteikö se siitä jossain vaiheessa omaan sänkyyn mee, viimeistään kun armeijaan lähtee :)
Mutta on se vaan hassua kun muilla ihmisillä on niin suuri huoli että se ei siitä ikinä omaan sänkyyn siirry, ei voi ymmärtää että miten se muiden yöunia niin kovasti häiritsee, kun ei se meitä haittaa. :)
Vastaukset 15
Vanhimmat
niin herkkäuninen, että herään pieneenkin ääneen. Valvoisin koko yön jos laps ois siinä vieres potkimas ja tuhahtelemas. Oman jaksamiseni kannalta parempi että lapsi omassa sängyssä.
eli pienestä asti ollut omassa kolossaan..ensin kehdossa sitten pinniksessä.. ja itseasiassa pinnasänky on se mihin parhaiten rauhottuu nukkumaan.. syliin ei enää, niinkuin ihan pienenä.. tosin nytkin vasta 4kuinen.
Mä en sais perhepetiläisenä nukuttua yhtään.. heräisin kyllä joka pikku liikahdukseenkin.. ja toisaalta pelotti ajatuskin siitä koska iskä niin iso isi ja nukkuu erittäin hyvin niin pelkäsin että runnoisi babyn..
Likka yli vuoden ja alkuyöstä pitää päästä äidin ja isän väliin nukkumaan, en ainakaan vielä ole tuntenut oloani tukalaksi vaikka pikkuinen siinä välissä viihtynyt vauvasta asti. Toki pikkuhiljaa pitäisi totutella omassa sängyssä nukkumaan koko yö mutta... joskus sitten =)
Minulla lapsia 24 vuoden ajalta eli osa nykyään jo aikuisia, osa koululaisia ja nuorimmat puolestaan 1v5kk ja pikkuveli 3kk.
Kaikki lapsistani ovat ensimmäiset elinvuotensa nukkuneet perhepedissä ihan ensimmäisestä kohdunulkoisesta yöstään asti. Keskimäärin omaan sänkyyn on siirrytty 3-4 vuoden iässä, toki yksilöllisellä vaihtelulla. Joku aiemmin, joku myöhemmin.
Usein on myös kuvioon kuulunut siirtymävaihe, jolloin muksu on nukahtanut omaan sänkyyn mutta mahdollisesti yöllä tai aikaisin aamulla herättyään kipittänyt takaisin perhepetiin.
Jossain vaiheessa, kun petiläisiä oli monta, pidimme sänkynä kolmea yhteen kiinnitettyä 80 sentin runkopatjaa niin ettei tullut turhan ahdasta.
Minä koen, että vierekkäin nukkuminen on helpoin , luonnollisin ja emotionaalisesti lämpimin tapa nukkua. Kyseessä on siis ollut tietoinen valinta, ei mitään mihin on vain ajauduttu.
Joku toinen kokee asian toisin.
Ei ole yhtä tai kahta ”oikeaa” tapaa vaan jokaisen äidin ja jokaisen perheen pitää löytää itselleen parhaiten sopiva tapa.
Onnea valinnallenne, on se sitten mikä tahansa.
perhepetiperhe lisää. Meillä poika (13kk) on aina nukkunut isän ja äidin sängyssä minun vieressäni tai kainalossani. Itse nukun keskellä, ettei mies kierähdä pojan päälle.
Minä en varmaan enää edes osaisi nukkua ilman lastani samassa sängyssä. Uusi tulokas luonnollisesti nukkuu myös kanssamme. Meidän sänky on 2,5 metriä leveä, joten ahdasta ei ole :)
Sulla on muuten yllättävän tutunkuuloinen esittely itsestäsi tuolla galleriassasi...
No onhan meitä varmaan monta joilla on pieni poika ja iso mies :)
nukkunut aina omassa sängyssä ja kahden kuukauden iästä omassa huoneessa. Aamulla isi tuo sitten töihin lähtiessään vauvan viereeni ja siinä sitten pötköttelemme pari tuntia vieretysten...=) Kyllähän se on ihanaa nukkua oma nyytti kainalossa, mutta melkein yhtä ihanaa on nukkua oman miehen kainalossa...
Meillä on toiminut hyvin tuo omassa sängyssä ja omassa hioneessa nukkuminen. Pari kertaa maksimissaan olen yössä noussut syöttämään vauvaa ja nykyään menee jo öitä ettei tarvitse nousta ollenkaan tai sitten vaan kerran.
Ja meillä sylitellään ja halitellaan hereilläollessa ja jokainen saa sitten nukkua rauhassa=)
Kokeilin vauvelin aikoinaan ottaa viereeni, mutta siihen loppui sitten koko sängyllisen unet. Vauveli tietysti nukkui hyvin mutta nukkui hyvin myös omassa sängyssään ja nykyään lapset nukahtavat heti omaan petiin, jos joskus kipittävät viereen menee heillä se tunti pyöriessä kun sitten haluavat mennä takaisin omaan sänkyyn. Mitään kieltoja meillä ei ole äidin ja isän väliin tulemisesta, mutta taitavat olla niin tottuneita oman sängyn rauhaan. Ihan hyvä sillä sitä myöten äidin ja isän keskinäinen suhde saa omaa tilaa...
Ainakaan meillä perhepedissä nukkuminen ei ole haitannut kenenkään unta, kuten ei myös "aviollista" elämääkään... Kun huoneita on tarpeeksi, voi puuhastella muuallakin kuin siellä tuiki tavallisessa makkarissa :D
on oudompaa, nukuttaa vauvaa omassa huoneessaan vai hipsiä harva se yö vauvan vierestä johonkin toiseen huoneeseen puuhastelemaan isin kanssa...=) Ei vaite kukin tyylillään, meille sopii, että vauva nukkuu rauhassa omassa huoneessaan ja me isin kanssa puuhastellaan, kun sille päälle satutaan, rauhassa joko omassa makkarissa tai jossain muualla. Mutta mieluiten kyllä siellä ihan meidän omassa sängyssä..
oli ihanaa aikaa :o)
Meillä neljä tyttöä, kahden vuoden välein syntyneet. Jokainen heistä nukkui 2 vuotta välissämme ja ihanaa oli
Meillä kahden nuorimman kanssa on ollut perhepeti, joka nyt on jo jäänyt siis menneisyyyteen. Haikeat olivat tunnelmat, kun tytöt siirtyivät omiin sänkyihinsä. Tosin sairaana ja joskus muutenkin mönkivät sänkyyn senkin jälkeen.
Meillä perhepetiin ajauduttiin. Ennen kolmatta lasta minulla oli kolme peräkkäistä keskenmenoa. Menin niistä sen verran "jengalle", että vauvaa ja hänen hengittämistään piti olla kuulostelemassa vähän väliä. Parhaiten sain siis nukutuksi, kun vauva nukkui vieressäni...
Olen siis kokenut sekä perhepedin että sen, että lapset nukkuvat alusta asti omissa sängyissään. Molemmissa on puolensa, mutta minun luonteelleni perhepeti tuntui kieltämättä sopivammalta.
Eli samaa mieltä: kukin tavallaan ja aikansa kutakin!
meillä 2-vuotias nukkuu edelleen keskessämme, on nukkunut n.7-8 kk:n ikäisestä, ja tähän tilanteeseen oikeastaan ajauduttiin korvatulehduskierteen aikana. Siihen asti nukkui syntymästään saakka omassa pinniksessä.
Kyllä meillä joku aika sitten kokeiltiin omaan sänkyyn siirtymistä, ja muutama yö menikin ihan hyvin. Kai se poika uutuuden viehätyksen vuoksi nukkui tovin omassa sängyssään, mutta niin se vain meni, että alkoi kömpiä takaisin meidän sänkyymme eikä sitten lopulta suostunut sinne menemään ollenkaan.
Ajateltiinpa sitten miehen kanssa että nukkukoon vieressä, kun ei se meitä kumpaakaan haittaa. Lapsi on niin pienen hetken pieni, että nauttikoon nyt isin ja äidin turvallisesta viekusta, kyllä varmasti ehtii sinne omaankin sänkyyn vielä.
Etukäteen ajateltiin pinnasänkyä toiseen makkariin. Kyllähän se siellä olikin. Eikä mulle olisi edes muutaman metrin väli ikävää vauvaa tuonut, mutta.. kun tyttö syntyi, hän oli sairaalassa sellaisen n. 10h ajan ihan hyvin siinä omassa kopassaan. Sitten alkoi se, että nukahti tissille kainaloon ja kun siirsi omaan sänkyyn, heräsi heti vähintään muutaman minuutin jälkeen. Noin viisi kertaa jaksoin sairaalassa sitä tehdä, kunnes tajusin että vauva haluaa olla vieressä. Siinä nukkuikin sitten ihan ilman kitinöitä. Ajatella, sellaisessa kapeassa sairaalan sängyssä itse kyhjötin ihan laidassa, peffa taisi roikkuakin laidan yli ja vauva nukkui keskellä sänkyä :D
Kotona oli ongelmana sitten se, että meillä on neljä kissaa eikä niitä haluttu/voitu (hirveä raapiminen kiinni oleviin oviin, jos eivät saa nukkua kanssamme) sulkea pois makkareista. Meillä oli kankainen kissaverkko, jonka pujottaminen pinniksen ylle oli aina oma tehtävänsä etenkin keskellä yötä syöttämään herätessä. Yksi yö parin tunnin välein sitä riitti. Sitten pistin illalla tytön pinnikseen ja kun heräsi syömään, jätin viereen. Eli ajauduttiin perhepetiin.
Nyt kun on siinä jo 8,5kk nukuttu ja itseasiassa aika paljon aiemminkin tuli sellainen fiilis, ettei enää osaisi kuvitellakaan nukkuvansa ilman, että vauva on vieressämme. Isikin on tykännyt alusta alkaen, kun vaavi on siliteltävänä vieressä ja aina niin hellästi hänet peittelee jos vähänkin on peitto valunut pois päältä
Neiti kolmonen nukahti vain tissille, ja jos häntä sen jälkeen liikautti pikkuisenkin, hän heräsi. Eli hänet piti laittaa ensin sellaiseen kohtaan sängylle, jossa hän voisi nukkua koko yön (jos nukkuisi), ja alkaa sitten imettämään häntä. Nukkui 1-2 tunnin unia vielä 1 vuotiaanakin. Silloin hänet kesti jo siirtää omaan sänkyynkin, mutta jos hänet sinne laittoi, han heräsi puolen tunnin päästä, ja koko loppuyön puolen tunnin välein, tarkistamaan, että on varmasti vielä äidin vieressä. Ja se hänen oma sänkynsä oli ihan kiinni meidän sängyssä. 1v4kk ikäisenä alkoi nukkumaan omassa sängyssään paremmin kuin vieressä, mutta sielläkin heräili 1-2 kretaa yössä.
Neljännellä taas elämän alkutaival on ollut sen verran vaikea, että kun viimein saimme hänet kotiin, emme raaskineet laittaa häntä pinnasänkyyn yöksi. Miehenikin oli siinä vaiheessa perhepedin kannalla. Välillä jo tuskailtiin että voisi herra nukkua jo omassa sängyssään, mutta sitten tuli yölliset hengitysvaikeudet, joiden seuranta ja hoitaminen onnistuu helpommin kun poika nukkuu vieressä.