Psyykkeessä ei ole todettu vikaa.
Neurologi sanoi, että muistihäiriöt eivät kuulu mihinkään neurologiseen sairauteen vaan on psyykkistä, mikäli potilas muistaa jotain tai aika paljonkin. Olen tässä jo kolmatta kuukautta ehtinyt toipua, mikä ei siis ole mahdollista jos olisi ollut TIA.
Jos on ollut verenkiertohäiriö niin siitä ei voi toipua. Näin väitti.
Onpa kuitenkin ihmeellistä miten hyvin monetkin ihmiset muistaa oudot näköilmiöt sun muut ennen itse TIA-kohtausta tai jopa tulppaa/verenvuotoa. Kaikki ei toki muista muuta kuin heränneensä sairaalasta jos sitäkään.
Jotkuthan palaa myös työelämään. Jotkut ei.
Onko sitten myös MS-taudin kognitiiviset oireet kuitenkin muka psyykkistä? Ihan vain noin tuli mieleen. Niitähän ei pitäisi muistaa, eikä niistä voi toipua PAITSI jos kyse on psyykkisestä oireilusta.
Toipuminen siis on yhtä kuin psyykkinen sairaus.
Seuraavassa lauseessa taas tulikin esille se, että ihminen ei voi toipua psyykkisestä sairaudesta ilman lääkkeitä ja ilman terapiaa.
Kun kerran on psyyke ollut heikossa hapessa niin se tulee aina uudestaan ja uudestaan.
Eli jos olette olleet joskus ahdistuneita niin varokaa vaan se tulee uudestaan ja uudestaan.
Uskallan hiukan epäillä mutta minähän en olekaan lääkäri. Minä olen hankala potilas, jolta ei löydy masennusta eikä muutakaan mutta pakko sen on jotain psyykkistä olla...
Jos oireisiin liittyy kuulohäiriö niin silloin pitääkin mennä korvalääkärille. Nimittäin neurologi sanoi, ettei hän tutki korva-asioita, eikä ota niihin kantaa.
Silmäoireista ei oikein juuta eikä jaata. Näköhäiriö viittaa verenkiertohäiriöön mutta eihän näin nuorella 40-vuotiaalla voi olla moista vaivaa. Se on iäkkäiden sairaus.
Sanottakaoon nyt tässä, että korvat ja silmät on tutkittu, yksityisellä. Tulokset sieltä viittaa verenkiertohäiriöön. Neurologiset oireet eivät olekaan neurologisia? Ei ymmärrä. Pitää tutkia lisää.
Ilmeisesti neurologi olikin väärä lääkäri. Mitä mahtaakaan kuulua aivoista hänen osalleen?
Ja kyllä me ihmiset olemme ihmeellisiä kun vaadimme mahdottomia tutkimuksia.
Tarkoittaako tämä sitä, että kun ihminen sairastuu niin olisi parempi vain makoilla sängyn pohjalla, eikä häiritä lääkäreitä työssään. Joka työ on siis mitä?
Koittakaa ihmiset sairastua niin, että oireet ovat kuin suoraan koulukirjasta.
Muistakaa, että kaikki oireet, mitkä ei lääkärin mielestä kuulu sairautenne kuvaan niin sitä oiretta ei ole = se on psyykkistä.
Kun ensimmäinen lääkäri sanoi, että kyse on psyykkeestä niin tähän ensimmäiseen lausuntoon myös nämä uudetkin nojaavat.
En saanut keskustella oireistani tämän uusimman lääkärin kanssa, sillä "hänellähän on edellisen lääkärin lausunnossa tarpeelliset tiedot".
Jotain jatkoa on luvassa mutta. Aika koomista tämä touhu kyllä on.
Neurologi sanoi, että muistihäiriöt eivät kuulu mihinkään neurologiseen sairauteen vaan on psyykkistä, mikäli potilas muistaa jotain tai aika paljonkin. Olen tässä jo kolmatta kuukautta ehtinyt toipua, mikä ei siis ole mahdollista jos olisi ollut TIA.
Jos on ollut verenkiertohäiriö niin siitä ei voi toipua. Näin väitti.
Onpa kuitenkin ihmeellistä miten hyvin monetkin ihmiset muistaa oudot näköilmiöt sun muut ennen itse TIA-kohtausta tai jopa tulppaa/verenvuotoa. Kaikki ei toki muista muuta kuin heränneensä sairaalasta jos sitäkään.
Jotkuthan palaa myös työelämään. Jotkut ei.
Onko sitten myös MS-taudin kognitiiviset oireet kuitenkin muka psyykkistä? Ihan vain noin tuli mieleen. Niitähän ei pitäisi muistaa, eikä niistä voi toipua PAITSI jos kyse on psyykkisestä oireilusta.
Toipuminen siis on yhtä kuin psyykkinen sairaus.
Seuraavassa lauseessa taas tulikin esille se, että ihminen ei voi toipua psyykkisestä sairaudesta ilman lääkkeitä ja ilman terapiaa.
Kun kerran on psyyke ollut heikossa hapessa niin se tulee aina uudestaan ja uudestaan.
Eli jos olette olleet joskus ahdistuneita niin varokaa vaan se tulee uudestaan ja uudestaan.
Uskallan hiukan epäillä mutta minähän en olekaan lääkäri. Minä olen hankala potilas, jolta ei löydy masennusta eikä muutakaan mutta pakko sen on jotain psyykkistä olla...
Jos oireisiin liittyy kuulohäiriö niin silloin pitääkin mennä korvalääkärille. Nimittäin neurologi sanoi, ettei hän tutki korva-asioita, eikä ota niihin kantaa.
Silmäoireista ei oikein juuta eikä jaata. Näköhäiriö viittaa verenkiertohäiriöön mutta eihän näin nuorella 40-vuotiaalla voi olla moista vaivaa. Se on iäkkäiden sairaus.
Sanottakaoon nyt tässä, että korvat ja silmät on tutkittu, yksityisellä. Tulokset sieltä viittaa verenkiertohäiriöön. Neurologiset oireet eivät olekaan neurologisia? Ei ymmärrä. Pitää tutkia lisää.
Ilmeisesti neurologi olikin väärä lääkäri. Mitä mahtaakaan kuulua aivoista hänen osalleen?
Ja kyllä me ihmiset olemme ihmeellisiä kun vaadimme mahdottomia tutkimuksia.
Tarkoittaako tämä sitä, että kun ihminen sairastuu niin olisi parempi vain makoilla sängyn pohjalla, eikä häiritä lääkäreitä työssään. Joka työ on siis mitä?
Koittakaa ihmiset sairastua niin, että oireet ovat kuin suoraan koulukirjasta.
Muistakaa, että kaikki oireet, mitkä ei lääkärin mielestä kuulu sairautenne kuvaan niin sitä oiretta ei ole = se on psyykkistä.
Kun ensimmäinen lääkäri sanoi, että kyse on psyykkeestä niin tähän ensimmäiseen lausuntoon myös nämä uudetkin nojaavat.
En saanut keskustella oireistani tämän uusimman lääkärin kanssa, sillä "hänellähän on edellisen lääkärin lausunnossa tarpeelliset tiedot".
Jotain jatkoa on luvassa mutta. Aika koomista tämä touhu kyllä on.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Sinähän varsinainen tutkija olet. Mutta oikeassa olet myös.
Eikös olekin mukavaa puuhaa ihmetellä lääkäreiden touhuja? Välillä niissä ei ole mitään järkeä.
ajattelin tuossa aamusella, että ilmeisesti pitää hankkia oma verenpainemittari.
Verenpaine oli silloin alkutalvesta kohollaan ja sen jälkeen ei ole mitattu.
Olis pitänyt varmaan käydä issekseen jossain mittauttamassa.
Olen aina ajatellut, etten ryhdy liikaa itseäni tarkkailemaan esim. verenpaine. Mutta kukapa muukaan sitäkään tekee jos en itse tee.
Minäkin olen vaikea potilas, kun en ihan suoriltaan hyväksynyt neurologin diagnoosia. Joo, kait sitä päässä viiraa tai sitten haen vain huomiota.
Itse olen myös viime vuodet taistellu lääkäreiden kanssa ja pikkuhiljaa ehkä opin pelaamaan heidän ehdoillaan "näitä pelejä".
Ensimmäinen moka jonka potilas (eli palkan maksava asiakas) voi tehdä, on esittää epäilynsä diagnoosista. Jos näin tekee, leimaatuu luulosairaaksi turhan valittajaksi joka nettipalstojen kirjoitusten kautta on saanut kaikkea hullua päähänsä. Toinen moka on vaatia tutkimuksia. Lääkärihän sen päättää mitä tehdään ja minkä verran ne saa maksaa (siis julkisella puolella, yksityisellä puolella kait raha kuin raha kelpaa). Kolmas ja suurin moka on kai ylipäätänsä sairastua. Osa lääkärikunnasta kokee olevansa asemassaa jumalan tms. armosta. He eivät ole potilaita varten, vaan potilaat ovat heitä varten. Potilaiden hoitaminen on se työhön kuuluva välttämätön paha. Mukavampi olisi kai istua päivät mahonkipöydän takana ergonomisesti muotoillussa tuolissa ja kiusata pienipalkkaisia hoitaja. Myös kollegojen tapaamiset ovat mukavia ja koulutus- yms. päivät.
Turha kai tässä vaiheessa kertoa, että olen todella vittuuntunut erään neurologin käytöksestä. Vieläkin ihmettelen sitä, miten yksi ihminen saa minut tuntemaan oloni niin typeräksi ja luulosairaaksi vain yhdellä katseella ja parilla lauseella. Toivoni on nyt tässä uudessa lääkäreiden sukupolvessa, joista osa ihan oikeasti on kutsumusammatissaan tai on ainakin sisäistänyt sen, että he tekävät työtään potilaidensa, ei itsensä vuoksi.
Meitä on jo satoja jotka ovat huomanneet saman
http://www.selkasivut.fi/
Näin on. Parasta olisi olla sairastumatta ollenkaan ja maksaa vain kiltisti korkeita veroja, jolla pidetään yllä näin mainiota julkista terveydenhuoltoa. Jos olet nuori, niin sinussa ei voi olla mitään vikaa. Jos taas olet vanha, niin sinua ei tarvitse hoitaa. Kaikki oireet ovat itse keksittyjä. Jos on huonossa kunnossa, mutta ei vielä kuitenkaan ambulassi tai ruumisauto kunnossa niin kannattaa pysyä vaan kotona tai käydä töissä normaalisti, sillä eihän silloin voi mitään vikaa olla ;( Tai jos on omasta mielestä pakko päästä nopeasti tutkimuksiin niin huonossa kunnossa vaan ettimään yksityisiä lääkäreitä.
Toivottavasti seuraavan kerran, kun tarvitsen lääkäriä nopeasti, saan tajuttomuuskohtauksen suoraan, että voivat käydä ambulanssilla hakemassa. Ei tarvitse itse alkaa raahautumaan mihinkään ja tulla heti takaisin tyhjän kanssa.
HUS:n olisi syytä poistaa moinen sivu, sillä sehän vain aiheuttaa potilaissa turhaa huolta. Siellä kehotetaan löytämään vähäisetkin oireet ajoissa. Käytännössä lääkärit hokevat, että tajuttomaksi pitää mennä, jotta edes voisi olla "jotain vakavaa". Kaikki muu täytyy olla psyykkistä.
http://www.hus.fi/default.asp?path=1;32;818;1733;4484;5599&voucher=4292FE5D-161D-47E2-BEFC-6FF527F75326
Laitan tähän muutaman lainauksen Hus:n sivulta aiheena aivoverenkiertohäiriö:
Aivoverenkiertohäiriöt ovat Suomessa kolmanneksi yleisin kuolinsyy sydänsairauksien ja syövän jälkeen. Kuolleisuus on vuoden kuluttua sairastumisesta noin 34 prosenttia. Vuodesta 1960 lähtien kuolleisuus on jatkuvasti pienentynyt, verrattuna vuoteen 1999 muutos on yli 50 prosenttia. Aivohalvauskuolleisuus on Suomessa alle 65-vuotiailla vain kymmenesosa siitä, mitä se oli vuosisadan alkupuolella.
Lievät aivoverenkiertohäiriöt aiheuttavat yleensä ohimenevän toimintahäiriön. Solutuho saattaa olla niin vähäistä, ettei se aiheuta pysyvää haittaa. Näin on TIA:ssa. Kyseessä on verisuoniahtauman tai pienen verihyytymän aiheuttama hetkellinen verenkierron häiriintyminen.
Lyhytaikaisia ohimeneviä oireita saattaa ilmetä ennen pysyvän aivohalvauksen oireita. TIA kannattaakin ottaa varoituksena ja ryhtyä välittömästi ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin, sillä usein näitä varoitusmerkkejä seuraa pysyvä sairastuminen, ellei mitään tehdä.
TIA:n aiheuttamat oireet menevät ohi nopeasti ja kokonaan. Yleensä ne kestävät muutamasta minuutista 10-15 minuuttiin, harvemmin useita tunteja. TIA-kohtaukset saattavat jäädä diagnosoimatta, mikä on vaarallista, koska aivohalvaus vaanii sen jälkeen.
Nämä siis lainattu HUS:n sivuilta, joihin alussa myös linkki.