Vastuuttomia ohjeita!

Vuoristorata

Minulla on ollut BED jo monta vuotta, tosin ei diagnosoituna. Minulla on 'syömispäiviä', jolloin syön 2000kcal tai ylikin ja sitten taas 'normaaleja päiviä' jolloin syön 500-1200kcal. Kovan syömisen vastapainona on paitsi puolipaasto, myös hirvittävä määrä liikuntaa, myös ahmimispäivinä.

Tämä vain taustaksi. Mutta varsinainen aiheeni on tämä: Oletteko saaneet lääkäreiltä tai muilta ammattilaisilta ohjeita jotka ovat vain pahentaneet häiriökäyttäytymistänne? Itselläni kävi näin:

Ensin, liittyessäni kuntoklubiin, siellä oleva kunto-ohjaajani katseli ruokapäiväkirjaani (jossa siis oli 1000-1200kcal päiviä siihen aikaan) ja sanoi että syön IHAN LIIAN VÄHÄN, että minun pitäisi syödä vähintään 1800kcal vaikka en harrastaisi liikuntaa. Se kuulosti kamalalta enkä pystynyt siihen mitenkään, mutta se lisäsi herkkujen syömistäni ja samalla ahdistustani.

Sitten liityin netissä olevaan kiloklubiin joka on muuten mainio niille jotka haluavat kiinnittää huomiotaan ruoan laatuun. Kiloklubin ohjeiden mukaan minun olisi pitänyt syödä 1500-1700kcal sillä määrällä mitä liikuin ja sen alle ei suositeltu syömään. Pyrin siis siihen mutta useinkaan en päässyt yli 1200kcal ja vaikka söinkin niin vähän, painoni ei laskenut. (Äsken mainitun kunto-ohjaajan mielestä se johtui siitä että elimistöni on paastotilassa ja säilöö kaiken. Se kuulosti kyllä järkevältä, siksi yritinkin syödä mahdollisimman paljon.)

Sitten kävin lääkärissä muiden asioiden takia ja lääkäri antoi ruokavalio-ohjeet. Syö vihanneksia ja lihaa ja ruisleipää, vältä hedelmiä, riisiä, perunaa, suolaa ja rasvaa. Yritin selittää että olrn allerginen kaikille kasviksille ja rukiille eikä mahani kestä lihaa joka päivä, mutta hän ei kuunnellut ollenkaan. Hän myös syyllisti minua siitä että verensokeri on niin korkealla koska syön hiilihydraattipitoista ruokaa. Se on kuitenkin ollut samalla tasolla (eli vähän yli normaalin rajan) jo 20 vuotta ja sinä aikana ruokavalioni on muuttunut moneen kertaan.

Syön pulssia rauhoittavaa lääkettä ja samainen lääkäri sai minut haukkomaan henkeäni sanomalla, että minun pitäisi tehdä 6 tunnin lenkkejä tuolla 90-100 sykelukemalla, että kyllä triatlonistitkin niin tekevät. Olenko minä triatlonisti? En todellakaan! Hän myös vahvisti huomioni siitä että alhaisen pulssin takia elimistöni kuluttaa näköjään puolet vähemmän energiaa kuin normaalilla ihmisellä. Kysyin pitäisikö minun siis syödä puolet vähemmän kuin muut ja hän väitti että kyllä. Tai sitten kuluttaa ylimääräinen energia liikkumalla vielä enemmän. Tietenkin keskustelu johti siihen että sain ajatuksen puolta pienemmästä kalorimäärästä, eli 600kcal ja liikunnan edelleen lisäämisestä. On ihme että lääkäri antaa tuollaisia ohjeita vaikka on tietoinen syömishäiriöstäni!

Viikko tai pari sitten olin terveydenhoitajalla ja kerroin syöväni 1200kcal ja kysyin pitäisikö minun syödä enemmän, eli onko elimistöni paastotilassa. Hoitaja vastasi että ei, syön liian paljon kulutukseeni nähden koska en laihdu! Olin aivan järkyttynyt. Minun pitää siis syödä vielä vähemmän kuin ennen, kyllähän terveydenhoitaja ammattilaisena tietää sen paremmin kuin vaikkapa kunto-ohjaaja.

Ja viimein kaiken huippu. Olin juuri pari päivää sitten 2-tyypin diabeteksen hoitoon liittyvällä luennolla ja tuli puhetta lautasmallista. Kysyin hoitajalta, että kun lautasmallin mukaisesti saa syödä vain 1/4 lautasellista riisiä tai 2 perunaa ja sen lisäksi saman verran lihaa, niin saanko korvata kasvikset ym. (joille olen allerginen)perunalla ja riisillä, kuten olen tehnyt. Hän vastasi kieltävästi. Kysyin, ymmärsinkö oikein, eli pitäisikö minun syödä päivässä vain 600kcal koska se on suurin sallittu määrä hiilihydraattipitoista ruokaa 1200kcal dietissä. HÄN VASTASI KYLLÄ! Kuulosti kauhistuttavalta, mutta toimin sen mukaan pari päivää (kunnes ahmimiskohtaus iski) ja luultavasti toimin jatkossakin, ainakin suurin piirtein. Pärjäsin sillä, joten mikäs siinä. Kaipa ammattilaiset tietävät että sillä voi elää kun kerran sellaisia ohjeita antavat!

Minusta on kuitenkin vastuutonta että lääketieteen ammattilaiset antavat tuollaisia ohjeita vaikka tietävät syömishäiriöstä, eli vain vahvistavat syömishäiriöistä käyttäytymistä! Tietenkään minun ei tarvitse noudattaa heidän ohjeitaan, mutta 'kapinoiminen' lisää itsensä syyllistämistä ja sitä kautta pahentaa syömishäiriötä. Mitä itse olette mieltä?

5

1515

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Greendelight

      En nyt tiedä, miten kommentoisin tuota asiaa... Järkyttävää, ei voi muuta sanoa. Itse painin tällä hetkellä myös selaisten kysymysten parissa, kuin että ''mikä on oikeasti se paras tapa syödä?''

      Eihän tästä tule mitään, jos kaikki sanovat aina eri ohjeet.

    • fsdjkfsdklfjsdkl

      Minusta tuntuu, että kyseessä ei ole nyt ollut aivan ammattitaitoiset työntekijät. Ei kukaan pärjää 600 kalorilla päivässä. Eikö ne edes suositellut jotain vihannesten korvikkeeksi....

      • Vuoristorata

        Sitähän minäkin ihmettelin! Eivät suositelleet! Piti vain jättää pois ne mitä ei voi syödä ja that's it. Olet aivan oikeassa. Ei kukaan elä sellaisella kalorimäärällä. Olen nyt pyrkinyt siihen ihan tosissani, mutta seurauksena on vain ahmimiskohtaus kun on yhden tai kaksi päivää pysynyt tällaisella kuurilla.

        Sitä paitsi selitin sille hoitajalle etten halua mitään kuuria, vaan pysyvän, terveellisen elämäntavan ja silti vastaus oli tämä. Ymmärrän että ihmiset jotka ovat todella sairaan lihavia ovat 600kcal pussiruoalla jossa on kaikki vitamiinit sun muut, mutta sekin kestää vain vähän aikaa. Näiden ihmisten mielestä minun pitäisi jatkaa sitä lopun ikääni! Myös ravintoterapeutti sanoi, ettei hiilihydraattipitoisia ruokia saa syödä yli 600kcal päivässä. Sen päälle saa syödä sitten hedelmiä ja proteiinia. (Siis saisi jos pystyisi enkä minä pysty!)

        Tämä on todella hämmentävää enkä tiedä ketä uskoa ja miten saisin syömisen hallintaan. Tämä syömishäiriö on pahasti luisumassa anoreksian puolelle (tarkoitan siis syömättömyyttä ja syyllisyyttä ruoan syömisestä) ja vain ahmimiskohtaukset 'pelastavat' minut laihtumiselta, mutta aiheuttavat hirveää syyllisyyttä ja itseni vihaamista!

        Nämä keskustelupalstat ovat mahtavia! Tietää ettei ole yksin eikä ole mikään outolintu, että muutkin kamppailevat samojen asioiden kanssa. Tsemppiä ja elämän iloa kaikille syömishäiriöisille!!!


    • kokenut

      En nyt ymmärrä miksi sinulla muka olisi BED. Jos syöt noin vähän, kyseessä taitaa olla ihan muu syömishäiriö. 2000 kaloria on ihan normaali ja se ei kerro ainakaan BEDistä. Luepa huolellisesti mitä tuo oireyhtymä tarkoittaa.

      Pikkuvinkki... Usko sitä mitä Kiloklubi kertoo. Saat oikeasti syödä ihan reilusti ja kehosi on säästöliekillä nyt. Vie muutaman viikon kun aineenvaihduntasi käynnistyy uudelleen. Ole kärsivällinen. Ei ole mitään järkeä syödä alle 1500 kaloria päivässä. Tarkoittaa vain sitä, että et loppuelämäsi aikana saa syödä normaalisti, jos pidät kehosi säästötilassa...

    • BEDmummo

      Ei sinulla voi olla BEDiä, harvoin pystyn pitämään kalorit 2000. Kun minulla on syömispäiviä tulee kaloreita 5 000 - 10 000 jopa yhdellä ahmimiskerralla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      162
      10094
    2. Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta

      Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t
      Maailman menoa
      87
      7465
    3. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      106
      7357
    4. Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle

      Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht
      Maailman menoa
      3
      7326
    5. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      42
      7259
    6. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      21
      7248
    7. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      112
      6652
    8. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      29
      6486
    9. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      84
      5720
    10. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      48
      5495
    Aihe