paniikkihäiriöstä koskaan parantua kokonaan?Nyt syöny lääkkeitä noin 5kk(cipramil)ja olo on parantunut mutta silti ei 100%:sesti.Oikeestaan tällä hetkellä pahin ongelma on se että koko ajan vaan odottaa että jos tulee kohtaus.Kuurin aikana tullu vaan pari mainittavaa kohtausta mutta nyt sitä odottaa ja pelkää koko ajan.Tiedän,ei pitäis ajatella koko asiaa mutta minkäs teet kun se on koko ajan päälimmäisenä mielessä.
Voiko
Tästä
3431
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Itselleni eka kohtaus tuli ollessani 15v. Homma jatkui sitten ahdistuksissa aina 25v. saakka. Välillä oli helpompaa, välillä vaikeampaa. Sitten tuli lopullinen niitti ja läksin lääkäriin. Sen verran hankalaksi meni elämä. No, nyt kaksi vuotta myöhemmin voisin todeta että lääkehoito ja keskustelut hoitajan/kaverien kanssa on auttanut. Kohtauksia ei enää tule ja elämä tuntuu paremmalta kuin vuosiin. Liikunnalla on myös suuri vaikutus ja samoin säännöllisellä elämällä (eli ei pidä dokailla kahta päivää putkeen). Aikansa se minulla vei ennen kuin pystyi toteamaan että asia ei paina enää.
jos olet parantunut. Minä sain tänään, pitkästä aikaa, oikein kunnon paniikki kohtauksen, kaupassa.Aina se tuntuu yhtä ikävältä.On tullut taisteltua tämän taudin kans jo 25 vuotta ja parempi vaan todeta etten siitä koskaan parane.Säännölliset elämäntavat ja tietty rutiini on yksi asia joka mielestäni auttaa, jos kärsii paniikkihäiriöstä.Jos nyt välttämättä haluaa itselleen kohtauksen, niin siihen "auttaa" nämä,eli huonosti nukuttu yö,aamulla tupakkaa ja kahvia ja päivällä ei syö mitään, niin johan saa siivet.Näin ainakin mulla.Siksi yritän välttää esim, kahvia(pahinta mulle).Säännöllinen elämänrytmi, se on kaiken perusta.Tätä mieltä minä olen.Hyvää jatkoa kaikille parantuneille. Olisi kiva olla siinä joukossa mukana.
Voi tietenkin :) Tai ei ehkä ihan kokonaan, koska aina tulee olemaan jtn tuntemuksia, mutta niiden kanssa vo oppia elämän. Ja nyt puhun siis täysin kokemuksesta. Itse sairastuin paniikkihäiriöön noin 4 vuotta sitten ja monien vaikeiden juttujen jälkeen, elän nyt lähes normaalia elämää:) Joskus paniikkihäiriö nostaa päätään, joskus ei, mutta jokatapauksessa sen kanssa voi elää (ja elää vielä ihan mukavaakin elämää).
Tuo kuvailemasi kohtauksen odottaminen taitaa olla aika lailla koko paniikkihäiriön ydin. Eli kohtaukset helposti syntyvät uuden kohtauksen odottamisesta ja itsensä liiallisesta tarkkailusta. Tuohon on olemassa ihan hyviä harjoituksia. Mm. kirjassa nimeltä Vapaaksi ahdistuksesta (Edmund J. Burne). Kannattaa ihan oikeasti lainata vaikka kirjastosta ja kokeilla noita harjoituksia. Olin itse ensin epäileväinen, mutta tuo opus auttoi ehdottomasti alkuun.
Voimia ja tsemppiä sinulle! ja muista, että et missään nimessä ole ongelmasi kanssa yksin :)