Lasten SM

Mielestäni poikien SM:ssä pitäisi olla alaikäraja.
Nytkin Seinäjoella on poikia 8-vuotiaasta alkaen.

Voidaan hyvin puhua jo lasten SM:istä. Kyllä
tälläkin palstalla kaikenlaiset juntta- ja muut
nuijat miehet kiistelevät voittajien veikkaami-
sesta, mutta kukaan ei ota kantaa liian nuorille
järjestettäviin SM-kisoihin.

Poikien kisoissa voisi hyvin soveltaa FILA:n
ikärajoja (Cadets Schoolboys). Painimaan pääsi-
sivät silloin 14-17 -vuotiaat sekä 13-vuotiaat
lääkärin todistuksella ja vanhempien suostumuk-
sella.
13110675
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 131

Vanhimmat

kilorajatkin on naurettavia, koskapa ei siellä juuri yli 10-vuotiaita löydy.

jee jee - 10-vuotias sm-mitalisti - kyllä isiä naurattaa sitten miten kova sälli meillä on.

ei muissakaan lajeissa pääse kisaamaan sm-tasolla tuon ikäiset, joissakin piirinmestaruussarjatkin lähtee vasta 12-vuotiaista.

jonkunlainen ikäraja pitäs olla. Mitä saavutettavaa on enää jannulla, joka on saanut 3 perättäistä sm-kultaa 14-vuotiaana? noin esmerkiks. maailmalle? keskenkasvuinen?

Äänestä
  • SM-junioreissa? SM-miehissä? PMM-junioreissa? PMM- miehissä? EM-junioreissa? EM-miehissä? MM-junioreissa?MM-miehissä? ja sokerina pohjalla Olympiakisat....oliko tossa tarpeeksi haasteita?

    Äänestä

  • SM:iin vai :D Tennis, uinti, voimistelu lajit, mootori urheilu,Ym..Ym.. päinvastoin TOSI harvassa lajissa EI pääse alle 12v osallistumaan :DDD

    Äänestä

  • lajeissa kirjoitti:

    SM:iin vai :D Tennis, uinti, voimistelu lajit, mootori urheilu,Ym..Ym.. päinvastoin TOSI harvassa lajissa EI pääse alle 12v osallistumaan :DDD

    tai uimari? ei ihan heti tuu mieleen yhtäkään.

    ainakaan näissä ei pääse: hiihto, yleisurheilu (kymmeniä lajeja), tanssi, nyrkkeily, joukkuelajit...

    Äänestä

  • tennistähti? kirjoitti:

    tai uimari? ei ihan heti tuu mieleen yhtäkään.

    ainakaan näissä ei pääse: hiihto, yleisurheilu (kymmeniä lajeja), tanssi, nyrkkeily, joukkuelajit...

    ALLE 12 VEEEEEEEEEEEEEEEE, ja löytyy kun googlettaa eri lajien juniori sivut..osaatko:)

    Äänestä

Aivan naurettavaa. Koko yhteiskuntakin on yhtä kilpailua. Kieltäsit sen. Painissa on sentään säännöt ja kohtalaisen rehtiä peliä, mitä ei koulu, työelämä ja elämä ylipäätänsä ole. Onko vaan nyt niin et oma lapsi ei pärjää tai halua niin sinä lastensuojelun nimissä haluat kieltää senkin ilon muilta. Ei sinne ole pakko osallistua. Kaikkeen muuhun kilpailuun tässä elämän oravanpyörässä kylläkin.

Äänestä
  • FILA:lla on säännöt arvokilpailuihin. Mielestäni
    SM-kilpailut ovat arvokilpailut, joten niihin
    voisi soveltaa FILA:n sääntöjä.

    Nuo lasten SM-kilpailut ovat yhtä viisaita kuin
    amerikkalaisten "Miss America eight years"
    kauneuskilpailut.

    Äänestä

  • Kyllä kilpailla voi pienestä pitäen, mutta
    siihen riittää noille nuorimmille kyllä
    normaalit ikäkausi- ja aluemestaruuskilpailut.

    Äänestä

  • Arvokilpailuihin kirjoitti:

    FILA:lla on säännöt arvokilpailuihin. Mielestäni
    SM-kilpailut ovat arvokilpailut, joten niihin
    voisi soveltaa FILA:n sääntöjä.

    Nuo lasten SM-kilpailut ovat yhtä viisaita kuin
    amerikkalaisten "Miss America eight years"
    kauneuskilpailut.

    osallistua...ja mitenkä sitten ikäkausi ja muut kisat???SAMAT pojat painii myös niissä, aika kaksinaamaista juttua suollat jos vain kisan etuliitteellä(SM)on sinulle merkitystä, kerro ihmeessä jos löydät ilmoittautuneista jonkun pojan joka ei olisi paininut missään kisoissa, ja kun vertaat lapsi misseihin tuossa yhteydessä niin eikö kaikkinainen kisa toiminta pitäisi kieltää alle 14v?

    Äänestä

  • voi pienestä pitäen kirjoitti:

    Kyllä kilpailla voi pienestä pitäen, mutta
    siihen riittää noille nuorimmille kyllä
    normaalit ikäkausi- ja aluemestaruuskilpailut.

    samat pojat kuin KLL ja SM kisoissakin:)vai tuleeko sinne suomenrajojen ulkoa poikia?tai peräti vieraalta planeetalta?

    Äänestä

Painissa kilpaileminen on vapaaehtoista.

Äänestä

kaikki kilipailu lopetettava heti. Lapsethan eivät kilpaile missään luonnostaan. Täysin vierasta heille. Heh, Heh. Eivät lahjakkaat ja motivoidut tarvitse eivätkä halua haasteita.

Ei SM-Kisoihin osallistuminen ole mitenkään pakollista tietääkseni, vai syökö se joitakin vanhempia niin kovasti, kun omalla lapsella ei siellä ole mahiksia niin pitää sitten yrittää vesittää kisat jotenkin. KLL ja SM kisat muuten poikkeavat aika paljon toisistaan.

Äänestä

siltä että tällä palstalla häiriköi eniten muutama sosiaalityöntekijä, jotka muutoinkin elämän joka saralla innokkaasti "suojelee" lasta milloin milläkin väkisin keksityllä tekosyyllä....ei oikein voi uskoa että painissa mukana olevista löytyy näitä kukkahattu tätejä ja setiä näinkin paljon.

Jos lapsi pakotetaan kisoihin niin asia on eri silloin asiaan täytyy puuttua, muutoin...LÄRVIKII.

Äänestä

Samaa mieltä olen ja aina ollut, että mielestäni SM-kisojen ikärajaa täytyisi nostaa tuonne 14v. tai ainakin 12v. Näin on esim. Ruotsissa (14v). On ihan älytöntä tuottaa lapsi-SM-mitallisteja. Joku arvo silläkin kisalla täytyy olla.

Ja tätä mieltä olen, vaikka näillä ehdoilla omalla lapsellani olisi kaksi SM-mitallia vähemmän.

Äänestä
  • noihin (ainakin)kahteen kisaan?

    Äänestä

  • veit lapsesi kirjoitti:

    noihin (ainakin)kahteen kisaan?

    vie, kun kisoja on. ellei ole, ei voi viedä. siksi pois tuommoiset kersa-sm-kisat, ei noilla oo mitään virkaa. ikäraja ainakin vuoteen 12.

    Äänestä

  • vanhemmat kirjoitti:

    että poikien SM-kisat pitäisi olla 8-14v, 15v junnuihin.

    Äänestä

  • vanhemmat kirjoitti:

    vie, kun kisoja on. ellei ole, ei voi viedä. siksi pois tuommoiset kersa-sm-kisat, ei noilla oo mitään virkaa. ikäraja ainakin vuoteen 12.

    kenkä puristaa kun poikien SM-kisoja noin parjataan?onko jotain henk.koht.?? :DDDDD

    Onko se 12v tai 14v sitten se oikea ikä, kun siitä voitosta tuleekin jotenkin sitten niin arvostettu. Veteraanit varmaan sanoo, että alle 50v ei saisi kilpailla, ettei mitallien arvostus tipahda. Kyllä se SM-mitalli on ihan ihan yhtä arvostettu 8v kuin 16v. Se on niille pojille kova juttu. Älkää väheksykö lapsia ja heidän osaamistaan, kilpailuja ja harrastusta. Kummaa porukkaa, tulkaa katsomaan lähiöihin kumpi on parempi. Painikilpailut vai rappukäytävissä imppaaminen, kun "suojellaan" lapsia kaikelta niin kovasti.

    Äänestä

  • mistäs nyt kirjoitti:

    kenkä puristaa kun poikien SM-kisoja noin parjataan?onko jotain henk.koht.?? :DDDDD

    nipistääkö omatunto? laitoitko poikas vetämään, että pääs 32-kiloisiin? tuliko ees mitskua? eikö? ja kaikki turhan takia.

    Äänestä

  • paha olla? kirjoitti:

    nipistääkö omatunto? laitoitko poikas vetämään, että pääs 32-kiloisiin? tuliko ees mitskua? eikö? ja kaikki turhan takia.

    onko mielestäsi väärin jos muksu jättää roska ruuan ja karkin syömisen joksikin aikaa?jo silläkin lailla vaikka mitskua ei tulisikaa nämä karkki ja roskaruoka lakot pari kertaa vuodessa ovat hyviä, nimittäin kroppa puhdistuu kuonasta.

    Ja selvästikkin sinulla on jollain tavalla oma lehmä ojassa sarjassa 32kg kun siitä noin kovasti mouhkaat....mutta katso mitali kolmikko tuloksista ja soita heidän vanhemmillen ja kysy suoraan mieltäsi askarruttavat kysymykset heiltä, älä täällä netissä tuollaisia kysele varsinkaan kun jo NIMESIT sarjan 32kg, mutta näköjään haluat vain mustanmaalata joitain poikia.

    Tee meille palvelus ja mene johonkin torin laitaan tai kaupan eteiseen juoruilemaan ja päivittelemään asioita mutta pysy täältä pois.

    Äänestä

  • vetämisestä? kirjoitti:

    On teillä asiat huonosti, jos roskaruokaa syödään niin, että sitä on oikein jättää poiskin. Ja minä kyllä ymmärsin, että 32 kg oli lähinnä esimerkki. 35 on aika lailla sitä lähellä, samoin 38.

    Selvästikin sinulla ON huono omatunto jostakin.

    Äänestä

  • Gerkko kirjoitti:

    MISTÄ? jollain pitäisi olla SM-kisoista huono omatunto (yli 260 painijaa)...Minä taas luulen että itse käyt nyt itsesi kanssa jotain jaakobin painia pääsi sisällä arvostelemalla muita, eikös se hyökkäys ole paras puolustus.

    Ja Meillä ei roska ruokaa syödä paljoa, kerran pari viikossa pizzaa tai hampurilaisia, mutta limsaa, mehua, pullaa, keksiä, karkkiakin menee jonkin verran niinkuin tiedät, joten kun nuo kaikki jättää 2-3 viikkoo ennen kisoja pois niin paino putoo kuin itsestään vaikka olisi kuinka laiha ennen sitä.

    tuonkin viestin asiasisältö on pyöreä nolla. Mut kirjoittajaa vastaan on helpompi hyökätä kuin pyrkiä asialliseen keskusteluun näkemyksistä.

    Äänestä

  • tarkemmin kirjoitti:

    MISTÄ? jollain pitäisi olla SM-kisoista huono omatunto (yli 260 painijaa)...Minä taas luulen että itse käyt nyt itsesi kanssa jotain jaakobin painia pääsi sisällä arvostelemalla muita, eikös se hyökkäys ole paras puolustus.

    Ja Meillä ei roska ruokaa syödä paljoa, kerran pari viikossa pizzaa tai hampurilaisia, mutta limsaa, mehua, pullaa, keksiä, karkkiakin menee jonkin verran niinkuin tiedät, joten kun nuo kaikki jättää 2-3 viikkoo ennen kisoja pois niin paino putoo kuin itsestään vaikka olisi kuinka laiha ennen sitä.

    Minä en ota kantaa ikärajoihin tai painorajoihin. Haluaisin vain kuulla, että miten voi laihduttaa pari viikkoa ennen kisaa 1-2 kiloa jättämällä roskaruuan pois? Ellei sitä sitten ahmita päivittäin isoja määriä.

    Oma poikani painaa nyt 40 kg, on rotevahko ja herkkä lihomaan. Meillä syödään pääsääntöisesti terveellisesti, mitä nyt viikonloppuna suon limukat ja sipsit. Terveydenhoitaja huomautti pojan painonnoususta ja alettiin seurata syömisiä tarkemmin; mm kun nälkä ei tuntunut lähtevän jatkettiin ruokaa vihanneksilla, illalla laitettiin ruisleivän päälle pelkkää salaattia, jätettiin juustot ja makkarat pois. Myös viikonloppuna tarkkailin mitä syötiin, eli ei enää sipsejä, vaihdettiin light-limsaan ym. Toki pientä herkkua sallin - lapsihan hän vasta on.

    Tulos oli, että kahdessa kuukaudessa pojan paino tippui 2 kg. Ja meillä ei tähdätty mihkään sm-kisaan. Poika liikkuu paljon, eli painin lisäksi vielä pelaa parissa joukkueessa.

    Kerro, millaisella terveellisellä ruokavaliolla poika (jo valmiiksi hoikka) tiputtaa 2 kg kahdessa viikossa.

    Äänestä

  • JKLÖÖ kirjoitti:

    hidas aineen vaihdunta, mitä kovempi kunto sitä nopeampi aineen vaihdunta, poikani on huomattavasti kevyempi poikaasi ja häneltä lähtee yön aikana 700g painoo, joten tajuat varmaan että 1-1,5 kiloo pois ei ole mikään temppu, kannataisi tutkituttaa kilpirauhasen toiminta JOS kertomasi on totta.

    Äänestä

  • todella kirjoitti:

    Älä nyt viitsi!!! Kyllä toi äskeinen kuulosti paljon normaalimmalta - 2 kg/2 kk, jos nimittäin vain tarkkaillaan syömisten laatua, eikä pinnata. Ei kai ketään nyt nälkään tapeta? Aikuisillekin suositeltava laihdutustahti on 0,5 kg/viikko, eli 2 kg/kuukausi.

    Äänestä

  • 700 g!!!! kirjoitti:

    700g yössä pois, olen tosin kuullut isommistakin paino hävikeistä yön aikana, koitappas kysellä hieman niin yllätyt, melkein kaikilla lähtee n 500g yön aikana joillain jopa kilo, mitäs teillä sitten yössä lähtee? iltapaino juuri ennen nukkumaan menoa ja aamu paino heti herättyä, vain vessassa ennen punnitusta.

    Äänestä

  • totta on kirjoitti:

    on puolisen kiloa isompi kuin aamupaino. Mutta eiköhän kaikki pojat pelaa kaikissa kisoissa aamupainoilla? Eli jos poika painaa "normaalisti", eli illalla punnittaessa vaikka 38 kg, hän voi aamulla painaa 37 kg. Mites se loppu 2 kg sitten pudotetaan parin viikon aikana siihen sarjaan 35? Nimenomaan terveellisesti. Tää vain esimerkki, en oo yhtään tutkaillut poikia ko SM-sarjassa.

    En mäkään usko, että se 2kg lähtee parissa viikossa vaan syömällä terveellisemmin. Kun ei kai kukaan painija (tai muukaan urheilija) päivittäin mäkkäriannoksilla mässää.

    Äänestä

  • Iltapaino kirjoitti:

    3 kilon vedoista:)äsken vielä puhuit 2 kilosta päätä jo niin kerron:)

    Äänestä

  • Iltapaino kirjoitti:

    on puolisen kiloa isompi kuin aamupaino. Mutta eiköhän kaikki pojat pelaa kaikissa kisoissa aamupainoilla? Eli jos poika painaa "normaalisti", eli illalla punnittaessa vaikka 38 kg, hän voi aamulla painaa 37 kg. Mites se loppu 2 kg sitten pudotetaan parin viikon aikana siihen sarjaan 35? Nimenomaan terveellisesti. Tää vain esimerkki, en oo yhtään tutkaillut poikia ko SM-sarjassa.

    En mäkään usko, että se 2kg lähtee parissa viikossa vaan syömällä terveellisemmin. Kun ei kai kukaan painija (tai muukaan urheilija) päivittäin mäkkäriannoksilla mässää.

    hikoilulla kilo tuosta vaan.

    tuon kun luet niin ei tarvii enään täällä kysellä ja ihmetellä, So long.

    http://www.tulpaini.fi/tampere_tiedostot/frame.htm

    samaan paikkaan mutta hiukan enemmän asiaa, klikkaa sivun ensimmäinen linkki(ylin)se missä lukee pienellä alapuolella www.pajulahti.....

    http://www.google.fi/search?hl=fi&sa=X&oi=spell&resnum=0&ct=result&cd=1&q=painonpudotus ja tankkaus&spell=1

    Äänestä

  • tietoon kirjoitti:

    tuon kun luet niin ei tarvii enään täällä kysellä ja ihmetellä, So long.

    http://www.tulpaini.fi/tampere_tiedostot/frame.htm

    juu, olen noviisi ja ilmeisesti putosin jossakin vaiheessa perusteluistasi kärryiltä. (jos nyt oot sama jannu, joka täällä käy kuumana)

    ensin pudotit 1-2 kiloa paria viikkoa ennen kisoja jättämällä roskaruuat pois, nyt esittelet tuomo karila esitelmää. lukaisin läpi - ja siellä oli v 2004 painopudotuksesta tietoa - painijoiden keski-ikä 21,8 vuotta, keskimääräinen lähtöpaino 70,2 kg. nyt puhuttiin pojista, 32,35 38 jne kiloisista, iät 8 vuodesta ylöspäin aina 17 asti.

    no, kerrotko nyt miten pudotat lapselta 2 kg tervellisesti parin viikon aikana. vain jättämällä roskaruuan pois? vai tukeutuen karilaan, mikä oli tarkoitettu aikuisille.

    Äänestä

  • baby goodbye kirjoitti:

    luulin että haluat oikeasti tietoa etkä vain vittuilla, ei ole minun vika jos et saa 2-3 kiloo terveellisesti pois 35-40kg painoisesta painijasta minä saan eikä koskaan ole ollut epäterveellistä vaan päin vastoin, mutta minä en sinnulle ala keinojani paljastelemaan, karilan teksteistä löytyy kaikki tarvittava ja oletko oikeasti noin tyhmä ettet tajua että nuo pää periaatteet toimii KAIKEN ikäisillä???ja LUE ihan ajatuksella se koko homma mutta mee ton alemman linkin kautta...

    Äänestä

  • kuumana käy? kirjoitti:

    terveellinen ja mukava urheilumuoto. Ja painiväki mukavaa? Sinähän otat vittuiluna kaiken. Yksinkertainen kysymys kuului vain, kuinka saat pelkällä roskaruuan poisjätöllä kiloja pois parin viikon aikana. Niin nimittäin ensin väitit. Sitten tulikin jo systemaattista painonpudotusta.

    Jep. Pidä vaan metodis omanasi. Voi joku toinen kuumakalle ottaa opikseen ja soveltamaan johonkin 10-kesäiseen (esimerkki vaan - en osoittele ketään).

    Eihän täällä ole muita kaltaisiasi, eihän?

    Äänestä

  • muka kirjoitti:

    ,,,.

    kaltaisia vänkääjiä ja kinnaajia ja riidan haastajia.

    Äänestä

  • muka kirjoitti:

    terveellinen ja mukava urheilumuoto. Ja painiväki mukavaa? Sinähän otat vittuiluna kaiken. Yksinkertainen kysymys kuului vain, kuinka saat pelkällä roskaruuan poisjätöllä kiloja pois parin viikon aikana. Niin nimittäin ensin väitit. Sitten tulikin jo systemaattista painonpudotusta.

    Jep. Pidä vaan metodis omanasi. Voi joku toinen kuumakalle ottaa opikseen ja soveltamaan johonkin 10-kesäiseen (esimerkki vaan - en osoittele ketään).

    Eihän täällä ole muita kaltaisiasi, eihän?

    Toivon tosiaankin, ettemme koskaan satu samoihin kisoihin.

    Mikä on yleensä laittanut sinut käymään painipalstalla? Lopeta riidan haastaminen ja harkitse jonkun oman harrastuksen aloittaminen. Älä sekaannu meidän painijoiden lajiin tuolla asenteella. Jätä laji suosiolla paininystäville!

    Äänestä

  • kuumana käy? kirjoitti:

    luulin että haluat oikeasti tietoa etkä vain vittuilla, ei ole minun vika jos et saa 2-3 kiloo terveellisesti pois 35-40kg painoisesta painijasta minä saan eikä koskaan ole ollut epäterveellistä vaan päin vastoin, mutta minä en sinnulle ala keinojani paljastelemaan, karilan teksteistä löytyy kaikki tarvittava ja oletko oikeasti noin tyhmä ettet tajua että nuo pää periaatteet toimii KAIKEN ikäisillä???ja LUE ihan ajatuksella se koko homma mutta mee ton alemman linkin kautta...

    ja riidanhaastamisena. Et muuten selittänyt, miten se roskaruuan poisjättö muuttuikin yht´äkkiä ihan oikeaan painonoudotukseen? Vai ehditkö unohtaa heittosi, että kun sipsit, hampurilaiset, pizzat ym jättää pois pari viikkoa ennen kisoja, tippuu hoikankin pojan paino kuin itsestään...

    Äänestä

  • baby goodbye kirjoitti:

    juu, olen noviisi ja ilmeisesti putosin jossakin vaiheessa perusteluistasi kärryiltä. (jos nyt oot sama jannu, joka täällä käy kuumana)

    ensin pudotit 1-2 kiloa paria viikkoa ennen kisoja jättämällä roskaruuat pois, nyt esittelet tuomo karila esitelmää. lukaisin läpi - ja siellä oli v 2004 painopudotuksesta tietoa - painijoiden keski-ikä 21,8 vuotta, keskimääräinen lähtöpaino 70,2 kg. nyt puhuttiin pojista, 32,35 38 jne kiloisista, iät 8 vuodesta ylöspäin aina 17 asti.

    no, kerrotko nyt miten pudotat lapselta 2 kg tervellisesti parin viikon aikana. vain jättämällä roskaruuan pois? vai tukeutuen karilaan, mikä oli tarkoitettu aikuisille.

    lääkäri Tuomo Karilan periaatteisiin painon hallinnassa, kaiken ikäisille hyvät ohjeet.

    Äänestä

  • ottaa vänkäämisenä kirjoitti:

    ja riidanhaastamisena. Et muuten selittänyt, miten se roskaruuan poisjättö muuttuikin yht´äkkiä ihan oikeaan painonoudotukseen? Vai ehditkö unohtaa heittosi, että kun sipsit, hampurilaiset, pizzat ym jättää pois pari viikkoa ennen kisoja, tippuu hoikankin pojan paino kuin itsestään...

    Ihanko oikeaa painon pudotusta:DD kerro kuinka pudotetaan "oikeasti" kaksi kiloa ja kuinka pudotetaan "leikisti" kaksi kiloa...mee nyt kuule pelle johonkin muualle provoomaan.

    Äänestä

  • Iltapaino kirjoitti:

    on puolisen kiloa isompi kuin aamupaino. Mutta eiköhän kaikki pojat pelaa kaikissa kisoissa aamupainoilla? Eli jos poika painaa "normaalisti", eli illalla punnittaessa vaikka 38 kg, hän voi aamulla painaa 37 kg. Mites se loppu 2 kg sitten pudotetaan parin viikon aikana siihen sarjaan 35? Nimenomaan terveellisesti. Tää vain esimerkki, en oo yhtään tutkaillut poikia ko SM-sarjassa.

    En mäkään usko, että se 2kg lähtee parissa viikossa vaan syömällä terveellisemmin. Kun ei kai kukaan painija (tai muukaan urheilija) päivittäin mäkkäriannoksilla mässää.

    , mutta ei Mitään SM-Kisojen aamuna. Siinä on jo se 500-700g. Meidän seurassa tiputti tuon n. 2kg 2 viikossa 4 poikaa pelkästään muuttamalla ruokavaliota. Karkit, limsat, sipsit, vaalea leipä, murot yms. pois. Peruna ja riisi vähemmälle ja kokonaan pois 3-5 päivää ennen. Hyvin tepsi. Sanoisin mielelläni nimetkin, mutta en voi sitä tässä tehdä. Tosin taisi siinä jäädä 2:lle kaverille 200-300g aamujumppaan 2:lle ei ollenkaan. Toimii muuten hyvin eikä pojat olleet mitenkään edes "tiukilla".

    Äänestä

  • ikäkausikisojen aamuna kirjoitti:

    tätä tarinaasi ja ethän ole esim.kouluruokailussa katsomassa syövätkö vai aivät??

    Äänestä

  • usko itsekkään kirjoitti:

    tätä tarinaasi ja ethän ole esim.kouluruokailussa katsomassa syövätkö vai aivät??

    eikä kouluruokailuissa muutkaan vanhemmat ole kyttäämässä, vai käytkö sinä katsomassa muksusi perään kouluruokailuissa?

    Äänestä

ottaahan se kupoliin kun tytöillä vaan 1 SM-kisa vuodessa:)mutta katsotaan joulukuussa vieläkö puhutaan "kersojen"kisoista:DDDDD kun on poikien JA tyttöjen SM-kisat.

Äänestä
  • monestako "lapsitähdestä" on tullut missään urheilulajissa mestaria AIKUISENA? pojille (vai isille) kova juttu joo, mutta ei 8-vuotias kersa tajuu haluta mihkään sm-kisaan, ellei vanhemmat ja valkut sitä kerro.

    nimetkääs muutama. kaikki urheilulajit kelpaa.

    Äänestä

  • miettikääs kirjoitti:

    monestako "lapsitähdestä" on tullut missään urheilulajissa mestaria AIKUISENA? pojille (vai isille) kova juttu joo, mutta ei 8-vuotias kersa tajuu haluta mihkään sm-kisaan, ellei vanhemmat ja valkut sitä kerro.

    Selitäppäs nyt meille, mikä sinua riepoo?miksi hyökkäät poikapainia vastaan noin kovasti?tai näköjään nyt muitakin nuorena menestyviä, on se katkeraa kun on katkeraa.

    Äänestä

  • miettikääs kirjoitti:

    monestako "lapsitähdestä" on tullut missään urheilulajissa mestaria AIKUISENA? pojille (vai isille) kova juttu joo, mutta ei 8-vuotias kersa tajuu haluta mihkään sm-kisaan, ellei vanhemmat ja valkut sitä kerro.

    nimetkääs muutama. kaikki urheilulajit kelpaa.

    ympäri maailmaa...en vaivaudu sinulle luettelemaan jos et itse tiedä tai osaa etsiä.

    Äänestä

  • miettikääs kirjoitti:

    monestako "lapsitähdestä" on tullut missään urheilulajissa mestaria AIKUISENA? pojille (vai isille) kova juttu joo, mutta ei 8-vuotias kersa tajuu haluta mihkään sm-kisaan, ellei vanhemmat ja valkut sitä kerro.

    nimetkääs muutama. kaikki urheilulajit kelpaa.

    SM-kisoissa?jos osaat iän kaivaa niin osaat varmasti nimen perusteella myös löytää vanhemmat ja soittaa niille ja kertoa mielipiteesi, mitä sä niitä täällä netissä mollaat?sano mulle pojan nimi niin 5min ja sulla on isän puh numero ja voit soittaa suoraan sille:)

    Äänestä

  • miettikääs kirjoitti:

    monestako "lapsitähdestä" on tullut missään urheilulajissa mestaria AIKUISENA? pojille (vai isille) kova juttu joo, mutta ei 8-vuotias kersa tajuu haluta mihkään sm-kisaan, ellei vanhemmat ja valkut sitä kerro.

    nimetkääs muutama. kaikki urheilulajit kelpaa.

    ihan vaan uteliaisuuttani kysyn.

    Äänestä

  • seinäjoelle? kirjoitti:

    ihan vaan uteliaisuuttani kysyn.

    ei yksikään nimennyt yhtäkään lapsitähteä, ei missään lajissa.

    katkera en ole, ei ole syytä, oma tyttö paininut vasta vuoden, on iältään 7.

    ei olla tavoittelemassa sm-mitaleja tai muutakaan moneen vuoteen.

    ihmetyttää nämä kiivaat kannanotot 32-kiloisten sm-tähtien puolesta, osa todella nuoria.

    kukaan ei muista, kuka voitti poikien sm-hopaa sarjassa se ja se vuonna 2007 ylihuomenna.

    ja ihmettelin sitä, että tuntemiani poikia oli ilmoitettu todella alhaisiin sarjoihin vaikka olivat koko vuoden painineet paljon ylemmissä kiloissa. kuka niitä kiloja vedättää alaspäin? pojat vai vanhemmat? mitä virkaa on 11 vuotiaan voittamalla sm-mitalilla jos painoa on vedätetty alaspäin? ja vaikkei oliskaan? kukaan ei muista mestarin nimeä kesäkuussa.

    Äänestä

  • joopa joo kirjoitti:

    joku suuri tietäjä? On se kiva kun kannat niin kovasti huolta muista. Häiritseekö sinua jotenkin sekin et on paljon aikuisiakin SM-mitalisteja joista esim. minä en ole ikinä kuullutkaan. Pois mitallit heti, hyi. Ihan tyhmää, hyi

    Äänestä

  • joopa joo kirjoitti:

    ei yksikään nimennyt yhtäkään lapsitähteä, ei missään lajissa.

    katkera en ole, ei ole syytä, oma tyttö paininut vasta vuoden, on iältään 7.

    ei olla tavoittelemassa sm-mitaleja tai muutakaan moneen vuoteen.

    ihmetyttää nämä kiivaat kannanotot 32-kiloisten sm-tähtien puolesta, osa todella nuoria.

    kukaan ei muista, kuka voitti poikien sm-hopaa sarjassa se ja se vuonna 2007 ylihuomenna.

    ja ihmettelin sitä, että tuntemiani poikia oli ilmoitettu todella alhaisiin sarjoihin vaikka olivat koko vuoden painineet paljon ylemmissä kiloissa. kuka niitä kiloja vedättää alaspäin? pojat vai vanhemmat? mitä virkaa on 11 vuotiaan voittamalla sm-mitalilla jos painoa on vedätetty alaspäin? ja vaikkei oliskaan? kukaan ei muista mestarin nimeä kesäkuussa.

    Täällä ei ole muita kiivaita kannan ottoja kuin sinulla, ja et edes omista poikaa joka painii:)

    Ja noista sarjoista sen verran että 36-37kg pojan on järkevää painia pikkukisoissa sarjassa 38kg(siis 1-2 kiloa ALIPAINOISENA)silloin ei tarvi vetää ja saa hyvää matsia, sitten isoihin kisoihin voi laihduttaa 35kg sarjaan jättämällä pari viikkoa ennen pois Hampurilaiset, pizzat, karkit, sipsit, limsat, turhat rasvat ja vähempi suolaa ja lisätä normaalin kotiruuan määrää niin paino putoaa itsestään ja energia vain lisääntyy.

    Järkevällä syönnillä voi syödä enemmän terveellisesti ja silti paino tippuu:) kokeile sinäkin joskus niin ei tarvitse täällä kirjoitella sellaisista asioista mistä ei tiedä mitään, sinä olet niin ulkona asioista että varmasti kuvittelet että lapsia pidetään nälässä:)

    Ja vielä kerran, ota selvää asioista ennekuin täälä otat "kiihkeitä" kannanottoja, ja tuosta SM mitalin merkityksestä sen verran että se on AINA suuri saavutus ja jos et ymmärrä että paini on painoluokka laji missä ottelu painoilla on suuri rooli niin vaihda lajia tai pysy nyt herran tähden poissa kommentteinesi täältä munaamasta ITSEÄSI.

    Äänestä

  • -Rodolebov- kirjoitti:

    Mielenkiintoinen sanavalinta: "omista poikaa..." No, se ei ollut oleellista.

    Vaan oleellista oli tuo mielipiteesi painoista.. Ok. Jos poika painaa normaalisti aamulla vaikka 38 kg. Ja jättää pari viikkoa ennen kisaa hampparit ym pois, hän ei takuulla saa sillä painoaan 3 kg:a alaspäin. Varsinkin jos kyseessä on muutenkin hoikka poika. Pullukampikin pudottaa korkeintaan 1-1,5 kg tuolla konstilla. Siis pari viikkoa ei riitä tuommoiseen pudotukseen, pidemmällä ajalla tietty onnistuisi. Ja laiheliini ei ainakaan pudota 3 kiloa noin pienessä ajassa.

    Ja mites pudottavat ne pojat, jotka jo pääsääntöisesti syövät terveellisesti? Ei ole jättää päivittäistä sipsiannosta pois ;)

    Sinä se tunnut olevan kovin kiihkeällä tuulella. Painitietämyksesi voi olla huippuluokkaa, mutta en minäkään ymmärrä, miksi täällä noin meuhkataan jostain lapsen saavuttamasta tai saavuttamamttomasta mitalista. Kuten moni on jo täällä todennut, kukaan ei huomenna múista mitalisteja, muistaako tänäänkään. Ja ihmettelin itsekin kovasti poikia, jotka koko vuoden ovat painineet sarjoissa 38-42, painivatkin sitten sm-kisassa sarjassa 35. Ja nämä pojat eivät ole yhtään ylipainoisia.

    Kerro nyt niin että tyhmäkin tajuaa, miksi hyökkäät poika painia vastaan?sitten otat noita kärjistettyjä esimerkkejä kuten:

    "Ok. Jos poika painaa normaalisti aamulla vaikka 38 kg. Ja jättää pari viikkoa ennen kisaa hampparit ym pois, hän ei takuulla saa sillä painoaan 3 kg:a alaspäin. Varsinkin jos kyseessä on muutenkin hoikka poika. Pullukampikin pudottaa korkeintaan 1-1,5 kg tuolla konstilla. Siis pari viikkoa ei riitä tuommoiseen pudotukseen, pidemmällä ajalla tietty onnistuisi. Ja laiheliini ei ainakaan pudota 3 kiloa noin pienessä ajassa."

    Jos poika painaa aamulla 38kg niin ei takuulla lähde vetämään SM-kisoihin 35 kiloon, aivan naurettava ja typerä väite, mistä ihmeestä edes keksit moisia juttuja?ja kyllä putoo paino itsestään pari kiloo jos et 2 viikkoon laita suuhusi yhtään karkkia, limsaa, ym roska ruokaa, vai onko sinulla emppiiristä kokemusta asiasta että voit väittää vastaan:)

    "Ja ihmettelin itsekin kovasti poikia, jotka koko vuoden ovat painineet sarjoissa 38-42, painivatkin sitten sm-kisassa sarjassa 35. Ja nämä pojat eivät ole yhtään ylipainoisia."

    Tuohon vastasin jo, jos poika painaa esim ikäkausi kisassa 35.8kg hän menee 38kg sarjaan hakemaan kovaa matsia ja kokemusta...vai oletko luullut että joka sarjassa poika painaa aina VÄHINTÄÄN sen painon missä sarjassa painii :DDD

    Ps ihan oikeesti lopeta nyt jo tuo itsesi munaaminen tunnen jo myötä häpeää vuoksesi, vaikka olen täysin varma että naisena et vain PYSTY olla vastaamatta jotain mielestäsi fiksua tähänkin pyyntöön.

    Äänestä

  • Gerkko kirjoitti:

    Mielenkiintoinen sanavalinta: "omista poikaa..." No, se ei ollut oleellista.

    Vaan oleellista oli tuo mielipiteesi painoista.. Ok. Jos poika painaa normaalisti aamulla vaikka 38 kg. Ja jättää pari viikkoa ennen kisaa hampparit ym pois, hän ei takuulla saa sillä painoaan 3 kg:a alaspäin. Varsinkin jos kyseessä on muutenkin hoikka poika. Pullukampikin pudottaa korkeintaan 1-1,5 kg tuolla konstilla. Siis pari viikkoa ei riitä tuommoiseen pudotukseen, pidemmällä ajalla tietty onnistuisi. Ja laiheliini ei ainakaan pudota 3 kiloa noin pienessä ajassa.

    Ja mites pudottavat ne pojat, jotka jo pääsääntöisesti syövät terveellisesti? Ei ole jättää päivittäistä sipsiannosta pois ;)

    Sinä se tunnut olevan kovin kiihkeällä tuulella. Painitietämyksesi voi olla huippuluokkaa, mutta en minäkään ymmärrä, miksi täällä noin meuhkataan jostain lapsen saavuttamasta tai saavuttamamttomasta mitalista. Kuten moni on jo täällä todennut, kukaan ei huomenna múista mitalisteja, muistaako tänäänkään. Ja ihmettelin itsekin kovasti poikia, jotka koko vuoden ovat painineet sarjoissa 38-42, painivatkin sitten sm-kisassa sarjassa 35. Ja nämä pojat eivät ole yhtään ylipainoisia.

    joku muu voittajia???? lapselle SM-kisat on kova juttu ja jos vielä painii mitalleille niin hän itse voi olla itsestään ylpeä ja muistaa tuon saavutuksen ikuisesti.

    Äänestä

  • muistaako kirjoitti:

    joku muu voittajia???? lapselle SM-kisat on kova juttu ja jos vielä painii mitalleille niin hän itse voi olla itsestään ylpeä ja muistaa tuon saavutuksen ikuisesti.

    Toivottavasti lapset tosiaan painivat itsensä takia. Muistui mieleen, kun eräs kuuluisaksi aivan toisella alueella tullut mies, kertoi lehdessä, että oli voittanut piirinmestaruuspronssia painissa poikavuosina. Ja tämä pronssi oli ollut kantava voima miehen itseluottamuksen säilymiseksi vaikeina aikoina.

    Sallittakoon siis lapsille tämä ilo, jos painiminen on lapsen omasta halusta lähtöisin.

    Oma poika ei vedättänyt SM-kisoihin, vaikka on paininut tänä talvena sarjoja ylempänäkin. Jätimme kyllä suolaiset ruoat vähemmälle ja siirryimme karkkipäivään jo pari viikkoa ennemmin. Sitten vielä salainen aseemme...
    Pikkukisoissa syömme normaalin aamupalan, mutta suurten kisojen alla, ennen punnitusta, ateriana on vain jogurttijuomaa hieman:D

    Kaikki epäilijät, kokeilkaapa itse!

    Äänestä

vanha systeemi ,joka oli muinoin toiminnassa,oliko se? että pm kisojen kolme parasta pääsi ja sitten vielä karsittiin kolme. Jotenkin näin. joka muistaa paremmin sanokoon.On paljon aikaa nuoruudesta.

Äänestä

Ostarille vaan aikaa viettämään ja mummoja kivittämään. Kyytipojaksi vielä vähän aikuisten arvoja, joita sieltä saa ilman et kukaan kyselee ikää. On se vahingollista toi urheilu, etenkin paini jossa vähän tarvitaan luonnettakin. Urheilu on pilannut monen häirikön elämän, kun ei ole päässyt itseään vapaasti toteuttamaan.

Äänestä
  • täysin samaa mieltä, lapsi voidaan myös "suojella" pilalle.

    Äänestä

Ikäjakauma Seinäjoelle ilmoittautuneista:

-90 39
-91 33
-92 46
-93 36
-94 47
-95 32
-96 21
-97 11
-98 1
-99 1
-?? 1

Äänestä
  • ja eniten 13v.

    Äänestä

poikien SM-paineihin?onko systeemissä vikaa jos sama painija osallistuu poikien, junioreiden ja miesten SM-kisoihin? pitäisikö ikä jaottelu olla selkeempi? esim, pojat 10-14 juniorit 15-17 ja miehet 18--> . Ja ikä luokista kiinni pito olis sitten tiukkaa eli ei loikittaisi ylös eikä alas vaan siine minne ikä näyttää.

Äänestä
  • SM-kisojen ikärajat voisivat olla:

    Pojat/Tytöt: 14-17v (13v rajoituksin)
    Juniorit/Neidot: 16-20v
    Miehet/Naiset: 18-...

    Äänestä

  • voisi olla kirjoitti:

    SM-kisojen ikärajat voisivat olla:

    Pojat/Tytöt: 14-17v (13v rajoituksin)
    Juniorit/Neidot: 16-20v
    Miehet/Naiset: 18-...

    sarjaan. Alle 40 vuotias ei ole kykenevä vielä tekemään itsenäisiä päätöksiä eikä ottamaan vastuuta tekemisistään. Pitäisi vapauttaa myös kaikesta rikosoikeudellisistakin vastuista. Koulussa ei saa järjestää kokeita alle 40 vuotialle ihan lastensuojelun nimissä.

    Äänestä

  • voisi olla kirjoitti:

    SM-kisojen ikärajat voisivat olla:

    Pojat/Tytöt: 14-17v (13v rajoituksin)
    Juniorit/Neidot: 16-20v
    Miehet/Naiset: 18-...

    pojat/tytöt 10-15v
    juniorit 16-19v
    miehet/naiset 20v-->

    Äänestä

Tähän kysymykseen tuskin löytyy yhtä ainoaa ja oikeata totuutta.

Tässä kuitenkin oma mielipiteeni;

Nykyinen systeemi on ihan ok. Esim. pienimmässä sarjassa 32kg on aina ollut tosi hyviä tyyppejä joista on noussut huippupainijoita aina miesten tasolle asti. Katselkaapa vanhoja tuloksia ja vetäkää itse omat johtopäätökset...

Ja jos siellä joku tosi nuori onkin, niin se on yleensä sen verran kova pikkumies, että oksat pois. Kaikki valmentajat tietävät käsittääkseni melko hyvin SM-kisojen tason. Siksi sinne ei ketään ilmoiteta heittopussiksi.

Ja kyllähän junnujen ja miesten SM-kisoihin täytyy esim. 15-vuotias kova 55kg laskea mukaan. Tulis muuten tynkäkisat kaikille ikäluokille (ainakin jun miehet) jos vain yhden ikäluokan SM-kisaan sais osallistua.

PS. Pekka Rauhala, TeRi voitti aikanaan 70-luvulla saman vuoden aikana 6 SM-kultaa. Siis pojissa, junnuissa ja miehisssä. Krekon ja vapaan. Pistäkäähän paremmaksi.

Äänestä

jos nuo vedättelijän ikäjakaumat pitävät paikkansa
voisi SM-kisojen ikärajan nostaa hyvin 14-vuoteen
(13-vuotiaat lääkarintodistuksella).
samalla pienimmäksi sarjaksi voisi tulla 42 kg.
alle 40 kiloisia ei suomalaisiia 14-vuotiaissa
paljon ole.

Äänestä
  • Ikärajat ja sarjat. Alle 14 v saavat keskittyä painin oppimiseen. Ihan hyvä systeemi.

    Äänestä

  • Just nämä kirjoitti:

    Ikärajat ja sarjat. Alle 14 v saavat keskittyä painin oppimiseen. Ihan hyvä systeemi.

    Paras mitä olen kuullut(saavat keskittyä painin oppimiseen). Kaikesta sitä jaksetaan huolta kantaa. Menkää Ruotsiin, kun ajattelette kuin Ruotsalaiset. Siellä kaikki on teille paremmin.

    Äänestä

Oman lapseni kohdalta voin ainakin sanoa sen, että vasta nyt viime vuonna hän alkoi YMMÄRTÄMÄÄN sm-kisojen merkityksen (13v.). Ennen sitä olivat ne yhdet kisat muiden joukossa. Lähinnä tuo "arvokisa" maine oli selvää meille vanhemmille ja valmentajille.

Mielipiteitä on tietty erilaisia, mutta uskon, että se on lähinnä vanhemmat ja valmentajat, jotka tuota mahdollista sm-mitallia näillä pikkupojilla/tytöillä eniten arvostavat. Eivät ne sitä juurikaan itse tajua.

Eihän niistä tietenkään mitään haittaakaan lapsille oo, mutta kuinka järkevää se loppujen lopuksi on?

Äänestä

varmaan tietää poikien sm:mien tason ja valikoi sinne painijat jotka ovat jo valmiita osallistumaan sinne. Jotkut 8 vuotiaat ovat jo varmassti valmiita poikien sm:miin.

Äänestä

Mitä järkeä on aloittaa paini seittemän vuotiaana ja odottaa seittemän vuotta että pääsee kamppailemaan sm-mitaleista? Täytyyhän se oma taso jossain nähdä vaikka nuori onkin...

Äänestä

Joo kyllähän sinne ikärajat voisi laittaa.
Katsokaa nyt noita sarjoja 42- 46 ja siellä painineita poikia ja syntymä aikoja.Meneeköhän ihan yksiin kasvukäyrät.Poikien ulkomuto alkaa pikku hiljaa näyttämään humanoidilta.Pojilla pieni tai iso pää muuhun ruumiseen nähden.Voihan se tietysti olla perintötekijäkin.Mutta kyllä siellä muutaman kohdalla alkaa näyttämään aika hurjalta jos ei kohta herätä asialle ja jatkuvalle painon pidättämiselle.Ikä rajat vaan SM-kisoihin.

Äänestä
  • Ja kovin monet pojat painivat sarjoissa, missä eivät oo koko vuonna olleet, eli paljon alemmissa. Onko se mitali (tai sen yritys) tuon arvoinen? Kun kukaan ei muista ensi vuonna sarjojen mitalisteja.

    Äänestä

Poikien SM-kisoihin ei tarvi välttämättä
alaikärajaa. Homma ratkee mukavasti jättämällä
kisoista pois sarjat 32, 35 ja 38 kiloa.

Suuremmissa sarjoissa alkaa ikää jo olla tarpeeksi.

Äänestä
  • Joku puhuu järkeäkin.

    Äänestä

  • muuta? :)

    Äänestä

  • Gerkko kirjoitti:

    Joku puhuu järkeäkin.

    se poika :)

    Äänestä

  • että joku menee SM tilastoissa poikasi ohi?

    Äänestä

  • vielä sarja 42kg jättää pois sielläkin oli saman ikäisiä kuin 32kg sarjassa.

    Äänestä

  • pitää kirjoitti:

    vielä sarja 42kg jättää pois sielläkin oli saman ikäisiä kuin 32kg sarjassa.

    Mihis sarjaan sitten tuuppaisit ne -93, -92, -91 vuotiaat eli yläasteikäiset ja hieman jo taitaa ylikin olla, niin noista kevyistä sarjoista?? Mun mielestä ei voi kuin luottaa valmentajiin ettei keskenkasvuisia laita SM-kisoihin. Eli jos vaan on höyhenen kevyt niin ei sais ees yläasteikäiset painia SM-kisoissa vai???

    Äänestä

  • eipäs voi olla totta kirjoitti:

    Mihis sarjaan sitten tuuppaisit ne -93, -92, -91 vuotiaat eli yläasteikäiset ja hieman jo taitaa ylikin olla, niin noista kevyistä sarjoista?? Mun mielestä ei voi kuin luottaa valmentajiin ettei keskenkasvuisia laita SM-kisoihin. Eli jos vaan on höyhenen kevyt niin ei sais ees yläasteikäiset painia SM-kisoissa vai???

    jotkut ovat luonnastaan pieniä ja kevyitä, joten painivat kevyissä sarjoissa...eihän tämä mitään Sumo painia ole, mielestäni SM sarjat ovat juuri kohdallaan nyt.

    Äänestä

  • toivoisi sarjoja 25 ja 28kg mukaan sm kisoihin

    Äänestä

  • pikkupainija kirjoitti:

    toivoisi sarjoja 25 ja 28kg mukaan sm kisoihin

    kaiken laista vaan eipä anna tai tuo pukki kaikkea.
    ONNEKSI!!!!

    ikäjakoa enemmän. nyt nimittäin nämä kookkaammat hyvätkin pojat jäävät kotiin, sillä eivät viitsi lähteä 11-vuotiaanan sarjoihin, joihin tietävät tulevan vain 15-vuotiaita.

    Äänestä

  • joulupukiltakin kirjoitti:

    kaiken laista vaan eipä anna tai tuo pukki kaikkea.
    ONNEKSI!!!!

    kyseinen asia lisää sinun onnellisuuden tasoa?

    Äänestä

Seuraavassa Seinäjoen SM-kisojen
ikäjakauma sarjoittain:

32 kg
94=4
95=8
96=10
97=7
98=1
99=1
YH=31

35 kg
94=9
95=11
96=5
YH=25

38 kg
93=3
94=7
95=3
96=5
97=1
YH=19

42 kg
91=1
92=7
93=9
94=11
95=4
YH=32

46 kg
91=3
92=4
93=6
94=9
95=2
YH=24

50 kg
91=4
92=10
93=1
94=1
95=2
YH=18

54 kg
??=1
90=4
91=5
92=6
93=8
94=1
95=1
YH=26

58 kg
90=8
91=7
92=7
93=1
94=1
YH=24

63 kg
90=14
91=1
92=4
93=2
YH=21

69 kg
90=3
91=6
92=4
YH=13

76 kg
90=4
91=3
92=0
93=1
94=1
YH=9

85 kg
90=3
91=2
92=0
93=1
YH=6

100 kg
91=1
YH=1

Kaikkien sarjojen ikäjakauma
??=1
90=36
91=33
92=42
93=32
94=44
95=31
96=20
97=8
98=1
99=1
YH=249

Äänestä
  • 42 on kaikki vähintään 12-vuotiaita. mutta aika paljon on noissa alemmissa sarjoissa 95-syntyneitä tai vanhempia. 11-vuotiaita tai nuorempia oli koko kisassa sitten 20 kpl. Oliskohan ne nostaneet kovan porun, jos ikäraja olis ollutkin 12?

    Noh, mitä tällä päätään vaivaamaan. Sarjat ovat näin ja jokainen vanhempi ja valmentaja puntaroi itse painijansa kanssa, onko tästä näihin mittelöihin.

    Äänestä

  • TAISI JOKAISESTA SARJASTA LÖYTYÄ VOITTAJA LÄHES VANHIMMASTA IKÄLUOKASTA!???
    VAAN KOKEMUSTA NUOREMMILLEKIN TULEVILLE VUOSILLE, EI PAHA!

    Äänestä

  • NAPEROKAKKONEN kirjoitti:

    TAISI JOKAISESTA SARJASTA LÖYTYÄ VOITTAJA LÄHES VANHIMMASTA IKÄLUOKASTA!???
    VAAN KOKEMUSTA NUOREMMILLEKIN TULEVILLE VUOSILLE, EI PAHA!

    Sarjavoittaja vanhimmasta ikäluokasta 6/13
    Sarjavoittaja vuotta vanhinta ikäluokkaa nuorempi 6/13
    Tuntematon 1 henkilö.
    Joten mitä haittaa nuoremmista? Melko varmasti neljän parhaan joukossa oikeasti sarjan kaksi parasta....

    Äänestä

Tämähän tunteita kovasti kuohuttaa. Tämän painijoiden paino siis. Niin, vastasin tuolla ylempänä ja kerroin oman poikani "painonhallinnasta". En viitsinyt tätä enää sinne laittaa, kun siellä alkoi keskustelu mennä "piiripienipyörii" -tyyliseksi.

Ei ole tietääkseni pojalla vikaa kilpirauhasessa tai muussakaan, mutta olemme saaneet painoa nätimmäksi pari kiloa parin kuukauden aikana. Mielestäni ihan kohtuusuoritus, kun mihinkään isoihin ruokaremontteihin ei ole ollut halua eikä edes tarvetta. Nyt pojan paino/pituus ihan hyvällä mallilla. Ja menee ehkä vielä vähäsen alaspäin. Enää ei tosin ole tarvetta, painoa oli vain vuodessa tullut 4 kg lisää ja mittaa vain 4 cm.

Tämähän ei liity tähän ketjuun tai SM-kisoihin mitenkään, heräsipä vain uteliaisuus. Eihän meillä ole mistään isommasta kisasta vielä kokemusta, mutta ehkä sitten joskus...

Minua kiinnosti tuo erään isän/äidin (?) maininta, että parissa viikossa saisi tuon saman pari kiloa pois vain jättämällä ns pikaruuan pois. Pitääkö tosiaan paikkansa? Syövätkö painijat sitten niin paljon sitä grilliruokaa tai muuta hyväskää, että sillä on painoon noin suuri merkitys? Miten muut arvokisoihin (SM-arvokisa - kai se on) osallistujat ovat menetelleet? Ovatko tyytyneet puntarin lukemiin, vai onko paria kiloa yritety pois? Ja miten? Riittääkö tosiaan tuo pikaruuan poisjättö?

Ja tämä ei yritä olla provoilua, toivottavasti asialliset vanhemmat vastaavat asiallisesti.

Äänestä
  • Kyllä tuo "painonpudotus" on niin yksilöllistä, että ei siihen ihan yksiselitteistä vastausta ole.
    Omalla pojalla normaalisti paino pyörii 32 kg huitteilla. Kun kisat viikon loppuna niin edellisenä iltana ei mitään ihmeempää syödä, samoin aamulla, ja paino punnituksessa 30 kg huitteilla. Ja ilman, että edes kahta viikkoa ennen ees oltais millään erikoisella "valiolla".
    Eli parisen kiloa on aivan täysin mahdollinen, jos vielä muutamaksi viikoksi jättäisi pois viikonloppukarkit, sipsit, hampparit..... Mutta tuon enempää ei kyllä meilläkään lähde, ellei sitten ihan nälässä pitäisi...mutta siinä taas ei ole järkeä.

    Äänestä

  • pojilla kirjoitti:

    Kyllä tuo "painonpudotus" on niin yksilöllistä, että ei siihen ihan yksiselitteistä vastausta ole.
    Omalla pojalla normaalisti paino pyörii 32 kg huitteilla. Kun kisat viikon loppuna niin edellisenä iltana ei mitään ihmeempää syödä, samoin aamulla, ja paino punnituksessa 30 kg huitteilla. Ja ilman, että edes kahta viikkoa ennen ees oltais millään erikoisella "valiolla".
    Eli parisen kiloa on aivan täysin mahdollinen, jos vielä muutamaksi viikoksi jättäisi pois viikonloppukarkit, sipsit, hampparit..... Mutta tuon enempää ei kyllä meilläkään lähde, ellei sitten ihan nälässä pitäisi...mutta siinä taas ei ole järkeä.

    Jep. Tuo kuulostaa normaalilta. Kai aika yleistäkin. Mutta tuolla ylempänä linkitettiin sellaista tietotaitoa, että oksat pois, mielestäni ei lapselle sopivaa. Pari kiloa kai ihan normaalia, riippuu kai vähän rakenteestakin. Kovin laihat ei voi laihduttaa, kuin kielestä ;)

    juuri oikealla tieto taidolla vetäminen (2) kiloo on turvallista ja oikea oppista, säilyy voimat ja terveys...kaltaisesi itse oppineet poppamiehet vain tekee lapselle hallaa keksiessään omia metodeja:) taisit olla sinä jonka mielestä 2 kiloa voi ottaa "oikeasti" ja "leikisti" olet kyllä tämän palstan ehdoton uusi helmi:) odotan innolla että henkillöllisyytesi paljastuu ja saat kulkea kisoissa pärstä punaisena kun sinulle hymyillään.

    Äänestä

painoja koko ajan.Kuka on loppupelissä se kärsijä.Se on se lapsi vaikka olisi 10 SM mitallia kaapissa ne ei paljon sitten nuorempana ja vanhempana auta kun tulee muut kuin paini mieleen ja mitä jälkiä se jatkuva painon pidätys toi tullessaan.

Äänestä
  • jälleen nostaa rumaa päätänsä:) tuskin kukaan jatkuvasti pidättää painon nousua, ja mitä jälkiä? onko emppiiristä kokemusta tai tietoa asiasta? onko linkkiä laitaa tieto lähteeseen?

    Äänestä

  • se siellä kirjoitti:

    jälleen nostaa rumaa päätänsä:) tuskin kukaan jatkuvasti pidättää painon nousua, ja mitä jälkiä? onko emppiiristä kokemusta tai tietoa asiasta? onko linkkiä laitaa tieto lähteeseen?

    Uskotaan, sulle on mahdottoman tärkeää oikean painoinen painija, joka tietenkään ei tiputa painoaaan. Usko pois, kukaan ei oo kateellinen, vaan ihan oikeasti huolissaan. Eikä tartte vastata, tiedän mitä kirjoittaisit.

    Äänestä

  • Lakkaa jo. kirjoitti:

    Uskotaan, sulle on mahdottoman tärkeää oikean painoinen painija, joka tietenkään ei tiputa painoaaan. Usko pois, kukaan ei oo kateellinen, vaan ihan oikeasti huolissaan. Eikä tartte vastata, tiedän mitä kirjoittaisit.

    Mistä syystä? pystytkö varmuudella sanomaan paljonko joku on tarkalleen vetänyt ja milloin? olet oikeasti vain kateellinen muiden menestyksestä ja perustelet muiden pärjäämistä syyttämällä heitä laihduttajiksi.

    Oletko joka kisoissa vaakalla katsomassa ja kirjoittelemassa ylös poikien painoja? se että joissain kisoissa painii eri sarjassa ei välttämättä tarkoita laihduttelua, ja ole nyt rehellinen itsellesi mitä luulet painijoiden tekevän jos on alempaan sarjaan isoissa kisoissa kilo tai alle liikaa?

    ja voisitko vastata?

    "tuskin kukaan jatkuvasti pidättää painon nousua, ja mitä jälkiä? onko emppiiristä kokemusta tai tietoa asiasta? onko linkkiä laitaa tieto lähteeseen?"

    Äänestä

  • muiden lapsista? kirjoitti:

    vastannut, että miten pelkällä roskaruuan poisjätöllä saa parissa viikossa pari kiloa pois. ensin nimittäin väitit, että niin teillä tehtiin ja paino putos itestään. sitten vedettiin karilan metodit kehiin, jotka tietääkseni on tarkoitettu ehdottomasti vanhemmille painijoille, kuin poikien sm-kisoihin osallistuville.

    mutta anti olla. sinä teet kuten haluat ja mielestäsi olet oikeassa ja muut kateellisia.

    piiri pieni pyörii nyt tämän keskustelun ympärillä ja minä lopetan. muuta järkevämmät ovat jo niin tehneet.

    Äänestä

  • sinäkään kirjoitti:

    montakertaa..vielä kerran luupää, eli ei pistä karkkia limsaa mehua pullaa ym..ym suuhunsa ja syö normaali kotiruokaa eikä mitään metsurin annoksia tietenkään, ja karilan metodit toimii kaikilla vai oletko ihan oikeasti TYHMÄ tutkimus oli tehty varttuneemilla mutta se ei pois sulje etteikö samat metodit toimi myös pojilla. ja sinulle tuolla ylhäällä jo pari tyyppiä sanoi suorat sanat miksi vielä provoilet ja epäilet muiden juttuja ?oikeastaan minun ei pitäisi piitata paskan vertaa mitä sinä uskot kuinka meidän pojalla painoo tippuu, sinä voit jatkaa oman poikasi paisuttamista kaikella moskalla niin paljon kuin huvittaa...ja jos pojastasi ei paino lähde kuten kerroit niin vie ny ihmeessä hänet kilpirauhas testiin ...mutta kuten kirjoituksestasi näimme olet myös pätevä lääkäri kaiken muun valtavan tiedon ja taidon lisäksi.

    Ps, ja kyllä sinä olet kateellinen muutoin et täällä jankkaisi sellaista mistä et IHAN AIKUISTEN OIKEASTI TIEDÄ MITÄÄN.

    pyörität :DDDD vai oletko jo niin harhainen provoilija että et huomaa itse sitä? mene nyt oikeasti jonnekkin muulle palstalle ja jätä tämä palsta meille paininystäville.

    Äänestä

  • vastannut sinulle kirjoitti:

    montakertaa..vielä kerran luupää, eli ei pistä karkkia limsaa mehua pullaa ym..ym suuhunsa ja syö normaali kotiruokaa eikä mitään metsurin annoksia tietenkään, ja karilan metodit toimii kaikilla vai oletko ihan oikeasti TYHMÄ tutkimus oli tehty varttuneemilla mutta se ei pois sulje etteikö samat metodit toimi myös pojilla. ja sinulle tuolla ylhäällä jo pari tyyppiä sanoi suorat sanat miksi vielä provoilet ja epäilet muiden juttuja ?oikeastaan minun ei pitäisi piitata paskan vertaa mitä sinä uskot kuinka meidän pojalla painoo tippuu, sinä voit jatkaa oman poikasi paisuttamista kaikella moskalla niin paljon kuin huvittaa...ja jos pojastasi ei paino lähde kuten kerroit niin vie ny ihmeessä hänet kilpirauhas testiin ...mutta kuten kirjoituksestasi näimme olet myös pätevä lääkäri kaiken muun valtavan tiedon ja taidon lisäksi.

    Ps, ja kyllä sinä olet kateellinen muutoin et täällä jankkaisi sellaista mistä et IHAN AIKUISTEN OIKEASTI TIEDÄ MITÄÄN.

    puurot ja vellit sekaisin, sillä minä en pojastani puhunut mitään, en hänen kilpirauhasistaan tai painoistaan, jotka muuten ovat ihan normaalilla käyrillä.

    kateellinen ei tarvi olla, sillä meiltä ei edes oltu sm-kisoissa, oli vähän kaukana tällä kertaa ja omat työasiat esti kuskauksen.

    ja miten niin minä paisutan lapsiani kaikella moskalla? meillä nimenomaan syödään niin terveellisesti, että ei ole juurikaan moskan jättämistä pois, joten sillä ei painoa voi pudottaa. surku juttu, jos teillä syödään päivittäin niin paljon hampurilaisia ja pullaa, että niitä voi oikein jättää poiskin ;)

    juu karilan metodit 12-vuotiaalla; "nälän ja väsymyksen tunteen kestää, mutta jano on helvetillistä..." jotenkin näin se meni - kannattaa kokeilla joka pojalla, joka haluaa vetää pari kiloa pois... mitähän sanoo tuomo itse - sopiiko poikasille.

    Äänestä

  • meni vissiin kirjoitti:

    täällä haastat riitaa painonpudotus jutuilla? siis pelkäät että joku vetää pari kiloo ja voittaa poikasi:) ja ei meillä syödä paljoa moskaa mutta jos haluat tahallaan ymmärtää väärin mitä kaikkea sana "moska" pitää sisällään niin eipä voi mittään:)siis lapsesi ei saa pullaa, keksejä, jäätelöä, karkkia, pizzaa, hamppeja, mehua , limsaa, makkaraa, kastikkeita, ym...ym..onpas todella kurjaa ja puritaanista elämää teidän kodissa:)onnea vaan veto yrityksiin:)ja riidan halusi alkaa olla jo ihailtavalla tasolla:

    "juu karilan metodit 12-vuotiaalla; "nälän ja väsymyksen tunteen kestää, mutta jano on helvetillistä..." jotenkin näin se meni - kannattaa kokeilla joka pojalla, joka haluaa vetää pari kiloa pois... mitähän sanoo tuomo itse - sopiiko poikasille."

    sinun siis piti kaivaa juuri tuo kohta malliksi:):) eikö oma järkesi riitä löytämään karilan teksteistä niitä käyttökelpoisia ja lapsille sopivia juttuja? luit siis karilaa niinkuin piru raamattua? olet kyllä totaalisen säälittävä vänkääjä ja riidan haastaja lopeta nyt ihan tosissaan jo.

    Äänestä

  • meni vissiin kirjoitti:

    puurot ja vellit sekaisin, sillä minä en pojastani puhunut mitään, en hänen kilpirauhasistaan tai painoistaan, jotka muuten ovat ihan normaalilla käyrillä.

    kateellinen ei tarvi olla, sillä meiltä ei edes oltu sm-kisoissa, oli vähän kaukana tällä kertaa ja omat työasiat esti kuskauksen.

    ja miten niin minä paisutan lapsiani kaikella moskalla? meillä nimenomaan syödään niin terveellisesti, että ei ole juurikaan moskan jättämistä pois, joten sillä ei painoa voi pudottaa. surku juttu, jos teillä syödään päivittäin niin paljon hampurilaisia ja pullaa, että niitä voi oikein jättää poiskin ;)

    juu karilan metodit 12-vuotiaalla; "nälän ja väsymyksen tunteen kestää, mutta jano on helvetillistä..." jotenkin näin se meni - kannattaa kokeilla joka pojalla, joka haluaa vetää pari kiloa pois... mitähän sanoo tuomo itse - sopiiko poikasille.

    järjestetä yhteiskuljetusta SM ja KLL kisoihin? eikä jonkun kyydissä olisi päässyt? entäs puoliso eikö hän olisi päässyt?

    Ja aina on varaa tinkiä epä terveellisestä parin viikon ajaksi, vaikka sitten se yksikin karkki tai hamppi pois ja kotiruuan rasvatkin kannattaa miettiä, maito rasvattomaksi suolaa vähempi, perjantai iltana sauna ja verkkarit päällä nukkuun niin lähtee pari kiloo kivutta.

    Eivätkä nuo mitään karilan keksimiä juttuja ole, kyllä kokemus opettaa mikä toimii parhaiten, painon pudotuksen ongelma ei ole se että ei saa painoa pois vaan se kuinka se tehdään ilman lihas massan ja voiman menetystä.

    Siis nesteet näyttelee suurta osaa.

    Äänestä

Tämän palstan keskustelujen perusteella näyttää,
että alaikäraja ja pienimpien sarjojen poistami-
nen alle 17-vuotiaiden SM-kisoista kannattaa
ottaa esille Painiliitossa.

Äänestä
  • vaihda läski sumoon....

    Äänestä

  • diagnoosi, menehän osastollesi ja ota lääkkeesi.

    Äänestä

  • Tämän keskustelun perusteella ainut johtopäätös on se että monen painijan isälle pitää laittaa porttikielto treeneihin ja kisoihin. Eivät tiedä painista mitään. Tuommoset höyrypäät pilaa vaan lastensa harrastuksen.

    Äänestä

  • Johtopäätös kirjoitti:

    Tämän keskustelun perusteella ainut johtopäätös on se että monen painijan isälle pitää laittaa porttikielto treeneihin ja kisoihin. Eivät tiedä painista mitään. Tuommoset höyrypäät pilaa vaan lastensa harrastuksen.

    palstalla hilluva höyrypää onkin äiti...Mutta olit oikeassa siinä ettei hän tiedä painista mitään...Ja verhoaa tietämättömyytensä provoiluun ja vänkäämiseen ja riidan haastamiseen.

    Äänestä

  • se tällä kirjoitti:

    "palstalla hilluva höyrypää onkin äiti...".

    Puhutko nyt itsestäsi, vai mitä tarkoitit?

    Äänestä

  • se tällä kirjoitti:

    palstalla hilluva höyrypää onkin äiti...Mutta olit oikeassa siinä ettei hän tiedä painista mitään...Ja verhoaa tietämättömyytensä provoiluun ja vänkäämiseen ja riidan haastamiseen.

    Miten niin "palstalla hilluva hyörypää on äiti".

    Kumma kun nimimerkkien taakse näet ihmisten sukupuolenkin. Ja kun joku ei ole samaa mieltä kanssaan, on helppo vetää mukaan mielipiteet "painimammoista" ym

    Kukahan täällä käy kierroksilla, siis ihan oikeasti?

    T: Eräs äiti vaan - joka ei takuulla hillu täällä höyrypäänä ja kirjoittele puolen tunnin välein kommenttejaan aamuvarhaisesta alkaen.

    Äänestä

Kantaa on otettu niin iästä, sarjoista, painoista ja muistakin asioista.

Kyllähän se näyttää olevan niin että jos katsoo käytyjen poikien SM-kilpailujen mitalitilastoa niin mitalipoikia oli pienissäkin sarjoissa eri ikäisiä. Jos katsotaan esimerkinomaisesti vaikka tuota mieltäkuohuttavaa 32 kg. sarjaa niin mitalikolmikko oli 94,95 ja 96 syntyneitä. Siis
13,12 ja 11 -vuotiaita.

Pitkään kisoja kiertäneenä tiedän että kaikki tässä sarjassa kuuden joukkoon sijoittuneet ovat harjoitelleet monia vuosia todella paljon. Heiltäkö pitäisi kieltää SM-tason kilpailut? Kyllä 10-12 vuotias osaa jo arvostaa SM-tason kilpailua, ja se motivoi myös harjoittelemaan kovempaa. Se on kuitenkin niin että noita SM-mitaleita suodaan tosi harvalle, jopa niin että samat mitalistit ovat aika usein mitalisteja seuraavassakin sarjassa.

Toki voittaja oli 32 sarjassa 2-3 kg. painavampi kuin muut kaverit 6:n joukossa, mutta miksi ihmeessä sitä pitäisi kateilla, hän on nähnyt paljon vaivaa päästäkseen tuohon sarjaan.Muut pojat jotka hävisivät tälle pojalle saavat tappioista vaan lisää sisua harjoitella lisää, mikä on hyvä juttu ja sisuahan painissa todella tarvitaan.

Oma poikani kanssa olen huomannut että huipulle ei ole oikotietä: 4-5 krt. treenit viikossa kilpailumatkoja lähes joka viikonloppu. Sen lisäksi pojan kanssa pitää puuhastella kaikkea muuta mukavaa, jotta motivaatio yleensäkin liikuntaa säilyy:
sulkista,tennistä,hiihtämistä,lumilautailua,laskettelua,uimista,jalista,rullaluistelua,lenkkeilyä ja mitä milloinkin mieleen tulee.

Vanhempien pitäisi unohtaa keppanapullot ja viikonloppumenot ja oma itsekkyys ja huomata että heillä on ihania lapsia. Kun suhde painijan ja vanhempien välillä on kunnossa niin monesti ei tarvita sanoja lainkaan vaan sanaton viestintä toimii. Aika usein on ollut tilanteita jolloin täytyy mennä painijan ehdoilla: joskus leffaan meneminen on kivempaa kuin treenit, joskus ei ole kiva mennä kisoihin kun olisi kiva mennä leikkimään kavereiden kanssa pihalle jne...
Tämä vanha viisaus "rakkautta ja rajoja" toimii paininkin ympärillä mainiosti.

Huoltajat,vanhemmat tai valmentajat eivät ainakaan minulle on valitelleet vääristä ikärajoista tai sarjoista missään suomessa. Olen kierrellyt suomea poikani kanssa useita vuosia ja oppinut tuntemaan kymmenien poikien isiä,äitejä,huoltajia ja valmentajia.
Joten lopuksi:
"Tappioissa on uuden voiton siemen..."

Äänestä
  • Kiitos. Hyvä kirjoitus tähän loppuun.

    Äänestä

  • Mikon äitinä tiedän että painoa pudotettiin Ilta painosta 1.5kg. Vapaan Sm-kisoissa joulukuussa Mikko oli myös sarjan voittajana mutta silloin sarjassa alipainoisena.Ja lisäksi Mikon ikä on tällä hetkellä 12 täyttää vasta 16.11 13 vuotta.
    Ja muissa asioisssa olen kanssasi samaa mieltä.

    Äänestä

Kyllä voisi harkita ikärajoja tai pienimpien
sarjojen poistamista 17-vuotiaiden SM-kisoista:
- osanottajat eivät lähelläkään 17 vuotta
- lapsia ei saa kannustaa turhaan laihduttamiseen
- SM-kisoja ennättää käydä 4-5 vuotena ikärajojen
kanssakin alle 17-vuotiaissa
- lasten kilpailuttaminen 17-vuotiaiden kisoissa
vievät kisoilta niiden arvon
- seurat ilmoittavat kisoihin liian nuoria ja
kokemattomia painijoita
- lasten painiharrastusta on katsottava pitemmällä
tähtäyksellä
- lapset eivät henkisesti vielä kypsiä

Äänestä
  • Tähänki asti toiminu hyvin:

    - osanottajat eivät lähelläkään 17 vuotta -> EI HAITTAA KUNHAN OVAT ALLE 17V
    - lapsia ei saa kannustaa turhaan laihduttamiseen
    -> KUKAAN EI LAIHDUTA TURHAAN. PAINONPUDOTUS VALITETTAVASTI KUULUU TÄHÄN LAJIIN.
    - SM-kisoja ennättää käydä 4-5 vuotena ikärajojen
    kanssakin alle 17-vuotiaissa -> ALLE 17V ON TOIMINUT TÄHÄNKIN ASTI HYVIN.
    - lasten kilpailuttaminen 17-vuotiaiden kisoissa
    vievät kisoilta niiden arvon -> TÄYSIN HUUHAATA. KYLLÄ KAIKKI VALMENTAJAT ARVOSTAVAT MYÖS 32 KG MESTARIA SIINÄ KUIN MUITAKIN.
    - seurat ilmoittavat kisoihin liian nuoria ja
    kokemattomia painijoita. -> YHTÄÄN NS. HEITTOPUSSIA EI OLLUT SEINÄJOELLA. VALMENTAJAT TIETÄVÄT SM-KISOJEN TASON.
    - lasten painiharrastusta on katsottava pitemmällä
    tähtäyksellä. -> AIVAN. SARJASTA 32 KG ON NOUSSUT LUKUISIA MESTARIPAINIJOITA MIEHIIN. HYVÄ NIIN.
    - lapset eivät henkisesti vielä kypsiä. LAPSET OVAT KYPSEMPIÄ KUIN LUULEMME.

    Äänestä

  • SM-kisojahan on poikien, junioreiden, ja miesten ja näissä sarjat ovat ok, kyllä se sinunkin poikasi sitten junioreissa ja miehissä saa sitä sinun kaipaamaasi ARVOA :)olitko muuten tuota mieltä kun poikasi paini alimmissa sarjoissa?niinpä...arvasin:)mutta kuuluuko 100kg poikien SM:iin sitä sopii ennemmin miettiä.

    Äänestä

  • Kolme isointa sarjaa jokaisessa reilusti alle 8 painijaa, yhdessä vain yksi, pienimmät sarjat keräsivät jopa yli 30 painijaa, eikös tämä osoita että POIKIEN SM:iin sarja jako on täysin kohdallaan varsinkin kevyemmässä päässä...ja tuosta arvostuksesta hiukan, onko arvokkaampaa pokata mitali (1) painija sarjassa vai selvittää tiensä yli 30 joukosta mitaleille???

    Äänestä

  • sarjat kirjoitti:

    Kolme isointa sarjaa jokaisessa reilusti alle 8 painijaa, yhdessä vain yksi, pienimmät sarjat keräsivät jopa yli 30 painijaa, eikös tämä osoita että POIKIEN SM:iin sarja jako on täysin kohdallaan varsinkin kevyemmässä päässä...ja tuosta arvostuksesta hiukan, onko arvokkaampaa pokata mitali (1) painija sarjassa vai selvittää tiensä yli 30 joukosta mitaleille???

    Eiköhän näissä eri sarjojen arvostuksissa ole ihan sama juttu, kuin entisiä morsiammia muistellessa; kauneus on katsojan silmissä.
    On väärin lähteä vertaamaan näitä mikkihiiri-sarjoja (joissa meillekin taisi mestaruus irrota) 17 vuotta lähentelevien sarjoihin. Jokaisessa painoluokassa jaetaan mestaruus ja sillä selvä. Ei kait ole raskaan sarjan voittajan vika, jos joku sarjaan ilmoitettu ei saa painojaan passaamaan? Kovimmat sarjat Seinäjoella tason puolesta taisivat olla haarukassa 54-63 kiloa. Eli juuri siellä, jossa kärkipoikien iät hipovat 17 vuotta.
    Joku vaati, että poikien SM-kisoihin pitäisi pistää alaikäraja ja karsia pienimmät sarjat pois. Ainakin minun mielestä kisan tunnelmasta olisi paljon pois, jos mestaruuksista kamppailtaisiin vasta 46 kiloisista ylöspäin. Värikkäimmät ja mielenkiintoisimmat matsit nähdään siellä pikkusarjoissa.
    Tuolla ylhäällä pienimmän sarjan mestarin rohkeni kertoa oman jälkikasvunsa painon tarkkailusta kisojen alla. Rohkea veto. Samaan malliin hoidettiin asiat myös 38 kilon mestarin kohdalla. Ylipainoa oli suunnilleen sama 1,5 kiloa ja nimenomaan iltapainosta katsottuna ENNEN treenejä. Turhat pizzat ja kebabit pois viikkoa ennen, reipasta hikoilua treeneissä torstaina, perjantaina vähän vähemmällä ruualla (ei kuitenkaan SYÖMÄTTÄ)ja yöllä vaatetta nukkumaan mennessä vähän enemmän päälle ja aamulla poika painoi 100 grammaa alle. Kävi kyllä isonveljensä aamusaunassa, kun halusi olla aivan varma, ettei tarvitse kisapaikalla jumpata.
    Eikä se tuon kauheampaa näännyttämistä ollut. Koko talven oli vääntänyt 42 kiloisissa useamman kilon alipainoisena matseja saadakseen. Nyt paini Seinäjoella elämänsä viimeiset kisat 38 kiloisissa. Olisi me se kyllä tuotu takaisin kotiin, vaikkei mitalia olisi irronnutkaan.
    Sen verran noihin aiempiin viesteihin liittyen vielä, jotta nämä Karilan tutkimukset ovat nimenomaan miehistä tehtyjä. Ei noita oppeja kannata missään nimessä lähteä soveltamaan lapsien ollessa kyseessä.

    Äänestä

  • Hyvä ikäraja kirjoitti:

    Tähänki asti toiminu hyvin:

    - osanottajat eivät lähelläkään 17 vuotta -> EI HAITTAA KUNHAN OVAT ALLE 17V
    - lapsia ei saa kannustaa turhaan laihduttamiseen
    -> KUKAAN EI LAIHDUTA TURHAAN. PAINONPUDOTUS VALITETTAVASTI KUULUU TÄHÄN LAJIIN.
    - SM-kisoja ennättää käydä 4-5 vuotena ikärajojen
    kanssakin alle 17-vuotiaissa -> ALLE 17V ON TOIMINUT TÄHÄNKIN ASTI HYVIN.
    - lasten kilpailuttaminen 17-vuotiaiden kisoissa
    vievät kisoilta niiden arvon -> TÄYSIN HUUHAATA. KYLLÄ KAIKKI VALMENTAJAT ARVOSTAVAT MYÖS 32 KG MESTARIA SIINÄ KUIN MUITAKIN.
    - seurat ilmoittavat kisoihin liian nuoria ja
    kokemattomia painijoita. -> YHTÄÄN NS. HEITTOPUSSIA EI OLLUT SEINÄJOELLA. VALMENTAJAT TIETÄVÄT SM-KISOJEN TASON.
    - lasten painiharrastusta on katsottava pitemmällä
    tähtäyksellä. -> AIVAN. SARJASTA 32 KG ON NOUSSUT LUKUISIA MESTARIPAINIJOITA MIEHIIN. HYVÄ NIIN.
    - lapset eivät henkisesti vielä kypsiä. LAPSET OVAT KYPSEMPIÄ KUIN LUULEMME.

    Suomessa on kaikenlaisia valmentajia. On hyviä,
    mutta myös täysin uunoja.
    Seinäjoellakin oli yksi poika, jolla ei ole
    koskaan ollut painilisenssiä (ei myöskään 2007).
    Meriittejä vuodelta 2007: osallistunut kerran
    aloittelijasarjaan ja kerran ikäkausisarjaan.
    Se siitä valmentajien ymmärryksestä.

    Äänestä

  • Valmentajia kirjoitti:

    Kyseessä onkin niinsanottu superlupaus.

    Äänestä

  • Valmentajia kirjoitti:

    Suomessa on kaikenlaisia valmentajia. On hyviä,
    mutta myös täysin uunoja.
    Seinäjoellakin oli yksi poika, jolla ei ole
    koskaan ollut painilisenssiä (ei myöskään 2007).
    Meriittejä vuodelta 2007: osallistunut kerran
    aloittelijasarjaan ja kerran ikäkausisarjaan.
    Se siitä valmentajien ymmärryksestä.

    voi päästä ilman lisenssiä? Vai voiko? Ei kai?

    Äänestä

  • SM-kisaan kirjoitti:

    voi päästä ilman lisenssiä? Vai voiko? Ei kai?

    Taitaa olla kyseessä tapaus, jossa osanottomaksut maksettu ennen lisenssejä. Tällöin liiton lisenssilista näyttää, ettei asiat kunnossa. Nyt siellä voi jo nimi näkyä ainakin ihan oikein. Näin siis siinä tapauksessa, että kyseessä se tapaus, jota epäilen.

    Äänestä

  • Valmentajia kirjoitti:

    Suomessa on kaikenlaisia valmentajia. On hyviä,
    mutta myös täysin uunoja.
    Seinäjoellakin oli yksi poika, jolla ei ole
    koskaan ollut painilisenssiä (ei myöskään 2007).
    Meriittejä vuodelta 2007: osallistunut kerran
    aloittelijasarjaan ja kerran ikäkausisarjaan.
    Se siitä valmentajien ymmärryksestä.

    tämä pikkumies on?

    Äänestä

Painiliiton asetettua ikärajan 13-17 vuotta
poikien SM-kilpailuille on tullut hyvä tilaisuus
jollekin seuralle järjestää vuosittain epäviralliset
LSM-kilpailut (Lasten Suomen Mestaruus).

Kisat olisivat alle 12-vuotiaille ja sarjat
lähtisivät esimerkiksi 14:sta kilosta kahden
kilon välein. Silloin voisi saada jopa 4-vuotiaita
Suomen mestareita. Näissä mestareissa olisi var-
masti monia tulevaisuuden poikamestareita.

Toivottavasti joku painia ymmärtämätön ilkimys
ei rupea ajamaan näihin LSM-kisoihin 8:n vuoden
alaikärajaa. Tosin antaisihan se taas mahdolli-
suuden ruveta järjestämään PLSM-kilpailuja alle
7-vuotiaille (Pikku-Lasten SM). Sarjat voisivat
alkaa silloin esimerkiksi 8:sta tai 10:stä
kilosta.

Äänestä
  • LSM-kisat antavat myös hyvän mahdollisuuden
    kerätä empiiristä tietoa lasten laihdutus-
    metodeista, kun pitkäaikaiseen vertailuun
    saataisiin lapsia jo 4-vuotiaasta lähtien.

    Edellä käyty laihdutuskeskustelu sisälsi niin
    monia hyviä metodeja, että niistä on useammankin
    väitöskirjan tarpeiksi. Laskeskelin sieltä
    löytyvän ainakin parikymmentä loistavaa keinoa
    lasten laihduttamiseen.

    Itse jäin kaipaamaan keskusteluun Naistenklinikan
    sairaanhoitajien kehittämää "Bona lastenruoka"-
    metodia.

    Äänestä

  • LSM kirjoitti:

    LSM-kisat antavat myös hyvän mahdollisuuden
    kerätä empiiristä tietoa lasten laihdutus-
    metodeista, kun pitkäaikaiseen vertailuun
    saataisiin lapsia jo 4-vuotiaasta lähtien.

    Edellä käyty laihdutuskeskustelu sisälsi niin
    monia hyviä metodeja, että niistä on useammankin
    väitöskirjan tarpeiksi. Laskeskelin sieltä
    löytyvän ainakin parikymmentä loistavaa keinoa
    lasten laihduttamiseen.

    Itse jäin kaipaamaan keskusteluun Naistenklinikan
    sairaanhoitajien kehittämää "Bona lastenruoka"-
    metodia.

    dilemma on näemmä noin lähellä sydäntä että pitää se täällä tuoda esille jo 100:n kerran, niin luulisi tietoa löytyvän bonasta ja piltitistä ym lasten ruuista, siis nehän ovat aivan huippu työkaluja painonpudotuksessa koska ovat suolattomia(lähes) ja erittäin terveellisiä, vai meinaatko että suomessa syötetään vauvoille ihan neuvolan kehoituksesta jotain EPÄTERVEELLISTÄ :), no, tiedän että kyseisiä tuotteita käyttää jopa mies painijamme, ja tuo onneton yritys olla hauska meni kyllä minulta ainakin ohi.

    Ja jos nyt ihan totta puhutaan niin poika painissa ei ottelussa joku kilo tai pari meinaa mitään kyllä se on jostain muusta kiinni se voitto tai tappio.

    Ja mitä jos tekisit EDES sen yhden väitöskirjan kyseisestä aiheesta niin oppisit asiasta faktat eikä tarvitsisi täällä katkerana kirjoitella (jo toista viikkoa) ko aiheesta:)

    Mieti mikä ero on laihduttamisella ja hetkellisellä painonpudotuksella jonka jälkeen tankkaus.

    Äänestä

  • Ku se oma poika ei pärjänny Sjoella.

    Kyllä se siitä. Pää pystyyn. Ens kerralla sitte.

    Äänestä

  • eikös vaan? kirjoitti:

    Ku se oma poika ei pärjänny Sjoella.

    Kyllä se siitä. Pää pystyyn. Ens kerralla sitte.

    saatikka ois ees tultu.Tähdätään nääs vähän arvokkaampiin miesten kisoihin kun nyt ensin kasvetaan mieheksi.
    Vedetään sitten kaikkea mahdollista ehkä jopa niitä kiloja mutta en tarkalleen tiedä vielä kumpaan suuntaan.
    Kivirekeä vedetty jo pari vuotta että kyllä tämä alkaa jo maistumaan ihan paskalta samoin kun koko paini pikkuhiljaa.
    Ihme marmattajia nykyään tämäkin porukka.Kaikki niitä HUIPPUURHEILIJOIDEN LASTEN vanhempia todennäköisesti.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Liian nuorena kirjoitti:

Mielestäni poikien SM:ssä pitäisi olla alaikäraja.
Nytkin Seinäjoella on poikia 8-vuotiaasta alkaen.

Voidaan hyvin puhua jo lasten SM:istä. Kyllä
tälläkin palstalla kaikenlaiset juntta- ja muut
nuijat miehet kiistelevät voittajien veikkaami-
sesta, mutta kukaan ei ota kantaa liian nuorille
järjestettäviin SM-kisoihin.

Poikien kisoissa voisi hyvin soveltaa FILA:n
ikärajoja (Cadets Schoolboys). Painimaan pääsi-
sivät silloin 14-17 -vuotiaat sekä 13-vuotiaat
lääkärin todistuksella ja vanhempien suostumuk-
sella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu