kellunta vai pelastus?

mitä eroa kelluntaliiveillä ja pelastusliiveillä on? olisi tarkoitus aloittaa lähinnä järvimelontaa kanotilla ja nyt pitäisi hankkia jommat kummat. Kumpiako suosittelette melojalle? muille? lapset 4 ja 6 v
53339
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Pelastusliivien kellutusvoima on suurempi ja siksi ne myös ovat turvallisemmat, mutta myös hankalammat etenkin melojalle. Paukkuliivit tekevät poikkeuksen, ovat mukavia ja kelluttavat hyvin.

Pelastuliivejäkin on erilaisia, mutta niissä lähtökohtana on tajuttoman ihmisen kellutus pahassakin kelissä johon meloja ei ainakaan tietoisesti lähde eikä toivottavasti joudukaan. Siksi melojille tarkoitetut kevyemmät eli kelluntaliivit lienevät järkevät.

Äänestä

epäselvää sillä todennäköisesti noin pienet lapset eivät osaa edes vielä uida niin ilman muuta pelastusliivit. Samoin ne pitää pinnalla vaikka olisi tajuton kun kelluntaliivit eivät tee. Lapsille siis pelastusliivit ja itselle ostaisin paukkuliivit koske eivät tiellä kun meloo.

Äänestä

sisäpuolelle tuoteseloste lappua,sillä on merkintä 50-150N, 50 on uimataitoisille suojaisilla vesillä,eli lapsille vähintään 100N,
mielummin 150N,ne kääntää kaikissa olosuhteissa
kasvot ylöspäin eli henki kulkee.50N liivit ei sitä tee,hintaero on huomattava mutta rahaa tulee joka päivä töistä mut henkiä ei oo kuin
yhdeksän...

Äänestä
  • 100 newtonin perusliivit ovat varsin halpoja, mutta hieman ikäviä käytettäväksi.

    Äänestä

  • hyvistä vastauksista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


aakkenus kirjoitti:

mitä eroa kelluntaliiveillä ja pelastusliiveillä on? olisi tarkoitus aloittaa lähinnä järvimelontaa kanotilla ja nyt pitäisi hankkia jommat kummat. Kumpiako suosittelette melojalle? muille? lapset 4 ja 6 v

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu