Vuonna 06 tuomittiin eräs kirjoittaja tällaiselta yleiseltä palstalta herjauksesta tuomiota kärsivälle vankille 5000€, toinen, eräs tunnettu suomalainen julkkis sai tunnetulta lehdeltä korvauksen herjauksesta (summa ei tiedossa koska sovittu erikseen). Suomen lain mukaan jokaisella kansalaisella on oikeus mielipiteeseen ilman e n n a k k o sensuuria, mutta laissa on myös pykälä jälkisensuurista jolloin kuka tahansa voidaan saattaa vastuuseen kirjoittamisestaan tai sanomisestaan.
Tuo ensimmäinen oli tapahtunut 3v aikaisemmin vaikka tuomio julistettiin vasta 06.
EU lain mukaan sivustojen ylläpidon kuten myös muiden kuten lehtien on säilytettävä viestit määräajan ja myös IP osoitteet jotka voidaan oikeuden päätöksellä tarkistaa.
Herjaus ja kunnianloukkaus ovat eriarvoiset laissa.
Esim. "Henkilö on Huora" kyseessä on herjaus.
"Olen kuullut että henkilö olisi ehkä huora", on kunnianloukkaus koska siinä levitetään vahvistamatonta epäilyä ilman todisteita julkisesti.
Joten näiltäkin sivuilta moni tulee saamaan jobin postia josks tulevaisuudessa ja päätös oikeudesta annetaan kansliapäätöksenä.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Kylläpä sinua nyt kalvaa! Etsit oikein ennakkotapauksia sitä Jobin postia odotellessasi. Jos omatunto on puhdas, ei asiaa tarvitse jankuttaa koko ajan.
Odottele ihan rauhassa vielä ensi viikko, seuraavalla saattaa nimismies ottaa jo yhteyksiä.
No voih, eräät tuntuvat päivästä toiseen jaksavan hekumoida sillä, että jotkut saattavat elää pelkotilassa kirjoittelunsa johdosta. Mahtaa tulla hyvät kicsit?
Alkaa etoa tuo "eräiden" muistutushalu ja omahyväisyys. Jokainen vastaa tekemisistään, eikä kenenkään pelkojen tai vahingonteon tunteen kanssa pidä elämöidä. Se on mielestäni ihan yhtä paha asia, kuin ne pahimmat kirjoitukset, joita Kurosesta on kirjoitettu. Tässä vain nimetön lyö nimetöntä ja niissä nimetön löi Kurosta.
Tää on kyllä hauskaa....toiset lyö löylyä ja toiset kärvistelee. Niin ja tää "ip-vahti" on viellä hauskempi..sillä vasta kuumatpaikat tuntuu olevan...hah
aikoinaan: Minkä kirjoitin, sen kirjoitin.
(Meniköhän se nyt ihan noin,,)