Oltiin siinä vaimon kanssa pienellä automatkalla työkaverin Ladalla. Istuttiin siinä takapenkillä ja naukkailtiin kuohujuomaa. Kyllä uudessa Ladassa kelpaa matkustaa. Penkki on kivan napakka ja jalkatilaa on riittävästi. Lisäksi penkin ergonomia sopii meikäläisen atleettivartalolle kuin nenä päähän. Penkin korkeuden suhde lattiaan on juuri sellainen kuin sen pitääkin olla. On siinä eri tunnelma kuin japsissa. Lisäksi penkin materiaali on kuin jostain Audista. Tukevaa kangasta. Melutaso oli alhainen ja moottoritienopeudella keskustelu autossa sujui ilman äänen korottamista. Todella ison auton tuntu. Sitä tunnelmaa nostatti Ladan hyvin toimiva alusta. Aiemmin akka on hieman nihkeästi suhtautunut uuden Ladan hankintaan, mutta tuntui reissun aikana hänenkin sydän avautuneen uudelle Ladalle. Ja mikäs siinä Ladan kanssa, kuuluu hyviin, oikeisiin piireihin.
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
;) oneksi japsit myös ovat isoja autoja
Siinä voi Ladakin tuntua autolta kun on aivan sekaisin kuten reiska jälleen!
Siinä se mukava on matkustaa helsinkiin.Ennen ajoin Ladalla ja olin kuin piesty ,väsynyt.Nyt olen linja-autossa matkustanut ja on siinä ihanuutta kun ei tarvitse itse ohjailla.Ladassa olikin pitelemistä kun se seilasi laidasta laitaan.Melu paha ja ilmanvaihto toimi vain sivuikkunan kautta.Oli se epämukavaa ja kallista menoa
Vain köyhät ajavat ladalla.
Pitkä uurastus näyttää tuottavan tulosta. Olet saanut ja vaimon Ladan kannalle. Anopista ei kannata välittä, ethän sinä sen kanssa naimisissa ole. Vapun kun vielä käytät hyödyksi, niin keskiviikkona pääset tekemään kaupat uudesta Ladasta. Onnittelut
Kyllä Ladassa on ison auton tuntua esim. kulutuksessa, ylläpitokuluissa, saastuttamisessa muutamia tuntuja mainitakseni.
Narisevia kotteroita ne ladat on sisältä. Eikä tosiaan voi penkkien mukavuutta kehua, on ku kirkossa istuis. Kaikki katkaisimet ja ohjainlaitteet on kestäviä kuin kinder -munan lelut.
Taitaa se ystäväperhees olla samanlaista vajakki sakkia kuin sinäki, vitun Reiska.
sellainen Vaz 2101. Vaz 2102 tai Vaz 2103 Olisivat aika klassikoita siinä Missä vaz 2104 tai Vaz 2105...sanotaan Lada 1200 tai 1300 21011
Olisi aika klassikko ja oranssilla Värityksellä