Jääkiekko. Ei oikein jaksa talviurheilu innostaa kun ulkona on kevät parhaimmillaan. Vaan onhan sitä silloin tällöin katsottava, noin miehen seuraksi. Osoittaa kiinnostusta hänen juttuihin. Toisin päin se ei sitten pelaakaan.
Vastaukset 8
- aureliina
ajattelen, että onpas mukavaa asua yksin. Saa katsoa telkkaristakin mitä haluaa!
- KristaTee
ajan ennenkuin mies no. 2 astui kuviin. Sain olla itsekäs ja tehdä mitä halusin. Aina välillä kaipaan sitä aikaa. Muttä tänä iltana olen yksin kotona ja nautin.
- hyvyys, hyvä puoli
Ei jääkiekkoo, ei formuloita,
jos jotain katon, niin golfia, jäätanssia tai tennistä
silloin kun niitä tulee!
Olen aika innokas katsomaan urheilua, mutta nyt riitti kun tuloksen näin.
Sitten vasta kun Suomi on finaalissa (hah-hah!)
katson koko pelin tai voin pronssipelinkin katsoa.
Jääkiekkoon olen sillä tavalla kasvanut kiinni, kun poika on nappulasta asti sitä harrastanut, tosin vain jossain puulaakitasolla, mutta sitten seurattiin kaikki liigapelit ja se vain jotenkin on jäänyt kiinnostamaan.
Formuloista riittää myöskin tulokset, onneksi ne menikin johonkin maksulliselle kanavalle.
Eikö tätä jääkiekkoakin tule jostain yle-ekstralta suorana?- KristaTee
Katson minäkin sitä, valikoidusti. En vaan pidä siitä, että minut tavalla tai toisella pakoitetaan siihen.
Kyllä. Extralta sitä tulee ja suorana. Yle-Extra on se entinen Yle24. KristaTee kirjoitti:
Katson minäkin sitä, valikoidusti. En vaan pidä siitä, että minut tavalla tai toisella pakoitetaan siihen.
Kyllä. Extralta sitä tulee ja suorana. Yle-Extra on se entinen Yle24.No ei se sitten olekkaan maksullinen kanava - dikiboksin kautta näkyy.
Aina viisastuu!- KristaTee
Tellastiina kirjoitti:
No ei se sitten olekkaan maksullinen kanava - dikiboksin kautta näkyy.
Aina viisastuu!Se nyt vielä puuttuisi, että YLE rusnaisi maksullisia kanavia. Lupamaksu riittää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taas uusi PS:n rasismiKOHU!
Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a6491424- 1141383
Naisten liian suuret vaatimukset?
Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta198929Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo
Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.327875Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.
Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä231819- 58723
Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!
Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht233687Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!
Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o175671Katotaan miten jaksat tätä
Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.88630Tiedätkö mitä mies
Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut21601