Tänään se sitten alkaa.

KristaTee

Jääkiekko. Ei oikein jaksa talviurheilu innostaa kun ulkona on kevät parhaimmillaan. Vaan onhan sitä silloin tällöin katsottava, noin miehen seuraksi. Osoittaa kiinnostusta hänen juttuihin. Toisin päin se ei sitten pelaakaan.

8

713

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aureliina

      ajattelen, että onpas mukavaa asua yksin. Saa katsoa telkkaristakin mitä haluaa!

      • KristaTee

        ajan ennenkuin mies no. 2 astui kuviin. Sain olla itsekäs ja tehdä mitä halusin. Aina välillä kaipaan sitä aikaa. Muttä tänä iltana olen yksin kotona ja nautin.


      • hyvyys, hyvä puoli

        Ei jääkiekkoo, ei formuloita,

        jos jotain katon, niin golfia, jäätanssia tai tennistä
        silloin kun niitä tulee!


    • Olen aika innokas katsomaan urheilua, mutta nyt riitti kun tuloksen näin.
      Sitten vasta kun Suomi on finaalissa (hah-hah!)
      katson koko pelin tai voin pronssipelinkin katsoa.

      Jääkiekkoon olen sillä tavalla kasvanut kiinni, kun poika on nappulasta asti sitä harrastanut, tosin vain jossain puulaakitasolla, mutta sitten seurattiin kaikki liigapelit ja se vain jotenkin on jäänyt kiinnostamaan.

      Formuloista riittää myöskin tulokset, onneksi ne menikin johonkin maksulliselle kanavalle.

      Eikö tätä jääkiekkoakin tule jostain yle-ekstralta suorana?

      • KristaTee

        Katson minäkin sitä, valikoidusti. En vaan pidä siitä, että minut tavalla tai toisella pakoitetaan siihen.

        Kyllä. Extralta sitä tulee ja suorana. Yle-Extra on se entinen Yle24.


      • KristaTee kirjoitti:

        Katson minäkin sitä, valikoidusti. En vaan pidä siitä, että minut tavalla tai toisella pakoitetaan siihen.

        Kyllä. Extralta sitä tulee ja suorana. Yle-Extra on se entinen Yle24.

        No ei se sitten olekkaan maksullinen kanava - dikiboksin kautta näkyy.

        Aina viisastuu!


      • KristaTee
        Tellastiina kirjoitti:

        No ei se sitten olekkaan maksullinen kanava - dikiboksin kautta näkyy.

        Aina viisastuu!

        Se nyt vielä puuttuisi, että YLE rusnaisi maksullisia kanavia. Lupamaksu riittää.


      • Suomi oli Finaalissa!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      352
      1051
    2. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      71
      728
    3. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      37
      656
    4. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      41
      578
    5. Ajatteletko usein vielä

      Meitä?
      Ikävä
      40
      545
    6. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      523
    7. SDP: tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa ilman rasismia

      Analyysin mukaan demareiden uuden maahanmuuttolinjan suurin ero konservatiivioikeiston vastaavaan on rasismin puute. ht
      Maailman menoa
      320
      496
    8. Kun tulet mun luo

      Mies, niin tuotko suklaata tullessasi? ;)
      Ikävä
      75
      461
    9. kasariperjantai 2026

      Ajatuksia vuoden 2026 kasariperjantaista...ainakin porukkaa oli mun mielestä liikkeellä tosi paljon ja fiilinki noin yle
      Iisalmi
      22
      459
    10. Mulla on ikävä sua

      Pakko se on myöntää, mulla on ikävä sua 🥺💔.. En kyllä haluaisi sitä myöntää kun tämä tilanne on niin hankala. Oon yri
      Ikävä
      19
      451
    Aihe