Olen 21-vuotias miehenalku ja minua on alkanut oikeasti häiritsemään oma levottomuuteni ja ailahtelevaisuuteni.
Mielialat heittelevät laidasta laitaan, päätöksien teko on erittäin vaikeaa, innostun helposti jostain asiasta (esim. harrastus) vain huomatakseni, että seuraavana päivänä innostun jostain muusta asiasta.
Opiskelen alaa, joka ei kiinnosta minua pätkääkään, eikä tulevaisuudestakaan ole harmainta aavistustakaan. Seurustelemaan en halua ruveta ennenkuin olen saanut jotain varmuutta ja pohjaa elämälleni. Tuttavapiirissäkin on huomattu että olen vähän eksyksissä, mutta mitä minä tälle voin tehdä? Sosiaalinen kanssakäyminen on minulle vaikeaa, huomaan hyppiväni aiheesta toiseen ja ajatus tuntuu kulkevan nopeammin kuin puhe, sekoilen paljon sanoissa ja asioiden verbaalinen ilmaisu tuntuu joskus hirveän vaikealta. Tästä syystä olen alkanut välttelemään sosiaalisia tilanteita.
Tämä epätasapainoisuus ja ailahtelevaisuus kalvaa minua todella paljon ja olen huolissani omasta hyvinvoinnistani. Mieliala on usein maassa ja silloin on tyhjä, ahdistava olo. Onko tällaiseen olemassa mitään apukeinoja lääkkeiden lisäksi?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Samantapasii juttui mullakin .Sit aina keskeytän oisen puheen ihan niinku en enää muistais mitä pitää sanoo.Ja kun alotan jutun niin alan niinku kertoo a.sta ö:hön ..