Mä sain vihdoin tässä pari kuukautta sitten kerrottua parhaalle ystävälleni olevani lesbo ja aluksi kaikki meni ihan hyvin, kun se sanoi, et se ei tullu sille yllätyksenä ja muutenkin se suhtautui siihen tosi positiivisesti=) Mut nyt se on muuttanut kokonaan asennettaan ja se ei haluu ees kuulla mitään mun "sairaita" juttuja=( Mulla ei oo ketään ihmistä jolle mä voisin puhuu tunteistani... Tää mun ystäväni pelkää, et sekin saa lesbon leiman otsaansa, jos mä oon liian avoin... Välillä oikein ahdistaa, jos ihastukseni kävelee vastaan ja bestis katsoo mua todella murhaavasti... Mä en tiedä, mikä sen asenteen oikein muutti... Mä yritin kyllä olla tosi hienovarainen yms, mut musta tää on jo vähän liikaa, et mä en sais olla oma itseni, vaan sen takii, et ystäväni maine menee pilalle=( Onko kenellekään käynyt vastaavaa?!
Mä en oikein tiedä, mitä mun pitäis tehdä tulevissa ystävyyssuhteissani... Pitäisikö jo heti kätellessä mainita "et hei yks pikku mutta vielä: Mä oon muuten lesbo" vai pitäiskö vaan kulkee naamari kasvoilla, jos haluun, et mulla ois seuraa... Toi on pitemmän päälle kyllä tosi rasittavaa, mut se näyttää olevan ainut vaihtoehto=(
Mä en oikein tiedä, mitä mun pitäis tehdä tulevissa ystävyyssuhteissani... Pitäisikö jo heti kätellessä mainita "et hei yks pikku mutta vielä: Mä oon muuten lesbo" vai pitäiskö vaan kulkee naamari kasvoilla, jos haluun, et mulla ois seuraa... Toi on pitemmän päälle kyllä tosi rasittavaa, mut se näyttää olevan ainut vaihtoehto=(
Vastaukset 13
Vanhimmat
ei itseään pidä eikä saa lähteä muuttelemaan toisten ihmisten vuoksi. tietysti se on hankala juttu, jos ystäviä ei saa lesbona (mitä epäilen suuresti), mutta mietippä kuinka inhottavaa on peitellä seksuaalista suuntautumistaan jatkuvasti! ja jos peittelet sitä, naisillahan on tapana keskustella porukoissa aika paljon miehistä, miltä se tulee tuntumaan? Keskustella siinä vaikka miesten pyrstöistä vaikka ei voisi vähempää kiinnostaa..Ole oma itsesi ja jos et kelpaa sellaisena kuin olet, etsi uusia ystäviä!
Ei sinun tarvitse muuttua sen takia, että saisit ystäviä.
Itse huomasin kaapista tultuani sellaisen asian, että vaikka useimmat ystäväni todella hyväksyivät minut sellaisen kuin olen, mutta heti kun tuli tytöistä puhetta he tulivat vaivautuneeksi.
itse ratkaisin asian niin, että en puhunut "tyttöjutuistani" ja ihastumisistani niille ihmisille keiden tiesin siintä vaivaantuvan. Heidän kanssaan juttelin vain arkipäiväisistä asioista.
Luojan kiitos, minun tapauksessani bestikseni ei kuulunut tuohon ryhmään, vaan hänen kanssaan olen aina voinut puhua kaikesta.
luulen, että bestikselläsi on menossa "hyväksymisprosessi". Olen huomannut, että siihen kuulu juuri se, että ensin asia on ihan okei, mutta pidemmän miettimisen jälkeen tulee paniikki. Ei hätää, tämä vaihe kyllä menee ohi, anna sinäkin bestiksellesi aikaa sopeutua:) Niin usein unohtuu se tosiasia, että vaikka kaapista ulos tuleminen on vaikeaa, niin yleensä meidän ystävä alkavat vasta sen jälkeen käymään ajatteluprosessia jonka me olemme jo tehneet valmiiksi.
En nyt tiedä sainko ajatustani selvästi esille näin kirjoitettuna, mutta pointti oli se , että ystäväsi varmaan vielä hyväksyy sinut sellaisena kuin olet, kunhan annat aikaa.
Anna todellakin totuuden kypsyä rauhassa. Ei omia ihastuksiaan muutenkaan kannata levitellä erityisemmin sellaisille, jotka eivät ole niistä kiinnostuneita. Aikoinaan nuorempana jouduin kuuntelemaan kyllästymiseen saakka tuttujen heterojutuja, innostu siinä sitten niistä. Tutun ja ystävän välillä on selvä ero, ystävää kuunnellaan aina. Eikä hylätä.
Saattaa olla niinkin, että bestiksesi on hieman mustasukkainen ystävyydestäsi? Jotain tärkeätä kun sinusta suuntautuu välttämättä muualle. Tilanne on hänelle epävarma.
Lienette vielä aika nuoria? Ystäväsi itsetunto ja persoonallisuus ei ehkä vielä ole täysin valmiiksi kehittynyt, siitä leimautumis pelko. Onnekseni aikoinaan oma parasystäväni (edelleen paras ystäväni) ei pelännyt leimautuvansa lesboksi. Muille en silloin nuorena uskaltautunut kertomaan.
Myöhemmin aikuisiällä olen joillekin uusille ystävilleni asiasta kertonut, en heti kättelyssä, vaan sitten kun olen tuntenut paremmin ja vaistonnut, että ko. ihminen luultavasti asian hyväksyy. Toistaiseksi olen osannut arvioida ihmiset oikein ja yksikään heistä ei ole pitänyt minua ja juttujani "sairaina". Yleensä aikuisille ihmisille eivät enää ympäristön leimailut merkitse niin paljon, kun oma itsetunto ja seksuaalisuuskin on kunnossa.
Ajan kanssa ystäväsi varmaankin hyväksyy asian ja alkaa suhtautumaan sinuun normaalisti. Toivon että näin on. Anna hänelle aikaa...
Minä kerroin erittäin hyvälle kaverilleni noin vuosi sitten. Kutsuin hänet kahville ja tärisin ihan älyttömästi. Kaverini yllytti kertomaan kun huomasi hermostukseni, joten kerroin suoraan. Vastauksena oli: "Aha." Pieni hölmistys ja sitten se olikin siinä. Kaikki hyvin.
Se olikin sitten paras vastaanotto. Sen jälkeen olen lähemmille kavereilleni kertonut pikkuhiljaa. Nyt minulla on kaksi vieläkin luontevasti käyttäytyvää kaveria ja muut sitten eivät niin luontevasti olekkaan. Kyllä minä uskon että he ovat hyväksyneet minut, mutta ehkä heidän sopeutumiseen menee aikaa. Onhan se yllätys.
Joten neuvon olemaan kärsivällinen ja ymmärtäväinen. Tämä ei ole helppoa meille, mutta ei ole helppoa kavereillemmekaan. Anna tilaa ja aikaa kaverisi mietinnöille. Kuten kaverini ovat minulle sanoneet: "Jos he eivät hyväksy sinua sellaisena kuin olet, he eivät ole todellisia ystäviäsi."
Ei nyt ollut välttämättä tästä niinkään hyötyä, mutta halusin sanoa lohduttavan sanan. Toivoa on!
jep jep. mä oon kans saanu pari tämmöstä aha-vastausta. sitä jahkaa ja jahkaa, että kertooko. sitte, ku on oikeen sillä päällä että jaksais kertoo asiasta vaikka kuinka pitkään, perustella, selittää, kertoo fiiliksiään, ja sit asian pamauttaa... niin sitte se vastaus on et "aijaaha". ja sit sitä on silleen et entä se suuri litania mikä mun piti tähän perään ladella, avautua asiasta? sitä ei tuu, kaveri jatkaa keskustelua eri salaattilajeista. kivaa.
toki toi on se hyvä vaihtoehto kaikenlaiselle friikkamiselle. mutta se on totta, ihme vaivaantuminen tulee ku puhutaan jostain suhdeasioista heteroporukassa. ku ne sanoo et "voi ei tytöt mistä me löydetään meille miehet" niin pitäskö sitä sitte aina vaan korjata et "nii ja mulle nainen" vai hä..
ei anneta sen häiritä!
Se on vaan niin totta että ihmiset yrittävät olla niin pirun suvaitsevaisia. Loppujen lopuksi vain harva on aidosti hyväksyvä.Mullakin on siskoni kanssa suhde katkolla kun hän alkoi latelemaan totuuksia yhtäkkiä. Olen ollut kaapista ulkona jo yli kolme vuotta ja seurustellutkin jota kuinkin saman ajan. Tähän päivään asti kaikki mukamas oli ok, mutta kun hän huomasi että olen todellakin tällainen, muuttui ääni kellossa. Kovasti hän yrittää pistää minua omaan muottiinsa ja latelee omia sääntöjään ja kuinka minun pitäisi käyttäytyä hänen läsnä ollessa. Harmittaa kovasti että rakas sisarsuhde meni pilalle sellaisen asian takia ettei hän voinut hyväksyä minun tapaani elää ja rakastaa. En kuitenkaan kadu hetkeäkään että irrottauduin huonosta suhteestamme sillä aion elää juuri niin kuin itse haluan enkä aio näytellä kenenkään edessä ja takia. Eli koita olla vahva ja elä niin kuin itse elämäsi koet, varmasti löydät uusiakin tuttavuuksia jotka hyväksyvät sinut ihmisenä, ei lesbona. Se on minusta se tärkein oivallus johon kaikkien pitäisi pyrkiä seksuaalisuudesta riippumatta. Olemme ihmisiä, persoonia, emme vain sitä mitä seksuaalisuudeltamme olemme. Mukavaa kevättä kaikille!
Täydellisesti sanottu!
Persoonia todellakin olemme.
Mukavaa kevättä sinullekin! :)
tiedän omasta kokemuksesta, että heteroihin retkahtaminen on pahinta mitä voi sattua. Onneksi se menee ohi iän karttuessa. Miten ihmeessä hetero voisi kiinnostua samaa sukupuolta olevan lähentelyistä, jos se kerran on hetero? Aika luonnollinen juttu. Etsi itsesikaltaista seuraa, pettymykset vähenevät, eivätkä ainakaan ole niin totaalisia.
eihän tässä mistään retkahtamisista ollut kysymys vaan ystävyydestä, vai käsitinkö väärin?? kyllä minulla ainakin on ystävinä sekä heteroita että lesboja.
Kumpi sitten muuten onkaan todellisuudessa kauheampaa: rakastua heteroon vai lesboon? Itselläni on kokemusta edellisestä, jälkimmäisestä vain aavistus... Luulen, että jälkimmäinen voisi saada aikaan totaalista tuhoa. Sehän olisi varmaan ihan kauheata!
Toivottavasti kukaan ei nyt ymmärrä minua ihan väärin tai saa traumoja. Jotenkin tuntuu, että väärinymmärryksiä ja traumoja riittää jokaisella muutenkin. Tai enpä tiedä, voihan niitä olla onnellisempiakin tapauksia.
Välillä tunnen, että voisin rakastua ihan kaikkiin. Itseeni olen erityisen ihastunut. Onkohan minussa jotakin vikaa?
Täältähän löytyikin tämä viestisi, että voisit rakastua vaikka "kaikkiin"..
Ja uusimmassa viestissäsi et enää tohdi rakastua ollenkaan. No, tämä ei ole vaarallista.
Etsikkoaikansa on meillä kaikilla ja hyvä niin.
Itseen "ihastuminen" on hyvä asia, jos se on rakentavalla pohjalla. Toisaalta tämäkin tunne tulee ja menee.. Eiköhän me kaikki olla välillä vähän ihastuneita itseemmekin..heh!
Olin täysin kaapissa 20-vuotiaaksi asti, ja sitten tulinkin sieltä kerralla ulos oikein kunnolla. Ihme ja kumma kyllä kukaan ei ollut kovin yllättynyt enkä saanut kuin muutamalta uskovalta ystävältä 'rukoilen että Jumala poistaa demonit sielustasi' saarnan. Hassuinta tässä on se, että minusta ei näy mitenkään lesbouteni, ja minua luullaan usein suurperheen äidiksi:-)
Silti kukaan ei ole koskaan ollut mitenkään yllättynyt.(kyllä sen huomaisi).
Tosin nyt vanhemmiten, kun työpaikka on vaihtunut ja ystäväpiirikin on muuttunut opiskeluajoista aika radikaalisti...sitä onkin yllättäen tullut valikoivammaksi sen suhteen, että kenelle jaksaa kertoilla ja mitä.
Jos tutustun todella kivaan ihmiseen, esimerkiksi töissä, aloitan kertomisen rivien välistä, tarkkailemalla, kertomalla jostain hyvästä leffasta tai tv-sarjasta joka liittyy aiheeseen.
En koskaan valehtele. Puhun puolisosta tai siipasta tai elämänkumppanista. Ikinä en puhu miehestä.
Tämä olikin hämmennyksen paikka nykyiselle pomolleni työpaikkahaastattelussa:-)
Hän kysyi ensimmäisellä kierroksella että 'onko sinulla miesystävää', johon minä että ei.
Seuraavalla haastattelukierroksella haastattelijana toimi toimitusjohtaja, ja pomoni oli kuuntelijana. Toimitusjohtaja muotoili kysymyksen 'onko sinulla elämänkumppania', johon minä että 'on'...
Asiasta tuli juttua vasta parin vuoden kuluttua palkkaamisestani, ja hän virnisteli kovasti mainitessaan odotelleensa kaapista ulostulemistani työpaikalla kokoajan - hänen bestiksensä kun oli lesbo.
Olen avoimesti (kysyttäessä) lesbo työpaikalla, ja viidakkorumpu hoitaa loput. Nyky-ystäväpiirissä ei ole enää sellaisia ihmisiä, jotka vaivautuisivat suuntautumisestani, tai perhe-elämästäni. Nuorempana kohtasi enemmän näennäissuvaitsevaisuutta. Sellaiset ihmiset tippuvat kelkasta, koska ystävyyden pitää kuitenkin olla tasapuolista johdonmukaisesti.
Nuorella ihmisellä oma identiteetti ei ole vielä ihan selvä, joten jos paras ystävä kertoa pamauttaa olevansa lesbo, voi se olla melkoinen järkytys. Muistan itse (käätäen) nuorena pelänneeni eniten sitä, että joku käskisi minun kokeilla miehiä, vaikka (mielestäni) olin aivan 100% syntymälesbo ja vuorenvarma identiteetistäni...Siksi turvasinkin selustani siihen aikaan selittämällä että seurustelusuhteet miesten kanssa olivat epäonnistuneita enkä voinut sietää seksiä miehen kanssa enää koskaan....
Tosiasiassa olin yli 30-vuotias kun uteliaana sinkkuna parit kerrat kokeilin ja totesin että eipä tosiaan ole meikäläistä varten se touhu:) vaikka siis tiesinkin sen jo etukäteen....