Olin hyvin nuori, vielä alakoulussa, kun nuori katseeni kohtasi itsevarman, miehekkään ja haavoittuvan pojan katseen. Sillä hetkellä ensimmäistä kertaa elämässä aika pysähtyi, jähmetyin ja samalla sekunnilla punastuin ja painoin pääni alas. Katse ei kuitenkaan kadonnut päästäni. Aika meni eteenpäin. Poika oli minulle "kaukainen ihastus" ja nautin siitä täysin siemauksin. Sain ihailla hänen silmiään, käsivarsiaan ja hiuksia kaukaa, luottaen siihen, etten paljastuisi.
Kunnianhimoinen ja äkkipikainen luonteeni teki kuitenkin kepposen. Minun oli aivan pakko saada hänet ihastumaan itseeni. Tein monia asioita: etsin hänen talonsa ja kiertelin siellä, urkin kaikkialta tietoa pojasta, koitin olla viehättävä... Lopulta mikään ei tehonnut. Kerroin pojalle tunteeni. Raavin ranteitani. Epäonnistuin.
Kunnianhimoinen ja äkkipikainen luonteeni teki kuitenkin kepposen. Minun oli aivan pakko saada hänet ihastumaan itseeni. Tein monia asioita: etsin hänen talonsa ja kiertelin siellä, urkin kaikkialta tietoa pojasta, koitin olla viehättävä... Lopulta mikään ei tehonnut. Kerroin pojalle tunteeni. Raavin ranteitani. Epäonnistuin.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.