ämmä,

ylitti nyt jo itsensäkin! Tänä iltana hän kirjoitti Albertin aloittamassa ketjussa "Hoitokokouksissa tapahtui" ikimuistoisen viestinsä:

"Missä väärinkohdellut ovat. mistä heidät tavoittaa. heidän täytyy tulla esille vaatimuksineen. missä he lymyilevät. heidän täytyy ottaa itse yhteyttä."

Selvästikin Konttorin suunnalla varustaudutaan hoitokokouskeskusteluun Valkealassa. ämmäkin kun jo näemmä on pukeutunut kolmen kyynärän epäjumalan sota-asuun: vääristelyyn ja halveksuntaan.
13228591
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 132

Vanhimmat

En tiedä "lymyilleeni".

Äänestä
  • toiselta aikavyöhykkeeltä. Jaksamista ja oikein hyvää vointia. Hiihtoloman tienoilla poristiin oikein puhelimella. Olen Sinua usein muistellut.

    Äänestä

  • yhteyttä? Sanoit puhuneesi Seppo Lohen kanssa.Mistä sinun asiassasi oli kyse? Minä utelen, sillä ei minun mielestäni kenenkään pidä kantaa karvasta juurta sydämessään, Enkä minä mikään SRK:n kätyri ole. ihan tavis mummeli pohojosesta.Minun tuttuni ovat selvittäneet asiansa ja osa on jättänyt tämän uskon, mutta tällaista jälkipuintia en ole ennemmin tavannut. Minun mielestäni näistä pitäisi voida jutella. Onko vielä niitä , joiden kanssa Leena aikanasi riitaannuit tai mitä se on ollut., olet kokenut ulkopuolelle jätetyksi itsesi.Oletko sitten liian suurten vaatimusten kanssa vastapuolta kohtaan , Pitäisikö heihinkin sinun suhtautua anteeksiantavalla mielellä. En tiedä taustoja, eikä niitä tarvi kenenkään tässä julkisesti selvitellä.Mutta toki täytyy voida keskustella asiasta jonkun kanssa.En tunne sinun paikkakuntasi rauhanyhdistystä, josta löytäisit keskustelijaa.

    Äänestä

  • sysissä ja sepissä. Niinhän meissä yleensä kaikissa.Peräänantamattomuutta ja asialle vihkiytymistä.

    Äänestä

  • arvaa kuka kirjoitti:

    toiselta aikavyöhykkeeltä. Jaksamista ja oikein hyvää vointia. Hiihtoloman tienoilla poristiin oikein puhelimella. Olen Sinua usein muistellut.

    k...i-K......i? Oletko se Sinä?

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    yhteyttä? Sanoit puhuneesi Seppo Lohen kanssa.Mistä sinun asiassasi oli kyse? Minä utelen, sillä ei minun mielestäni kenenkään pidä kantaa karvasta juurta sydämessään, Enkä minä mikään SRK:n kätyri ole. ihan tavis mummeli pohojosesta.Minun tuttuni ovat selvittäneet asiansa ja osa on jättänyt tämän uskon, mutta tällaista jälkipuintia en ole ennemmin tavannut. Minun mielestäni näistä pitäisi voida jutella. Onko vielä niitä , joiden kanssa Leena aikanasi riitaannuit tai mitä se on ollut., olet kokenut ulkopuolelle jätetyksi itsesi.Oletko sitten liian suurten vaatimusten kanssa vastapuolta kohtaan , Pitäisikö heihinkin sinun suhtautua anteeksiantavalla mielellä. En tiedä taustoja, eikä niitä tarvi kenenkään tässä julkisesti selvitellä.Mutta toki täytyy voida keskustella asiasta jonkun kanssa.En tunne sinun paikkakuntasi rauhanyhdistystä, josta löytäisit keskustelijaa.

    vaan SRK-lestadiolaisuuden julistamasta väärästä opista ja siitä seuranneista vääristä teoista.
    Molemmat ovat yhä tätä päivää, eivät ne loppuneet siihen, kun minut 30 vuotta sitten jätettiin saatanan haltuun.

    Älä vääristele, että kyse olisi minussa vaikuttavasta karvaasta juuresta. Se karvas juuri on sinun ns. jumalanvaltakunnassasi, sen opissa ja käytännössä.

    Äänestä

  • Leena Huovinen kirjoitti:

    k...i-K......i? Oletko se Sinä?

    Hymyillään kun tavataan! Kutsut ovat voimassa.

    Äänestä

  • arvaa kuka kirjoitti:

    Hymyillään kun tavataan! Kutsut ovat voimassa.

    virheen, kun annoin yhteystietosi eräälle joka saattaa tarttua tarjoukseesi?

    Äänestä

  • Leena Huovinen kirjoitti:

    vaan SRK-lestadiolaisuuden julistamasta väärästä opista ja siitä seuranneista vääristä teoista.
    Molemmat ovat yhä tätä päivää, eivät ne loppuneet siihen, kun minut 30 vuotta sitten jätettiin saatanan haltuun.

    Älä vääristele, että kyse olisi minussa vaikuttavasta karvaasta juuresta. Se karvas juuri on sinun ns. jumalanvaltakunnassasi, sen opissa ja käytännössä.

    kun sieltäpäin ei nöyrtymistä tule niin ei sitä vvoi edetäkään

    Äänestä

  • se onkiin kirjoitti:

    kun sieltäpäin ei nöyrtymistä tule niin ei sitä vvoi edetäkään

    entisestään nöyrtyä? huh-huh lahkohenkeä!!

    Äänestä

  • pitäisi kirjoitti:

    juuri päinvastoin: SRK:n suunnalta olisi kädenojennus tultava. Ei kai nyt enää lyötyä saa lyödä!

    Äänestä

  • pitäisi kirjoitti:

    entisestään nöyrtyä? huh-huh lahkohenkeä!!

    myönnä että on se ollut teissäkin vikaa ja jot srk lta tulee anteeksi pyyntö niin silloin tulee myös tämän palstan kirjoittjat pyytää srk lta anteeksi sitä mitä täällä on kirjoiteltu pilkallisesti

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    sysissä ja sepissä. Niinhän meissä yleensä kaikissa.Peräänantamattomuutta ja asialle vihkiytymistä.

    uskostasi? Etkö sinä olekaan "peräänantamaton ja asialle vihkiytynyt"?

    Eikös se joka luopuu uskosta kesken matkan, jää vaille kunnian kruunua?

    Äänestä

  • kun ette kirjoitti:

    myönnä että on se ollut teissäkin vikaa ja jot srk lta tulee anteeksi pyyntö niin silloin tulee myös tämän palstan kirjoittjat pyytää srk lta anteeksi sitä mitä täällä on kirjoiteltu pilkallisesti

    enkä julistanut helvettituomioita.

    Äänestä

  • Teinkö suurenkin kirjoitti:

    virheen, kun annoin yhteystietosi eräälle joka saattaa tarttua tarjoukseesi?

    Luotan Sinuun.

    Äänestä

  • arvaa kuka kirjoitti:

    toiselta aikavyöhykkeeltä. Jaksamista ja oikein hyvää vointia. Hiihtoloman tienoilla poristiin oikein puhelimella. Olen Sinua usein muistellut.

    Nyt vasta ajattelin! Oletteko jälleen kaukomailla?

    Äänestä

  • Leena Huovinen kirjoitti:

    Nyt vasta ajattelin! Oletteko jälleen kaukomailla?

    sp-osoite on??

  • mikä siun kirjoitti:

    sp-osoite on??

    [email protected]. Työsp-osoitteeni annan vain ulkopuolella palstan.

    "Arvaa kuka" kysyy? Vai joku toinen?

    Äänestä

  • Leena Huovinen kirjoitti:

    [email protected]. Työsp-osoitteeni annan vain ulkopuolella palstan.

    "Arvaa kuka" kysyy? Vai joku toinen?

    kysyy. Laitoin jo postia.

    Äänestä

ja kovuudella taistelun väärinkohdeltuja vastaan. Näin SRK saa pitää asemansa ja nujerrettua sekä nöyryytettyä saatanalle heittämiään uudelleen. Näin se homma etenee..

Äänestä
  • en ymmärrä tällaista keskustelutapaa!Harmillista!Tykkäisin kyllä vaihtaa ajatuksia.

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    en ymmärrä tällaista keskustelutapaa!Harmillista!Tykkäisin kyllä vaihtaa ajatuksia.

    Eihän SRK:n lähettilästä saa arvostella, kun ei itse SRK:takaan!

    Äänestä

  • nilkkaan? kirjoitti:

    Eihän SRK:n lähettilästä saa arvostella, kun ei itse SRK:takaan!

    tosiaankin saa arvostella. Ole hyvä vaan , en loukkaannu.

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    tosiaankin saa arvostella. Ole hyvä vaan , en loukkaannu.

    Yleensä se tavallinen ämmä kirjoittaa kaiken yhteen pötköön, mutta nyt on vastaamassa välilyöntiämmä, joka kylvää välilyöntejä. Olette te työvaliokuntalaiset sitten hauskoja.

    Äänestä

  • ämmä" työvuorossa. kirjoitti:

    Yleensä se tavallinen ämmä kirjoittaa kaiken yhteen pötköön, mutta nyt on vastaamassa välilyöntiämmä, joka kylvää välilyöntejä. Olette te työvaliokuntalaiset sitten hauskoja.

    että kahdestatoista lapsesta joku tai jotkut osaavat kirjoittaa välilyönnein.(?) Työvaliokuntalaisia riittää omasta takaa.

    Äänestä

Valkealan suviseurojen 'tuomarineuvoston' keskustelun tuloksesta A.H:n alustukseen hoitokokouksista.

A.H.on jo hoitokokouslausuntonsa antanut pienistä ylilyönneistä, mutta ei ottanut puheeksi mediassa tätä ämmän julkilausumaa:
"Missä väärinkohdellut ovat. mistä heidät tavoittaa. heidän täytyy tulla esille vaatimuksineen. missä he lymyilevät. heidän täytyy ottaa itse yhteyttä."

Näillä näkymin Valkealassa ei valkene mikään. Hoitokokoukset olivat ja tulevat olemaan siunauksellisia vl-kristillisyydelle. Pahentuminen jatkuu ja Kristuksen kirkkolaki on jatkossakin käytössä. Toimintatavat vain muuttuvat salaisiksi. Joukkotapahtumista luovutaan. On siirrytty koteihin ja hoidetaan pienryhmissä. Enää ei Päivämiehessä kutsuta seurakuntalaisia koolle. Kutsut hoidetaan internetin, puhelimen tai puskaradion kautta.
Yritteliäät vl- hoitajat ottavat oppia yrityselämästä: henkilökohtaiset 'kehityskeskustelut' ovat nykyaikaa.

SRK on tuhanten juonten mestari.

Äänestä
  • päästä mihinkään kun toinen osapuoli väittää itsekkäästi syyttömyyttään pitää nöyrtyä eikä raukkamaisesti vain möolistä yhtä samaa levyä

    Äänestä

  • siitä ei kirjoitti:

    päästä mihinkään kun toinen osapuoli väittää itsekkäästi syyttömyyttään pitää nöyrtyä eikä raukkamaisesti vain möolistä yhtä samaa levyä

    toisella osapuolelle SRK:ta.? Ei se saa tuntoa mistään, mutta mitenkä maallinen organiosaatio hengillisistä harhoistaan tulisikaan tuntoihinsa.

    Samaa levyä hoitojen siunauksellisuudesta SRK silmäätekevän suulla 'mölisee' raukkamaisesti mediassa. Nöyryyttä ei ole, mutta nyöryyttäminen uskonkäsityksen mukaan oikein. Lähimmäisen rakkautta kammottavimmillaan.

    Äänestä

  • varmaan kirjoitti:

    myös heillä on ollut korjaamisen aihetta ja niin kauan ei mikään muutu jos he ei myös myönnä virheitään ja taisteluissa on aina kaksi osapuolta ja sitten ei kannattas lähtee syyttelemään ja nälvimään vaikka on ylilyöntejä ja virheitä tullutkin se ei auta yhtään mitään

    Äänestä

  • hoidettuja kirjoitti:

    tehneet kuin hs ja srk masinoimalla koko touhun-kalliit ovat hoitojen lunnaat!

    suoranainen kansanmurha uskonnollisella tasolla.

    Äänestä

  • asioiden muuten selviävän, ellei asianosaiset tule vaatimuksinensa paikan päälle. Niinhän sitä maaseudultakin lähetetään lähetystöjä jonkin asian esilletuomiseksi. Tällä palstalla kirjoittelu ja revittely ja asioiden vääristely ei tuo mielestäni sitä tulosta, minkä oikeanlainen kohtikäyminen toisi.

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    asioiden muuten selviävän, ellei asianosaiset tule vaatimuksinensa paikan päälle. Niinhän sitä maaseudultakin lähetetään lähetystöjä jonkin asian esilletuomiseksi. Tällä palstalla kirjoittelu ja revittely ja asioiden vääristely ei tuo mielestäni sitä tulosta, minkä oikeanlainen kohtikäyminen toisi.

    ...Että Paaville on selvinnyt vuosisatoja sitten "siunauksellisiksi" julistetun inkvisiitiolaitosten uhrien kohtalo, vaikka asianomaisia ei varmasti ole saatu paikan päälle, vaan niin inkvisiittorit kuin heidän uhrinsa ovat olleet kuolleina jo satoja vuosia?

    Siitä huolimatta Paavi pyysi anteeksi Katolisen kirkon vanhoja rikoksia vuonna 2000.

    >> Tällä palstalla kirjoittelu ja revittely ja asioiden vääristely ei tuo mielestäni sitä tulosta, minkä oikeanlainen kohtikäyminen toisi.

    Äänestä

  • admata. kirjoitti:

    onko lie tehty jokin kirjelmä SRK:lle ja vaadittu anteeksipyyntöä. Eikö se jokin sellainen ensin pidä tehdä.Jossa on todistetta tapahtuneista., ja jokin virallinen kirjelmä. Ei varmaan ole vääri sellaista tehdä ja onpa ihme, ettei sellaista ole esitetty.Miten yleensä tällaisten kanssa menetellään.Yksittäisiä anteeksipyyntöjä olen näiltä ajoilta kuullut.,sellaisia, että molemmat osapuolet halusivat ottaa omansa pois. Toinen silti halusi jättäytyä yhteisön ulkopuolelle. Heille oli se helpottava kokemus kummallekin.Heillä oli kummallakin korjattavaa.Luulisin, että henkilökohtainen olisikin hedelmällisempi.

    ...Muunmuassa Kotimaa-lehden artikkeleissa, johon on haastateltu mm. SRK:n pääsihteeri Aimo Hautamäkeä, joka on vastannut ettei anteeksipyyntöä ole tulossa:

    http://koti.mbnet.fi/vltietoa/hoitokokoukset/eianteeksi.html

    http://www.kotimaa.fi/kotimaa/index.php?option=com_content&task=view&id=443&Itemid=38

    Yhdistyksellä on vastuunsa koska yhdistys on ollut vl-liikkeen virallisen opin mukaan "Erehtymätön Jumalan huoneen hallitus." ja tämän perusteella hoitamiset ja saatanalle heittämiset on julistettu aina oikeiksi "Jumalan valtaunnan" päätöksiksi.

    Näin ollen asioiden julkinen käsittely on ajankohtaista ja ainoa jäljelle jäänyt keino.

    sääntöineen on tehty sellaiseksi, ettei yksittäisen ihmisen valituksia tai kirjelmiä käsitellä, vaan se vaatii jonkin kokonaisen paikallisyhdistyksen takanaolon-siinä käy kuten Kiimingin yhdistyksille 70-luvulla: kaikki erotettiin vithuilemati! Onko tällainen vallankäyttö Jumalasta, jumalallista varmaan srk:n ja johtokunnan kannalta. Raha ja valta se henkiä ja jeesuksia pyörittää.

    Äänestä

  • old_profile_16572 kirjoitti:

    ...Muunmuassa Kotimaa-lehden artikkeleissa, johon on haastateltu mm. SRK:n pääsihteeri Aimo Hautamäkeä, joka on vastannut ettei anteeksipyyntöä ole tulossa:

    http://koti.mbnet.fi/vltietoa/hoitokokoukset/eianteeksi.html

    http://www.kotimaa.fi/kotimaa/index.php?option=com_content&task=view&id=443&Itemid=38

    Yhdistyksellä on vastuunsa koska yhdistys on ollut vl-liikkeen virallisen opin mukaan "Erehtymätön Jumalan huoneen hallitus." ja tämän perusteella hoitamiset ja saatanalle heittämiset on julistettu aina oikeiksi "Jumalan valtaunnan" päätöksiksi.

    Näin ollen asioiden julkinen käsittely on ajankohtaista ja ainoa jäljelle jäänyt keino.

    esittäneet kirjelmää ja nimiluetteloa ja tekoluetteloa vääristä hoidoista. Se varmaan auttais asiaa.

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    esittäneet kirjelmää ja nimiluetteloa ja tekoluetteloa vääristä hoidoista. Se varmaan auttais asiaa.

    Koko ajan sitä tehdään. SRK lukee näitä ja siten ne tulevat vihdoin heidänkin tietoonsa.

    Ehkä virallinen esityskin on mahdollinen, en tiedä, enkä osaa ennustaa? Nyt on tällaisen informaation antamisen aika.

    >>    Ovatko "hoidetut"
    ämmä 28.4.2007 klo 16.27

  • old_profile_16175 kirjoitti:

    olla pitää. Ei näitä lue kuin harvat vl:ät. Vastuullisilla paikoilla suuressa organisaatiossa olevat varmaan pahoittaisivat mielensä täällä poiketessaan. He kuitenkin yrittävät parhaansa mukaan tehdä tulevaisuususkoista työtänsä.Eivät varmaankaan mitenkään rintaansa röyhistellen.Tuskin tuntevat olevansa erinomaisia onnistujia.

    Äänestä

  • admata. kirjoitti:

    >>    Ovatko "hoidetut"
    ämmä 28.4.2007 klo 16.27
       esittäneet kirjelmää ja nimiluetteloa ja tekoluetteloa vääristä hoidoista. Se varmaan auttais asiaa.

    voi tuollaisista lannistua. Aina pitää yrittää. Mitä luulet itse, voisko sellainen henkilökohtainen puhuttelu "hoitajan" kanssa olla paree?Sais puhua juuri ne asiat, mistä silloin "hoidettiin", minä luulen , että siinä olisi viimein kaksi ainakin vähän omaltakin puoleltaan viallista. Sais pois mielensä päältä., ja "hoitajakin " tulisi tietämään juuri ne tekemänsä virheet. Voisko olla yksi vaihtoehto?

    Sinulle esitettyyn kysymykseen:

    Jos joku rikollisjengi pahoinpitelisi sinut ja pahoinpitelijät pyytäisivät tätä toisiltaan anteeksi, mutta silti vuosia myöhemmin kerskailisivat että se pahoinpitely oli aivan oikein tehty, vaikka ehkä siinä saattoi pieni ylilyönti tulla, niin menisitkö kahdenkesken sopimaan pahoinpitelijäsi kanssa vaikka heillä ei ole mitään merkkejä todellisesta katumuksesta? Antaisitko heille nimesi ja osoitteesi kirjelmässä, jossa kerrot pahoinpitelystäsi ja missä pyydetään asioiden korjaamista?

    Ps. Viimeistään tässä avauksessa provoilusi on ollut sitä luokkaa, että tuskin kukaan ottaa juttujasi mitenkään vakavasti;)

    kukaan ota vakavasti, jos yrittää jumalansanalla jotakin perustella. Tällä palstalla Raamattu on tosi kaiken pahan alku ja juuri,

    >>    Eipä tietenkään
    ämmä 28.4.2007 klo 17.27
       kukaan ota vakavasti, jos yrittää jumalansanalla jotakin perustella. > Tällä palstalla Raamattu on tosi kaiken pahan alku ja juuri

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    kukaan ota vakavasti, jos yrittää jumalansanalla jotakin perustella. Tällä palstalla Raamattu on tosi kaiken pahan alku ja juuri,

    olet kyllä melkoinen!!

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    kukaan ota vakavasti, jos yrittää jumalansanalla jotakin perustella. Tällä palstalla Raamattu on tosi kaiken pahan alku ja juuri,

    vakavasti, mielipiteesi ovat niin yksisilmäisen propagandistisia.

    Äänestä

  • admata. kirjoitti:

    Sinulle esitettyyn kysymykseen:

    Jos joku rikollisjengi pahoinpitelisi sinut ja pahoinpitelijät pyytäisivät tätä toisiltaan anteeksi, mutta silti vuosia myöhemmin kerskailisivat että se pahoinpitely oli aivan oikein tehty, vaikka ehkä siinä saattoi pieni ylilyönti tulla, niin menisitkö kahdenkesken sopimaan pahoinpitelijäsi kanssa vaikka heillä ei ole mitään merkkejä todellisesta katumuksesta? Antaisitko heille nimesi ja osoitteesi kirjelmässä, jossa kerrot pahoinpitelystäsi ja missä pyydetään asioiden korjaamista?

    Ps. Viimeistään tässä avauksessa provoilusi on ollut sitä luokkaa, että tuskin kukaan ottaa juttujasi mitenkään vakavasti;)

    voidaan siirtää aihe "hoitokokoukset" syrjään, kun tiedetään, että on kehitteillä lista (ei syntilista) tai paremminkin kirjelmä todistusaineistoineen esitettäväksi SRK:lle. Nyt onkin aika uusille keskusteluaiheille. Toivotaan, että kaikki selviää oikeudenmukaisesti. varmaan kaikilla on vilpitön mieli.

    Et vieläkään vastannut sinulle esitettyyn kysymykseen, mutta enpä sitä toki kaltaiseltasi provolta odotakaan.

    Todistusaineistoa on sen verran, että kaikille totuuteen pyrkiville kyllä selviää tapahtumien kulku ihan yleisesti internetissä, kaikkien saatavilla olevien todisteiden osalta:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000024997767#22000000024997767

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    asioiden muuten selviävän, ellei asianosaiset tule vaatimuksinensa paikan päälle. Niinhän sitä maaseudultakin lähetetään lähetystöjä jonkin asian esilletuomiseksi. Tällä palstalla kirjoittelu ja revittely ja asioiden vääristely ei tuo mielestäni sitä tulosta, minkä oikeanlainen kohtikäyminen toisi.

    Luin viestisi läpi, ja ihmettelen lausuntojasi. Jos siionissa on vallalla kirjoituksistasi huokuva täydellinen ymmärtämättömyys ja kovuus hoidettuja kohtaan, niin mikä p i r u tätä porukkaa pitää koossa. Sinulla on koko ajan urku itselläsi auki ja se soittaa kyllä sellaista polskaa, että ulkopuolistakin hirvittää.

    Kommenteillasi teet suuresta joukosta täällä kirjoittavista ent. veeällistä valehtelijoita ja vääristelijöitä.

    Olet sinä kova jätkä!

    Äänestä

  • eivät kirjoitti:

    tehneet kuin hs ja srk masinoimalla koko touhun-kalliit ovat hoitojen lunnaat!

    syssää ja piste

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    kukaan ota vakavasti, jos yrittää jumalansanalla jotakin perustella. Tällä palstalla Raamattu on tosi kaiken pahan alku ja juuri,

    joka on nostettu tämän ketjun aloitukseksi?

    Ellei sitten sinulle ämmänsana ole yhtä kuin jumalansana.

    Äänestä

  • Ne olivat kirjoitti:

    suoranainen kansanmurha uskonnollisella tasolla.

    ei todellakaan ollut kovin tasaväkinen. Kyllä siinä vanhus aina häviölle jäi. Kuinka SRK tuota edes taisteluksi kehtaa sanoa?!

    Äänestä

Minut löytää helposti. Hoitajani tuntevat minut ja sanovat ystävällisesti 'päivää'.

Ainakin he tietävät näköjään sen, etten ole 'uskomassa'! Jos eivät muista, niin mistä he sen tietävät? Onko juorukellot kertoneet hoitokokouksestani näille asianosaisillekin? Oma muisti pettää, vaikka vallan huipulla toimitaankin? Ei uskottavaa.

Monelle veeällälle olen kertonut itsestäni, jopa suviseuratapaamisissa. Eikä minulla ole ollut mitään loorti-naamaria kasvoillani! Ihan omalla nimelläni ja naamallani olen esiintynyt.

Mistä tuo 'ämmäin' juttu taas putkahti? Jostakin syvältä... :(

Äänestä
  • >> Minut löytää helposti. > Mistä tuo 'ämmäin' juttu taas putkahti? Jostakin syvältä... :(

    Äänestä

  • old_profile_16572 kirjoitti:

    >> Minut löytää helposti. > Mistä tuo 'ämmäin' juttu taas putkahti? Jostakin syvältä... :(

    Onko sinutki Admata hoidettu??

    Äänestä

  • -Jemima- kirjoitti:

    Onko sinutki Admata hoidettu??

    >> Onko sinutki Admata hoidettu??

    Äänestä

  • old_profile_16572 kirjoitti:

    >> Onko sinutki Admata hoidettu??

    :) :)

    Äänestä

  • perhettä kirjoitti:

    :) :)

    ...Ketään perheenjäsentä poikkeuksena.

    Hoitokokouskutsussa painotettiin erityisesti, että AIVAN KAIKKIEN perheenjäsenten pitää tulla. Postin tuomassa tuomiossa ei myöskään mainittu ketään perheenjäsentä, jota perheelle kohdistettu tuomio ei koskettaisi.

    Äänestä

  • old_profile_16572 kirjoitti:

    >> Onko sinutki Admata hoidettu??

    Saako kysyä, missä päin Suomea tää tapahtui??

    Äänestä

  • -Jemima- kirjoitti:

    Saako kysyä, missä päin Suomea tää tapahtui??

    >> Saako kysyä, missä päin Suomea tää tapahtui??

    Äänestä

  • admata. kirjoitti:

    >> Saako kysyä, missä päin Suomea tää tapahtui??

    jos utsin, mut onko ne "tuomiokirjeet" vieläkin tallessa??

    Minkätakia teitä pyydettiin hoitokokoukseen?? Mitenkä muu perheesi nykyään voi, jäikö kauheet traumat??

    Kauhee ku oon utelias, koeta kestää!!

    Ps. Mun piti 11w tehdä seurakunnan edessä parannusta kososlaisuudesta, vaikkei mul ollu hölkäsenpöläystä ymmärrystä siitä, mikä se sellanen henki oli...

    Ainahan sitä saa kysyä.

    >> onko ne "tuomiokirjeet" vieläkin tallessa?? > Minkätakia teitä pyydettiin hoitokokoukseen?? > Mitenkä muu perheesi nykyään voi, jäikö kauheet traumat?? > Ps. Mun piti 11w tehdä seurakunnan edessä parannusta kososlaisuudesta, vaikkei mul ollu hölkäsenpöläystä ymmärrystä siitä, mikä se sellanen henki oli...

    Äänestä

  • old_profile_16572 kirjoitti:

    >> Minut löytää helposti. > Mistä tuo 'ämmäin' juttu taas putkahti? Jostakin syvältä... :(

    minua ei kannata noin korkealle noteerata. Kunhan täällä horisen. Lapsellista yhdistää keskusyhdistykseen. Täällä jokainen kirjoittelee omana ihtenään. Ihme epeleitä täällä.

    täysin harhaopein aivopesty ja kanonisoitu kriitikitön keskustelukyvytön kaanankielinen mitätöijä

    Äänestä

  • admata. kirjoitti:

    >> Saako kysyä, missä päin Suomea tää tapahtui??

    paha, jos huolehditaan ja hoidetaan. Seuroissa aina Jumalan sanan evankeliumi ruokkii ja hoitaa sielun haavat.Hoitoahan tämä uskon vaellus on kokonaisuudessaankin.Helpompaa matkantekoa, kun on huoltajia ympärillä.

    Äänestä

  • kun on kirjoitti:

    täysin harhaopein aivopesty ja kanonisoitu kriitikitön keskustelukyvytön kaanankielinen mitätöijä

    just.,turhan turisija.

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    paha, jos huolehditaan ja hoidetaan. Seuroissa aina Jumalan sanan evankeliumi ruokkii ja hoitaa sielun haavat.Hoitoahan tämä uskon vaellus on kokonaisuudessaankin.Helpompaa matkantekoa, kun on huoltajia ympärillä.

    noin tyhmä?

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    minua ei kannata noin korkealle noteerata. Kunhan täällä horisen. Lapsellista yhdistää keskusyhdistykseen. Täällä jokainen kirjoittelee omana ihtenään. Ihme epeleitä täällä.

    Olen seurannut tätä palstaa sen perustamisesta lähtien ja yleinen vl-mielipide on taipunut tosiasioiden edessä tunnustamaan että hoitokokouksina tunnettu järjestelmällinen henkinen väkivalta on totta.

    Viimeisen vuoden aikana täällä on nähty useita kaltaisiasi, jotka tulevat takki auki kiistäen provoilevasti kaikki. Jonkin ajan kuluttua he napittavat takkinsa ja häipyvät, kunnes "syntyvät uudelleen" eri nimimerkkinä ja aloittavat kaiken kiistävän provoilunsa alusta.

    En usko että kaltaisiasi tosiasioiden kiistäjiä on monia ja pidän erittäin todennäköisenä että olet joko itse entinen hoitomies, hoitomiehen lähisukulainen tai lähellä SRK:n johtokuntaa ja tällä hetkellä teet heille palvelusta yrittämällä työksesi kiistä kaiken.

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    paha, jos huolehditaan ja hoidetaan. Seuroissa aina Jumalan sanan evankeliumi ruokkii ja hoitaa sielun haavat.Hoitoahan tämä uskon vaellus on kokonaisuudessaankin.Helpompaa matkantekoa, kun on huoltajia ympärillä.

    Noin luki erään natsien keskitysleirin portissa.
    Onko sinusta paha asia, kun natsit tarjosivat juutalaisille töitä?

    Työnteollahan se yhteiskunta pyörii ja kun tekee töitä, niin ei vaivaa kiusaukset pahantekoon niinkuin jouten olossa.

    Äänestä

  • -Jemima- kirjoitti:

    jos utsin, mut onko ne "tuomiokirjeet" vieläkin tallessa??

    Minkätakia teitä pyydettiin hoitokokoukseen?? Mitenkä muu perheesi nykyään voi, jäikö kauheet traumat??

    Kauhee ku oon utelias, koeta kestää!!

    Ps. Mun piti 11w tehdä seurakunnan edessä parannusta kososlaisuudesta, vaikkei mul ollu hölkäsenpöläystä ymmärrystä siitä, mikä se sellanen henki oli...

    siellä hengellisten valheoppien käärmeenpesässä eli vanhoillislestadiolaisessa herätysliikkeessä?

    Äänestä

  • admata. kirjoitti:

    Olen seurannut tätä palstaa sen perustamisesta lähtien ja yleinen vl-mielipide on taipunut tosiasioiden edessä tunnustamaan että hoitokokouksina tunnettu järjestelmällinen henkinen väkivalta on totta.

    Viimeisen vuoden aikana täällä on nähty useita kaltaisiasi, jotka tulevat takki auki kiistäen provoilevasti kaikki. Jonkin ajan kuluttua he napittavat takkinsa ja häipyvät, kunnes "syntyvät uudelleen" eri nimimerkkinä ja aloittavat kaiken kiistävän provoilunsa alusta.

    En usko että kaltaisiasi tosiasioiden kiistäjiä on monia ja pidän erittäin todennäköisenä että olet joko itse entinen hoitomies, hoitomiehen lähisukulainen tai lähellä SRK:n johtokuntaa ja tällä hetkellä teet heille palvelusta yrittämällä työksesi kiistä kaiken.

    tuottaa tulosta: moni lahkolaisNUORI on alkanut epäillä syntymälahjanaan saamaansa lahko-oppia ja on loittonemassa tai eroamassa koko salaseurasta-siitä osoituksena vain kotihoitotilaisuuksien lisääntyminen ympäri maan lammaslauman koossa ja nuhteessa pitämiseksi! puhumattakaan, kuinka kokonaisia yhdistyksiä käydään täältä oulusta käsin oikohoitamassa-mielenkiinnolla odotan joukkojen hajoamista ja ovien pauketta seuraavassa puhujakokouksessa. ei tällaista ulkopuolista ja sisäistä painetta kestä kuin täysin paatunut harhaoppinut-ja useimmat heistäkin vain "viran" puolesta!

    Äänestä

  • olla kirjoitti:

    noin tyhmä?

    tyhmyyteni. Itse olen kokenut saattomiehet hyväksi tueksi. Saa luottaa siihe, että , jos joutuu harhaan , niin he opastavat. Joskus tosin ottaa kunnian päälle, kun neuvotaan ja nuhdellaan. Onneksi sen sitten myöhemmin huomaa olleen parhaaksi.

    Onko mielestäsi oikein, että hoitokokouksissa yritettiin hoitaa noin 10.v ja sitä vanhempia lapsia ja nuoria? Oliko oikein jos hoidettiin jotakuta alle 10v.lastakin?

    Saako lapsen julistaa Saatanan haltuun, Saatanan rusikoitavaksi?

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    paha, jos huolehditaan ja hoidetaan. Seuroissa aina Jumalan sanan evankeliumi ruokkii ja hoitaa sielun haavat.Hoitoahan tämä uskon vaellus on kokonaisuudessaankin.Helpompaa matkantekoa, kun on huoltajia ympärillä.

    Eikös ämmä sullakin ole lapsia? Muistettas et joskus oisit kertonut näin, että sulla useampikin lapsi.

    Äänestä

  • lapsia? kirjoitti:

    12 lasta. Ketään ei antaisi pois.

    Äänestä

  • old_profile_16572 kirjoitti:

    >> Minut löytää helposti. > Mistä tuo 'ämmäin' juttu taas putkahti? Jostakin syvältä... :(

    Minun kokouksestani ei ole mitään pöytäkirjaa. Minäkään en kirjannut jälkikäteen juuri mitään paperille. Omia tunnelmia, mietteitä ja runoja lähinnä.

    Muut kokouksessa paikalla olleet ovat jotain kertoneet, esim. minun sanomisistani ja muutenkin illan kulusta. Minä olen unohtanut sellaiset itse.

    Vain lopputulos ja tunnelmat siellä ja sen jälkeen ovat syöpyneet mieleeni tulikirjaimin kuin poltinraudalla tehtyinä.

    Minä en ollut uuden kotipaikkakuntani ry:n jäsen, joten yhdistyksestä erottamista ei tarvittu. Minulle se on sivuseikka, vaikka maallinen erottaminen ehkä olisi sinetöinyt erottamisen selvemmin. Mutta tarpeeksi selväksi tuli se, että minut oli sidottu, enkä ollut enää 'uskomassa'. Olin ulkopuolinen ja 'epäuskoinen'.

    Minun kohtaloni ei kelpaa siten todistusaiheistoksi SRK:ta tai paikallista ry:tä vastaan. Ja läheisiäni vastaan en olisi silloin, enkä nytkään, voinut nostaa syytettä.

    Äänestä

  • hoidella nuoria? kirjoitti:

    Onko mielestäsi oikein, että hoitokokouksissa yritettiin hoitaa noin 10.v ja sitä vanhempia lapsia ja nuoria? Oliko oikein jos hoidettiin jotakuta alle 10v.lastakin?

    Saako lapsen julistaa Saatanan haltuun, Saatanan rusikoitavaksi?

    kokoukset on aina tarkoitettuja jäsenille. jäseneksi hyväksytään rippikoulun jälkeen. Lasten kaltaisten on taivasten valtakunta, sanotaan sanassa.

    Äänestä

  • lapsia? kirjoitti:

    Eikös ämmä sullakin ole lapsia? Muistettas et joskus oisit kertonut näin, että sulla useampikin lapsi.

    Täys tusina. Miten se liittyy pesäpalloon? näin minun lapseni joskus viisastelevat.

    Äänestä

  • old_profile_16175 kirjoitti:

    Minun kokouksestani ei ole mitään pöytäkirjaa. Minäkään en kirjannut jälkikäteen juuri mitään paperille. Omia tunnelmia, mietteitä ja runoja lähinnä.

    Muut kokouksessa paikalla olleet ovat jotain kertoneet, esim. minun sanomisistani ja muutenkin illan kulusta. Minä olen unohtanut sellaiset itse.

    Vain lopputulos ja tunnelmat siellä ja sen jälkeen ovat syöpyneet mieleeni tulikirjaimin kuin poltinraudalla tehtyinä.

    Minä en ollut uuden kotipaikkakuntani ry:n jäsen, joten yhdistyksestä erottamista ei tarvittu. Minulle se on sivuseikka, vaikka maallinen erottaminen ehkä olisi sinetöinyt erottamisen selvemmin. Mutta tarpeeksi selväksi tuli se, että minut oli sidottu, enkä ollut enää 'uskomassa'. Olin ulkopuolinen ja 'epäuskoinen'.

    Minun kohtaloni ei kelpaa siten todistusaiheistoksi SRK:ta tai paikallista ry:tä vastaan. Ja läheisiäni vastaan en olisi silloin, enkä nytkään, voinut nostaa syytettä.

    Kuulostaa hyvin sadistiselta ja sairaalta meiningiltä mihin olet joutunut. Olet varmasti ollut hyvin järkyttynyt saamastasi julmasta kohtelusta. Hyvä kun olet yrittänyt kirjata jotai ylös, mutta ehkä todellista terapiaa on kuitenkin nykyään jakaa asiaa muiden saman kokeneiden kanssa, sekä niiden kanssa jotka ymmärtävät sinua, ym muita julmuuden kohteeksi joutuneita.

    Ihan kuin olisitte olleet Tuomiopäivää viettämässä etukäteen?

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    kokoukset on aina tarkoitettuja jäsenille. jäseneksi hyväksytään rippikoulun jälkeen. Lasten kaltaisten on taivasten valtakunta, sanotaan sanassa.

    Ymmärrät viestit omalla tavallasi, et lähellekään siten kuin ne tarkoitettu.

    Ei silloin tuollaiset seikat painaneet mitään. Lasten on taivasten valtakunta, hoitokokous kuuluu vain ry:n aikuisille jäsenille? Miksi käytäntö oli kuitenkin toinen silloin?

    Minä en ollut ry-jäsen, admata oli lapsi jne. Silti SRK-hoitajat löysivät meidät!

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    Täys tusina. Miten se liittyy pesäpalloon? näin minun lapseni joskus viisastelevat.

    suostuisitko siihen, että hoitomiehet tulis hoitamaan myös sun lapsiasi ja kaikkien tulis olla läsnä kuulemassa julmimmat sanatkin?

    Äänestä

  • admata. kirjoitti:

    Noin luki erään natsien keskitysleirin portissa.
    Onko sinusta paha asia, kun natsit tarjosivat juutalaisille töitä?

    Työnteollahan se yhteiskunta pyörii ja kun tekee töitä, niin ei vaivaa kiusaukset pahantekoon niinkuin jouten olossa.

    paha asia, mutta natsit tekivät myös pahaa, niille oli varmaan jäänyt jokin karvas juuri, kun juutalaiset olivat liikemiehinä lahjakkaita ja menestyivät.

    Äänestä

  • old_profile_16175 kirjoitti:

    Ymmärrät viestit omalla tavallasi, et lähellekään siten kuin ne tarkoitettu.

    Ei silloin tuollaiset seikat painaneet mitään. Lasten on taivasten valtakunta, hoitokokous kuuluu vain ry:n aikuisille jäsenille? Miksi käytäntö oli kuitenkin toinen silloin?

    Minä en ollut ry-jäsen, admata oli lapsi jne. Silti SRK-hoitajat löysivät meidät!

    teille tekivät? Heittelivätkö jorpakkoon.?

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    paha asia, mutta natsit tekivät myös pahaa, niille oli varmaan jäänyt jokin karvas juuri, kun juutalaiset olivat liikemiehinä lahjakkaita ja menestyivät.

    >> mutta natsit tekivät myös pahaa > niille oli varmaan jäänyt jokin karvas juuri, kun juutalaiset olivat liikemiehinä lahjakkaita ja menestyivät.

    Äänestä

  • niitä? kirjoitti:

    suostuisitko siihen, että hoitomiehet tulis hoitamaan myös sun lapsiasi ja kaikkien tulis olla läsnä kuulemassa julmimmat sanatkin?

    tarkoitat hoitomiehillä. Jos minun lapseni tekevät jotain , josta on aihetta nuhdella , niin tottakai heitä pitääkin ojentaa.Kun lapset ovat kavereidensa kodeissa, niin olen sanonut, että samat komennot kaikille.Uskovainen on jumalansanan mukaan velvollinenkin ojentamaan toista jos näkee tämän menevän harhaan.

    Äänestä

  • ...

    ämmä kirjoitti:

    tarkoitat hoitomiehillä. Jos minun lapseni tekevät jotain , josta on aihetta nuhdella , niin tottakai heitä pitääkin ojentaa.Kun lapset ovat kavereidensa kodeissa, niin olen sanonut, että samat komennot kaikille.Uskovainen on jumalansanan mukaan velvollinenkin ojentamaan toista jos näkee tämän menevän harhaan.

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    teille tekivät? Heittelivätkö jorpakkoon.?

    Joo laitetaan kaikki taas vitsiksi. Sehän on yksi keino vaihtaa puheenaihetta tai muuten vaikeuttaa keskustelua. Asia olkoon sitten niin, sinun kanssasi.

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    tyhmyyteni. Itse olen kokenut saattomiehet hyväksi tueksi. Saa luottaa siihe, että , jos joutuu harhaan , niin he opastavat. Joskus tosin ottaa kunnian päälle, kun neuvotaan ja nuhdellaan. Onneksi sen sitten myöhemmin huomaa olleen parhaaksi.

    ottavan kunnian päälle, kun on niin vaikeaa nöyrtyä "hoidettavaksi" ja pyytää anteeksi.

    Oletko sinä ämmä aivan oikea ihminen, joskus tuntuu, että et. Sinun perustelusi asioille ovat ihan päälaellaan: lastenkaltaisten on Jumalan valtakunta, siksipä lapsiakin on pitänyt hoitokokouksissa hoitaa!!!

    Tarkoittiko sinun mielestäsi Jeesus noilla sanoillaan tätä??? Jeesus tarkoitti, että lapsien pitää saada olla meidän kaikkien erityissuojeluksessa!!

    Minua ainakin puistattaa lukea tuollaista, että lastenkin on täytynyt tehdä parannusta jostain väärästä hengestä.

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    tarkoitat hoitomiehillä. Jos minun lapseni tekevät jotain , josta on aihetta nuhdella , niin tottakai heitä pitääkin ojentaa.Kun lapset ovat kavereidensa kodeissa, niin olen sanonut, että samat komennot kaikille.Uskovainen on jumalansanan mukaan velvollinenkin ojentamaan toista jos näkee tämän menevän harhaan.

    >> Mitä sinä
    ämmä 28.4.2007 klo 16.35
       tarkoitat hoitomiehillä.

    Äänestä

  • old_profile_16175 kirjoitti:

    Joo laitetaan kaikki taas vitsiksi. Sehän on yksi keino vaihtaa puheenaihetta tai muuten vaikeuttaa keskustelua. Asia olkoon sitten niin, sinun kanssasi.

    tällaisen käsityksen tällä palstalla olen saanut, että mummoja seisotettiin ja lapsia heitettiin saatanalle ja itkettiin ja ulistiin aamuyöhön

    Äänestä

  • sairaalta!!!! kirjoitti:

    Kuulostaa hyvin sadistiselta ja sairaalta meiningiltä mihin olet joutunut. Olet varmasti ollut hyvin järkyttynyt saamastasi julmasta kohtelusta. Hyvä kun olet yrittänyt kirjata jotai ylös, mutta ehkä todellista terapiaa on kuitenkin nykyään jakaa asiaa muiden saman kokeneiden kanssa, sekä niiden kanssa jotka ymmärtävät sinua, ym muita julmuuden kohteeksi joutuneita.

    Ihan kuin olisitte olleet Tuomiopäivää viettämässä etukäteen?

    Se oli todella sairasta, mutta se hämäsi ainakin minua, että jokainen tuntemani vl oli silloisten hoitojen takana, jos ei muuten niin hiljaisesti hyväksymällä. He jotka eivät asiaa ihan sydämessään ymmärtäneet, eivät puhuneet mitään, vaan alistuivat toistelemaan ne vaaditut alamaisuutta osoittavat sanat. Mutta esim. minulle hoitamisen jälkeen ei puhuttu siitä mitään. Monia vuosia meni ennen kuin he uskalsivat kohdata minut tavallisella tavalla. Välttely ja eristäminen on käsinkosketeltavaa sukulaistenkin kesken.

    Se oli tuomiopäivä. Sen jälkeen elämään laskeutui varjo, jonka alla oli kuitenkin pakko elää kituuttaa.

    Aina kun asian otti puheeksi, niin vl-tuomio uusittiin eli toistettiin noita hoitojen yhteydessä tehtyjä päätöksiä. Ylilyöntejä oli tullut, mutta lopputulos oli kuulemma Jumalan tahdon mukainen! Mihinpä raukka valitan?

    Äänestä

  • admata. kirjoitti:

    >> Mitä sinä
    ämmä 28.4.2007 klo 16.35
       tarkoitat hoitomiehillä.

    hoitomiehethän olivat liikkeellä 70-luvulla.Ei nyt mitään sellaista ole.Eikähän se silloinkaan tuollaista ollut, kuin täällä annetaan ymmärtää. mutta antaa olla, koska näillä moni täällä revittelee. Huvinsa kullakin :Se heille sallittakoon.

    >> Ei nyt mitään sellaista ole.Eikähän se silloinkaan tuollaista ollut, kuin täällä annetaan ymmärtää. mutta antaa olla, koska näillä moni täällä revittelee.

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    tarkoitat hoitomiehillä. Jos minun lapseni tekevät jotain , josta on aihetta nuhdella , niin tottakai heitä pitääkin ojentaa.Kun lapset ovat kavereidensa kodeissa, niin olen sanonut, että samat komennot kaikille.Uskovainen on jumalansanan mukaan velvollinenkin ojentamaan toista jos näkee tämän menevän harhaan.

    julkisesti seuraknnan edessä? Miksi olet noin julma? Haluatko, että osa lapsistasi heitetään saatanalle? Miksi, mitä nautontoa siitä saat?

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    tällaisen käsityksen tällä palstalla olen saanut, että mummoja seisotettiin ja lapsia heitettiin saatanalle ja itkettiin ja ulistiin aamuyöhön

    Kyllä minäkin yöllä itkin niin, että alakerran tuntematon naapuri kerrostalossa aamulla pitkäääään katsoi. En muista, ulisinko. Ehkä.

    Äänestä

  • kiduttamisesta kirjoitti:

    julkisesti seuraknnan edessä? Miksi olet noin julma? Haluatko, että osa lapsistasi heitetään saatanalle? Miksi, mitä nautontoa siitä saat?

    "Miksi, mitä nautontoa siitä saat?"

    nautintoa, jos paikat on hajalla tusinasta lapsesta.

    Äänestä

  • old_profile_16175 kirjoitti:

    Kyllä minäkin yöllä itkin niin, että alakerran tuntematon naapuri kerrostalossa aamulla pitkäääään katsoi. En muista, ulisinko. Ehkä.

    itkeä joskus ihan ääneen. Se kuulemma poistaa stressiä. Raamatussakin on kohta, jossa oliko se Jaakob sanoo, että Herran käsi lepäsi koko yön raskaana minun päälläni, niin että minun nesteeni kuivui.Joskus vain kippuroittee ja kapinoi Jumalan sanaa vastaan, vaikka tietää Jumalan tahdon.

    Kiittimulleriitti empatiasi eli myötätuntosi minua kohtaan!

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    tällaisen käsityksen tällä palstalla olen saanut, että mummoja seisotettiin ja lapsia heitettiin saatanalle ja itkettiin ja ulistiin aamuyöhön

    se kaikki on totta.

    Äänestä

  • old_profile_16175 kirjoitti:

    Minun kokouksestani ei ole mitään pöytäkirjaa. Minäkään en kirjannut jälkikäteen juuri mitään paperille. Omia tunnelmia, mietteitä ja runoja lähinnä.

    Muut kokouksessa paikalla olleet ovat jotain kertoneet, esim. minun sanomisistani ja muutenkin illan kulusta. Minä olen unohtanut sellaiset itse.

    Vain lopputulos ja tunnelmat siellä ja sen jälkeen ovat syöpyneet mieleeni tulikirjaimin kuin poltinraudalla tehtyinä.

    Minä en ollut uuden kotipaikkakuntani ry:n jäsen, joten yhdistyksestä erottamista ei tarvittu. Minulle se on sivuseikka, vaikka maallinen erottaminen ehkä olisi sinetöinyt erottamisen selvemmin. Mutta tarpeeksi selväksi tuli se, että minut oli sidottu, enkä ollut enää 'uskomassa'. Olin ulkopuolinen ja 'epäuskoinen'.

    Minun kohtaloni ei kelpaa siten todistusaiheistoksi SRK:ta tai paikallista ry:tä vastaan. Ja läheisiäni vastaan en olisi silloin, enkä nytkään, voinut nostaa syytettä.

    Sehän tässä kuviossa onkin erityisen sairasta:

    Sisäpiirin sisällä tapahtunut hengellinen pahoinpitely kohdistui omiin sukulaisiin ja ystäviin, koska vl-herätysliike kasvaa sisältä. Sama juttu kuin perheväkivallassa: mies pahoinpitelee vaimonsa, joka suojelee jos nyt ei enää miestään niin ainakin lapsiaan.

    Hyvin sairasta touhua. Omien jälkeläisten takia moni väkivallan kohteeksi joutunut erotettu ihminen vaikenee edelleenkin.

    Tilannehan jatkuu heidän kohdallaan oikeastaan samankaltaisena kuin silloin kolmekymmentä vuotta sitten eli löysässä hirressä. He ovat edelleen ulkona, mutta joutuvat tekemisiin saman "perheväen" kanssa kuin ennenkin - nyt vain tosin paarialuokassa.

    Jokainen voi omalle kohdalleen miettiä, miltä tuntuu olla ulkopuolisena omassa perheessään. Kidutukselta.

    Jossakin aikaisemmassa ketjussa puolustin Ämmän mielipiteen vapautta. Edelleenkin olen sitä mieltä, että ei pidä toimia samalla metodilla kuin hoitomiehet aikanaan - lynkata siis toisinajattelijaa. Hoitojako Ämmälle ollaan täällä vailla?

    Ämmän kannanotto natsiajoista on tosin sisällöltään täysin pöyristyttävä, eikä järjen köyhyys ole tuosta lausahduksesta kaukana. Samoin hänen empatianpuutteensa x-vl:ää kohtaa kuulosta suorastaan psyko-patologiselta. Uskotko, Ämmä hyvä, Jeesuksen vastaavan noin ahdistuneelle ihmiselle - siis että natsit tarjosivat työtä ja että itku parantaa? Minustakin alkaa tuntua, että kirjoittelet ärsyttääksesi. Jos oletkin se kuuluisa Heikki ja kokeilet kansanomaista lähestymiskulmaa?

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    itkeä joskus ihan ääneen. Se kuulemma poistaa stressiä. Raamatussakin on kohta, jossa oliko se Jaakob sanoo, että Herran käsi lepäsi koko yön raskaana minun päälläni, niin että minun nesteeni kuivui.Joskus vain kippuroittee ja kapinoi Jumalan sanaa vastaan, vaikka tietää Jumalan tahdon.

    sana Jumalan sanaa?

    Äänestä

  • Isä. kirjoitti:

    12 lasta. Ketään ei antaisi pois.

    pentuja tekee. Ei ainakaan tervepäinen. Alkaa ymmärtämään VL- liikkeen jatko, koska pahat teot ja tyhmyys periintyy aina neljänteen polveen asti.

    Äänestä

  • Lissu kirjoitti:

    Sehän tässä kuviossa onkin erityisen sairasta:

    Sisäpiirin sisällä tapahtunut hengellinen pahoinpitely kohdistui omiin sukulaisiin ja ystäviin, koska vl-herätysliike kasvaa sisältä. Sama juttu kuin perheväkivallassa: mies pahoinpitelee vaimonsa, joka suojelee jos nyt ei enää miestään niin ainakin lapsiaan.

    Hyvin sairasta touhua. Omien jälkeläisten takia moni väkivallan kohteeksi joutunut erotettu ihminen vaikenee edelleenkin.

    Tilannehan jatkuu heidän kohdallaan oikeastaan samankaltaisena kuin silloin kolmekymmentä vuotta sitten eli löysässä hirressä. He ovat edelleen ulkona, mutta joutuvat tekemisiin saman "perheväen" kanssa kuin ennenkin - nyt vain tosin paarialuokassa.

    Jokainen voi omalle kohdalleen miettiä, miltä tuntuu olla ulkopuolisena omassa perheessään. Kidutukselta.

    Jossakin aikaisemmassa ketjussa puolustin Ämmän mielipiteen vapautta. Edelleenkin olen sitä mieltä, että ei pidä toimia samalla metodilla kuin hoitomiehet aikanaan - lynkata siis toisinajattelijaa. Hoitojako Ämmälle ollaan täällä vailla?

    Ämmän kannanotto natsiajoista on tosin sisällöltään täysin pöyristyttävä, eikä järjen köyhyys ole tuosta lausahduksesta kaukana. Samoin hänen empatianpuutteensa x-vl:ää kohtaa kuulosta suorastaan psyko-patologiselta. Uskotko, Ämmä hyvä, Jeesuksen vastaavan noin ahdistuneelle ihmiselle - siis että natsit tarjosivat työtä ja että itku parantaa? Minustakin alkaa tuntua, että kirjoittelet ärsyttääksesi. Jos oletkin se kuuluisa Heikki ja kokeilet kansanomaista lähestymiskulmaa?

    Miten minä olisin hoitoja haluamassa? Kenellekään. En edes niille lähiomaisille, jotka edesauttoivat hoitoprosessini loppuun saattamisessa.

    Mutta sitä rukoilen mielessäni, että he tajuaisivat sen edes laidalta, mitä pahaa he ovat tuolla toiminnaallaan aiheuttaneet.

    Onko se vääri toivottu? Onko se lynkkaamismielialaa?

    Jos on, turha tätä on jatkaa. En halua olle sellainen kuin hoitajat olivat tai heidän peesaajansa.

    Et tietenkään ole hoitoja vailla itsellesi tai muille. Viittasin näiden vääryyksien oikaisemiseen ja siihen, miksi mitään nimilistoja ei varmasti saada koskaan kokoon SRK:n suuntaan - "hoidetut" eivät ilmianna "hoitajiaan", jotka usein ovat sukulaisia.

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    itkeä joskus ihan ääneen. Se kuulemma poistaa stressiä. Raamatussakin on kohta, jossa oliko se Jaakob sanoo, että Herran käsi lepäsi koko yön raskaana minun päälläni, niin että minun nesteeni kuivui.Joskus vain kippuroittee ja kapinoi Jumalan sanaa vastaan, vaikka tietää Jumalan tahdon.

    varmaankin nyt jo edesmennyt hoidettu 80-luvulla, kun tuli naapuriin itkemään ulostustaan seurakunnasta. Pitkään tätä hoidettua kiusattiin, mutta viimein hoito tehosi. Jumalan sanaa vastaan en usko hänen kapinoineen, mutta niin raskaana hoitomiesten kädet lepäsivät hänen päällään, että viimeiset nesteet vuotivat naapurissa. Ei ollut muutakaan paikkaa, mihin mennä 'ilosta' itkemään.

    Älä viitsi puhua Jumalan tahdosta, kyllä erottaminen ja saatanan lapseksi heittäminen oli hoitomiesten tahto. Hoitomiesten tahdolla ei ole mitään tekemistä Jumalan tahdon kanssa.

    Äänestä

Arvelemme ämmän olevan jonku karismaattisen liikkeen salainen agentti. Hänen toimintansa on niin tehokasta, että ry:n penkit tyhjenevät nopeasti ajatuskykyisistä yksilöistä.

Äänestä
  • ketjupolttaja normaaliin vl-tyyliin ja nikotiini sumentaa ajattelukykyä?

    Äänestä

ihanneoppilas. Ämmä uskoo kaikki SRK:n hengelliset valheopit mukisematta ja ämmä "tietää", että mitään hoitokokouksia ei ole ollut. SRK ja hoitomiehet vain lääkitsivät ihmisiä evankeliumilla.

Kaikki paha SRK:ta vastaan on pelkkää epäuskoisten panettelua.

Äänestä

salaako ämmä nimensä, että kuka hän on ja missä asuu, jne? Vois olla hyvä saada tuon ämmän puhuttelua puhujilta, jotka eivät ole samaa mieltä kuin ämmä.

Äänestä

sulle oli kysymys siin viestiketjus jos epäiltiin sointulan kuolleen. viitiks vastata.

Äänestä

joku sirkuspelle?

"Mitä sinä
Kirjoittanut: ämmä 28.4.2007 klo 16.35

tarkoitat hoitomiehillä."

Äänestä

Ämmä on kyllä nyt avannut silmäni ja antanut sitä oikeaa silmävoidetta SRK:sta. Jo riittää ry:n siivoaminen ja loputtomat talkoot.

Mitä tarjotaan jäsenkirjasta. Tarjouksia.

Äänestä
  • Mutta myytkö sen ilmaiseksi. En ota vastaan. Ei kelpaa. =)

    Humour...

    Äänestä

Sen minkä Laestadius alotti, on ämmä lopettava.

Äänestä

SRK-pili ja pallit?

Äänestä

vaan ihan oma ämmämäinen itsensä.

Äänestä

Hän saa adrenaliinin syttymään. Ilman ämmää palsta näivettyisi hiirien vikinäksi.

Äänestä

SRK:n toimitiloja siivoava luutamummo, joka saa pientä provikkaa puupääkirjoituksista tällä palstalla. Aimo antaa vähän fyrkkaa, kun ämmä sekoilee täällä SRK-sekoiluja.

Äänestä

oli tassa ketjussa, jonka nytluin alusta loppuun. Kun naita asioita on jo paljon muissakin ketjuissa kasitelty ja kommentoitu, niin osaltani en aloita tassa kaikkea uudelleen. Yhden huomion haluaisin kuitenkin heittaa:

Admatan perheen osaltakaan kaikki ei ole mennyt laheskaan Kristuksen mielella, jos on totta, etta ne, jotka 'seurakunnan puolella' olivat toimijoina perheen erottamisessa, eivat taman jalkeen ole henkilokohtaisesti lahestyneet asiassa Admatan isaa ja aitia ja myos perheen vanhempia lapsia, jotka kaikki siina rytakassa menivat.

Ammallekin on tassa tullut lunta tupaan. Ei hankaan nakojaan aina osaa sovittaa kaikkia sanojaan ihan kohdalleen niin kuin emme me muutkaan. Siis ainakaan mina en.

Äänestä
  • Tuossa edella kun sekaannuin Admatan perheen asioihin ja arvelin, etta paikallaan olisi ollut henkilokohtaisesti lahestya Admatan vanhempia ja hanen vanhempia sisaruksiaan...

    Niin en toki tarkoittanut, etta itse Admata sopii jattaa syrjaan, koska hanhan on mm. sittemmin perustanut kriittisen palstansa. Omituiselta vain olisi tuntunut, etta jonkin jarjeston edustajat olisivat alkaneet ahdistella lapsia. Lapsethan paasaantoisesti esim. tulevat seuroihin vanhempiensa kanssa. Jeesuksen mukaan lapset ovat malliuskovaisia. Muistaakseni Jeesus ei tassa asettanut mitaan ikarajaa.

    Ja vielapa itse Paavikin on nyt tuhatvuotisen harkinnan jalkeen hoksannut, etta lapset paasevat taivaaseen (jotenkin tuohon tapaan kai se lehtijuttu meni).

    Kun palstoilla on paljon kirjoitettu hoitokokouksista, niin jos jossakin pain maata todella tapahtui niin, etta 'kokonaisia perhekuntia erotettiin' Jumalan lasten yhteydesta, niin silloin erottajilta taisivat kokonaan unohtua ne lapset. Tahan puoleen ei palstoilla viela ole kiinnitettykaan paljoa huomiota. Ei kait missaan direktiivissa sanota, etta 'heittakaa vanhemmat lapsineen saatanalle' vaan melkeinpa painvastoin, etta 'sallikaa lasten tulla minun tykoni'.

    Niissa hoitokokouksissa ja niilla paikkakunnilla, joissa asuin, ei perhekuntia eika ketaan muutakaan heitetty saatanalle, joten talta osin kritiikkini perustuu harhapalstatietoihin.

    Äänestä

  • Sointula kirjoitti:

    Tuossa edella kun sekaannuin Admatan perheen asioihin ja arvelin, etta paikallaan olisi ollut henkilokohtaisesti lahestya Admatan vanhempia ja hanen vanhempia sisaruksiaan...

    Niin en toki tarkoittanut, etta itse Admata sopii jattaa syrjaan, koska hanhan on mm. sittemmin perustanut kriittisen palstansa. Omituiselta vain olisi tuntunut, etta jonkin jarjeston edustajat olisivat alkaneet ahdistella lapsia. Lapsethan paasaantoisesti esim. tulevat seuroihin vanhempiensa kanssa. Jeesuksen mukaan lapset ovat malliuskovaisia. Muistaakseni Jeesus ei tassa asettanut mitaan ikarajaa.

    Ja vielapa itse Paavikin on nyt tuhatvuotisen harkinnan jalkeen hoksannut, etta lapset paasevat taivaaseen (jotenkin tuohon tapaan kai se lehtijuttu meni).

    Kun palstoilla on paljon kirjoitettu hoitokokouksista, niin jos jossakin pain maata todella tapahtui niin, etta 'kokonaisia perhekuntia erotettiin' Jumalan lasten yhteydesta, niin silloin erottajilta taisivat kokonaan unohtua ne lapset. Tahan puoleen ei palstoilla viela ole kiinnitettykaan paljoa huomiota. Ei kait missaan direktiivissa sanota, etta 'heittakaa vanhemmat lapsineen saatanalle' vaan melkeinpa painvastoin, etta 'sallikaa lasten tulla minun tykoni'.

    Niissa hoitokokouksissa ja niilla paikkakunnilla, joissa asuin, ei perhekuntia eika ketaan muutakaan heitetty saatanalle, joten talta osin kritiikkini perustuu harhapalstatietoihin.

    Pappishajaannuksen yhteydessä, olikohan kahdeksan rauhanyhdistystä jäsenineen jotka erotettiin SRK:sta. Ei siinä rivijäsenelle ja heidän perheille, vanhuksille, naisille ja lapsille jää paljon mahdollisuuksia kun johtokuntien ylisuuriin mittoihin kasvaneet herrat heittää täysin heidän riitoihinsa sotkeutumattomia viattomia saatanalle. Mitäpä mökin mummo tietää siitä kun enää yhtenä päivänä ei enää löydykään nimeä elämänkirjasta(rauhanyhdistyksen jäsenluettelo).

    Äänestä

ja valheoppeja puolustavia ämmiä tarvitaan. Muuten vl-herätysliike ei pysy pystyssä.

Äänestä
  • piti hyvän vappusaarnan. Kyllä vastasi henkeen.

    Äänestä

  • Jt. kirjoitti:

    piti hyvän vappusaarnan. Kyllä vastasi henkeen.

    oon itekin ymmärtämässä! Jos oon ymmärtämässä väärin, niin korjaa, veli rakas!

    Äänestä

  • Jr. kirjoitti:

    oon itekin ymmärtämässä! Jos oon ymmärtämässä väärin, niin korjaa, veli rakas!

    kirjoitti ihan oikein ja kalliisti. Tuo vastasi varmaankin jokaisen rakkaan vl-veljen ja vl-siskon henkeen. Olipa sitten vappusimoissa tai ei.

    Äänestä

  • Jt. kirjoitti:

    kirjoitti ihan oikein ja kalliisti. Tuo vastasi varmaankin jokaisen rakkaan vl-veljen ja vl-siskon henkeen. Olipa sitten vappusimoissa tai ei.

    Sinäkin, rakas veli, tulit roiskanneeksi oman harhasi palstalle. Sehän sopii hyvin palkallisen vapaapäivän työksi ja vastaa harhailevien henkeen. Näin oon ymmärtämässä.

    Tämän harhan jälkeen roiskaisen suustani alas munkin ja lasillisen käymätöntä mehua.

    Äänestä

vl-harhaoppeihin aivopesty vl-kodin lapsi. Nyt ämmä aivopesee samoihin Raamatun vastaisiin vl-harhaoppeihin lapsiaan ja lapsenlapsiaan.

Äänestä

Ämmä on valintansa tehnyt = SRK:n ja vl-puhujien opettamien Raamatun vastaisten valheoppien sekä julmien vl-hoitokokousten puolustaminen.

Äänestä

ämmien taruja.

Äänestä
  • kyllä helapootti!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

tuo SRK:n äänitorvi, kirjoitti:

ylitti nyt jo itsensäkin! Tänä iltana hän kirjoitti Albertin aloittamassa ketjussa "Hoitokokouksissa tapahtui" ikimuistoisen viestinsä:

"Missä väärinkohdellut ovat. mistä heidät tavoittaa. heidän täytyy tulla esille vaatimuksineen. missä he lymyilevät. heidän täytyy ottaa itse yhteyttä."

Selvästikin Konttorin suunnalla varustaudutaan hoitokokouskeskusteluun Valkealassa. ämmäkin kun jo näemmä on pukeutunut kolmen kyynärän epäjumalan sota-asuun: vääristelyyn ja halveksuntaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu