Kuinka paljon maksaa kokonaisuudessaan hamsteri ja tarvikkeet?

Eli,asumme pääkaupunkiseudulla ja mielellämme hankkisimme hamsterin ja tietysti hyvät häkit ym. sille.
Kuinka suuri investointi tuollainen on?
Ja mistä kannattaa ostaa hamsteri?
Kasvattajalta?Osaako kukaan kertoa mistä sellaisen löytää?
Ainakin lemmieläinkaupoissa näyttää hamstereita olevan,mutta pitääkö niiden syntymäajat todellisesti paikkaansa ja kuinkahan stressaantuneita siellä myytävät eläimet ovat!
12827
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kasvattajia löytyy hamsteriyhdistyksen sivuilta.
Kokeile vaikka googlettaa sanoja Suomen Hamsteriyhdistys.

Äänestä

ja kaikki makso yhteensä 90e. Kaksi kääpiöhamsteria, roborovskia, niille tarjouksessa olevan häkin tai kopin 39 e joka on kaksi kerroksinen ja muovinen. Se sisälsi juoksupyörän, juomapullon, ruokakupin, jotain puuvillajuttua pesään ja tietenkin pesäkopin.. Lisäksi ostin vielä purua, ruokaa, kalkkikiven.. Ja teki hippasen päälle 90e. Hamsterit makso yksittäin 18€ eli yhteensä 36e. Ei nuo ainakaan ole stressaantuneita, ihan virkeitä ovat ja nyt pari kk vanhoja. Syntyneet 14.2. Ja uskon että ovat oikeesti syntyneet sillon, tuo kun on ihan luotettava eläinkauppa. Jos yhtä hamsua mietitte ja esim kääpiöhamsua niin ne on suunnilleen sen 18e kappale eli ei ihan hirveesti.

Äänestä
  • makso muistaakseni 8e.. Ja tuo otsikko edellisessä piti olla ostin eikä osin :D

    Äänestä

  • Täällä Tampereella katsoin juuri eläinkaupassa käydessäni paljon talvikot maksaa, niin oli huima hinta 30€.

    Äänestä

  • Pikku-Hukka kirjoitti:

    Täällä Tampereella katsoin juuri eläinkaupassa käydessäni paljon talvikot maksaa, niin oli huima hinta 30€.

    on sitten kun täällä maksaa 18€ ja siellä 30€.. Luulis että niitten hinta olis joka puolella sama mutta eikai sitten niin ole.. Täällä talvikko kanssa sen 18€..

    Äänestä

  • Tarkoitatko tuolla "puuvillajutulla" pesävanua/hamsterivanua? Et kai ole antanut sitä hamsterillesi pesä tarvikkeiksi?! Se on vaarallista hamstereille, anna mieluummin esim. wc- tai talouspaperia!!

    Äänestä

  • Pallonen kirjoitti:

    Tarkoitatko tuolla "puuvillajutulla" pesävanua/hamsterivanua? Et kai ole antanut sitä hamsterillesi pesä tarvikkeiksi?! Se on vaarallista hamstereille, anna mieluummin esim. wc- tai talouspaperia!!

    NO miksi ne sitten eläinkaupassa sano että tota pesävanua pitää olla mutta wc-paprua ei saa antaa?? uskon kyllä niitä, ja sen takia sitä on tuolla pesässä. Tai ne on kuljettenu sen tonne ns kakkostason alle ja nukkuvat sen alla siellä..

    Äänestä

  • hmmmm kirjoitti:

    Vanu voi tukkia hamsterin poskipussit, takertua jalkaan todella pahasti, aiheuttaen kuolion, se on oikeasti vaarallista, eikä sitä kannata käyttää.
    Kaupoissa aina suositellaan ostamaan heidän tuotteitaan, mutta tiedän myös rehellisiä eläinkauppoja, joissa ei suositella vanua ja he avoimesti kertovat sen haitoista ja vaaroista.

    Wc-paperi on turvallista, se ei voi kietoutua hamsterin raajoihin.

    Täältä voit katsoa joitain tietoja/mielipiteitä kyseisestä vanusta.

    www.hamsteri.info laita hakuun pesävanu hakusanaksi

    en tietenkään tahdo että hamstereilleni tapahtuu jotain. Luulin että vanua pitää käyttää ja että vessapaperi on vaarallista, mutta se olikin sitten toisinpäin. Tänään laitoin tytöille pesäkoppiin 2 vessapaperiarkkia sekä tuonne niitten lempikulmaan suikaloitua vessapaperia.. Onko nyt hyvä vai laitoinko nyt vessapaeria liikaa? Kiitos kun kerroit/kerroitte.. =)

    Äänestä

Ostin viime vuonna kääpiöhamsterin eläinkaupasta ja se makso 30 euroa. Hamsu ei ollu tottunu käsittelyyn, ja siihen ei voi ollenkaan koskea, kun se heti näykkäsee sormesta. Terve eläin on, mutta suosittelen ostoa kasvattajalta, niin maksaakin vähemmän.

Äänestä
  • Mulla on ollut 4 kääpiöhamsua ja aina ne on aluks näykkiny sormesta! Siinä tarvitaan vaan hiukan kivunsietoa ja kyllä se siitä! Ja jos se kovasti ottaa kiinni niin varovasti vaan irrottelee ne hampaat, niin kyllä kesyyntyy! Kokemusta on! Tsemppiä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Saattaisin ostaakkin kirjoitti:

Eli,asumme pääkaupunkiseudulla ja mielellämme hankkisimme hamsterin ja tietysti hyvät häkit ym. sille.
Kuinka suuri investointi tuollainen on?
Ja mistä kannattaa ostaa hamsteri?
Kasvattajalta?Osaako kukaan kertoa mistä sellaisen löytää?
Ainakin lemmieläinkaupoissa näyttää hamstereita olevan,mutta pitääkö niiden syntymäajat todellisesti paikkaansa ja kuinkahan stressaantuneita siellä myytävät eläimet ovat!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu