Mistä on peräisin näkemys, että kirkossa käyvillä, yms kristityillä uskovilla on hyvä pohja uskomiselle?
Ihan kuin olisi ammatillisesta kouluttautumisesta kyse eli alkututkinto hyvä pohja, mutta lisäkoulutus vielä parempi.
Voiko jonkun kristityn uskoa Jeesukseen Kristukseen pitää ihan hyvänä juttuna, mutta silti vielä riittämättömänä ja alkeellisena?
Voiko uskossa kehittyä ja tulla viisaaksi, vaikka samaan aikaan sanotaan miten ihana olla lapsellisesti uskova!
Martti Luther opetti, että ihminen joka uskoo, tekee parannusta koko aika ja ihminen ei saavuta jotain huipputasoa uskossa, koska hän on koko aika syntinen sekä vanhurskas.
Eli miten voidaan sanoa, että joillakin muilla kristityillä, ei-vl:lla on hyvä uskon pohja, mutta silti ovat monen vl:n mielestä uskossaan vasta aloittelijoita?

Vastaukset 2
Vanhimmat
http://video.movies.go.com/thesixthsense/secrets/index.html
http://www.discshop.fi/shop/ds_produkt.php?lang=&id=13805&lang=fi&subsite=movies&&ref=