Pankkirosvo tuli uskoon ja tunnusti n. 60 rikosta, vaikka tiesi että niistä lankeaa pitkä tuomio. Perusteena: ETTEI OMALLETUNNOLLE JÄÄ MITÄÄN.
Jos Jumala ja hänen pyhä henkensä ei tuota saa aikaan, niin saatanako? Mutta turhaan rosvo uskossaan Jeesukseen pelastajana, tunnusti rikoksensa, sillä kun hän ei kuulu vl-herästysliikkeeseen ei hänen uskollaan ole mitään tekemistä iankaikkisen elämän kanssa. Vai onko sittenkin?
Seuraava on oman pelastumisen kannalta toisarvoista mutta ironisella mielellä sen kirjoitan. :)
Tiedän monia vl-yrittäjiä jotka rahankiilto silmissään toimivat siten että bisnes on bisnestä ja usko on uskoa. Ne pidetään visusti erillään, eli yrittäjänä voi toimia kylmästi ja häikäilemättömästi, mutta sitten seuroissa kun uskon asioissa ollaan liikkeellä, niin kuinka onkaan arvossaa lähimmäisen rakkaus ja armo Kristuksen esimerkin mukaisesti.
Surullisinta mielestäni tässä on se että em. tekstin mukaisesti toimivia veljiä saarnaa myös puhujanpöntöstä.
Jotenkin vain itsestä tuntuu että, em. lähimmäisen rakkaus ja armo pitäisi uskovaisella näkyä myös siellä liike-elämässä?

Vastaukset 4
Vanhimmat
ja tätä pohtii moni muukin. Toivoisin ihan SRK:n johtokunnan edustajien vastausta, koska tätä asiaa moni miettii. Niin ja kun SRK:n miehet kuitenkin tätä palstaa lukevat niin pohdittais yhdessä.Mammonan palvonta, eikö raamattu juuri siitä varoita? Mutta VL:ssä se lasketaan hyveisiin....
hyvä mainita, ettei se nyt ihan noin ole
"Mammonan palvonta, eikö raamattu juuri siitä varoita? Mutta VL:ssä se lasketaan hyveisiin...."
Mammonan palvontaa ei missään tapauksessa vl-opetuksessa lasketa hyveisiin, vaikka yksittäiset ihmiset siihen lähtisivätkin. Ihminenhän on perusluonteeltaan ahne. Vaara on olemassa ja aiheesta on hyvä keskustella. Maallista siunausta tulee jos tulee, muttei siihen kannata uhrata kaikkea, ettei se ole sydämellä tärkeimpänä asiana. Rikkaus ei tee taivasmatkaa helpoksi, sanoo Raamattukin.
en voi yleistää, että näin olis aina, mutta olen ihmetellyt, miksi myyjäisissäkin jotkut eivät malta olla leuhkimatta omaisuudellaan. Miksei sitä voi vaan kaikessa hiljaisuudessa pistää vaikka kolehtin täydeltä rahaa tai vaikka maksaa koko RY:n remontin? Onko muilla samantyyppisiä kokemuksia? Minä ainakin olen tuntenut suorastaan häpeää näistä leuhkijoista, enkä pidä oikeana uskovaisen käytöksenä. Luulisin, ettei Jeesuskaan tykkäisi, jos näkis.
lestadiolaisperheen äiti yritti vuosi sitten ryöstää pankin. Olikohan rahan kiilto silmissä...