Mistähän saisi ahomansikan siemeniä Oulun seudulta. Pieni pussi riittäsi. Onko kenelläkään kokemusta siemenistä kasvattamisesta? Kerro kuinka onnistuit.
Vastaukset 6
sinuakin googlesta etsimään, mm.Hyötykasviyhdistys ilmoittaa ahomansikan siemeniä.
Sain viime keväänä ystävältäni hänen kasvattamiaan ahomansikan taimia. Tuli jo jokunen mansikkakin viime kesänä, talven aikana kuolivat kaikki.
Muuta kokemusta ei ole.- Onttomukulakiurunkannus
Yhden kerran idätin ahomansikkaa, en enää muista, mistä ostin siemenet. Taimet kuolivat joka ainoa, syy ei minulle koskaan selvinnyt.
Mökillä siirsin luonnosta kylätien toiselta puolelta muutama vuosi sitten pari tainta pihalle. Nyt ahomansikkaa on siellä kaikki paikat täynnä! Hittojako niitä idättelemään, kun helpompikin tapa on.
Jos luontosi ei anna periksi rikkoa lakia ja ottaa taimia toisen maalta, saattaa tietysti käydä niin, että marjoja poimiessasi et ole kovin turhantarkka roskista ja joukkoon saattaa hyvinkin eksyä muutamia rönsyn päässä olevia taimiakin. ;-) - oulun korkeudella
Kyse on siitä että puutarhalta ostaessa taimet maksavat pari euro kappale ja niitä pitäisi ostaa aika suuria määriä. Luonnosta ei Oulun korkeudella kovin helpolla löydä ahomansikkaa. Tietenkin vihjeitä otan vastaan mistä voisi löytyä.
- taavi
laitoin kerran huvikseen kivikkopenkereeseen pari vuotta laatikossa olleen Tallinasta ostetun siemenpussin, hyvin lähti kasvuun ja levisikin:)
- planttu2007
Ainakin Kempeleen rautiasta löytyi vielä viime viikolla ahomansikan siemeniä.
- sdss
Ahomansikkaa eli metsämansikkaa kasvaa meren rannoilla rantapusikoissa ainakin Raahen korkeudella. Uudelleen istutuksen jälkeen marjoo hyvin ja tekee runsaasti rönsyjä. Rönsytaimia voi istuttaa uusiin paikkoihin.
Jos lisäät siemenistä, niin muistaakseni siemenet siroteltiin mullan pinnalle, peiteltiin rei'itetyllä muovilla ja vietiin pimeään paikkaan itämään. Oli kahdenlaista ohjetta: viileään tai huoneen lämpöön. Kummallakin tavalla onnistui. Itämisen jälkeen valoisaan paikkaan kasvamaan, koulinta, jne.. Minulla onnistui hyvin vaikka en ole mikään ammattilainen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi3521051- 71728
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et37656- 41578
- 40545
- 63523
SDP: tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa ilman rasismia
Analyysin mukaan demareiden uuden maahanmuuttolinjan suurin ero konservatiivioikeiston vastaavaan on rasismin puute. ht320496- 75461
kasariperjantai 2026
Ajatuksia vuoden 2026 kasariperjantaista...ainakin porukkaa oli mun mielestä liikkeellä tosi paljon ja fiilinki noin yle22459Mulla on ikävä sua
Pakko se on myöntää, mulla on ikävä sua 🥺💔.. En kyllä haluaisi sitä myöntää kun tämä tilanne on niin hankala. Oon yri19451