ahaa

Kemisti näkee, miten huumeet käyvät kiinni
ihmisen aivoihin
Helmer Södergård kauhistuu puheita vaarattomasta
kannabiksesta

VÖYRI
Sirpa Sainio
Helmer Södergård, 49, katselee huumeita kemistin
silmin. Atomitasolla eri aineiden kaavoista
hänelle avautuu myös se, mikä huumeiden
kemiallinen vaikutus on ihmiseen. Se on tuhoisa.

- Puistattaa, kun nuoret tytöt kirjoittavat
kannabiksen vapauttamisen puolesta ja puhuvat sen
vaarattomuudesta yhden ainesosan perusteella. He
eivät tiedä, että hasiksessa on 35 muuta
kemiallista tekijää, joista osa on erityisen
haitallisia.
Helmer Södergård lähti seitsenlapsisesta
perheestä Vöyrin Kaurajärveltä opiskelemaan
orgaanista kemiaa Åbo Akademihin Turkuun 1973.
Hän asuu taas Vöyrillä ja työskentelee Vaasassa
Kemira Chemicalsin tutkijakemistinä. Uransa
aikana hän on tehnyt monenlaisia töitä,
kirjoittanut kemian oppikirjan lukiota ja
ammatillisia oppilaitoksia varten, ollut neljä
vuotta yliassistenttina yliopistossa . . .
- Opiskelemaan lähtiessäni en arvannut, mikä
minusta isona tulee.

Kävelevä
tietolähde
Ammattinsa takia Södergård ei ole ollut huumeiden
kanssa tekemisissä. Ensimmäisen kosketuksen hän
sai niihin Tukholmassa, kun hän oli kesän
kemistinä Bäckombergan sairaalassa. Ambulanssit
toivat huumetokkurassa olevia nuoria hoitoon.
Tilanteet olivat usein hyvin dramaattisia.
- Siivoustyössä olevat suomalaisnuoret polttivat
kämpissään joka ilta hasista ja soittivat
täysillä musiikkia; sanoivat että huumeen avulla
he pääsevät sisään musiikkiin.
Vuosien varrella Södergård on koonnut mittavan
aineiston huumeista. Tieteelliset aikakauskirjat,
lehtiartikkelit ja nykyisin myös internet
tarjoavat tietoa, kun sen vain osaa ottaa vastaan.
- Olen kävelevä tietolähde, Södergård kertoo
sanoneensa 17:ttä käyvälle pojalleen huumeista
varoittaessaan.
- Nuorille ei vain vanhempien oppi tahdo kelvata.
Huumeiden vaarallisuudesta Södergård pyrkii
kertomaan mm. lehtiartikkeleissa, joita hän
kirjoittaa. Eri tilaisuuksissa hän mielellään
pitää esitelmiä huumeiden haitoista. Hän toivoisi
myös ehtivänsä mukaan esimerkiksi Irti huumeista -
yhdistyksen toimintaan.
- Vanhan talon peruskorjaus, Vöyrin
paikallistelevisio ja pikku tytär vaativat
kuitenkin osansa.

Haitat tulevat
hiipien
Kannabiksen käyttäjiä Euroopassa ja
Yhdysvalloissa lienee noin 20 miljoonaa. Yleensä
he ovat nuoria. Lasketaan, että kymmenen
prosenttia kannabista kokeilleista jää koukkuun
ja ehkä puolet päivittäin huumetta käyttävistä ei
hallitse väärinkäyttöään.
Kannabis muuttaa ihmisen tietoisuutta ja
aikakäsitystä. Aluksi ihminen hihittelee ja on
seurallinen; puolen tunnin päästä kääntyy sisään
päin, jolloin tuntemukset voivat olla euforisia
ja assosiaatiot monenlaisia.
- Vaikutus on kuin kääntäisi radion ääntä
kovemmalle.
Huolestuttavinta Södergårdin mukaan on se, että
ihminen tuntee olevansa normaali vasta kun on
huumeessa. Pitkään käytettäessä kannabis turmelee
aivosolujen energian saannin ja vaikuttaa
ajatuksenkulkuun. Ennen pitkään väärinkäyttäjä ei
pysty arvioimaan omaa käyttäytymistään ja hänen
kielellinen tasonsa laskee: hänen on vaikea
löytää sanoja ja ymmärtää puhetta.
- Haittavaikutukset tulevat hiipien, eikä niitä
itse huomaa.

Jo LSD:n kaava
on pelottava
LSD:n kokeilu 60-luvulla on viime viikkoina ollut
otsikoissa. Myös Huutoniemen sairaalassa Vaasassa
lääkärit ja henkilökunta kokeilivat ainetta ja
totesivat sen rajut vaikutukset.
- En voi kuin ihmetellä, miten sitä on uskallettu
kokeilla, Södergård sanoo. Hänestä jo LSD:n
kemiallinen kaava on niin pelottava, että sitä
pitäisi ymmärtää varoa.
Södergårdille kemiallisten kaavojen tarkastelu on
kuin palapelin katselemista: näkee mikä liittyy
mihinkin.
Kannabiksen vastustus perustuu usein siihen, että
sen katsotaan johtavan muiden huumeiden käyttöön.
Amfetamiini, extacy ja heroiini pyörivät
Suomenkin markkinoilla: yhdentoista nuoren
kuolema heroiiniin vuoden aikana on todella
hälyttävää.
Amfetamiini nostaa mielialaa ja vähentää
väsymistä. Ihminen tuntee itsensä entistä
pätevämmäksi.
Pitkään jatkuva amfetamiinin käyttö johtaa
psyyken rappioon, harha-aistimuksiin ym.
Väärinkäyttäjä kuolee harvoin amfetamiiniin,
mutta siitä johtuva elämäntapa vie tuhoon.
Extacyn vaikutuksia kuvataan usein
kolmivaiheisiksi. Ensin tuntuu sekavalta, sitten
pistelee ja nykii lihaksi, sen jälkeen tulee
hyvän olon tunne - euforia. Ihminen tuntee
olevansa sovussa kaikkien kanssa ja rakastettu.
Haittavaikutuksia on pitkä lista. Lopussa on
kuolema.
Heroiini kuuluu opiaatteihin, joita on mm.
morfiini ja oopiumi. Käyttäjät sanovat aineen
poistavan murheet. Muutaman viikon käytön jälkeen
mieliala kuitenkin laskee: edessä on masennus.
Vieroitusoireet ovat rajuja.
Södergård tietää, että monia lääkkeitä käytetään
huumeiden tavoin.
- Ei ole mitään hyviä tai keveitä huumeita,
Södergård varoittaa. Hän lukee vaarallisiin
aineisiin myös kahvin kofeiinin ja tupakan
nikotiinin - vaikka itsekin niitä käyttää.
61367
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

...tekstiä, mutta Södergård omistaa oman
mielipiteensä. On myös muitakin asiantuntioita
jotka ovat yhtä päteviä kuin kyseinen Helmer,
mutta ovat asiasta eri mieltä!

Äänestä
  • asiantuntijoita ketä?narkkareita?luultavasti.

    Äänestä

  • jaa kirjoitti:

    asiantuntijoita ketä?narkkareita?luultavasti.

    Jukka Alihanka, Matti Renfors, Kaisa Niemi, Antti
    Holopainen, Sanja Rautalampi Kamira Zawa.
    Varmasti jos vähänkin tiedät asiasta, tunnet
    kyllä kyseiset henkilöt. Sen verran voin
    helpotta, etteivät he ole narkkareita!

    Äänestä

  • Tunnetko kirjoitti:

    en tunne voisitko laittaa edes heidän
    koulutuksensa,minkä alan ammattilaisia

    Äänestä

mutta herran pitäisi kemistinä olla perillä myös
siitä tosiasiasta että aineen saavuttaessa
laillisen statuksen niiden kehitys voi alkaa.
Ajatelkaapa jos esim THC, eli kannabiksen
tehokkain ainesosa laillistetaan mutta muut
pidetään laittomina. Tämän jälkeen pystyttäisiin
täysin laillisesti alkaa tuottamaan esim THC -
olutta jossa olisi vain tämä yksi vaikuttava
ainesosa.

Vain esimerkki, en ole alan ammattilainen mutta
minäkin tiedän tuon olevan mahdollista.

En yhtään epäile etteikö kemisti, joka tietysti
tulee tarvitsemaan koko ikänsä koko maksimaalista
kapasiteettiaan juuri niiltä alueilta joita
kannabis tuhoaa, pidä tuota kamalana. Mutta hänen
pitäisi myös ottaa huomioon että kaikki on
tosiaan varsin suhteellista. Kannabiksenkaan
haittoja tuskin on kukaan kumminkaan kiistämässä.

Äänestä

ai et mä nyt sit kuolen parin päivän päästä kun
joskus otan nipsui??hehe,älä naurata..

Äänestä

Kommentoi aloitusta

555 kirjoitti:

Kemisti näkee, miten huumeet käyvät kiinni
ihmisen aivoihin
Helmer Södergård kauhistuu puheita vaarattomasta
kannabiksesta

VÖYRI
Sirpa Sainio
Helmer Södergård, 49, katselee huumeita kemistin
silmin. Atomitasolla eri aineiden kaavoista
hänelle avautuu myös se, mikä huumeiden
kemiallinen vaikutus on ihmiseen. Se on tuhoisa.

- Puistattaa, kun nuoret tytöt kirjoittavat
kannabiksen vapauttamisen puolesta ja puhuvat sen
vaarattomuudesta yhden ainesosan perusteella. He
eivät tiedä, että hasiksessa on 35 muuta
kemiallista tekijää, joista osa on erityisen
haitallisia.
Helmer Södergård lähti seitsenlapsisesta
perheestä Vöyrin Kaurajärveltä opiskelemaan
orgaanista kemiaa Åbo Akademihin Turkuun 1973.
Hän asuu taas Vöyrillä ja työskentelee Vaasassa
Kemira Chemicalsin tutkijakemistinä. Uransa
aikana hän on tehnyt monenlaisia töitä,
kirjoittanut kemian oppikirjan lukiota ja
ammatillisia oppilaitoksia varten, ollut neljä
vuotta yliassistenttina yliopistossa . . .
- Opiskelemaan lähtiessäni en arvannut, mikä
minusta isona tulee.

Kävelevä
tietolähde
Ammattinsa takia Södergård ei ole ollut huumeiden
kanssa tekemisissä. Ensimmäisen kosketuksen hän
sai niihin Tukholmassa, kun hän oli kesän
kemistinä Bäckombergan sairaalassa. Ambulanssit
toivat huumetokkurassa olevia nuoria hoitoon.
Tilanteet olivat usein hyvin dramaattisia.
- Siivoustyössä olevat suomalaisnuoret polttivat
kämpissään joka ilta hasista ja soittivat
täysillä musiikkia; sanoivat että huumeen avulla
he pääsevät sisään musiikkiin.
Vuosien varrella Södergård on koonnut mittavan
aineiston huumeista. Tieteelliset aikakauskirjat,
lehtiartikkelit ja nykyisin myös internet
tarjoavat tietoa, kun sen vain osaa ottaa vastaan.
- Olen kävelevä tietolähde, Södergård kertoo
sanoneensa 17:ttä käyvälle pojalleen huumeista
varoittaessaan.
- Nuorille ei vain vanhempien oppi tahdo kelvata.
Huumeiden vaarallisuudesta Södergård pyrkii
kertomaan mm. lehtiartikkeleissa, joita hän
kirjoittaa. Eri tilaisuuksissa hän mielellään
pitää esitelmiä huumeiden haitoista. Hän toivoisi
myös ehtivänsä mukaan esimerkiksi Irti huumeista -
yhdistyksen toimintaan.
- Vanhan talon peruskorjaus, Vöyrin
paikallistelevisio ja pikku tytär vaativat
kuitenkin osansa.

Haitat tulevat
hiipien
Kannabiksen käyttäjiä Euroopassa ja
Yhdysvalloissa lienee noin 20 miljoonaa. Yleensä
he ovat nuoria. Lasketaan, että kymmenen
prosenttia kannabista kokeilleista jää koukkuun
ja ehkä puolet päivittäin huumetta käyttävistä ei
hallitse väärinkäyttöään.
Kannabis muuttaa ihmisen tietoisuutta ja
aikakäsitystä. Aluksi ihminen hihittelee ja on
seurallinen; puolen tunnin päästä kääntyy sisään
päin, jolloin tuntemukset voivat olla euforisia
ja assosiaatiot monenlaisia.
- Vaikutus on kuin kääntäisi radion ääntä
kovemmalle.
Huolestuttavinta Södergårdin mukaan on se, että
ihminen tuntee olevansa normaali vasta kun on
huumeessa. Pitkään käytettäessä kannabis turmelee
aivosolujen energian saannin ja vaikuttaa
ajatuksenkulkuun. Ennen pitkään väärinkäyttäjä ei
pysty arvioimaan omaa käyttäytymistään ja hänen
kielellinen tasonsa laskee: hänen on vaikea
löytää sanoja ja ymmärtää puhetta.
- Haittavaikutukset tulevat hiipien, eikä niitä
itse huomaa.

Jo LSD:n kaava
on pelottava
LSD:n kokeilu 60-luvulla on viime viikkoina ollut
otsikoissa. Myös Huutoniemen sairaalassa Vaasassa
lääkärit ja henkilökunta kokeilivat ainetta ja
totesivat sen rajut vaikutukset.
- En voi kuin ihmetellä, miten sitä on uskallettu
kokeilla, Södergård sanoo. Hänestä jo LSD:n
kemiallinen kaava on niin pelottava, että sitä
pitäisi ymmärtää varoa.
Södergårdille kemiallisten kaavojen tarkastelu on
kuin palapelin katselemista: näkee mikä liittyy
mihinkin.
Kannabiksen vastustus perustuu usein siihen, että
sen katsotaan johtavan muiden huumeiden käyttöön.
Amfetamiini, extacy ja heroiini pyörivät
Suomenkin markkinoilla: yhdentoista nuoren
kuolema heroiiniin vuoden aikana on todella
hälyttävää.
Amfetamiini nostaa mielialaa ja vähentää
väsymistä. Ihminen tuntee itsensä entistä
pätevämmäksi.
Pitkään jatkuva amfetamiinin käyttö johtaa
psyyken rappioon, harha-aistimuksiin ym.
Väärinkäyttäjä kuolee harvoin amfetamiiniin,
mutta siitä johtuva elämäntapa vie tuhoon.
Extacyn vaikutuksia kuvataan usein
kolmivaiheisiksi. Ensin tuntuu sekavalta, sitten
pistelee ja nykii lihaksi, sen jälkeen tulee
hyvän olon tunne - euforia. Ihminen tuntee
olevansa sovussa kaikkien kanssa ja rakastettu.
Haittavaikutuksia on pitkä lista. Lopussa on
kuolema.
Heroiini kuuluu opiaatteihin, joita on mm.
morfiini ja oopiumi. Käyttäjät sanovat aineen
poistavan murheet. Muutaman viikon käytön jälkeen
mieliala kuitenkin laskee: edessä on masennus.
Vieroitusoireet ovat rajuja.
Södergård tietää, että monia lääkkeitä käytetään
huumeiden tavoin.
- Ei ole mitään hyviä tai keveitä huumeita,
Södergård varoittaa. Hän lukee vaarallisiin
aineisiin myös kahvin kofeiinin ja tupakan
nikotiinin - vaikka itsekin niitä käyttää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu