Luuletteko Kaikkivaltiaan

Mistä on kehittynyt ajatus, että hoitokokoukset olivat hyviä koska ne olivat mieleen Jumalallekin? Mistä te niin päättelette? Ainakin sallittiin internetin aika tulla eli salaisten vääryyksien ei annettukaan jäädä piiloon. Ne tulikin ilmi. Mistä päättely, että Jumala olis ollut tismalleen samaa mieltä kuin hoitajat? Eiks minkäänlaista Herran pelkoa ole? Herraa pelkäävä ei uskalla niin vaan heitellä ihmisiä Saatanan haltuun ja kaivella esille rippisalaisuuksia sekä olla antamatta syntejä anteeksi, vaikka ihminen kuinka anoo anteeksi.
1169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Niin sitä jotkut sitten muistelevat hyvällä kun saivat "ulostettua" ulos kristillisestä ryhmästä ihmiset, joita ei haluttu pitää mukana. "ulostaa" ulos ja jättää Saatanan haltuun sekä uskotella, että ne ihmiset tosiaan ovat matkalla helvettiin, joille menolippu helvettiin annettiin. Eihän tällasta voi käsittää, ellei ole jotenkin aivopesty raukka? Nämähän ovat jo sellaisia asioita, että yleensä ihmiset kauhistuvat.

Tosin kun nykyään jotkut sanovat, että hoitajat eivät olleetkaan uskovaisia, niin sitten pitäis kaikki kokouksissa tehdyt päätökset purkaa virallisesti ja julistaa mitättömiksi?


Toisaalt jotkut väittää, että kaikki hoitajat ovat kuolleet jo, ainakin alkuperäiset hoitajat. Myöhemmin hoitajarinkiin liittyneitä ei moni sillä tavalla pidä hoitajana, vaan sellaisena jotka pelosta olisi hoidellut..tuossakin eräs tapa yrittää tehdä este, että asioita ei voitas enää selvittää.

Mutta monipa tietää vieläkin hoitajia elävän, tuntevat niitä eikä ne niin vanhojakaan kaikki ole vielä?

Mutta tähän asti ovat pitäneet katkerina niitä, jotka "ulostettiin" ulos uskovasta joukosta, koska nuo poispotkitut eivät suostuneet hoitajien vaatimuksiin? Mutta nykyäänhän noita hoitajia ei pidetä enään uskovaisina, ihan kuin epäuskoisia olisivatkin olleet?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hyväksyneen? kirjoitti:

Mistä on kehittynyt ajatus, että hoitokokoukset olivat hyviä koska ne olivat mieleen Jumalallekin? Mistä te niin päättelette? Ainakin sallittiin internetin aika tulla eli salaisten vääryyksien ei annettukaan jäädä piiloon. Ne tulikin ilmi. Mistä päättely, että Jumala olis ollut tismalleen samaa mieltä kuin hoitajat? Eiks minkäänlaista Herran pelkoa ole? Herraa pelkäävä ei uskalla niin vaan heitellä ihmisiä Saatanan haltuun ja kaivella esille rippisalaisuuksia sekä olla antamatta syntejä anteeksi, vaikka ihminen kuinka anoo anteeksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu