Todella surkeaa tämä nykyinen työnantajaleirin ja poliittisten leirien "näköala" sekä edellä mainittuhin tahoihin sidoksissa olevien terveyspiirien ja vakuutuspiirien ns. oikeudenmukainen huolehtiminen työntekijän ja veronmaksajan mahdollisuudesta tehdä työtään.
Onko todella heillä sellainen käsitys, että tätä maata rakennetaan tuleville polville turvalliseksi ja mahdollisuuksia elämän aloittamiselle vain tällä lyhytnäköisellä ja "paikkauksilla" tehdyillä päätöksillä.
Aivan sama koskee tätä rakennusteollisuutta.
Tuntuu kuin he panostavat vain ja ainoastaan vain sen hetkiseen mahdollisimman suureen tulostavoitteeseen.
Sama "laulu" on mielestäni myös tämän lainsäädännön eli kansan valitun päätöselimen kanssa.
Onko tämän maan järjestelmän hallinnon ja siitä vastaavien saaneen jotain "hiivaa" kasvaakseen suuremmiksi kuin mitä tämä maa todellisuudessa tarvitsee eli oman itseisarvon ansioton korotus.
Meillä on tällä hetkellä menossa ns. "pudotuspeli" kansalaisten kustannuksella.
Kuka kasvamisen kykenemätön siitä hyötyy lyhyellä tähtäimellä, on varmasti jokaisen tiedossa.
Kummastuttaa, että näin lyhyt näköistä politiikkaa harjoitetaan edelleenkin.
Kaikki loppujen lopuksi kostautuu tavalla tai toisella.
Edelleen näkee laiminlyötyjä rakennusten huoltotoimenpiteitä ja vielä suuremmassa määrin niiden kunnostamisen toimenpiteitä.
Kaiken lisäksi edelleen on "virtaus" rakentaa suuria rakennuskomplekseja, joiden käyttö-, huolto- ja korjaustoimenpiteet ovat usein aivan ylitsepääsemättömiä kustannuksiltaan, saati sitten niiden "ilmastollisen terveyden" hallitseminen.
Kun ei edes pienempiä rakennuksia osata huoltaa ja korjata, niin mitenhän sitten pitemmän päälle tällaisten suurten suhteen tulee käymään?
Eräällä kaakkois-suomalaisessa paikkakunnassa on hyvä esimerkki rakennuksesta, jossa toimii valtion alainen toimipiste, se on saanut homehtua täysin "omassa onnessaan", maalia on pistetty päälle ja märkiä eristevilloja on laitettu "korjaustoimenpiteen" aikana takaisin rakenteisiin. Samaisen toimipisteen ns. "johtaja" vain pyörii ja vaikuttaa kaikessa muussa yhteiskunnan politiikanteossa kuin tämän toimipisteen ja sen työntekijöiden työturvallisuudesta huolehtimessa.
Pitäisi kuulema saada (yhteiskunnan rahavirtoja rasittavaa) uimahallia, vaikka jo yksi sellainen jo on olemassa. Pitäisi edes sen kunnosta huolta, sillä siinä on aivan tarpeeksi tekemistä.
En yksinkertaisesti ymmärrä tätä politiikan tekoa.
Joko tässä on kyse halpahintaisesta äänten kalastelusta tai/ja typerästä ajattelemattomuudesta.
Tuosta toimipisteestä voisi kertoa enemmänkin, mutta sananvapaus on suhteellinen määrite "lakinikkareiden" ja nykypäivän maailmassa.
Siitä huolimatta työntekijät sairastuvat monenlaisiin sairauksiin ja tämäinen "johtaja" sanoo edelleenkin sen olevan vain jotain hysteriaa ja siinä rakennuksessa olevan kaikki kunnossa suoritettujen toimenpiteiden ansiosta.
Näin valtion "puuhasteluissa".
Jos näin asioihin suhtaudutaan ns. korkealla taholla, en yhtään kummeksu allergiasairaiden lukumäärän suurenemista.
Tähän nämä poliittiset... "etunenän" puuhaajat vain selittävät ja selittävät ettei mitään ongelmaa ole ja "he" ovat muodostaneet uusia työryhmiä tutkimaan tätä ongelmaa jne....
Sama juttu jatkuu edelleen vuodesta toiseen.
Mitä siitä sitten on ollut apua työntekijöille - vain tyhjä käsi ja menetty terveys.
Sekä myös, nimenomaan, vääristynyt käsitys vallitsevasta tilanteesta, varsinkin eräille "oman tiedon" varassa herjaaville ymmärtämättömille.
Näin tätä maata nykyisin rakennetaan, kaikki irti selkänahasta, jollei terveys kestä niin sitten "ala kävella" oman onnesi nojalla.
Samalla saa myös ottaa terveiden ja/tai ajatteluun kykenemättömien typerät ja vailla todellisen tilanteen käsitystä olevien yksityiset mutuherjat.
Jos eri tilanteista luodaan tällä ns. mututiedolla käsitystä nykytilanteesta, ei voi muuta sanoa, että eipä ihminen ole kehittynyt yhtään sitten kivikauden ajattelukyvyltä, vai pitäisikö paremminkin sanoa ajattelukyvyn laskeneen siitä.
Aivan sama koskee myös tällä palstalla kirjoittelevien herjauksia.
Joskus on todella ollut täysin keskenkasvuisten kommentteja ja suorastaan pilkkaa.
Tuohon voi vain sanoa, että kokemattomuus ja järjen käytön puute puhuu.

Vastaukset 5
Vanhimmat
siis täällä ja kuten muuallakin yhteiskunnassamme.
Jos leikkisimme sellaista ajatusleikkiä, että kaikki homeiset rakennukset voitaisiin korjata tai repiä maan tasalle ja rakentaa uudet, ilman että siitä koituisi kustannuksia omistajalle, niin tehtäisiinkö niin?
eli onko kyse rahasta vaiko tietämättömyydestä ja asennevammasta?
Veikkaan siltikin että kyse on asennevammasta ja tietämättömyydestä tai eräänlaisesta arvoasetelmasta ja VÄLINPITÄMÄTTÖMYYDESTÄ.
Välinpitämättömyys: valtion omaisuus ei ole omaa, johtajalla on vain työpaikka, johtajalla on budjetti jossa on pysyttävä, johtajakin haluaa pitää työpaikkansa, samoin haluaa homealtistunut. Kahden edut ovat ristiriitaiset ja vain toinen voi voittaa.
Välinpitämättömyys: vuokranantaja vähät välittää vuokralaisen terveydestä. Hän välittää vuokratuloista ja hän ei halua lisää menoja korjauskulujen muodossa.
Välinpitämättömyys: lapset homekoulussa ( opet). Kuka uskaltaa nostaa metelin homeista, vanhemmat eivät helposti koska pelkäävät että lapsi leimautuu. Opettajako? kyllä tai ei.
Kunta ei välitä, niinkauan kuin asiasta ei nouse julkinen möly (kuten Lahdessa).
Välinpitämättömyys: monet lääkärit haluavat vain päästä eroon potilaasta jonka oireet eivät sovi normaaliin selkä-niska tai hartiavaivaan tai vatsahaavaan. He haluavat eroon tilanteesta jota eivät kykene ratkaisemaan tai ymmärtämään. Potilas pois ja jonkun muun vastuulle.
Välinpitämättömyys: rakennusala ja sen työntekijät. Tehdään sutta jo heti aluksi, liian kiire, paikat kosteita, rakennusjätteet talon alle, rakennusvirheitä,märkiä villoja jne.
Ei heitä kiinnosta kuka niihin tulee asumaan.
Välinpitämättömyys: rakkaat kansanedustajamme.
Siihen loppuu kiinnostus ja välittäminen kun valtakirjat on tarkistettu ja voi alkaa laskea tulevaa eläkettään.
Välinpitämättömyys: kiinteistönvälittäjät myyjät vaikka minkälaiset paskan ehtana, kunhan saavat palkkionsa.
Huh...lista voisi jatkaa
Mistä sinä itse välität ja mistä kannat vastuusi?
retorinen!
avainkäsitteen ymmärtää, kuinka tämä yhteiskunta voisi "seisoa" hieman toisinkin. Tarkoitan lopetuslausettasi: "Mistä sinä itse välität ja mistä kannat vastuusi?" Lisäsit, että kysymys oli retorinen. Mielestäni se on mitä suurimmassa määrin myös poliittinen. Kuka sinä? Keneltä sinä kysyt? Tietenkin meiltä kaikilta, jokaiselta minältä. Ja niinhän sen liberaalis-demokraattisessa yhteiskuntajärjestelmässä täytyy mennäkin. Se perustuu joihinkin keskeisiin moraaliarvoihin, kuten suvaitsevaisuus ja ihmisyyden kunnioitus, mutta toimiakseen sen täytyy perustua myös vastuun prinsiipille, hyvin syvälliselle yhteiskunnalisuutta organisoivalle periaatteelle. Jos vastuuta ei ole, jos sitä ei kanneta, yhteiskuntajärjestelmämme toimii vastaavalla tavalla huonosti, vääristyneesti.
Mitä vastuu tarkoittaa? Sitä, että me kannamme henkilökohtaisesti tekojemme taakan, olemme tekojemme seurauksista edusvastuullisia niiden kohteelle. Jos teemme väärin, meidän tulee kokea tekojemme seuraukset jollakin tavalla hyvittäen. Yhteiskuntajärjestelmämme sanktiomuodot ovat keskeinen osa tätä huonojen seurauksien hyvittämistä. Tosiasiallisessa maailmassa tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että jos minä myyn hometalon ostajalle, ja hän sairastuu talon kosteusvauriomikrobiongelman vuoksi ja hänen tavaransa saastuvat, olen korvausvelvollinen paitsi kaupanpurun myötä palautettavan ostosumman verran, myös ostajalle talon oston vuoksi aiheutuneiden kulujen verran sekä pilaantuneen irtaimiston ja kaikkein vaikeimmin mitattavan fyysisen terveyden menettämisen verran. Tämä on petetyn ostajan oikeus, joka nousee juuri vastuun käsitteen pohjalta.
Samoin vastuun käsitteestä voidaan johtaa se, että jos opettaja on sairastunut ja menettänyt peruuttamattomasti terveytensä koulun homeongelman vuoksi, ovat koulun kunnosta vastuussa olevat virkamiehet (tai keille kulloinkin vastuu kuuluu; esim. remontointifirmalle?) korvausvelvollisia sairastuneelle opettajalle. Samaa voidaan sanoa myös niiden ttl:lla altistettujen kohdalla, joilla on ollut allergiseen alveoliittiin viittavia oireita, mutta heidät on silti altistettu homeuutteelle, ja he ovat tämän vuoksi sairastuneet entistä pahemmin. Tosin tässä jälkimmäisessä tapauksessa varsinaista vastuullista voi olla vaikea osoittaa, joten vastuun kantaminen eli korvausten maksamisen velvollisuus saattaa kuulua koko poliittiselle järjestelmällemme, siis viimekädessä meille itsellemme; mutta sekin on varsin kohtuullista ajatellen sitä, mitä me yhteiskuntajärjestelmänä (kollektiivinen vastuu) olemme aiheuttaneet yhdelle sen jäsenelle. Ja jos me, sinä ja minä, jokainen minä, siis poliittinen järjestelmämme ei suostu kantamaan vastuutaan kyseisessä asiassa, on valitettava korkeampaan oikeusinstanssiin, EU:n tuomioistuimeen, siitä, ettei poliittinen järjestelmämme noudata lakejaan.
Se, mitä meidän täytyy vaatia, on vastuu. Ja tämän poliittisen järjestelmän on toimittava perustavien prinsiipiensä mukaisesti, sen on järjestettävä asiat niin, että tuo vastuu kannetaan kulloisessakin tapauksessa asiaan vaatimalla tavalla. Meidän ei tarvitse kumota tätä järjestelmää eikä oikeastaan muuttaakaan sitä, ainakaan jos ajatellaan sen syvintä olemusta, liberaalis-demokraattista luonnetta. Meidän on pikemminkin vaadittava sitä toimimaan niinkuin sen pitääkin toimia, sen perusperiaatteensa mukaisesti. Meillä homesairailla ei ole tässä mielessä juuri kuin voitettavaa. Mutta toisaalta me olemme myös "etujoukko" - ja samalla kirjoittamasi vastuun kantajia: meidän vaatimuksemme vastuun kantamisesta, joka on täysin legitiimi vaatimus, pelastaa toteutuessaan tuhansia ja taas tuhansia ihmisiä tältä samalta kohtalolta, jonka me itse olemme joutuneet kokemaan. Meille vastuun kantaminen tarkoittaa oideuden vaatimista; ja jos oikeuden vaatiminen vaatii oikeuden käymistä, käykäämme sitten sitä. Kun ajattelemme tulevia sairastujia, jotka voimme oikeuden vaatimuksellamme pelastaa, tämä vaatimus on myös velvollisuutemme.
Miksi me homesairaat emme toimisi niinkuin meidän pitääkin? Ehkä se sitten on sitä "järjen käytön puutetta", kuten otsikoit mainion kirjoituksesi. Kiitos siitä.
Tottakai ymmärrän, että nämä olivat vain sanoja. Mutta kysymyksesihän olikin retorinen :)
ja jokainen voi mielessään tarkastella omia arvojaan, siis mistä välittää ja mistä kantaa vastuunsa.
Mutta tässä julmassa maailmassa ja yhteiskuntamme luomissa laissa (laki ja asetukset) käytäntö toimii niin, että se joka ón uhriksi joutunut (esim. homeen vuoksi) joutuukin todistelemaan ja taistelemaan mitä kiivaammin sitä henkilöä tai instanssia vastaan joka hänelle vääryyttä teki.
Ja yleensä uhrin tie on erittäin raskas. Sen lisäksi mitä hän on uhrina joutunut kestämään hän joutuu puristamaan itsestään vieläkin lisää voimia jotta jaksaisi kaiken tuon näytön kasata siitä miksi hän on uhri.
Näillä venkuloilla eli vastapuolella kun ei ole näyttövelvollisuutta. He saavat valehdella, vähätellä,kiistää ja pitkittää prosessia.
Näin uhri uuvutetaan. Ja moni jättää oikeuksiensa vaatimisen kesken, eivät jaksa.
Vain harvalla riittää soturinvoimaa ja tahtoa viedä omien oikeuksiensa toteutuminen loppuun asti.
Yleensä uhri on vielä yksin. Yksin siinä mielessä, että "hankala" uhri haluaa oikeutta,kaivaa vääryydet esiin, asettaa syytteeseen ne jotka vääryyttä tekivät. Ympäriltä katoaa kummasti tukijoukot, sillä harva haluaa tahrata käsiään toisen vaikeuksilla.
Mutta vaikeudet ja vääryys voi kohdata myös noita ns. tukijoukkoja. Ja hekin toivoisivat apua. Ja näin kierre jatkuu. Mutta sille emme tietenkään voi mitään sillä se on aika persoonakohtainen ominaisuus, kuka meistä on niin rohkea että seisoo ystävän rinnalla silloinkun hän on uhrin asemassa.
Ja taas päästiinkin vastuuseen.
Minne on vastuu yleensä kadonnut?
Mistä vastuu lähtee?
Lapselle voisi opettaa vastuuta vaikkapa oman huoneen siistinä pitämisestä, vastuuta omista teoistaan, vastuuta pikkusiskon tai veljen vahtimisesta. Joskus muinoin (hih), tätä harrastettiin ainakin meillä kotona.
Sieltä se lähtee - kodista. Vastuu ensin itsestään ja sitten lähimmäisistään ja sitten laajennettuna ympäristöstä jne.
Mutta nykypäivänä monet eivät kykene kantamaan vastuuta edes itsestään saatikka omista tekemisistään, saatikka...
Huolestuttavaa todella!
Mutta saadaanhan me näitä miettiä, vaikkei maailman sillä parane.
Kiitos hienosta vastauksestasi!
vastuuta todella hienolta kantilta ja arvokkaasti.
"Se perustuu joihinkin keskeisiin moraaliarvoihin, kuten suvaitsevaisuus ja ihmisyyden kunnioitus, mutta toimiakseen sen täytyy perustua myös vastuun prinsiipille, hyvin syvälliselle yhteiskunnalisuutta organisoivalle periaatteelle. Jos vastuuta ei ole, jos sitä ei kanneta, yhteiskuntajärjestelmämme toimii vastaavalla tavalla huonosti, vääristyneesti."