Pukeutumisesta

Olin viime viikonloppuna hautajaisissa Haukiputaan kirkossa. Tilaisuus oli todella kaunis ja koskettava. Paikalla oli myös ammatikuvaaja valokuvausliikkeestä ja mielestäni hän kyllä hieman pilasi tätä tilaisuutta. Olisin odottanut ammatti-ihmiseltä edes sen verran kunnioitusta tilaisuuta kohtaan, että olisi pukeutunut edes hieman asiallisemmin kuin mitä oli (farkut ja raita t-paita). Ja purukumin läiskytys ei todellakaan sovi mihinkään tilaisuuteen, saatikka hautajaisiin.
5906
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

tarvi pukeutua suruun sehän tekee työtään

Äänestä
  • Kyllä hautajaisiin työhönkin menijän tulee tilaisuuden luonne ottaa huomioon. Verrataanpa esim. hautaustoimiston henkilökuntaan, jotka samalla tavoin ovat työssä, mutta pukeutumisellaan osoittavat myötäelämistään suruväelle.

    Äänestä

  • ..mutta asiallisesti tilanteen mukaan. Hän on kuitenkin melkoisesti esillä tilaisuudessa.

    Äänestä

Itse olen samaa mieltä. Kyllä hänen olisi kuulunut pukeutua työnsä puolesta asiallisesti. Hänhän tekee asiakaspalvelua. Olisi laittanut vaalean paidan sekä tummat housut ja tietenkin se purkka pois suusta.

Itse olisin hänen sijassaan ajatellut vähän pidemmälle, että mitä ja missä kuvaa.

Äänestä
  • Onpa todella törkeä / tyhmä kuvaaja, kun ei osaa pukeutumis etikettiä. Huomauttaisin ehdottomasti valokuvaus liikkeeseen tästä asiasta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mesiviini kirjoitti:

Olin viime viikonloppuna hautajaisissa Haukiputaan kirkossa. Tilaisuus oli todella kaunis ja koskettava. Paikalla oli myös ammatikuvaaja valokuvausliikkeestä ja mielestäni hän kyllä hieman pilasi tätä tilaisuutta. Olisin odottanut ammatti-ihmiseltä edes sen verran kunnioitusta tilaisuuta kohtaan, että olisi pukeutunut edes hieman asiallisemmin kuin mitä oli (farkut ja raita t-paita). Ja purukumin läiskytys ei todellakaan sovi mihinkään tilaisuuteen, saatikka hautajaisiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu