Jos suunnilleen noista pitäisi valita, meizillä se on elinikäinen riesa, puolisot erottava kokemus, ystävyyttä vahvistava sairaus.
0Äänestä
olen kokenut
että puolisoita erottava (mies ei jaksa ymmärtää sairasta). On se kumma. Jos mies olis sairastunut, olisin ilman muuta elänyt "hengessä mukana". Mutta eikö mies sellaiseen kykene. Eikö mies kestä "heikkoutta"? Olisin niin toivonut tukea ja ymmärtämystä. Toki suhde vielä jatkuu. Unelmanani on, että hän vielä joskus heräis.....Ja antais tukea ja rakastais mua.
0Äänestä
miehesi pelkää
olen kokenut kirjoitti:
että puolisoita erottava (mies ei jaksa ymmärtää sairasta). On se kumma. Jos mies olis sairastunut, olisin ilman muuta elänyt "hengessä mukana". Mutta eikö mies sellaiseen kykene. Eikö mies kestä "heikkoutta"? Olisin niin toivonut tukea ja ymmärtämystä. Toki suhde vielä jatkuu. Unelmanani on, että hän vielä joskus heräis.....Ja antais tukea ja rakastais mua.
puolestasi,muttei osaa ilmaista sitä ? Toivotaan,että tukisi sinua.
0Äänestä
oli koetuksella
miehesi pelkää kirjoitti:
puolestasi,muttei osaa ilmaista sitä ? Toivotaan,että tukisi sinua.
Mutta nyt elellään melkein entisellään. Siis minä sairastan ja yritän olla urhea ja valittamatta. Onko se väärin, että olin kuitenkin toivonut saavani häneltä tukea ja ymmärtämystä. Muiden ihmisten läsnäollessa hän on hyvin rakastava, mutta se todellinen ja aito tukeminen puuttuu. Hän ei esim. ole vieläkään lukenut opasta syöpäpotilaan lähimmäiselle. Minusta sen lukaiseminen ei veisi liikaa aikaa. Totta, että hän varmaan pelkää.... Ja olen yrittänyt ymmärtää.
0Äänestä
Loistava.polku
olen kokenut kirjoitti:
että puolisoita erottava (mies ei jaksa ymmärtää sairasta). On se kumma. Jos mies olis sairastunut, olisin ilman muuta elänyt "hengessä mukana". Mutta eikö mies sellaiseen kykene. Eikö mies kestä "heikkoutta"? Olisin niin toivonut tukea ja ymmärtämystä. Toki suhde vielä jatkuu. Unelmanani on, että hän vielä joskus heräis.....Ja antais tukea ja rakastais mua.
se pahin juttu oli masennus, johon sairastuin ensimmäisen syövän jälkeen. Mies ei tajunnut sitä enkä itsekään - 14 vuotta sitten siitä ei vielä puhuttu niinkuin nykyisin. Jopa diagnoosin saaminen kesti kauan ja lopulta tuli SOS-kriisipuhelimen avulla kun olin jo psykoottisissa fiiliksissä.
Syöpä kyllä vei koko silloisen elämän, lähti samalla kertaa sekä fyysinen että psyykkinen terveys, lähti perhe, koti ja työpaikka.
Sen jälkeen olen yrittänyt rakentaa uutta elämää itselleni ja lapselleni. Sairastunut syöpään vielä uudestaan kaksi kertaa.
Huh en tahdo ajatella.
0Äänestä
hupsheikkaa
Loistava.polku kirjoitti:
se pahin juttu oli masennus, johon sairastuin ensimmäisen syövän jälkeen. Mies ei tajunnut sitä enkä itsekään - 14 vuotta sitten siitä ei vielä puhuttu niinkuin nykyisin. Jopa diagnoosin saaminen kesti kauan ja lopulta tuli SOS-kriisipuhelimen avulla kun olin jo psykoottisissa fiiliksissä.
Syöpä kyllä vei koko silloisen elämän, lähti samalla kertaa sekä fyysinen että psyykkinen terveys, lähti perhe, koti ja työpaikka.
Sen jälkeen olen yrittänyt rakentaa uutta elämää itselleni ja lapselleni. Sairastunut syöpään vielä uudestaan kaksi kertaa.
Huh en tahdo ajatella.
Me naiset ollaan kyllä aika lujaa tekoa, mutta rajansa kuitenkin kaikella. Välillä tulee käperryttyä kurjuuteen. Järki sanoo, että mitäpä yhdestä tissinpalasesta. Mutta tunnepuoli suree kai menetystä paljon enemmän. Onneksi ne kurjat hetket kai harvenevat ajan kuluessa. En tiedä. Lämpimät ajatukset sulle LPolku. Olet kovia kokenut. Olen saanut paljon lohtua sun kirjoituksista. Jatka samalla reippaalla tyylillä! Minä olen vasta ensikertalainen ja säteet meneillään. Ja ajoittain ollut minullakin jo vaikeeta. Parisuhdekin katkolla. Nyt elettävä vaan päivä kerrallaan ja ... kai toivottava, että kaikki menisi edes kohtuullisesti.
0Äänestä
metastaasi
se sitä mitä itse haluat.Se että paranetko vai et siihen et voi oikein itse vaikuttaa,hoidot tehoavat tai sitten ei.Jos haluat pyöriä esim itsesäälissä tauti antaa loistavat mahdollisuudet.
0Äänestä
muumiäiti
puolisot yhdistävä,(ekä siksi,kun molemmilla syöpä).vähän aikaa voi antaa luvan itselleen myös itsesäälissä pyörimiseen joskus.niin kuin varmaan ilman syöpääkin joskus tulee semmonen päivä. ymmärtää,miten tärkeitä perhe ja ystävät on.ehkä ei enää turhista alita,,ainakaan vähään aikaan.ohimenevä,mutta ehkä jäljet jättää . niin,ja ihan kongreettisesti,muistuuhan syöpä mieleen joka kerta,kun riisuutuu,näin minulla.
0Äänestä
-Rintasyöpäinen36v.-
Minulle syöpä on elämäni loppu, parisuhteen pilaaja ja mieleni pahoin syövyttänyt vittumainen tauti! Ollappa tässä nyt nainen yhden rinnan kanssa, sellainen jota mies ei halua....Ainakin oma kokemukseni on se, että kuolema olisi ollut parempi vaihtoehto! Olen kyllästynyt kituuttamiseen! Sori...
0Äänestä
tunteita.
Oletko päässyt terapiaan keskustelemaan ?Minä menen ensiviikolla,jos löytyisi apua ?
0Äänestä
-Rintasyöpäinen36v.-
tunteita. kirjoitti:
Oletko päässyt terapiaan keskustelemaan ?Minä menen ensiviikolla,jos löytyisi apua ?
Eipä tämä rinnattomuus ja naiseuden menettäminen puhumalla kummene! Miestä ei saa pitämään minusta rinnattommana ja vielä kun sytojen ja sädetyksen aikana olen lihonut yli 10 kiloa! Niistä ei puhumalla pääse eroon. Joten ei voi vähempää kiinnostaa! Olen ajatellut, että jos lopettaisin tuon sädetyksen kesken - rahat on loppu ja kaikki on loppu! Sairaalaan on vitun pitkä matka ja sossustakaan en saanut rahaa, joten vaihtoehdot on aika vähissä. Jään mieluummin odottamaan kuolemaa! Toivottavasti se tulee pian! Tsau!
Vastaukset 11
Vanhimmat
Jos suunnilleen noista pitäisi valita, meizillä se on elinikäinen riesa, puolisot erottava kokemus, ystävyyttä vahvistava sairaus.
että puolisoita erottava (mies ei jaksa ymmärtää sairasta). On se kumma. Jos mies olis sairastunut, olisin ilman muuta elänyt "hengessä mukana". Mutta eikö mies sellaiseen kykene.
Eikö mies kestä "heikkoutta"?
Olisin niin toivonut tukea ja ymmärtämystä.
Toki suhde vielä jatkuu. Unelmanani on, että hän vielä joskus heräis.....Ja antais tukea ja rakastais mua.
puolestasi,muttei osaa ilmaista sitä ? Toivotaan,että tukisi sinua.
Mutta nyt elellään melkein entisellään. Siis minä sairastan ja yritän olla urhea ja valittamatta.
Onko se väärin, että olin kuitenkin toivonut saavani häneltä tukea ja ymmärtämystä. Muiden ihmisten läsnäollessa hän on hyvin rakastava, mutta se todellinen ja aito tukeminen puuttuu. Hän ei esim. ole vieläkään lukenut opasta syöpäpotilaan lähimmäiselle. Minusta sen lukaiseminen ei veisi liikaa aikaa.
Totta, että hän varmaan pelkää....
Ja olen yrittänyt ymmärtää.
se pahin juttu oli masennus, johon sairastuin ensimmäisen syövän jälkeen. Mies ei tajunnut sitä enkä itsekään - 14 vuotta sitten siitä ei vielä puhuttu niinkuin nykyisin. Jopa diagnoosin saaminen kesti kauan ja lopulta tuli SOS-kriisipuhelimen avulla kun olin jo psykoottisissa fiiliksissä.
Syöpä kyllä vei koko silloisen elämän, lähti samalla kertaa sekä fyysinen että psyykkinen terveys, lähti perhe, koti ja työpaikka.
Sen jälkeen olen yrittänyt rakentaa uutta elämää itselleni ja lapselleni. Sairastunut syöpään vielä uudestaan kaksi kertaa.
Huh en tahdo ajatella.
Me naiset ollaan kyllä aika lujaa tekoa, mutta rajansa kuitenkin kaikella.
Välillä tulee käperryttyä kurjuuteen. Järki sanoo, että mitäpä yhdestä tissinpalasesta. Mutta tunnepuoli suree kai menetystä paljon enemmän.
Onneksi ne kurjat hetket kai harvenevat ajan kuluessa. En tiedä.
Lämpimät ajatukset sulle LPolku. Olet kovia kokenut. Olen saanut paljon lohtua sun kirjoituksista. Jatka samalla reippaalla tyylillä!
Minä olen vasta ensikertalainen ja säteet meneillään. Ja ajoittain ollut minullakin jo vaikeeta. Parisuhdekin katkolla.
Nyt elettävä vaan päivä kerrallaan ja ... kai toivottava, että kaikki menisi edes kohtuullisesti.
se sitä mitä itse haluat.Se että paranetko vai et
siihen et voi oikein itse vaikuttaa,hoidot tehoavat tai sitten ei.Jos haluat pyöriä esim itsesäälissä
tauti antaa loistavat mahdollisuudet.
puolisot yhdistävä,(ekä siksi,kun molemmilla syöpä).vähän aikaa voi antaa luvan itselleen myös itsesäälissä pyörimiseen joskus.niin kuin varmaan ilman syöpääkin joskus tulee semmonen päivä.
ymmärtää,miten tärkeitä perhe ja ystävät on.ehkä ei enää turhista alita,,ainakaan vähään aikaan.ohimenevä,mutta ehkä jäljet jättää . niin,ja ihan kongreettisesti,muistuuhan syöpä mieleen joka kerta,kun riisuutuu,näin minulla.
Minulle syöpä on elämäni loppu, parisuhteen pilaaja ja mieleni pahoin syövyttänyt vittumainen tauti! Ollappa tässä nyt nainen yhden rinnan kanssa, sellainen jota mies ei halua....Ainakin oma kokemukseni on se, että kuolema olisi ollut parempi vaihtoehto! Olen kyllästynyt kituuttamiseen! Sori...
Oletko päässyt terapiaan keskustelemaan ?Minä menen ensiviikolla,jos löytyisi apua ?
Eipä tämä rinnattomuus ja naiseuden menettäminen puhumalla kummene! Miestä ei saa pitämään minusta rinnattommana ja vielä kun sytojen ja sädetyksen aikana olen lihonut yli 10 kiloa! Niistä ei puhumalla pääse eroon. Joten ei voi vähempää kiinnostaa! Olen ajatellut, että jos lopettaisin tuon sädetyksen kesken - rahat on loppu ja kaikki on loppu! Sairaalaan on vitun pitkä matka ja sossustakaan en saanut rahaa, joten vaihtoehdot on aika vähissä. Jään mieluummin odottamaan kuolemaa! Toivottavasti se tulee pian! Tsau!