3-4 vuotta ollut niin rankkaa ja täynnä yllättäviä, katastrofaalisia tapahtumia, että joskus oikein ihmettelen, miten olen vielä järjissäni, et miten se on mahdollista. Kaikki nämä rankat asiat liittyvät raha-asioihin.
Olen karvaasti kokenut, että jos töppäilee rahan kanssa (tekee vääriä ratkaisuja ym.) niin siitä on niin vuosikaudet kusessa ja mielenterveys menee. Itse tein vääriä ratkaisuja ja nyt on raha-asiat helvetillisellä mallilla ja vielä se kamala sosiaalinen häpeä ja paine tapahtuneesta, se on aivan hirveä.
Olen jaksanut jotenkuten vääntää. Kaikenaikaa pitäisi maksaa velkoja ja kukapa ei haluaisi semmoisia nopeasti pois niskasta, mutta rajallisilla tuloilla (josta vielä ulosotto vie osan) ei niin nopeasti hoidella. Osa veloista on vielä yksityisille ihmisille, ja se tekee kamalan olon, kun haluaisi heti maksaa heille, mutta ei mitenkään voi. Vain ajan kans velat lyhenee, mutta niin hitaasti, että hermot meinaa mennä ja koko ajan paine, kun tietää, kuin paljon asioita on hoitamatta.
Sitten vielä omat yksityiset laskut, jotka on menossa ihan retuperälle. Olen maksanut velkoja ja jättänyt omia laskuja maksamatta, kun on ollut pakko valita. Nyt alkaa laskupino olla aika massiivinen ja sekin lisää kauhua. Töitä tekee jo niin paljon kun voi ja siitäkin palkasta osa nyt alkanut mennä ulosottoon, sekin tuntui viimeiselle pisaralle.
Ennen jaksoin kaikesta huolimatta olla melko toiveikas ja energinen. Nyt tuntuu, kuin joku sumu olisi laskeutunut kaiken ylle. Aamulla kun herää ja aukaisee silmänsä, niin ensimmäinen ajatus on epätoivo, että piti taas herätä ja ajatukset on toivottomat, ei hymy nouse naamalle koko päivänä kuin väkisin. Ei jaksa ajatella mitään, ruumis on kuin kivireki. Tuntuu kuin jokin raja olisi nyt ylittynyt, joku saavi tullut täyteen. Olen vain apaattinen, itkuinen, pienimmästäkin ja ilman syytäkin saattaa itku tulla vaikka keskellä päivää. Kuoleman ajatukset on pyörinyt päässä viimeiset puoli vuotta, joka päivä. En silti usko tekeväni itsemurhaa. Tuntuu vain, ettei koko elämässä ole enää YHTÄÄN elämisen arvoista asiaa, että kaikki on vain tätä epätoivoista tarpomista, eikä asioihin tule mitään järkeä. Koko elämä on mennyt pilalle ja kamalat itsesyytökset kuinka tyhmä ja huono ihminen onkaan kun on saanut asiat tähän tilaan. aamuisin sitä vain aina ajattelee ihan turtana, että uusi paska päivä taas edessä, eikä haluaisi nousta sängystä.
Olen karvaasti kokenut, että jos töppäilee rahan kanssa (tekee vääriä ratkaisuja ym.) niin siitä on niin vuosikaudet kusessa ja mielenterveys menee. Itse tein vääriä ratkaisuja ja nyt on raha-asiat helvetillisellä mallilla ja vielä se kamala sosiaalinen häpeä ja paine tapahtuneesta, se on aivan hirveä.
Olen jaksanut jotenkuten vääntää. Kaikenaikaa pitäisi maksaa velkoja ja kukapa ei haluaisi semmoisia nopeasti pois niskasta, mutta rajallisilla tuloilla (josta vielä ulosotto vie osan) ei niin nopeasti hoidella. Osa veloista on vielä yksityisille ihmisille, ja se tekee kamalan olon, kun haluaisi heti maksaa heille, mutta ei mitenkään voi. Vain ajan kans velat lyhenee, mutta niin hitaasti, että hermot meinaa mennä ja koko ajan paine, kun tietää, kuin paljon asioita on hoitamatta.
Sitten vielä omat yksityiset laskut, jotka on menossa ihan retuperälle. Olen maksanut velkoja ja jättänyt omia laskuja maksamatta, kun on ollut pakko valita. Nyt alkaa laskupino olla aika massiivinen ja sekin lisää kauhua. Töitä tekee jo niin paljon kun voi ja siitäkin palkasta osa nyt alkanut mennä ulosottoon, sekin tuntui viimeiselle pisaralle.
Ennen jaksoin kaikesta huolimatta olla melko toiveikas ja energinen. Nyt tuntuu, kuin joku sumu olisi laskeutunut kaiken ylle. Aamulla kun herää ja aukaisee silmänsä, niin ensimmäinen ajatus on epätoivo, että piti taas herätä ja ajatukset on toivottomat, ei hymy nouse naamalle koko päivänä kuin väkisin. Ei jaksa ajatella mitään, ruumis on kuin kivireki. Tuntuu kuin jokin raja olisi nyt ylittynyt, joku saavi tullut täyteen. Olen vain apaattinen, itkuinen, pienimmästäkin ja ilman syytäkin saattaa itku tulla vaikka keskellä päivää. Kuoleman ajatukset on pyörinyt päässä viimeiset puoli vuotta, joka päivä. En silti usko tekeväni itsemurhaa. Tuntuu vain, ettei koko elämässä ole enää YHTÄÄN elämisen arvoista asiaa, että kaikki on vain tätä epätoivoista tarpomista, eikä asioihin tule mitään järkeä. Koko elämä on mennyt pilalle ja kamalat itsesyytökset kuinka tyhmä ja huono ihminen onkaan kun on saanut asiat tähän tilaan. aamuisin sitä vain aina ajattelee ihan turtana, että uusi paska päivä taas edessä, eikä haluaisi nousta sängystä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
maksuista.Tuntuuhan se toivottomalle.Maksan minäkin loppuelämäni,ja elän minimi tuloilla .Eipä ole vaihtoehtoja,ja se on vain rahaa.
tavalla tai toisella hoitaa päiväjärjestykseen ja pitää tiukkaa linjaa niin kauan, että asiat on kunnossa, vaikka se veisi vuosia, onhan niitä onnellisia sinulla vielä sitten rutkasti jäljellä, jolloin on kiva herätä aamuun !
Ei muita vaihtoehtoja taida olla ?
Ehkä tarvitset jopa pitkän masennuslääkekuurin päästäksesi henkisesti jaloillesi, kun mitään pikaratkaisua ei ole kuitenkaan,
velkojen maksaminen kestää aikansa, mutta joka vuosi jää enemmän ja enemmän käteen, velat lyhenevät, kun niitä alkaa systemaattisesti hoitaa, vaikka vähänkin kuussa, sen minkä pystyy !
Tsemppiä sinulle, kyllä se siitä vielä valkenee !