LAIVAKESKUSTELUA

"Merikaupunki" Pori on viimeisen vuoden aikana operoimallaan terroriteolla osoittanut, mitä kuuluu tehdä perinteikkäälle, mutta toimintakuntoiselle telakalle, noin sadalle merikoneelle, laivatavararalle, uiville aluksille, sadalle veneklassikolle, merimuseotavaroille ja merenkulun kirjastolle.

Viiden suuren troolarin ja purjelaivan romuttaminen ja upottaminen oman sataman rantaan on lisäksi todellinen "merikulttuuriteko" ja nähtävyys, josta ei varmaan kannata puhua sen enempää.
Uusi näyttävä, romutetun suuren kuunarin ja uponneiden alusten maisema Porin Reposaaressa on tietysti silmiä hivelevä hieno porilainen hanke ajatellen myös vaikka tulevan kauden meriturismia!
Porin meriterroritekoon voi tutustua sivuilla:
http://www.kuunarikoivisto.info
On parempi istua kuitenkin ensin alas, kuunnella ja kauhistella, mitä "kulttuurikaupunki" Pori osaa jazzin lisäksi!
112346
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

enää.. nobody cares

Äänestä

On se hyvä, että vihdoinkin viedään Reposaaren rannasta kaikki romut hevon vittuun.
Kummallista vouhotusta jostain laivaromun kunnostuksesta josta ei ole tullut valmista, eikä tällä menolla tulekkaan.

Äänestä
  • Oikeassa olet "Rantavahti"! Porin kaupunki tosiaan romutti lähes valmiin purjelaivan! Viimeisen Karjalassa rakennetun suuren purjelaivan! Ellei asiaa ymmärrä niin en sille mitään voi. Moni asia tai esine on omu ellei asian päälle mitään ymmärrä. Sama pätee autojen, lentokoneiden, vetureiden, veneiden ja laivojen kohdalla. Asian ymmärtävät vain alansa ammattilaiset, eivät "Rantavahdit" tai muut maakravut!
    Katso ensin, ota selvää ja sano vasta sitten.
    Kun et tiedä vain luulet! Katso lauantai-iltana Hannu Karpon viimeinen ohjelma niin tiedät
    tai mene sivuille http://www.kuunarikoivisto.info

    Äänestä

  • old_profile_27646 kirjoitti:

    Oikeassa olet "Rantavahti"! Porin kaupunki tosiaan romutti lähes valmiin purjelaivan! Viimeisen Karjalassa rakennetun suuren purjelaivan! Ellei asiaa ymmärrä niin en sille mitään voi. Moni asia tai esine on omu ellei asian päälle mitään ymmärrä. Sama pätee autojen, lentokoneiden, vetureiden, veneiden ja laivojen kohdalla. Asian ymmärtävät vain alansa ammattilaiset, eivät "Rantavahdit" tai muut maakravut!
    Katso ensin, ota selvää ja sano vasta sitten.
    Kun et tiedä vain luulet! Katso lauantai-iltana Hannu Karpon viimeinen ohjelma niin tiedät
    tai mene sivuille http://www.kuunarikoivisto.info

    Onneksi se oli viimeinen Karpon ohjelma.
    Romut pois ja rannat siistiksi Reposaaressa, niin hyvä tulee.
    Olisihan vouhottajilla ollut vuosia aikaa korjata se kuunariromu, kumma ettei sanota,että siellä pesii tupajumeja joita pitää suojella.

    Äänestä

  • Rantavahti kirjoitti:

    Porin kaupungin johtaja Kari Hannus vastaa siitä, että Reposaaressa on romuja! Ainakin tämä selvisi hänen kerskuessa Karpon ohjelmassa "vastaavansa" satamista ja "rakentamisesta". Ei kertonut, että han juuri vastasi merikulttuurin, veneiden, klassiikoveneiden, museomoottoreiden, laivatavaran tuhoamisesta ja 5 suuren aluksen romuttamisesta. Siellä Reposaaren satamassa ne makaavat pohjassa , kun Kari Hannus "vastaa ja huolehtii" omalla "ammattitaidollaan satamista ja neuvotteluista" ?? Mitä tämä' tällainen huolehtiminenja vastaaminen on? Ei mitään muuta kuin tiivistynyttä virkamiestyhmyyttä!
    Onneksi Hannu Karpon jäähyväisohjelmaa katsoi yli miljoona ajattelevaa ja kauhistelevaa katsojaa ja onneksai Karpo oli niinkin kohtelias Porin kaupungille. Mahtoikohan Hannus osttaa myös karpon lausunnon, kuten teki Merimuseon Hannu Matikan ja ILS-ins. toimiston lausuntojen kohdalla, että sai Koiviston määriteltyäm "romuksi", kuten myös värvätyt kirjoittelijat asian ilmaisevat!

    Älä jaksa jauhaa paskaa, ketään ei nimittäin kiinnosta! Onneksi se romukasa koivisto on poistettu rantoja pilaamasta.

    Äänestä

  • tajua jo kirjoitti:

    Älä jaksa jauhaa paskaa, ketään ei nimittäin kiinnosta! Onneksi se romukasa koivisto on poistettu rantoja pilaamasta.

    Hannu Karpon ohjelmassa Kari Hannus latasi täyden laidallisen valheita:
    Väitti mm. että Pori olisi tukenut kuunari Koivistoa viimeisen 15 vuoden aikana! Hannus ei ollut edes virassa silloin kun Porin kaupunginjohtaja Martti Sinisalmi tuki ja petasi Koivistolle tulevaisuutta nuorten työllistämisprojektina. Silloin oli puikoissa taikuri Pekka Kärkkäinen, mutta onneksi hän ei ollut "mielenvikainen" Kärkkäinen vaikka vaahtosi joka paikassa Koivistoa!

    Hannuksen aikana Pori on kääntänyt totaalisesti selkänsä hankkeelle ja Reposaaren konepajan alueen kehittämiselle. Kari Hannus Kannusti kylläkin Koivisto-yhdistystä vuonna 2002 tekemään Porin kanssa määräaikaisen sopimuksen 2007 maalikuun loppuun saakka, ettäsaataisiin Koivisto valmiiksi. Sopimukseen oli salakavalasti haudattu yhdessä Porin viisaiden juristien kanssa sudenkuoppa: Hannuksen johdolla Pori voi koska tahansa katkaista molemmin puolin allekirjoitetun sopimuksen ja mahtikäskyllään tuhota koko toiminnan, kaluston,laivat,moottorit ja lopulta telakan. Kannattakin kysyä, kuka on mielipuoli asiassa?
    Toinen asia, jossa Hannus latasi täyttä roskaa oli Koiviston töiden huono edistyminen. Hän ei ole Koivistossa käynyt 10 vuoteen eikä tosiaan tiennyt laivasta tai sen vaiheesta mitään! Koiviston pitikin olla lähtökunnossa vasta 2007 maaliskuun lopussa, kuten hänen kanssaan sopimusneuvotteluissa sovimme eikä kevättalvella 2006!

    Mitä muuten tulee mielenvikaisuuteen, niin yhden asian myönnän: Ei kukaan täysjärkinen mene Poriin yrittämaan. Minä en 15 vuotta sitten tiennyt olevani mielenvikainen. Asia selvisi vasta viime vuonna kantapään kautta, kun huomasin missä kaupungissa oikeastaan olen uskonut rehellisyyteen ja kunnanisiin! Onneksi olen Suomen ainoa mielenvikainen.
    Porissa ei ole tietäkseni esimerkiksi ketään toista, joka olisi ollut niin hullu, että olisi siinä kaupungissa ryhtynyt pitämään veneveistämöä tai veneiden entisöintipajaa! Kyllä täytyy tosiaan olla mielenvikainen, kun sinne eksyy. Puhumattakaan, että yrittää auttaa syrjäytyneitä nuoria niin hullulle alalle Porissa!

    Äänestä

  • old_profile_27646 kirjoitti:

    Oikeassa olet "Rantavahti"! Porin kaupunki tosiaan romutti lähes valmiin purjelaivan! Viimeisen Karjalassa rakennetun suuren purjelaivan! Ellei asiaa ymmärrä niin en sille mitään voi. Moni asia tai esine on omu ellei asian päälle mitään ymmärrä. Sama pätee autojen, lentokoneiden, vetureiden, veneiden ja laivojen kohdalla. Asian ymmärtävät vain alansa ammattilaiset, eivät "Rantavahdit" tai muut maakravut!
    Katso ensin, ota selvää ja sano vasta sitten.
    Kun et tiedä vain luulet! Katso lauantai-iltana Hannu Karpon viimeinen ohjelma niin tiedät
    tai mene sivuille http://www.kuunarikoivisto.info

    Päätin jo kerran etten noteeraa tämän hullun juttuja!

    Mutta... kun mie satun olemaan Karjalan poikii (kuten esi-isänikin).

    Viimeisen Karjalassa rakennetun suuren purjelaivan!

    JOKA ON NYT SUOJATTU (25:n vuoden restauroinnin jälkeen) FERROBETONILLA !!!

    Merimiehenä ja vuosia autoja ja moottoripyöriä entisöineenä (amatöörinä!) jotain ehkä ymmärrän alasta minäkin.

    P.S Lupaan viellä,kautta Karjalan kannaksen,en enään kommentoi tämän kyseisen "PIIMÄN" tarinoita.

    Äänestä

  • ,,,,lauta! kirjoitti:

    Karjalan pojalle muistutan ettei kuunari Koivistoa alunperinkään ollut tarkoitus entisöidä! Ei myöskään Tukholmassa olevaa Wasa-laivaa. Molemmissa ideana on ollut säilyttää se mikä on jäänyt jälelle. Wasa-laiva suojattiin "sarkofaagilla" ettei se pilaannu ja Koivisto ferrobetonilla ulkopuolelta että se kestää jäät ja säät jälkipolvien ihailtavaksi. Sisältä Koivisto on alkuperäinen ja museo, mutta myös loistava näyte esi-isiesi laivanrakennustaidosta Karjalasta.
    Olisit sinäkin hullu joskus käynyt katsomassa. Eli KATSO ENSIN ja ota vasta sitten kantaa kun tiedät jotain!
    On meitä monenlaisia hulluja, jotka eivät viitsi edes ottaa asioista selvää, soittavat vain suutaan v...ttuilun vuoksi?

    Äänestä

kuvia siitä kaatopaikasta Reposaaressa ja on tutustunut tämän kaiken paskan keräilijään ja kuunnellut hänen höpinöitään hetkenkin vertaa niin ymmärtää kaupungin virkamiesten kannan oikein hyvin.

On verrattavissa Miina Äkkijyrkän (tai mikä se nyt tänään onkin)toimiin pääkaupunkiseudulla. Samanlaisia normaalista elämästä vieraantuneita oman tiensä kulkijoita, jotka kuvittelevat tekevänsä jotain suurta kulttuuria koko elämänsä.

Äänestä

Sen romunhan sai ilmaiseksi viedä pois maisemaa pilaamasta, olisit hinannut sen omaan rantaasi, mutta niinhän koirien kusettajatkin vievät piskinsä toisten nurkkiin kuselle ja paskalle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

merihemmo kirjoitti:

"Merikaupunki" Pori on viimeisen vuoden aikana operoimallaan terroriteolla osoittanut, mitä kuuluu tehdä perinteikkäälle, mutta toimintakuntoiselle telakalle, noin sadalle merikoneelle, laivatavararalle, uiville aluksille, sadalle veneklassikolle, merimuseotavaroille ja merenkulun kirjastolle.

Viiden suuren troolarin ja purjelaivan romuttaminen ja upottaminen oman sataman rantaan on lisäksi todellinen "merikulttuuriteko" ja nähtävyys, josta ei varmaan kannata puhua sen enempää.
Uusi näyttävä, romutetun suuren kuunarin ja uponneiden alusten maisema Porin Reposaaressa on tietysti silmiä hivelevä hieno porilainen hanke ajatellen myös vaikka tulevan kauden meriturismia!
Porin meriterroritekoon voi tutustua sivuilla:
http://www.kuunarikoivisto.info
On parempi istua kuitenkin ensin alas, kuunnella ja kauhistella, mitä "kulttuurikaupunki" Pori osaa jazzin lisäksi!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu